Ja Herra vastasi minulle ja sanoi: ”Kirjoita näky ja piirrä selvästi tauluihin, niin että sen voi juostessa lukea”. Sillä näky odottaa vielä aikaansa, mutta se rientää määränsä päähän, eikä se petä. Jos se viipyy, odota sitä; sillä varmasti se toteutuu, eikä se myöhästy.
Mielestäni nimenomaan kukat antavat meille varmimman takeen kaitselmuksen hyvyydestä. Kaikki muu: voimamme, halumme ja ruokamme ovat välttämättömiä, jotta ylipäänsä voimme elää. Mutta tämä ruusu on ylimääräistä. Sen tuoksu ja väri ovat elämälle koristusta, eivät ylläpitäjiä. Ainoastaan laupeus antaa ylimääräistä, ja niinpä sanon vielä kerran, että kukat antavat meille toivoa.
Luomisen prosessi on yhä käynnissä, myös ihmisen kautta, sillä ihminen on luoja, kuten Luojansakin.
Luova ihminen tekee kvanttihypyn, sen jossa astutaan tyhjän päälle ja otetaan riski. Tyhjän päälle joutuessaan hän menettää kontrollin ja astuu vapaan putoamisen tilaan, heittäytyy rotkoon. Siinä ei enää olla osa menneisyyttä eikä toisaalta vielä tulevaisuutta. Ollaan kurkottamassa kohti jotain, joka on syntymässä, mutta takeita lopputulemasta tai sen arvosta ei ole.
Riski on siis aito, ja siksi pelko kuuluu asiaan.
He [pietistiryhmät] olivat vetäytyneet liikaa ”maailmasta”, työntäneet sivuun kaikkein parhaimman kulttuurista ja koulutuksesta tavalla, jota Bonhoeffer ei pitänyt oikeana. Kristus on tuotava maailman ja kulttuurin joka neliösentille, mutta ihmisen uskon on oltava valoisaa, älykästä, puhdasta ja vankkaa. Siinä ei saa olla tekopyhää puhetta, kaanaan kieltä eikä pelkkää uskonnollisuutta, sillä muutoin Kristus, jota ollaan tuomassa maailmaan ja kulttuuriin ei ole Kristus ensinkään vaan halpa ihmistekoinen jäljennös.
Ylhäinen on Herra! Hän asuu korkeudessa. Oikeudella ja vanhurskaudella hän täyttää Siionin. Sinun tulevat päiväsi hän turvaa, hetkestä hetkeen, hänellä on varattuna apua yllin kyllin, viisautta ja tietoa. Siionin aarre on Herran pelko.
Minä olen täyttänyt hänet Jumalan hengellä, taidollisuudella, ymmärryksellä, tiedolla, ja kaikkinaisella kätevyydellä sommitelemaan taidokkaita teoksia ja valmistamaan niitä kullasta, hopeasta ja vaskesta, hiomaan ja kiinnittämään kiviä ja veistämään puuta, tekemään kaikkinaisia töitä.
Oletteko nähnyt yöperhosia? Ne näyttävät kenties teistä harmailta ja mielenkiinnottomilta. Mutta toisista perhosista, joiden silmät ovat eri tavalla rakentuneet, ne näyttävät ihmeellisen kauniilta, kiiltäviltä, välkkyen kaikissa sateenkaaren väreissä. Samoin ihmisistä, joiden sisäinen näkökyky on avautunut, maailma vaikuttaa aivan toisenlaiselta, minä muut sen näkevät. Kaikessa on nähtävissä Luojan suuruus ja hänen mittaamaton arvonsa.
It pleads not just for the image, but for lots of images: artists try to paint Christ, just like Christians must try to imitate him, but every artist inevitably shows a different vision. Images are inadequate, but the answer is not to ban them but to multiply to infinity the opportunities for contemplation that they afford.
It is, in fact, the very difficulties Christian artists have had to resolve that makes it possible for these images to speak now to those who do not hold Christian beliefs. Christian artists confronted one great problem. They had to make clear that when representing an historical event – the life and death of Jesus – they were not just offering a record of the past but a continuing truth; we the spectators have to become eye-witnesses to an event that matters to us now.
Koko kristityn elämän pitäisi itse asiassa olla suurin taideteoksemme. Suurenkin taiteilijan pääteos on hänen oma elämänsä.
Siksi on tärkeää palauttaa taide Jumalan Hengen avulla takaisin myös tehtäväänsä jumalanpalveluksen, hengellisen elämän ja rukouksen tueksi. Tarvitsemme toisenlaisia kuvia, jotka vahvistavat kristityn identiteettiä ja auttavat suunnistamaan kohti Pyhää monenlaisen kuva- ja informaatiotulvan keskellä – kuvia jotka auttavat meitä muistamaan Jumalan ja Hänen todellisuutensa tässä maailmassa. Soli Deo Gloria!