Kaikissa uskonnoissa on yleensä käytössä enemmän tai vähemmän erilaisia esineitä, jotka ovat palvonnan kohteita tai välikappaleita. Esineet nousevat ko. uskonnon syntyvaiheista, historiasta tai kultista ja voivat olla hyvinkin erilaisia. Yhteistä niille kuitenkin on, että ne edustavat pyhää ja ovat välikappaleita pyhän kohtaamiseen. Tavallinen arkinen esine voi kotikäytössä olla vain se miltä se näyttääkin, mutta kun se erotetaan kultilliseen yhteyteen siitä tulee symboli, viesti uskonnon ytimestä.
Symboli liittää asioita yhteen, niin kuin sen alkuperäinen merkityskin kertoo. Sana symboli on lähtöisin kreikan kielestä ja tarkoittaa yhteen heittämistä (symballein). Antiikin Kreikassa oli tapana sopimuksen vakuudeksi rikkoa pieni esine, sormus tai vastaava, niin että kumpikin osapuoli sai puolikkaan ja kun ne joskus vuosikymmenienkin jälkeen liitettiin yhteen, voitiin todistaa, että vieras oli oikealla asialla, symboli oli eräänlainen passi.
Uskonnollisessa merkityksessä symboli liittää yhteen ajallisen ja ikuisen, maallisen ja taivaallisen, ihmisen ja Jumalan.
Uskonnollinen symboli, kuva tai esine heijastaa ja edustaa jotain syvempää, mitä se itse on, usein symboleilla viitataan aivan elämän perustotuuksiin, elämään ja kuolemaan. Symbolilla voidaan kuvata sellaista, mitä muuten ei ollenkaan voisi kuvata, esim. henkeä tai jumalaa. Symbolilla, esim. konkreettisella esineellä voidaan myös yksinkertaistaa ja havainnollistaa uskonnollisia käsitteitä ja helpottaa niiden omaksumista. Symbolin ymmärtää lukutaidotonkin. Lisäksi uskonnolliset symbolit yhdistävät ihmisiä, ne luovat yhteyttä eri puolilla maailmaa asuvien ihmisten kesken, jotka tunnistavat saman merkin. Esimerkiksi kristityt tunnistavat toisensa vaikka kaulalla roikkuvasta rististä. Tuttu merkki yhdistää myös historiaan, jo sukupolvet ennen meitä ovat kunnioittaneet ko. symbolia, kuvaa tai esinettä. Vertauskuvilla ja uskonnollisilla esineillä voidaan myös ilmaista tunteita, iloa ja surua (esim. hautausilmoituksen tyhjä risti) ja niiden koskettaminen antaa turvaa (esim. rukousnauha).
Esine voidaan vihkiä tai siunata tiettyyn käyttöön tai tehtävään, esine tässä tavallaan ylevöitetään. Joissakin uskonnoissa siunausrituaalissa jumaluuden tai hengen ajatellaan todella siirtyvän konkreettiseen kappaleeseen, jolloin siitä itsestään tulee palvonnan kohde. Monissa uskonnoissa, kuten myös kristinuskossa uskonnollinen esine voidaan siunata, kuten esim. ikoni, mutta siitä ei kuitenkaan tule palvonnan kohdetta vaan välikappale, symboli. Esim. kirkkorakennus vihitään käyttöön, jolloin se edustaa Jumalan huonetta, mutta kun rakennus mahdollisesti otetaan myöhemmin muuhun käyttöön, se desakralisoidaan.
Kun uskonnollinen esine koetaan arvokkaana, ja sitä kunnioitetaan, myös sen tekemiseen aletaan kiinnittää huomiota. Sen halutaan olevan jollakin tavalla puhutteleva, taiteellinen ja kaunis. Niinpä monet uskonnolliset esineet ovatkin muodostuneet aikojen saatossa taide-esineiksi, ne on haluttu valmistaa mahdollisimman huolellisesti ja arvokkaista materiaaleista. Ne kuvastavat myös aikansa ja ympäristönsä taidenäkemyksiä. Uskonnolliset esineet ovat oman kulttuurinsa peilejä, ne edustavat oman kulttuurinsa arvoja ja ilmaisua. Eri kulttuureissa myös historialliset ja yhteiskunnalliset kehityskulut ovat vaikuttaneet taidekäsitykseen. Uskonnollinen esine voi taidemuodollaan ottaa kantaa, haastaa katsojan ja esim. kritisoida yhteiskunnallisia oloja. Niillä on myös esteettinen merkitys, kuva tai esine auttaa kokemaan kauneuselämyksiä, ne voivat avata oven Jumalan maailmaan ja antaa välähdyksen tuonpuoleisuudesta.
Opetuksen välineenä uskonnollisella esineillä ja kuvilla on suuri merkitys. Se on ymmärretty kaikissa uskonnoissa. Kristinuskon piirissäkin jo ensimmäiset kristityt maalasivat katakombien seinille tärkeitä symboleja, kuten kalan (ikhtys), karitsan ja viiniköynnöksen. Ne lohduttivat ja rohkaisivat vainojen aikana, kertoivat uskosta Kristukseen, joka oli uhrannut itsensä ja vie kerran seuraajansa taivaan iloon. Myös Suomen vanhojen kirkkojen seiniä koristavat värikkäät raamatunkertomukset, ns. köyhien Raamattu, Biblia pauperum (joita käytettiin saarnoissa tukimateriaalina).
Nykypäivän koulun uskonnonopetuksessa uskonnollisilla esineillä on suuri pedagoginen merkitys. Abstraktit asiat saavat muodon. Esineet tekevät pyhän kosketeltavaksi ja ymmärrettävämmäksi. Taidehan vaikuttaa ihmiseen kokonaisvaltaisesti, herkistää aisteja ja avaa ja auttaa löytämään uusia asioita. Uskonnollinen esine kertoo ympäristöstään ja sen arvoista ja taiteesta. Puhutteleva uskonnollinen esine avartaa näkemystä toisesta kulttuurista tai ajasta. Kokemus lisää ymmärtämystä eri kulttuureja kohtaan, tuo vierasta lähelle. Uskonnollinen esine kertoo kontekstistaan ja laajentaa näin oppimiskokemusta. Oppitunnilla ei voi lähteä Etelä-Amerikkaan, mutta voi saada siitä pienen palasen käteensä. Uskonnollisen esineen koskettaminen lisää kokemuksen syvyyttä, kuulon ja näön lisäksi myös tuntoaisti. Oppilas tuntee esineen painon ja materiaalin ja voi miettiä miten se on tehty. Hän ymmärtää, että jollekin ihmisille tämä esine on tärkeä ja kunnioitettava, vaikka se itselle olisi vieras. Parhaimmillaan voi kokea jonkinlaista vastavuoroisuutta esineen valmistajan ja katsojan välillä. Usein oppitunnilla näytettävään esineeseen myös liittyy joku tarina, esim. sen alkuperämaasta, ostotapahtumasta tai muuta informaatiota. Opetuksessa symboli/esine kertoo enemmän kuin sanallinen viesti, se piirtyy mieleen ja kokemuksen muistaa pitkänkin ajan kuluttua kun opettajan sanat ovat jo unohtuneet.
Risti
Oheisissa kuvissa on esimerkkinä kristillisistä esineistä otettu risti. Risti on kristinuskon voimakkain symboli, siinä Jumala ja ihminen kohtaavat. Risti on myös levinnyt kaikkialle maailmaan ja on nähtävissä mitä moninaisimmissa paikoissa, kirkoissa, hautausmailla, kaulakoruina. Ristikuvio sinänsä ei ole vain kristittyjen symboli vaan sitä on tavattu eri kulttuureissa jo ennen kristinuskon syntyä, onhan se kuvio, jossa voi tulkita miten horisontaalinen kohtaa vertikaalisen ja ajallinen ikuisuuden.
Kristinuskossa risti on kirkon julistuksen ydin. Monet pitävät ristiä surun ja kuoleman merkkinä, mutta kristillisessä teologiassa risti on ylösnousemuksen, elämän ja sovituksen merkki. Se kertoo siitä, että Jeesus ei jäänyt hautaan vaan nousi kuolleista ja valmisti pelastuksen näin myös kaikille seuraajilleen. Tyhjä risti kertoo siitä selvimmin.
Käsin tehty keramiikkaristi Perusta. 14 tavallista kyläläistä maatyöläisen vaatteissaan kantavat Jeesuksen ristiä kulkueessa ja osallistuvat näin hänen kärsimyksiinsä. Pelkistettyjen hahmojen kasvot ovat ilmeikkäät ja kaikki katsovat ylöspäin. Kukaan kantajista ei huuda tai itke, teoksessa on syvää hiljaisuutta ja vakavuutta. Opetustilanteessa voidaan pohtia Jeesuksen kärsimyksen lisäksi myös ihmisen osaa tässä maailmassa. Olemmeko myös arjessa kantamassa toisten taakkoja? Olemmeko yhdessä, vieri vieressä ja rintarinnan niin kuin nämä ristinkantajat, jakamassa toistemme iloja ja suruja?
Värikäs perulainen risti edustaa ns. Arma Christi (Kristuksen aseet) perinnettä, josta löytyy versioita eri puolilta kristikuntaa. Risti on täynnä symboliikkaa, joka liittyy Jeesuksen kärsimykseen ja ristinkuolemaan. Rististä löytyy lähes kaikki pääsiäisen elementit ja niin se toimii opetuksessa koko kärsimyshistorian kokoajana. Alhaalla seisoo kukko, joka viittaa Pietariin kun hän kolme kertaa kielsi tuntevansa Jeesuksen. Kukon yläpuolella on paita, josta Jeesuksen ristiinnaulinneet sotilaat heittivät arpaa, koska paita oli saumaton eivätkä he halunneet rikkoa sitä. Paidan yläpuolella on ehtoollismalja, johon valuu yläpuolelta verta suoraan Jeesuksen sydämestä. Kristuksen päässä on orjantappurakruunu. Ristin vasemmalla puolella ovat tikapuut ja vasara. Oikealla puolella sauva, jonka päässä on hapanviiniin kastettu sieni, keihäs, jolla Jeesuksen kylki puhkaistiin sekä hohtimet, joilla naulat saatiin irrotetuiksi. Ristin yläosassa teksti INRI ja Pyhän Hengen vertauskuva kyyhkynen. Risti on hyvin kontekstuaalinen, se kuvaa Etelä-Amerikkalaista tapaa koristella värikkäästi ja runsaasti sellaista mikä koetaan arvokkaaksi ja rakkaaksi.
Puinen ristiinnaulitun veistos Tanzaniasta. Siinä Kristus on itse risti. Kasvojen ilme on rauhallinen ja taidokas puun käsittelytapa tekee veistoksesta hyvin levollisen. Jeesuksen käsivarret on tehty luonnottoman pitkiksi, näin ne ikään kuin ulottuvat siunaamaan koko maailman. Kontekstuaalisuus näkyy mm. siinä, että Kristus on kuvattu afrikkalaisena.
Ns. Taskulan risti, joka löydettiin arkeologisissa kaivauksissa Turun Maariasta v. 1938. Erittäin kaunis ja jalomuotoinen ristiriipus on ajoitettu n. vuosille 1100-1150 ja on ainutlaatuinen Suomessa tehdyistä löydöistä. Ristin toisella puolella on Kristus, jonka kädet ovat köysillä sidotut ja jonka pään päällä on pieni risti. Hänen asunaan on päärmätty lievetakki ja rinnalla vinoristi. Riipuksen toisella puolella on naishahmo, oletettavasti Jeesuksen äiti Maria. Hänen päässään on huivi, rinnallaan risti ja hänenkin kätensä ovat sidotut. Muodoltaan risti edustaa ns. kreikkalaista ristiä, jonka sakarat ovat kaikki yhtä pitkiä. Ristin pelkistetty, melkein naivistinen tyyli puhuttelee nykypäivän ihmistä ja tuo näin viestin muinaisilta suomalaisilta lähes tuhannen vuoden takaa.
Kirjoittaja on eläkkeellä oleva uskonnonopettaja, joka on mm. toiminut Varsinais-Suomen uskonnonopettajat ry:n puheenjohtajana.
Ristit: Sinikka Koski-Sipilä ja Anneli Leppänen.
Kommentit