Toi­min­ta­san­kari tais­te­lee ter­ro­ris­teja vas­taan jou­lu­aat­tona New Yor­kissa. Jee­sus roik­kuu lähi­kir­kossa ris­tillä, vaikka pappi puhuu syn­ty­mi­sestä sei­meen. Kirk­ko­vuo­den juh­lat ovat läsnä tai­teessa Suo­messa kaik­kialla ja kai­killa mah­dol­li­silla tavoilla.

Muis­tatko, mil­lai­nen alt­ta­ri­taulu on lähia­lu­eesi kir­kossa? Toden­nä­köi­sesti se liit­tyy johon­kin Raa­ma­tun ker­to­muk­seen Jee­suk­sen elä­mästä. Samalla se toden­nä­köi­sesti kuvit­taa aiheel­taan jon­kin kirk­ko­vuo­den juh­lista.

”Tie­tyt kris­til­li­set juh­lat tuot­ta­vat edel­leen ja ovat tuot­ta­neet pal­jon tai­teel­li­sia ilmai­suja. Joulu ja pää­siäi­nen elä­vät paitsi kuva­tai­teessa, myös elo­ku­va­tai­teessa ja kir­jal­li­suu­dessa. Tie­tyt pää­siäis­näy­tel­mät, kuvael­mat kuu­lu­vat kirk­ko­draa­man yhtey­teen”, ker­too Kotimaa-​lehden jul­kai­su­pääl­likkö Olli Sep­pälä.

Kirk­ko­vuo­den juh­lat ja suo­ma­lai­nen kirk­ko­taide elä­vät hyvin lähei­sessä suh­teessa. Sep­pälä erot­taa suh­teessa kaksi ulot­tu­vuutta: juh­lien ker­to­muk­siin ja tee­maan liit­ty­vän tai­teen ja juh­lien viet­toa hyö­dyn­tä­vän ja kuvaa­van tai­teen. Sep­pälä pitää eri­tyi­sen mie­len­kiin­toi­sena juh­lien viet­toon liit­ty­vää ker­to­vaa tai­detta, esi­mer­kiksi elo­ku­via.

”Juh­la­kausi luo raa­mit elo­ku­valle, draa­malle ja sen tee­moille. Jou­lue­lo­kuva ja jou­luun sijoit­tu­vat elo­ku­vat ovat oma laji­tyyp­pinsä, var­sin­kin Yhdys­val­loissa. Taus­talla on jol­lain tavalla jou­lun sanoma, kris­til­li­nen tai yleis­hu­maani”, Sep­pälä sanoo.

”Ehkä vil­lein jou­lue­lo­kuva on Die Hard. Siinä jou­lu­va­lot räjäh­te­le­vät näyt­tä­västi. Miksi se on lai­tettu tapah­tu­maan juuri jou­luun?”

Toi­min­ta­koh­tauk­sista tun­nettu elo­kuva käsit­te­lee omalla taval­laan myös perhe- ja ihmis­suh­teita. Ne ovat Sep­pä­län mukaan eri­tyi­sen tyy­pil­li­siä tee­moja jou­lue­lo­ku­ville. Tyy­pil­li­sem­pänä jou­lue­lo­ku­vana Sep­pälä mai­nit­see­kin romant­ti­sen kome­dian suun­taan tai­pu­vat elo­ku­vat, joissa on aina onnel­li­nen loppu.

Juh­lien ker­to­muk­siin ja tee­moi­hin liit­tyvä taide on myös kes­kei­nen osa suo­ma­lais­ten jou­lun viet­toa.

”Kau­neim­mat jou­lu­lau­lut -tapah­tu­mien suo­sio ker­too, että ihmi­set halua­vat lau­laa ja osal­lis­tua. En tiedä, onko yhteis­laulu tai­detta, mutta kult­tuu­ria se on. Aina­kin, jos ymmär­tää tai­teen laa­jem­min kult­tuu­rina, jossa käy­te­tään tai­teen teke­mi­sen kei­noja”, Sep­pälä sanoo.

Tästä näkö­kul­masta hän nos­taa esiin myös pää­siäis­mu­nien maa­laa­mi­sen tai vaik­kapa jou­lu­kort­tien askar­te­lun. Ne ovat monelle tyy­pil­li­siä tapoja val­mis­tau­tua tai viet­tää juh­lia.

Myös juh­lien taus­talla ole­via ker­to­muk­sia mukai­le­vat elo­ku­vat ovat näkyvä osa elo­ku­va­tai­teen ja juh­lien suh­detta. Näitä elo­ku­via teke­vät Mel Gib­so­nin kal­tai­set Hol­lywoo­din suur­ni­met (The Pas­sion of the Christ). Sep­pälä muis­tut­taa, että Yhdys­val­loissa on myös laaja kris­til­li­nen yleisö, jolle teh­tail­luista elo­ku­vista suuri osa ei kos­kaan ran­taudu Suo­meen.

Siinä missä elo­ku­vat hyö­dyn­tä­vät eni­ten jou­lua, kirk­ko­tai­teen suo­si­tuin teema on pää­siäi­nen. Pää­siäi­sen ajan tapah­tu­mat ovat sel­västi suo­si­tum­pia alt­ta­ri­tau­lu­jen aiheita.

”Lute­ri­lai­sen kirk­ko­tai­teen näkö­kul­masta uskal­lan sanoa, että krusi­fiksi on se mei­dän juttu. Tai tyhjä risti. Refor­maa­tion koros­tuk­set nos­ta­vat kär­si­vän Kris­tuk­sen kes­kei­seksi hah­moksi”, sanoo Juha Luo­des­lampi. Hän työs­ken­te­lee Suo­men evankelis-​luterilaisen kir­kon kes­kus­hal­lin­nossa muun muassa kuva­tai­tee­seen pereh­ty­neenä asian­tun­ti­jana.

Krusi­fiksi kuvit­taa pit­kä­per­jan­tai­hin liit­ty­vät kes­kei­sim­mät ker­to­muk­set ris­tiin­nau­lit­se­mi­sesta.

Toki myös jou­lun aiheet ovat suo­sit­tuja. Luo­des­lampi pitää Jeesus-​lasta toi­sena kirk­ko­tai­teen super­ku­vana krusi­fik­sin ohella. Toi­saalta jou­lua voi hänen mukaansa kuvit­taa vai­kut­ta­vasti myös muilla tavoilla.

”Kor­son kir­kossa on jou­lun aikaan Osmo Rau­ha­lan teos. Siinä plas­ma­näy­töllä putoi­lee satun­nai­sia kir­jai­mia ja välillä jou­lue­van­ke­liu­miin liit­ty­viä sanoja. Tämä on minusta vai­kut­ta­vim­pia jou­lun ajan teok­sia”, Luo­des­lampi sanoo.

Kor­son kir­kossa alt­ta­ri­taulu elää kirk­ko­vuo­den mukana. Rau­ha­lan säh­köi­sen työn lisäksi kir­kossa voi nähdä paas­toon ja pit­kä­per­jan­tai­hin liit­ty­vän teok­sen, Jee­suk­sen hau­taa­mi­seen ja ylös­nouse­mus­ker­to­muk­seen liit­ty­vän teok­sen ja kir­kon syn­tyyn liit­ty­vän Helluntai-​teoksen. Nii­den lisäksi on vielä kaksi teosta, jotka eivät liity kirk­ko­vuo­den juh­liin. Niitä käy­te­tään esi­mer­kiksi hau­taan siu­naa­mis­ten ja kon­fir­maa­tioi­den yhtey­dessä.

Vaih­tu­vat alt­ta­ri­tau­lut eivät ole uusi kek­sintö. Hel­sin­gin yli­opis­ton käy­tän­nöl­li­sen teo­lo­gian yli­opis­ton­leh­to­rin Johan Bas­tu­bac­kan mukaan kato­li­sessa kir­kossa kehi­tet­tiin jo kes­kia­jalla moni­mut­kai­sia alt­ta­ri­kaap­peja, joissa oli vaih­tu­via kuva- ja veis­to­sai­heita. Kaa­pis­toissa oli lukui­sia ovia ja luuk­kuja, joista kään­net­tiin esiin kuhun­kin kirk­ko­vuo­den tee­maan liit­ty­viä kuvia ja veis­tok­sia.

Kirk­ko­vuo­den juh­lien ja tai­teen väli­nen tii­vis suhde ei rajoitu vain alt­ta­ri­maa­lauk­siin. Raa­ma­tun ker­to­muk­set ja sitä myötä käy­tän­nössä lähes kaik­kien kris­til­lis­ten juh­lien tee­mat ovat maa­il­man tun­ne­tuim­pien maa­laus­ten aiheita. Kuu­lui­sin lie­nee Leo­nardo da Vincin kuvaus ”Vii­mei­nen ehtool­li­nen” Jee­suk­sesta ja ope­tus­lap­sista kii­ras­tors­taina.

Lute­ri­lai­sen kirk­ko­ti­lan osalta Bas­tu­backa nos­taa esiin kirk­ko­vuo­den mukaan elä­vät litur­gi­set värit ja nii­hin liit­ty­vät teks­tii­lit. Esi­mer­kiksi pap­pien käyt­tä­mät, olka­päille lai­tet­ta­vien stola-​nauhojen värit vaih­tu­vat tee­man mukaan. Paas­ton aikana käy­te­tään vio­let­tia, suu­rina juh­lina val­koista, hel­lun­taina punaista. Taval­li­sin väri on vih­reä. Mus­taa käy­te­tään vain pit­känä per­jan­taina ja sitä seu­raa­vana lau­an­taina.

Bas­tu­backa nos­taa esiin myös Lah­den Muk­ku­lan kir­kossa ole­van Kirsti Ran­ta­sen teks­tii­li­tai­de­teok­sen, joka kuvaa ylös­nouse­musta, siis pää­siäi­sen tee­maa.

Myös orto­dok­si­sessa kir­kossa juh­lat ja taide kul­ke­vat käsi kädessä.

”Orto­dok­si­sissa kir­koissa kir­kon kes­kellä ole­vassa ana­lo­gissa on kirk­ko­vuo­den juh­lan mukaan vaih­tuva ikoni”, Bas­tu­backa ker­too.

Lisäksi monissa orto­dok­si­kir­koissa on alt­ta­rin iko­nos­taa­sin koosta riip­puen suur­ten juh­lien iko­nien rivi.

”Suu­ria juh­lia on 12, mutta jos­kus iko­neita voi olla 14. Sil­loin mukana voi olla esi­mer­kiksi Venä­jällä mer­kit­tä­vän pokrova-​juhlan ikoni.” Pok­rova on yksi Mari­aan liit­ty­vistä juh­lista.

Jokai­nen orto­dok­si­nen kirkko on omis­tettu jol­le­kin aiheelle, johon liit­tyy ikoni.

”Esi­mer­kiksi mei­dän kirk­komme Hyvin­käällä on omis­tettu Kar­ja­lan valis­ta­jille. Hei­dän muis­to­päi­väänsä vie­te­tään pyhäin­päi­vän aikaan. Sil­loin jär­jes­te­tään myös kir­kon temp­pe­li­juhla eli praas­niekka.” Praas­nie­kan aikana kir­kon oma ikoni kan­ne­taan ulos kir­kosta. Sen jäl­keen se kier­tää kir­kon seu­ra­kun­nan kul­ku­een saat­te­le­mana. Iko­ni­kul­kue liit­tyy myös pää­siäi­sen viet­toon orto­dok­si­sessa kir­kossa.

Yksi osal­lis­ta­van tai­teen muoto ovat usein vael­lus­näy­tel­minä toteu­tet­ta­vat pää­siäis­ku­vael­mat. Olli Sep­pälä arve­lee, että nii­den kovim­man suo­sion aika oli noin kym­me­nen vuotta sit­ten. Suo­messa hän arve­lee perin­teen ole­van noin 20–30 vuotta vanha. Euroop­pa­lai­sena ilmiönä kär­si­mys­tie­ku­vauk­sen ovat iki­vanha kek­sintö.

Jou­luun puo­les­taan liit­ty­vät usein las­ten jou­lu­ku­vael­mat ja tier­na­po­jat.

Onko sit­ten jotain sel­laista tai­de­muo­toa, jota ei voisi käyt­tää kir­kol­lis­ten juh­lien yhtey­dessä? Tans­sia?

”Suo­ma­lai­sessa perin­teessä? Herra parat­koon! Tanssi on alkeel­li­nen kier­to­liike, jonka kes­kuk­sena on per­kele, kuten vanha pie­tis­ti­nen mää­ri­telmä kuu­luu”, Sep­pälä nau­raa.

”Mutta onhan näitä kokei­lu­jut­tuja. Olin juuri kat­so­massa poik­ki­tai­teel­lista mes­sua, jossa tanssi oli yhtenä osana uuden­laista kokei­lua ilmaista mes­sun eri osia.”

Jutun kir­joit­taja jul­kaisi loka­kuussa 2016 yhdessä Olli Sep­pä­län ja Tuija Pyhä­ran­nan kanssa tie­to­teok­sen Adven­tista rama­da­niin (Kir­ja­paja). Se käsit­te­lee Suo­messa vie­tet­tä­viä uskon­nol­li­sia juh­lia. Kir­jan kris­til­li­siä juh­lia käsit­te­le­vät osuu­det on kir­joit­ta­nut Olli Sep­pälä. Kir­jaan voi tutus­tua tar­kem­min sen omilla sivuilla osoit­teessa http://juhlablogi.org tai kus­tan­ta­jan sivuilla osoit­teessa http://kauppakv.fi/sis/LastenKeskus/tuote/9789522885203 .

Kaa­mos tart­tuu taas tiu­kasti takin­lie­pei­siin ja ter­veh­tii ensim­mäi­sellä nimel­lään. Mar­ras­kuu. Minä tar­rau­dun tiu­kem­min höy­ryä­vään glö­gi­mu­kiin ja yri­tän sin­ni­tellä kiinni päivä päi­vältä hupe­ne­van päi­vän­va­lon rip­peissä. Pos­ti­luu­kus­tani tipah­ta­nut mai­nos­leh­ti­nen mark­ki­noi kir­kas­va­loe­lekt­ro­niik­kaa. Oman saras­tus­va­loni myin pois vuo­sia sit­ten kirp­pu­to­rilla. Sen aamui­nen kel­meys oli mitä luo­taan­työn­tä­vin ja toimi siis ainoas­taan sän­gystä kar­kot­ta­mi­seen.

Entä jos elekt­ro­ni­sen valo­hoi­don sijaan kau­pan olis koje, joka tuot­taisi tai­de­hoi­toa? Napista pai­na­malla voi­sin päät­tää sopi­van annos­tuk­sen, väri­pa­le­tin ja ajan kuva­tai­teel­li­sesta toi­min­nasta naut­ti­mi­selle arjes­sani. Sii­hen liit­tyy kyllä muu­ta­mia pul­mia. Toki monen­lai­sia vem­pe­leitä on jo ole­mas­sa­kin, jotka hyö­dyt­tä­vät tai­teen koke­mista tai välit­tä­vät sitä. Tai­teen teke­mi­nen on kui­ten­kin huo­nosti ohjel­moi­ta­vissa. On luon­nol­lista aja­tella, että valo elä­män perus­e­del­ly­tyk­senä hoi­taa meitä. Mutta miten ja miksi taide hoi­taa meitä? Olen kiin­nos­tu­nut tai­teen ja tera­pian suh­teesta, koska jos­sain sen kes­kellä olen voi­nut ais­tia pyhän läs­nä­oloa.

Muu­ta­man vuo­den ikäi­nen lapsi on ihail­ta­vaa seu­rat­ta­vaa kaik­ki­voi­pai­suu­den tun­tees­saan. Jos hän on taval­li­sen tur­val­li­sissa olo­suh­teissa kas­va­nut ja rakas­tettu, hänellä on yleensä val­ta­vat mää­rät uskoa kykyi­hinsä. Tai­teel­li­sessa ilmai­sus­saan hän on tuore, nopea­liik­kei­nen ja tuot­toisa. Hän ei erot­tele tai­detta omaksi toi­min­naksi vaan se on yksin­ker­tai­sesti osa ole­mista. Moni tai­tei­lija tavoit­te­lee pari­vuo­ti­aan ihmi­se­na­lun alku­voi­maa ilmai­sus­saan. Tai­teilu ja luova toi­minta on siis sisään­ra­ken­nettu lei­kin ja ihmet­te­lyn yhdis­telmä meissä. Sillä on tut­ki­tusti laaja-​alaisia myön­tei­siä vai­ku­tuk­sia hyvin­voin­nille. Tai­teella  ja kult­tuu­ri­toi­min­nalla on todettu vahva yhteys hyvänä koet­tuun ter­vey­teen, parem­paan työ­ky­kyyn ja hyvän elä­män koke­muk­siin. Tai­teen kieli on tun­tei­den kieli ja se voi vapaut­taa psyyk­kistä ener­giaa, joka aiem­min on kulu­nut tun­tei­den tor­ju­mi­seen ja sisäi­siin jän­nit­tei­siin. Yhteis­kun­nas­samme on käyn­nissä ja vireillä run­sas määrä kär­ki­hank­keita, joissa yhä ene­ne­västi luo­daan raken­teita hyvin­voin­nin edis­tä­mi­selle tai­teen ja kult­tuu­rin kei­noin.  

Opis­ke­luai­koi­nani ulko­mailla toi­min vapaa­eh­toi­sena mie­len­ter­veys­kun­tou­tu­jien tai­de­pa­jalla. “Art room” oli kai­kille kun­tou­tu­jille avoinna oleva tai­de­tila, johon sai tulla ja tehdä kuva­tai­detta oman jak­sa­mi­sen ja mie­len­kiin­non mukaan esillä ole­villa väli­neillä ja tek­nii­koilla. Alkuai­koina en ymmär­tä­nyt, mitä minun piti pajalla oikeas­taan tehdä, koska minusta siellä ei juu­ri­kaan ollut mitään teke­mistä. Kun­tou­tu­jat tuli­vat omia aiko­jaan, jot­kut samoja jut­tuja jutel­len vii­kosta toi­seen, toi­set ter­veh­ti­mättä ja sul­keu­tu­neina. Köm­pe­lösti kier­sin tilassa työ­pis­teeltä ja maa­lauk­selta toi­selle ja yri­tin kek­siä hie­man jutun juurta jokai­sen pai­kal­lao­li­jan kanssa. Tun­sin oloni tur­haksi ja vai­vaan­tu­neeksi. Vähi­tel­len vähen­sin puhetta ja aloin enim­mäk­seen tark­kailla pajalla kävi­jöi­den tai­teen teke­mistä ja työs­tää omia kuvi­tus­pro­jek­te­jani luon­nos­kir­jaan. Tur­hau­tu­nei­suu­teni väheni ja aloin oival­taa tai­de­pa­jan toi­min­taa sel­keäm­min. Minusta oli roh­kai­se­vaa nähdä, kuinka sär­ky­neet, pois­sao­le­vat tai seka­vat mie­let etsi­vät ilmai­sul­leen kana­vaa. Mie­tin sitä, kuinka monilla tavoilla tai­teen ja este­tii­kan nälkä pyr­kii meissä eri tavoin rik­ki­näi­sissä esiin. En tiedä, annoinko vapaa­eh­toi­sena lähes­kään niin pal­jon koh­taa­mil­leni ihmi­sille kuin minkä ver­ran itse koke­muk­sesta lopulta opin.

Uskon, että luo­van pro­ses­sin aikana tai ins­pi­roi­vaa tai­de­teosta kat­sel­les­samme tai­teella on kyky hie­no­va­rai­sesti tut­kis­kella, hoi­taa ja paran­taa sisim­päämme. Ehkä vie­rai­lemme sil­loin Kaik­ki­val­ti­aan kanssa samalla tai­de­pa­jalla askar­te­le­massa. Valo valai­see kai­kessa kel­mey­des­sään mar­ras­kui­sena aamuna huo­neen pimeät kol­kat. Tai­teella on kyky löy­tää sisim­män kau­neutta ja ins­pi­raa­tiota kai­paa­via sopu­koita ja tehdä sinne koti.

Kir­joit­taja on opis­kel­lut kuvit­ta­mista ja sosi­aa­lia­laa. Hän tai­tei­lee tällä het­kellä peda­go­gina alle kou­lui­käis­ten parissa ja odot­taa mat­kaa Espan­jan aurin­koon.

Wäinö Aal­to­sen museossa on par­hail­laan esillä venä­läi­sen Uskon­to­jen his­to­rian museon kanssa yhteis­työssä toteu­tettu näyt­tely “Taide, uskonto, valta”. Näyt­te­lyssä käsi­tel­lään tai­teen suh­detta sekä maal­li­seen että uskon­nol­li­seen val­lan­käyt­töön monista eri näkö­kul­mista ja esi­tel­lään ylei­sesti eri maa­il­ma­nus­kon­to­jen tai­detta. Pää­paino on enti­sen Neu­vos­to­lii­ton alu­een uskon­noissa, eri­tyi­sesti orto­dok­si­sessa kris­ti­nus­kossa. Tämän kir­joi­tuk­sen poh­jana on ylei­sö­luento, joka jär­jes­tet­tiin museossa 22.9.2016 osana näyt­te­lyn oheis­oh­jel­maa otsi­kolla “Uskonto ja poli­tiikka”.

Uskon­nol­li­nen ajat­telu oli aikai­sem­min kie­tou­tu­nut osaksi yhtei­söl­listä ja poliit­tista toi­min­taa. His­to­rial­li­sessa kat­san­nossa nii­den erot­ta­mi­nen toi­sis­taan on kei­no­te­koista. Vasta moder­nien yhteis­kun­tien myötä uskonto on eriy­ty­nyt omaksi elä­mä­na­lu­eeksi, vaikka sen rajoista edel­leen käy­dään kiis­toja. Uskon­nol­li­sen ja muun elä­män rajat ovat myös eri­lai­sia eri yhteis­kun­nissa.

Uskonto ja poli­tiikka puhut­ta­vat edel­leen myös Suo­messa. Usein kri­tiikki on osu­nut evankelis-​luterilaiseen kirk­koon, mutta viime aikoina eri­tyi­sesti isla­min vas­tus­ta­mi­nen on nous­sut kes­kei­seen ase­maan. Uudet ilmiöt saa­vat pal­jon huo­miota, mutta samalla on kyse myös uuteen tot­tu­mi­sesta. Täten ei ole lai­sin­kaan eri­koista, että monissa var­hai­sem­missa kes­kus­te­luissa käy­tet­tiin lähes samoja argu­ment­teja kuin tämän päi­vän kiis­toissa, vain väit­te­lyn koh­teet vaih­tu­vat. Esi­mer­kiksi nyky­ään arvos­tet­tua Pelas­tusar­mei­jaa vas­tus­tet­tiin anka­rasti sen saa­puessa Suo­meen.

Jako­linja ei kulje ainoas­taan uskon­non ja poli­tii­kan välillä, vaan myös uskon­nol­lis­ten ja poliit­tis­ten toi­mi­joi­den sisällä ja nii­den välillä. Esi­mer­kiksi evankelis-​luterilaisen kir­kon pii­ristä löy­tyy niin myön­tei­sesti kuin kiel­tei­sesti aikamme poliit­ti­siin kysy­myk­siin suh­tau­tu­via pii­rejä. Nykyi­nen kes­kus­telu samaan suku­puolta ole­vien avio­lii­tosta on hyvä esi­merkki, sillä se jakaa niin poliit­ti­set kuin uskon­nol­li­set toi­mi­jat eri lei­rei­hin. Kovim­mat vas­tus­ta­jan pitä­vät yleensä suu­rinta mete­liä.

Mikään yhteis­kunta ei ole täy­sin uskon­nosta vapaa. Val­tiot sään­te­le­vät uskon­nol­li­sia yhtei­söjä monin eri tavoin. Usein enem­mis­tö­us­kon­toa tue­taan ja vähem­mis­tö­us­kon­to­jen ase­maan han­ka­loi­te­taan. Suo­messa monia uskon­toja tue­taan talou­del­li­sesti ja enem­mis­tö­kir­kon äänellä on vai­ku­tusta poliit­tis­ten pro­ses­sien ohjau­tu­mi­seen esi­mer­kiksi kou­luo­pe­tuk­seen ja hau­taus­toi­meen liit­ty­vissä asioissa.

Suo­messa uskon­toja ei val­tion toi­mesta vai­nota, mutta nii­den toi­min­nalle ase­te­taan rajoja. Epäi­lyt­tä­väksi koet­tua uskon­toja pyri­tään monin eri tavoin nor­ma­li­soi­maan. Esi­mer­kiksi huoli suo­ma­lais­ten mus­li­mien radi­ka­li­soi­tu­mi­sesta on joh­ta­nut pyr­ki­myk­seen osal­lis­taa isla­mi­sia yhtei­söjä ja ottaa ne mukaan radi­ka­li­saa­tiota vas­tus­ta­vaan kamp­pai­luun. Yhtei­söt pää­se­vät lähem­mäksi yhteis­kun­nal­lista pää­tök­sen­te­koa, kun ne suh­tau­tu­vat myö­tä­mie­li­sesti val­tion int­res­sei­hin.

Taide on yksi tär­keä areena uskon­non ja poli­tii­kan suh­teen tar­kas­te­lulle. Suuri osa his­to­rial­li­sesta tai­teesta on uskon­non sävyt­tä­mää, mutta yhteis­kun­tien muut­tuessa myös suh­tau­tu­mi­nen uskon­toi­hin on muut­tu­nut. Koti­mai­sesta lähi­his­to­riasta voi­daan mai­nita kiista Harro Kos­ki­sen Sikamessias-​teoksesta (v. 1969), josta tai­tei­lija sai juma­lan­pilk­ka­tuo­mion. Tuo­reessa muis­tissa on myös tans­ka­lai­sen Jyllands-​Postenin pro­vo­kaa­tiona jul­kai­se­mat Muhammed-​pilakuvat vuo­delta 2005, joka johti laa­jaan kan­sain­vä­li­seen kes­kus­te­luun ilmai­sun­va­pau­desta.

Taide, uskonto ja valta -näyt­te­lyssä esillä ole­vat teok­set tuo­vat esiin uskon­non moni­ker­rok­si­suu­den Venä­jän ja Neu­vos­to­lii­ton his­to­riassa. Venä­jällä uskonto legi­ti­moi val­lan­käyt­töä, kun taas Neu­vos­to­lii­tossa sitä vas­taan hyö­kät­tiin. Näyt­te­lyn teok­set osoit­ta­vat monin tavoin uskon­non todel­li­sia ja väi­tet­tyjä yhteyk­siä poliit­ti­seen val­lan­käyt­töön. Jul­mat pila­ku­vat vähem­mis­tö­us­kon­noista ja papis­tosta osoit­ta­vat millä tavoin eri ihmis­ryh­miä lei­mat­tiin uskon­non avulla. Vas­taa­vasti hal­lit­si­joi­den ja hen­gel­lis­ten voi­mien liitto kuvaa maal­lista val­taa osana laa­jem­paa yhteis­kun­ta­jär­jes­tystä.

Uskon­non ja poli­tii­kan suh­tee­seen tul­lee myös jat­kossa liit­ty­mään monen­lai­sia kiis­toja. Ne on hyvä nähdä luon­nol­li­sena osana yhteis­kun­nal­lista muu­tosta, jossa poh­di­taan hyväk­syt­tä­vän ja tuo­mit­ta­van välistä liik­ku­vaa raja­pin­taa. Kiis­to­jen osa­puo­let saa­vat nimensä his­to­rian kir­joi­hin, samalla kun suuri osa väes­töä käsit­te­lee näi­den debat­tien kautta omaa suh­det­taan tun­teita herät­tä­viin ja monia kos­ket­ta­viin tee­moi­hin.

Kir­joit­taja on filo­so­fian toh­tori ja uskon­to­tie­teen dosentti, joka työs­ken­te­lee Siir­to­lai­suusins­ti­tuu­tin joh­ta­jana. Näyt­tely “Taide, uskonto, valta” on esillä Wäinö Aal­to­sen museossa Turussa 15.9.–11.12.2016. www.turku.fi/waino-aaltosen-museo