Kaamos tarttuu taas tiukasti takinliepeisiin ja tervehtii ensimmäisellä nimellään. Marraskuu. Minä tarraudun tiukemmin höyryävään glögimukiin ja yritän sinnitellä kiinni päivä päivältä hupenevan päivänvalon rippeissä. Postiluukustani tipahtanut mainoslehtinen markkinoi kirkasvaloelektroniikkaa. Oman sarastusvaloni myin pois vuosia sitten kirpputorilla. Sen aamuinen kelmeys oli mitä luotaantyöntävin ja toimi siis ainoastaan sängystä karkottamiseen.
Entä jos elektronisen valohoidon sijaan kaupan olis koje, joka tuottaisi taidehoitoa? Napista painamalla voisin päättää sopivan annostuksen, väripaletin ja ajan kuvataiteellisesta toiminnasta nauttimiselle arjessani. Siihen liittyy kyllä muutamia pulmia. Toki monenlaisia vempeleitä on jo olemassakin, jotka hyödyttävät taiteen kokemista tai välittävät sitä. Taiteen tekeminen on kuitenkin huonosti ohjelmoitavissa. On luonnollista ajatella, että valo elämän perusedellytyksenä hoitaa meitä. Mutta miten ja miksi taide hoitaa meitä? Olen kiinnostunut taiteen ja terapian suhteesta, koska jossain sen keskellä olen voinut aistia pyhän läsnäoloa.
Muutaman vuoden ikäinen lapsi on ihailtavaa seurattavaa kaikkivoipaisuuden tunteessaan. Jos hän on tavallisen turvallisissa olosuhteissa kasvanut ja rakastettu, hänellä on yleensä valtavat määrät uskoa kykyihinsä. Taiteellisessa ilmaisussaan hän on tuore, nopealiikkeinen ja tuottoisa. Hän ei erottele taidetta omaksi toiminnaksi vaan se on yksinkertaisesti osa olemista. Moni taiteilija tavoittelee parivuotiaan ihmisenalun alkuvoimaa ilmaisussaan. Taiteilu ja luova toiminta on siis sisäänrakennettu leikin ja ihmettelyn yhdistelmä meissä. Sillä on tutkitusti laaja-alaisia myönteisiä vaikutuksia hyvinvoinnille. Taiteella ja kulttuuritoiminnalla on todettu vahva yhteys hyvänä koettuun terveyteen, parempaan työkykyyn ja hyvän elämän kokemuksiin. Taiteen kieli on tunteiden kieli ja se voi vapauttaa psyykkistä energiaa, joka aiemmin on kulunut tunteiden torjumiseen ja sisäisiin jännitteisiin. Yhteiskunnassamme on käynnissä ja vireillä runsas määrä kärkihankkeita, joissa yhä enenevästi luodaan rakenteita hyvinvoinnin edistämiselle taiteen ja kulttuurin keinoin.
Opiskeluaikoinani ulkomailla toimin vapaaehtoisena mielenterveyskuntoutujien taidepajalla. “Art room” oli kaikille kuntoutujille avoinna oleva taidetila, johon sai tulla ja tehdä kuvataidetta oman jaksamisen ja mielenkiinnon mukaan esillä olevilla välineillä ja tekniikoilla. Alkuaikoina en ymmärtänyt, mitä minun piti pajalla oikeastaan tehdä, koska minusta siellä ei juurikaan ollut mitään tekemistä. Kuntoutujat tulivat omia aikojaan, jotkut samoja juttuja jutellen viikosta toiseen, toiset tervehtimättä ja sulkeutuneina. Kömpelösti kiersin tilassa työpisteeltä ja maalaukselta toiselle ja yritin keksiä hieman jutun juurta jokaisen paikallaolijan kanssa. Tunsin oloni turhaksi ja vaivaantuneeksi. Vähitellen vähensin puhetta ja aloin enimmäkseen tarkkailla pajalla kävijöiden taiteen tekemistä ja työstää omia kuvitusprojektejani luonnoskirjaan. Turhautuneisuuteni väheni ja aloin oivaltaa taidepajan toimintaa selkeämmin. Minusta oli rohkaisevaa nähdä, kuinka särkyneet, poissaolevat tai sekavat mielet etsivät ilmaisulleen kanavaa. Mietin sitä, kuinka monilla tavoilla taiteen ja estetiikan nälkä pyrkii meissä eri tavoin rikkinäisissä esiin. En tiedä, annoinko vapaaehtoisena läheskään niin paljon kohtaamilleni ihmisille kuin minkä verran itse kokemuksesta lopulta opin.
Uskon, että luovan prosessin aikana tai inspiroivaa taideteosta katsellessamme taiteella on kyky hienovaraisesti tutkiskella, hoitaa ja parantaa sisimpäämme. Ehkä vierailemme silloin Kaikkivaltiaan kanssa samalla taidepajalla askartelemassa. Valo valaisee kaikessa kelmeydessään marraskuisena aamuna huoneen pimeät kolkat. Taiteella on kyky löytää sisimmän kauneutta ja inspiraatiota kaipaavia sopukoita ja tehdä sinne koti.
Kirjoittaja on opiskellut kuvittamista ja sosiaalialaa. Hän taiteilee tällä hetkellä pedagogina alle kouluikäisten parissa ja odottaa matkaa Espanjan aurinkoon.
Kommentit
Arja Sassali:
Jutussa on mukava, henkilökohtainen ”väri”.