Aarreaitta

Pian jär­jes­te­tään ark­ki­piis­pan vaa­lin ensim­mäi­nen kier­ros. Moni on var­masti jo ehti­nyt tehdä vaa­li­ko­neen ja seu­rata haas­tat­te­luja, mutta halusin kysyä ehdok­kailta pari kysy­mystä myös Aar­re­ai­tan ken­tältä. Vas­tauk­set tar­joa­vat kiin­nos­ta­van läpi­leik­kauk­sen kir­kol­lis­ten toi­mi­joi­den suh­teesta kris­til­li­seen kuva­tai­tee­seen ja visu­aa­li­seen kult­tuu­riin.

Mil­lai­seksi koet kris­til­li­sen kuva­tai­teen mer­ki­tyk­sen Suo­men evan­ke­lis­lu­te­ri­lai­sessa kir­kossa? Entä ase­man?

Ville Auvi­nen:
Kuvalla on aina ollut tär­keä mer­ki­tys kir­kon elä­mässä, sillä Jumala haluaa hoi­taa meitä kaik­kien ais­tien väli­tyk­sellä. Hyvä kuva sitä paitsi puhuu enem­män kuin tuhat sanaa, ja par­hai­mil­laan puhut­te­lee väke­västi. Voi olla, että Suo­men ev.lut. kir­kon pii­rissä kuva­tai­teella ei ole niin suurta ase­maa kuin voisi olla. Esi­mer­kiksi yri­tyk­set saada kirk­ko­vuo­den kuvat ja sym­bo­lit run­saa­seen käyt­töön har­taus­e­lä­mässä ei vält­tä­mättä ole täy­sin onnis­tu­nut.   

Heli Inki­nen:
Lap­suu­teni enke­lit näin kiil­to­ku­vissa vaa­lean­pu­nai­sine tai -sini­sine mek­koi­neen, pit­kine hiuk­si­neen ja isoine sii­pi­neen. Lisäksi muis­tan pie­net pul­lea­kas­voi­set enke­lit pikku sii­pi­neen. Minulle tär­kein oli kuva isosta vaa­leasta enke­listä, joka suo­jasi pientä tyt­töä ja poi­kaa, kun he ylit­ti­vät kuo­hu­vaa vir­taa huo­noa sil­taa pit­kin.

Ilkka Kan­tola:
Lap­suu­teni koti­kirkko on Rymät­ty­län kes­kiai­kai­nen Pyhän Jaa­ko­bin kirkko. Siellä ole­vat van­hat sei­nä­maa­lauk­set ja fres­kot kul­ke­vat muka­nani vää­jää­mättä. Kuva­tai­teen mer­ki­tys on vaih­del­lut kir­kossa. Rymät­ty­län­kin maa­lauk­set oli­vat väliin kalk­ki­maa­lin alle pei­tet­tyjä kun teo­lo­giassa aja­tel­tiin, että ne suun­taa­vat kir­kos­sa­kä­vi­jän aja­tuk­set pois sanasta, jolla tar­koi­tet­tiin papin saar­naa tai raa­ma­tun­lu­kua. Nyt onneksi ymmär­re­tään, että kuva voi julis­taa, ker­toa ja ins­pi­roida kysy­myk­siä jotka syven­tä­vät kris­ti­nus­kon koke­musta ja hen­gel­listä ymmär­rystä. Moderni kuva­taide tuo oman aikamme tul­kin­nan ja kom­men­tin kirk­ko­tai­tee­seen ja kris­ti­nus­koon. Tutuin minulle on Hannu Kono­lan tai­teel­li­nen toi­minta, joka on mie­les­täni hyvin moni­puo­lista kaik­ki­aan.

Tapio Luoma:
Mie­les­täni kuva­tai­teen mer­ki­tys kir­kos­samme on suuri ja tun­nus­tettu. En muista olleeni kos­kaan kir­kol­li­sessa tilassa, jossa kuva­taide ei jos­sa­kin muo­dos­saan olisi ollut läsnä. Seu­ra­kun­nat ovat kautta aiko­jen panos­ta­neet kuva­tai­tee­seen mm. sakraa­li­ti­loja sisus­taes­saan. Visu­aa­li­nen sanan­ju­lis­tus, jota kir­kol­li­nen kuva­taide mie­les­täni par­haim­mil­laan on, epäi­le­mättä hyö­tyisi siitä, että kuva­tai­teen sanoit­ta­mi­seen ja avaa­mi­seen kiin­ni­tet­täi­siin enem­män huo­miota. Kuva­tai­teen asema on minusta kir­kossa joka tapauk­sessa vakaa, vaikka talou­del­li­set resurs­sit muun muassa tai­de­han­kin­to­jen teke­mi­seen ovat supis­tu­neet.

Björn Vik­ström:
Esit­tä­vän kuva­tai­teen rooli kir­kossa on kysee­na­lais­tettu sekä van­hassa kir­kossa että refor­maa­tion yhtey­dessä. Inkar­naa­tio, eli Juma­lan lihaksi tule­mi­nen, on kui­ten­kin ollut tär­keä argu­mentti kuva­tai­teen puo­lesta, ja tänään tai­teen posi­tii­vi­nen mer­ki­tys kir­kolle on itses­tään­sel­vyys. Juma­lan rak­kaus voi tulla lihaksi meissä ihmi­sissä, ja Luo­jan kuvana ihmi­sellä on myös kyky luoda uutta ja samalla tehdä sanoma näky­väksi ja tuoda sitä nykyih­mis­ten koke­mus­maa­il­maan. Kir­kon sei­nä­maa­lauk­set toi­mi­vat aika­naan tär­keinä peda­go­gi­sina apu­vä­li­neinä. Koska niissä saa­tet­tiin esit­tää Raa­ma­tun hen­ki­löitä, pyhi­myk­siä, ja refor­maat­to­reita pukeu­tu­neina tai­tei­li­jan oman ajan vaat­tei­siin, kuvauk­set vah­vis­ti­vat myös käsi­tystä kir­kosta jat­ku­vana his­to­rial­li­sena tul­kin­tayh­tei­sönä. Tai­teen ei tie­ten­kään pidä kri­tii­kit­tö­mästi pal­vella tiet­tyjä ideo­lo­gi­sia, poliit­ti­sia tai uskon­nol­li­sia pää­mää­riä, vaan sen tulee herät­tää, ihme­tyt­tää ja kan­nus­taa syvem­pään poh­din­taan – kir­kos­sa­kin!

Miten kuvai­li­sit omaa suh­det­tasi kris­til­li­seen kuva­tai­tee­seen ja visu­aa­li­seen kult­tuu­riin?

Ville Auvi­nen:
Myön­nän, että en ole kovin tai­teel­li­sesti suun­tau­tu­nut, enkä ymmärrä kovin hyvin var­sin­kaan moder­nia tai­detta. Van­hat, perin­tei­set kuvat kyllä puhut­te­le­vat, eten­kin krusi­fik­sit ja alt­ta­ri­tau­lut kirk­ko­ti­loissa.

Heli Inki­nen:
[Jat­koa aiem­paan vas­tauk­seen.] Myö­hem­min opin, että Raa­ma­tussa enke­lit toi­mi­vat Juma­lan sanan­saat­ta­jina monen­lai­sissa tilan­teissa. Gabrie­lin teh­tä­vänä oli ilmoit­taa Marialle, että tämä saa aivan eri­tyi­sen lap­sen.

Ilkka Kan­tola:
Olen mie­les­täni avoin kuva­tai­teelle ja kris­til­li­selle kuva­tai­teelle. Visu­aa­li­suus kuten design kiin­nos­taa minua eri­tyi­sesti, samoin ark­ki­teh­tuuri. Lyhyesti: kau­nis on kau­nista eikä sille mitään voi. Liian pal­jon on rumaa ihmis­ten aikaan­saan­nok­sissa raken­ta­mi­sen ja esi­ne­suun­nit­te­lun alueilla. Mutta on myös maa­il­man­luo­kan desig­nia meillä Suo­messa. Kuva­tai­teessa kris­til­li­set aiheet ovat kes­kei­sin teema kun käy Euroop­pa­lai­sissa tai­de­museoissa. Antii­kin tarus­tot tule­vat sen jäl­keen. Mutta hät­käh­dyt­tä­vää on kuva­tai­teessa nähdä viime vuo­si­sa­dan maa­il­man­so­tien jär­ky­tyk­sen aiheut­tama vai­ku­tus kuva­tai­teessa. Abstrak­tiu­des­saan ja epä­so­vin­nai­suu­des­saan ne samalla ovat äärim­mäi­sen rea­lis­ti­sia kuva­tes­saan todel­lista ja koet­tua maa­il­maa.

Tapio Luoma:
Olen koke­nut kris­til­li­sen sano­man syvim­min lähinnä kuu­loais­tin kautta. Olen kuun­nel­lut puheita ja har­ras­ta­nut moni­puo­li­sesti musiik­kia. Iän mukana olen kui­ten­kin yhä enem­män huo­man­nut kuva­tai­teen rik­kau­den ja mah­dol­li­suu­det uskon tul­kit­si­jana. Kun jokin kuva­tai­de­teos pysäyt­tää, sen edessä voisi viet­tää pal­jon aikaa. On kieh­to­vaa oppia kuva­tai­teesta uutta.

Björn Vik­ström:
Olen teo­lo­gian ohella opis­kel­lut yleistä kir­jal­li­suus­tie­dettä, joten kir­jal­li­suus on ilman muuta se tai­teen muoto, jota tun­nen par­hai­ten ja seu­raan eni­ten. Kuva­tai­teen suh­teen olen var­maan ”kes­ki­ver­to­ku­lut­taja”: käyn välillä näyt­te­lyissä koti­seu­dulla ja usein tai­de­museoissa mat­koilla; arvos­tan ja nau­tin, mutta en ole asian­tun­tija.

Nimeä yksi kuva­tai­teen teos, joka on kos­ket­ta­nut sinua kris­ti­nus­kon näkö­kul­masta.
Kerro, miksi valit­sit juuri tämän.

Ville Auvi­nen:
Mai­nit­sen Mic­he­lan­ge­lon teok­sen ”Luo­mi­nen”. Se kuvaa ja tekee elä­väksi hie­nosti jotain sel­laista his­to­rian aamu­hä­mä­rässä tapah­tu­nutta, josta Raa­mattu ker­too vain parilla sanalla. Tosin kun näin kyseessä ole­van teok­sen Siks­tuk­sen kap­pe­lissa, oli se jon­ki­nas­tei­nen pet­ty­mys, koska se oli mie­les­täni oikeassa ympä­ris­tös­sään joten­kin vaa­ti­mat­to­mampi kuin kuvissa – tai mie­li­ku­vis­sani.

Heli Inki­nen:
Aikui­sena minusta on ollut mie­len­kiin­toista tut­kia eri mai­den tai­de­museoissa ja kir­koissa, miten monin tavoin enke­leitä kuva­taan, mil­lai­sin värein ja usein suku­puo­lel­taan andro­gyy­neinä. Gabriel esi­te­tään yleensä ojen­ta­massa lil­jaa, kun hän ilmoit­taa Marialle lap­sesta. Tuo aihe, Annuncia­tion, on ins­pi­roi­nut vuo­si­sa­toja sit­ten ita­lia­lai­sia tai­tei­li­joita maa­laa­maan suun­nat­to­man kau­niita fres­koja aiheesta. Niistä pidän erit­täin pal­jon. Leo­nardo da Vincin maa­laama Annuncia­tion Firenzen Uffizin tai­de­museossa on eräs näistä mes­ta­ri­teok­sista. Samai­sesta lil­jasta on tul­lut Marian tun­nus­merkki, jota nyky­ään näkee monien kau­pun­kien­kin – esi­mer­kiksi Turun sym­bo­leissa sekä par­tio­lais­ten tun­nuk­sena.

Ilkka Kan­tola:
Vii­mei­sin ison vai­ku­tuk­sen teh­nyt maa­laus on Mal­talla, Val­let­tan Pyhän Johan­nek­sen kate­draa­liin sijoi­tettu Mic­he­lan­gelo Merisi de Cara­vag­gion hui­kean iso, mes­ta­ril­li­nen maa­laus ”Johan­nes Kas­ta­jan mes­taus”. Teos on syn­ty­nyt vuonna 1608. Valit­sin tämän, koska sen jät­tämä jälki minuun on uusin. Maa­laus nos­taa Johan­nes Kas­ta­jan kur­jan koh­ta­lon ja hal­lit­si­jan mie­li­val­lan vah­vasti esiin. Maa­laus palautti mie­leeni kir­jai­lija Asko Sahl­ber­gin muu­tama vuosi sit­ten jul­kai­se­man, his­to­ri­aan ank­ku­roi­tu­van teok­sen ”Hero­des”, jossa kuva­taan mm. hal­lit­si­jan suh­detta nouse­van kris­ti­nus­kon kes­kei­siin, outoi­hin, hah­moi­hin.

Tapio Luoma:
On lukui­sia kuva­tai­de­teok­sia, jotka voi­sin tässä yhtey­dessä mai­nita. Nos­tan esille yhden: Espoon tuo­mio­kir­kon trium­fi­ris­tin alt­ta­rin ylä­puo­lella. Satoja vuo­sia vanha, tai­dok­kaasti puusta veis­tetty ris­tiin­nau­littu Kristus-​hahmo on aiko­jen saa­tossa menet­tä­nyt toi­sen käsi­var­tensa ja molem­mat sää­rensä. Kui­ten­kin juuri rik­kou­tu­neena ja vaja­vai­sena se puhut­te­lee ja muis­tut­taa, että epä­täy­del­li­nen kel­paa Juma­lalle.

Björn Vik­ström:
Por­voo­lai­sena tulee minulle mie­leen Albert Edel­fel­tin maa­laus ”Kris­tus ja Mata­leena”. Teos on minusta kiin­nos­tava monesta syystä. Sijoit­ta­malla Kris­tuk­sen ja Maria Mag­da­lee­nan suo­ma­lai­seen koi­vu­met­sään tai­te­lija tuo Raa­ma­tun tapah­tu­mat ja ennen kaik­kea Jee­suk­sen mei­dän todel­li­suu­teemme. Aiheen taus­talla on Kan­te­let­ta­ren runo Mata­lee­nan vesi­mat­kasta, joka sekin kiin­nos­ta­valla tavalla kutoo yhteen suo­ma­lai­sen kan­san­ru­nou­den ja raa­ma­tul­li­sen perin­teen.

Ark­ki­piis­pan vaa­lin ensim­mäi­nen kier­ros käy­dään tors­taina 8.2.2018. Toi­nen vaali käy­dään tar­vit­taessa 1.3.2018 kah­den eni­ten ääniä saa­neen ehdok­kaan välillä.

Teksti:
Kuvat: Krista Mamia

Kommentit

:

Erit­täin mie­len­kiin­toista tutus­tua ehdok­kai­sin kuva­tai­teen näkö­kul­masta!

Vastaa

:

Eikö vain! Ehdok­kaista tuli esiin aivan uusia puo­lia, ja kiin­nos­ta­vaa poh­din­taa heistä jokai­sella.

Vastaa

Näppäile kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty*.

Kuka rakensi Nooan arkin?

Vie­re­män lukio kut­sui Aar­re­ai­tan vie­rai­le­maan UE5-​kurssilla, joten tein jou­lun alla muka­van parin päi­vän visii­tin Pohjois-​Savoon ja nyt on aika ker­toa hiu­kan mat­ka­kuu­lu­mi­sia. “Uskon­not tie­teessä, tai­teessa ja popu­laa­ri­kult­tuu­rissa” -kurs­sin lisäksi osal­lis­tuin lop­pu­jen lopuksi myös kah­delle kuva­tai­teen kurs­sille ja opo-​tunnillekin. Tämä oli Aar­re­ai­tan ensim­mäi­nen kou­lu­vie­railu, mutta ei var­masti vii­mei­nen.

Sekä uskon­non että kuva­tai­teen opet­ta­jat antoi­vat vapaat kädet oppi­tun­tien suun­nit­te­luun. Tämä oli hieno luot­ta­muk­sen osoi­tus, mutta myös pieni haaste, sillä kurs­si­si­säl­löt ovat laa­joja. Koska ulko­puo­lelta ei juuri suit­sittu inno­kasta vie­rai­le­vaa opet­ta­jaa, pää­tin pysy­tellä perus­asioissa ja kes­kit­tyä syven­tä­mään muu­ta­maa mie­les­täni oleel­li­sim­mista poin­teista: Tah­doin kris­til­li­sen kuva­tai­teen his­to­rian lisäksi nos­taa esiin eri­tyi­sesti nyky­tai­detta – tun­tui tär­keältä muis­tut­taa nuo­ria siitä, että kris­til­li­nen taide ei jää­nyt kes­kia­jalle. Lisäksi tah­doin koros­taa, ettei­vät kris­til­li­nen kuva­taide ja visu­aa­li­nen kult­tuuri ole rajau­tu­neet ainoas­taan kirk­koi­hin, vaan ovat elävä osa muu­ta­kin suo­ma­laista kult­tuu­ria.

UE5-​kaksoistunnin tavoit­teena oli ker­toa Aar­re­ai­tan kautta suo­ma­lai­sesta kris­til­li­sestä kuva­tai­teesta sekä hah­mo­tella kris­til­li­sen tai­teen 2000-​vuotisen his­to­rian suun­ta­vii­voja. Olin anta­nut ennak­koon koti­teh­tä­väksi tutus­tua Aitan net­ti­si­vui­hin ja lukea sieltä pari vuotta sit­ten kir­joit­ta­mani artik­ke­lin “Onko kris­ti­nusko kuva­kiel­tei­nen uskonto?”. Teksti alkaa juu­ta­lais­kris­til­lis­ten alkuseu­ra­kun­tien suh­teesta kuviin ja toi­mii siten sopi­vana joh­dan­tona ja taus­ta­ma­te­ri­aa­lina kris­til­li­sen tai­teen aika­ja­nalle.

Poi­min suo­ma­lai­sen kris­til­li­sen tai­teen his­to­riasta muu­ta­mia pää­point­teja, jotka esi­tin teos­ku­vien kanssa. Esi­mer­kiksi Albert Edel­fel­tin Kris­tus ja Mata­leena (1890) ker­toi, kuinka 1800-​luvulla alet­tiin raken­taa yhte­näistä suo­ma­lai­suutta, johon myös kris­ti­nus­kon kat­sot­tiin oleel­li­sesti kuu­lu­van. Tuol­loin monista kris­ti­nus­kon ker­to­muk­sista oli ole­massa jon­kin­lai­set pai­kal­lis­ver­siot ja teh­tiin pal­jon tai­de­teok­sia, jotka kuva­si­vat perin­teistä suo­ma­laista kris­til­li­syyttä tai kris­ti­nus­kon his­to­riaa nykyi­sen Suo­men alu­eella. Nyky­tai­teen puo­lelta nos­tin esiin muun muassa Pauno Poh­jo­lai­sen tuo­tan­non, joka on lois­tava esi­merkki pit­kä­jän­tei­sestä kris­til­lis­ten tee­mo­jen tun­nus­tuk­sel­li­sesta tut­ki­mi­sesta, joka ei kui­ten­kaan rajoitu kris­tit­ty­jen oman pii­rin sisälle. Lisäksi tai­tei­lija asuu ja työs­ken­te­lee Kuo­piossa, lähellä Vie­re­mää, ja arve­lin pai­kal­li­suu­den teke­vän tai­tei­li­jasta nuo­rille hel­posti lähes­tyt­tä­vän. Moni tie­si­kin Poh­jo­lai­sen jo entuu­des­taan.

Kuva: Mirja Mar­jo­niemi.

Uskon­non leh­tori Pirjo Kamaja kom­men­toi vie­rai­lua:

“Kaik­ki­aan haluai­sin antaa sel­laista palau­tetta, että vie­rai­lusi oli erit­täin ter­ve­tul­lut. Eri­tyi­sesti näkö­kul­mat ja teo­se­si­mer­kit kris­til­li­sestä nyky­tai­teesta teki­vät vai­ku­tuk­sen sekä opis­ke­li­joi­hin että opet­ta­jaan. Pitä­mäl­läsi oppi­tun­nilla tuli hie­nosti esille UE5-​kurssin ydin­sy­din­sa­noma siitä, kuinka kris­til­li­nen taide on vai­kut­ta­nut ja yhä edel­leen vai­kut­taa kult­tuu­rimme monissa ker­rok­sissa. – – tun­tui, että pel­käs­tään UE5 kurs­sin asioita olisi halun­nut kuun­nella koko päi­vän!

Myös opis­ke­li­jat kehui­vat vie­rai­luasi mie­len­kiin­toi­seksi ja raik­kaaksi vaih­te­luksi nor­maa­liin aher­ta­mi­seen. Myös se oli hie­noa, että samat opis­ke­li­jat pää­si­vät ilta­päi­vällä itse teke­mään aihee­seen liit­ty­vän teok­sen.”

Opo-​tunnilla lukion audi­to­riossa Pirjo Kama­jan kanssa. Kuva: Mirja Mar­jo­niemi.

Kah­della kuva­tai­teen oppi­tun­nilla käsit­te­limme kris­til­li­siä sym­bo­leita. Kes­kus­tel­tuamme het­ken sym­bo­leista yli­pää­tään otet­tiin lähem­pään tar­kas­te­luun risti, kris­ti­nus­kon tär­keim­mäksi nous­sut sym­boli. Tutus­tuimme aihee­seen ensin Anneli Lep­pä­sen artik­ke­lin kuvae­si­merk­kien kautta. “Uskon­nol­li­nen esine tai­teena ja ope­tuk­sen väli­kap­pa­leena” -teks­tin lopussa on esi­telty eri­lai­sia ris­tejä ja kuvattu, kuinka samaa sym­bo­lia on varioitu monin tavoin eri kult­tuu­reissa ja eri aikoina. Lisäksi käy­tin näil­lä­kin tun­neilla nykytaide-​esimerkkinä jo tut­tua Poh­jo­lai­sen tuo­tan­toa, jossa eri­lai­set risti-​muunnelmat ovat läpi vuo­si­kym­men­ten tois­tuva teema. Jokai­nen eri­lai­nen risti koros­taa tutusta sym­bo­lista jotain tiet­tyä puolta, tar­joaa sii­hen oman näkö­kul­mansa.

Alus­tuk­sen jäl­keen opis­ke­li­jat toteut­ti­vat omat risti-​versionsa vapaa­va­lin­tai­sella tek­nii­kalla. Kes­ki­tyimme ilmai­suun, oman tul­kin­nan ja näkö­kul­man välit­tä­mi­seen, joten keho­tin valit­se­maan tar­jo­tuista työ­vä­li­neistä sel­lai­sia, jotka oli­si­vat jo ennes­tään tut­tuja. Tun­tien lop­puun jätet­tiin sen ver­ran aikaa, että jokai­nen sai jakaa ideansa ja ker­toa, miksi oli läh­te­nyt teke­mään ris­tistä juuri tie­tyn­laista. Toteu­tuk­sissa oli hie­noja oival­luk­sia ja per­soo­nal­lista otetta. Mie­leen jäi­vät esi­mer­kiksi punai­silla veri­rois­keilla vii­meis­telty, ris­tin alku­pe­räi­sestä käyt­tö­tar­koi­tuk­sesta muis­tut­tava dra­maat­ti­nen tul­kinta ja abstrak­teista, ker­rok­sel­li­sista ja toi­siinsa sekoit­tu­vista väri­pin­noista muo­dos­tuva risti. Oppi­laat teki­vät työt val­miiksi seu­raa­van vii­kon kuvis­tun­neilla kuva­tai­teen leh­tori Eevi Heis­ka­sen kanssa. Hän arveli, että päi­vän aikana esiin nous­seet asiat saat­ta­vat tule­vai­suu­dessa muu­ten­kin pää­tyä mukaan oppi­tun­neille.

Kii­tok­set Vie­re­män lukion väelle muka­vasta päi­västä!

Kaikki Aarreaitta-​materiaali on vapaasti käy­tet­tä­vissä ope­tus­tar­koi­tuk­sessa, niin kou­luissa kuin seu­ra­kun­nis­sa­kin, mutta voi­daan myös mie­lel­lään kes­kus­tella oppi­tun­nin, luen­non tai työ­pa­jan jär­jes­tä­mi­sestä yhdessä.

Teksti:
Kuvat: Mirja Marjoniemi ja Pauliina Nyqvist

Kommentit

Näppäile kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty*.

Kuka rakensi Nooan arkin?

Saata, Herra, lepoon nuk­ku­nei­den pal­ve­li­jaisi [luet­tele nimet] sie­lut. Anna heille anteeksi kaikki hei­dän syn­tinsä, jotka he ovat vapaalla tah­dolla tai tah­to­mat­taan teh­neet ja ota hei­dät val­ta­kun­taasi. Suo hei­dän päästä ian­kaik­ki­sista lah­jois­tasi osal­li­siksi ja anna hei­dän naut­tia lop­pu­mat­to­man autu­aan elä­män iloa. (Orto­dok­sin rukous, kun tuo­hus syty­te­tään vai­na­jien muis­te­lu­pöy­dän edessä.)

Tuo­hus­ten eli kirk­ko­kynt­ti­löi­den käyttö on läh­töi­sin orto­dok­si­sesta perin­teestä. Ne val­mis­te­taan yleensä puh­taasta mehi­läis­va­hasta, sillä tuo­hus sym­bo­loi läm­mintä ja puh­dasta rukousta, joka tuo valoa kris­ti­tyn elä­mään. Suo­men orto­dok­si­sen kir­kon mukaan ”Palava tuo­hus kuvaa rukousta, tuo­huk­sen valo hen­gel­listä valis­tusta ja sen puh­taus rukous­tun­tei­tamme ja toi­vei­tamme.”

Orto­dok­si­sessa kir­kossa rukous ja tuo­huk­set kuu­lu­vat yhteen myös kon­kreet­ti­sesti, sillä tuo­huk­sen sytyt­tä­mi­sen yhtey­dessä lue­taan tilan­tee­seen sopiva rukous hil­jaa mie­lessä ja teh­dään ris­tin­merkki. Myös iko­nin suu­te­le­mi­nen on mah­dol­lista, mikäli tuo­hus syty­te­tään iko­nin eteen. Tuo­huk­sia voi kirk­ko­ti­lan lisäksi polt­taa missä tahansa muu­al­la­kin, esi­mer­kiksi kotona tai hau­taus­maalla, mutta sil­loin­kin nii­den käy­tön tulisi liit­tyä rukous­ti­lan­tee­seen.

Tuo­huk­sista on tul­lut osa myös mui­hin kirk­ko­kun­tiin kuu­lu­vien har­tau­den­har­joi­tusta. Orto­dok­si­nen kirkko hyväk­syy eku­me­nian hen­gessä tuo­hus­ten käy­tön muu­al­la­kin kris­ti­kun­nassa: Suo­men orto­dok­si­sen kir­kon käyt­töön tule­vat tuo­huk­set val­mis­te­taan Lin­tu­lan luos­ta­rissa, josta toi­mi­te­taan tuo­huk­set myös Suo­men evan­ke­lis­lu­te­ri­lai­sen kir­kon tar­pei­siin. Niitä käy­te­tään esi­mer­kiksi rukous­kynt­ti­löinä rukous­het­kien yhtey­dessä. Orto­dok­si­seen ehtool­li­sen viet­toon voi­vat osal­lis­tua vain sii­hen val­mis­tu­neet orto­dok­si­sen kir­kon jäse­net, mutta Orto­dok­si­suus ja eku­me­nia -teok­sen mukaan muut­kin voi­vat osal­lis­tua pal­ve­luk­seen esi­mer­kiksi ”sytyt­tä­mällä tuo­huk­sia, suu­te­le­malla pyhiä iko­neita ja elä­väk­si­te­ke­vää Ris­tiä.”

Kynt­ti­län sytyt­tä­mi­nen on kaik­kia kris­tit­tyjä yhdis­tävä ele. Kynt­ti­län valo osana kir­kol­li­sia toi­mi­tuk­sia kas­teesta hau­taan siu­naa­mi­seen muis­tut­taa maa­il­man valosta, Kris­tuk­sesta, läpi maan­pääl­li­sen elä­mämme.

Tietoisku,tuohus1

Lue lisää esi­mer­kiksi:

ortodoksi.net: Tuo­hus. http://www.ortodoksi.net/index.php/Tuohus

Joen­suun orto­dok­si­nen seu­ra­kunta 2016: Orto­dok­si­suus ja eku­me­nia. Käy­tän­nön näkö­kul­mia eku­mee­ni­seen yhteis­työ­hön.
http://www.joensuunortodoksit.fi/wp-content/uploads/2016/12/ORTODOKSISUUS-JA-EKUMENIA.pdf

Suo­men ev.lut. kir­kon kirk­ko­hal­li­tuk­sen jul­kai­suja 2006: 4. Sinä olet kans­sani. Kir­kol­lis­ten toi­mi­tus­ten opas.
http://kirkkokasikirja.fi/toimitusten_opas.pdf#page=8

Teksti:
Kuvat: Pauliina Nyqvist

Kommentit

:

Napakka tie­toisku! Lin­kit käte­viä hei­dän kan­nalta, jotka halua­vat pereh­tyä asi­aan lisää.

Vastaa

Näppäile kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty*.

Minkä värinen kommenttikenttä on?