Aarreaitta

Sinebryc­hof­fin tai­de­museon näyt­te­lyyn “Iko­nit – pyhä, kau­nis ja maal­li­nen” pää­see tutus­tu­maan museon kel­la­rin näyt­te­ly­ti­lassa 16.4.–31.12.2016. Teksti jul­kais­taan myös Bysan­tin tut­ki­muk­sen seura ry:n jäsen­leh­dessä otsi­kolla “Iko­nit esillä Sinebryc­hof­fin tai­de­museossa”. 

Suo­messa iko­ni­tai­teen kokoel­mia on esillä pysy­västi vain muu­ta­missa museoissa, mutta ei Hel­sin­gissä. Kan­sal­lis­museon suuri, mutta pää­asiassa tut­ki­ma­ton iko­ni­ko­koelma on varas­tossa, ja Sinebryc­hof­fin tai­de­museon kokoelma ei ole 1990-​luvun jäl­keen ollut laa­jem­min esillä. Huh­ti­kuussa avat­tiin kui­ten­kin Sinebryc­hof­fin tai­de­museon punai­sessa kel­la­rissa näyt­tely, joka esit­te­lee 28 iko­nia museon omista kokoel­mista. Näyt­tely Iko­nit – pyhä, kau­nis ja maal­li­nen on auki vuo­den lop­puun saakka. Kokoelma ei ole kovin laaja, mutta sii­hen kuu­luu useita kor­kea­ta­soi­sia ja tut­ki­muk­sen kan­nalta kiin­nos­ta­via iko­neita. Omalla taval­laan se ker­too myös siitä, miten museoi­den iko­ni­ko­koel­mat Suo­messa ja muissa poh­jois­mai­sissa museoissa ovat syn­ty­neet.

ikonipyhamaallinen-4

Vielä sata vuotta sit­ten iko­nit pää­tyi­vät tai­de­museoi­den kokoel­miin lähinnä mui­den han­kin­to­jen yhtey­dessä sat­tu­malta. Kun venä­läi­set emi­gran­tit Venä­jän val­lan­ku­mouk­sen jäl­keen yrit­ti­vät tar­jota iko­neita Ate­neu­min tai­de­museolle ostet­ta­vaksi, ehdo­tuk­set tyr­mät­tiin. Iko­nien esteet­ti­set ja anti­kvaa­ri­set arvot toki ymmär­ret­tiin, mutta ylei­sesti kat­sot­tiin vielä, että iko­nit sopi­vat parem­min kan­sa­tie­teel­lis­ten kokoel­mien yhtey­teen.

Vähi­tel­len iko­nei­den eri­tyis­luonne orto­dok­si­sen kult­tuu­ri­pe­rin­nön osana, johon yhdis­tyy myös pitkä kuva­tai­teen jat­kumo, ymmär­ret­tiin laa­jem­min ja iko­nit hyväk­syt­tiin myös tai­de­museoi­den kokoel­miin. Sinebryc­hof­fin tai­de­museoon iko­nit ovat tul­leet osto­jen, lah­joi­tus­ten ja tal­le­tus­ten myötä, mutta han­kin­ta­tie­to­jen lisäksi museolla on var­sin vähän tie­toa iko­nien aikai­sem­mista vai­heista. Tämä on ymmär­ret­tä­vää kun ote­taan huo­mioon, että iko­nit ovat kul­keu­tu­neet Venä­jältä Suo­meen monen­lai­sia reit­tejä pit­kin, esi­mer­kiksi val­lan­ku­mousta pakoon läh­te­vien emi­grant­tien mukana, sota­vuo­sien aikana tai jopa sala­kul­jet­ta­jien mat­ka­ta­va­roissa.

Osa Suo­meen tul­leista iko­neista on jat­ka­nut mat­kaansa kan­sain­vä­li­sille tai­de­mark­ki­noille. Parii­sissa oli useita iko­neita myy­viä tai­de­kaup­piaita 1900-​luvun jäl­ki­puo­lis­kolla, yksi tun­ne­tuim­mista oli Gale­rie Niko­lenko (220 Blvd Saint-​Germain) josta noin kol­mas­osa Sinebryc­hof­fin tai­de­museon iko­ni­ko­koel­masta on peräi­sin. Vali­tet­ta­vasti tämän gal­le­rian toi­min­nasta ei ole säi­ly­nyt arkis­to­ma­te­ri­aa­lia, joten näi­den iko­nien jäl­jet päät­ty­vät Parii­siin. Suo­messa toi­mi­neet kaup­pi­aat tai yksi­tyis­hen­ki­löt, jotka ovat lah­joit­ta­neet tai myy­neet iko­nei­taan museolle, eivät ole tien­neet tai halun­neet ker­toa iko­nien alku­pe­rästä tar­kem­min. On sel­vää, että monen iko­nin koh­dalla on var­sin epä­to­den­nä­köistä, että pro­ve­niens­si­tie­toja voi­tai­siin tule­vai­suu­des­sa­kaan tar­ken­taa.

ikonipyhamaallinen-3

Kokoelma on suu­rim­maksi osaksi peräi­sin han­kin­noista, joita teh­tiin 1960- ja 1970-​luvuilla. Sen jäl­keen kokoel­maa on kar­tu­tettu yksit­täi­sillä ostoilla sekä lah­joi­tuk­silla. Museossa on tar­tuttu tilai­suu­teen, kun sel­lai­nen on tar­jou­tu­nut. Koko­nai­suu­tena kokoelma on siis syn­ty­nyt enem­män sat­tu­man­va­rais­ten han­kin­ta­pää­tös­ten seu­rauk­sena kuin tie­toi­sen ja joh­don­mu­kai­sen keräi­lyn tulok­sena. Suo­meen on luon­nol­li­sista syistä joh­tuen kul­keu­tu­nut suuri määrä venä­läi­siä iko­neja, eikä Sinebryc­hof­fin tai­de­museon kokoel­mas­sa­kaan ole mon­taa iko­nia, jotka eivät olisi alku­aan Venä­jältä.

Siksi onkin kiin­nos­ta­vaa, että yksi kokoel­man mer­kit­tä­vim­mistä iko­neista ei ole venä­läistä alku­pe­rää, vaan edus­taa bysant­ti­laista iko­ni­maa­lauk­sen perin­nettä. 1500-​luvulta oleva Juma­la­näiti Hodi­git­ria ostet­tiin Parii­sista vuonna 1968 ja se on ikäänsä näh­den säi­ly­nyt hyvässä kun­nossa. Ikoni on maa­lattu seet­ri­puulle ja kul­lattu tausta muo­dos­taa vai­kut­ta­van kont­ras­tin Juma­la­näi­din purp­pu­ran punai­seen mafo­riin. Heh­ku­van sävyn aikaan saa­mi­seksi on käy­tetty orgaa­nista punaista lasuu­ria.

ikonitpyhamaallinen6

Iko­nissa Juma­la­näiti koh­taa kat­so­jan ylväänä ja arvok­kaana. Som­mi­telma on koko­nai­suu­des­saan levol­li­nen ja tasa­pai­noi­nen. Vaikka ilme on vakava, Juma­la­näi­din kat­seesta ei hei­jastu saman­laista suru­mie­li­syyttä, joka on omi­naista niin monelle venä­läi­selle Juma­la­näi­din iko­ni­tyy­pille.

Iko­neita voi tut­kia paitsi kon­ser­vaat­to­rien käyt­tä­millä tek­ni­sillä mene­tel­millä myös kon­teks­tua­li­soi­van tai­de­his­to­rial­li­sen tut­ki­muk­sen avulla. Tois­tai­seksi, resurs­sien rajal­li­suu­desta joh­tuen, useim­mat iko­nit ovat kui­ten­kin jää­neet vailla perus­teel­li­sem­paa ana­lyy­sia ja tek­nistä tut­ki­musta, jonka avulla esi­mer­kiksi iko­nissa käy­tet­tyjä väri­pig­ment­tejä, pääl­le­maa­lauk­sien mää­rää ja maa­laus­tek­niik­kaa olisi voitu arvioida uudel­leen. Näin ollen, monien iko­nien tar­kempi ajoi­tus on vielä epä­var­malla poh­jalla ja saat­taa siksi tule­vai­suu­dessa muut­tua.

Ajoit­ta­mi­sen vai­keu­desta ker­too myös se, että ikoni on usein yhdis­telmä eri aikana maa­lat­tuja alueita ja poh­jana oleva pui­nen paneeli voi sekin olla eri ajalta kuin kuva­pin­nan maa­lattu alue. Toi­sen maa­il­man­so­dan jäl­keen iko­neita res­tau­roi­tiin tyy­pil­li­sesti siten, että van­han kul­tauk­sen jään­teet pois­tet­tiin koko­naan ja reuna-​alueita siis­tit­tiin luun val­koi­siksi. Metal­li­rii­san pois­ta­mi­nen on taas joh­ta­nut res­tau­roin­tiin ja laa­jo­jen aluei­den uudel­leen maa­laa­mi­seen.

ikonipyhamaallinen-5

Hie­man alle puo­let kokoel­man teok­sista on Sara Hildé­nin sää­tiön tal­le­tuk­sia. Ne ovat peräi­sin ajalta ennen Sara Hildé­nin museon perus­ta­mista, ja lukuun otta­matta yhtä näyt­te­lyä 1980-​luvulla, iko­nit eivät ole kos­kaan olleet esillä Tam­pe­reella. Tämän ryh­män näyt­tä­vin ikoni on 1400-​luvulle ajoi­tettu suu­ri­ko­koi­nen Pyhän Niko­laok­sen ikoni, jonka Sara Hildén osti vuonna 1968.

Ikoni oli sil­loin yleis­sä­vyl­tään hyvin tumma ja tyy­li­piir­tei­den perus­teella 1700-​luvulta. Se annet­tiin kui­ten­kin pian kon­ser­vaat­tori Veikko Kil­juselle res­tau­roi­ta­vaksi ja hän päät­teli, että pääl­lim­mäis­ten maa­li­ker­ros­ten alta voisi löy­tyä pal­jon van­hempi, alku­pe­räi­sempi ikoni. Useita maa­li­ker­rok­sia pois­tet­tu­aan, Kil­ju­nen pää­tyi lopulta res­tau­roi­maan van­hinta tasoa edus­ta­vaa, 1400-​luvulle ajoi­tet­tua Pyhän Niko­laok­sen kuvaa.

Mit­ta­van res­tau­roin­tio­pe­raa­tion jäl­keen voi­daan todeta, että ikoni on nyky­muo­dos­saan var­sin kiin­nos­tava yhdis­telmä uutta ja van­haa sekä mai­nio esi­merkki 1960-​luvun kon­ser­voin­nista ja valit­tu­jen rat­kai­su­jen seu­rauk­sista. Kil­ju­nen ei epä­röi­nyt esi­mer­kiksi pois­taes­saan pie­net enke­lit Niko­laok­sen pään kum­mal­ta­kin puo­lelta, jotka ilmei­sesti oli lisätty iko­niin 1700-​luvulla.

ikonipyhamaallinen-2

Tut­ki­jat ja kon­ser­vaat­to­rit kat­so­vat van­hoja iko­neita eri näkö­kul­masta kuin iko­ni­maa­la­rit tai iko­nien alku­pe­räi­set omis­ta­jat. Uskon­nol­li­selle tai­teelle on omi­naista, että siinä on läsnä yhtä aikaa monta tasoa. Kun Ber­tel Hintze jär­jesti vuonna 1934 ensim­mäi­sen iko­ni­tai­teen näyt­te­lyn Hel­sin­gin Tai­de­hal­lissa, hän totesi näyt­te­lyn jul­kai­sussa, että iko­nit edus­ti­vat hänelle ”pyhää julis­tusta, yli­maal­lista rukousta ja pal­von­taa, lois­tava näky iäi­syy­den maa­il­masta, joka nos­taa mei­dät ei vain har­tau­del­laan ja vai­kut­ta­valla voi­mal­laan, vaan myös häi­käi­se­vällä kirk­kau­del­laan ja sopusoin­nul­laan.” Ylis­tävä luon­neh­dinta iko­ni­tai­teen kau­neu­desta ja voi­masta on pyritty tuo­maan esille myös Sinebryc­hof­fin tai­de­museon näyt­te­lyssä.

Kir­joit­taja on iko­ni­näyt­te­lyn kuraat­tori, filo­so­fian toh­tori, joka työs­ken­te­lee inten­dent­tinä Sinebryc­hof­fin tai­de­museossa.  www.sinebrychoffintaidemuseo.fi 

Otsi­kos­sa­kin käy­tetty teos­kuva Juma­la­näiti Hodi­git­ria -iko­nista saa­tiin käyt­töön Sinebryc­hof­fin tai­de­museolta.

Teksti:
Kuvat: Pauliina Nyqvist & Sinebrychoffin taidemuseo

Kommentit

Näppäile kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty*.

Mikä aarre on julkaisun tykkää-nappulassa?

Yksi muo­din maa­il­man tun­ne­tuim­mista suo­ma­lais­ni­mistä on kuva­tai­tei­lija Jarno Ket­tu­nen. Hän löi läpi itse visioi­mal­laan live­muo­ti­pii­rus­tuk­sella ja on sit­tem­min nous­sut suur­suo­sioon eri­tyi­sesti Keski- ja Etelä-​Euroopassa sekä Yhdys­val­loissa. Hän ilah­tui haas­tat­te­lu­kut­susta: “Olen­kin pit­kään miet­ti­nyt, miten voi­sin jol­lain tavalla antaa takai­sin kris­til­li­selle yhtei­sölle, koska vakau­muk­seni on anta­nut pal­jon tukea ja kan­nus­tusta.”

Ket­tu­nen on opis­kel­lut Luca School of Artissa Brys­se­lissä ja hän työs­ken­te­li­kin pit­kään Bel­giasta käsin. Vas­ti­kään hän aset­tui Pro­vi­denceen, Yhdys­val­toi­hin, missä asuu vai­monsa ja pie­nen tyt­tä­rensä kanssa. “Opin­to­jen aloit­ta­mi­sen jäl­keen en ole­kaan vaki­tui­sesti asu­nut Suo­messa. Koska olen opis­kel­lut ulko­mailla ja teh­nyt pää­urani muu­alla, en koe amma­til­li­sesti ole­vani ensi­si­jai­sesti suo­ma­lai­nen tai­tei­lija. Olisi kyllä hie­noa tehdä enem­män töitä Suo­messa ja Suo­melle, sillä suo­ma­lai­suus on iso osa per­soo­naani. Ajat­te­len edel­leen suo­meksi ja muu­ten­kin käy­tän kieltä pal­jon”, jut­te­lee Ket­tu­nen lep­poi­saan tyy­liinsä suju­valla suo­men­kie­lellä.

jarnokettunenkuva8

Aluksi nuo­ren tai­tei­li­ja­na­lun oli tar­koi­tus käydä Bel­giassa vain kään­ty­mässä, mutta opis­kelu tun­tui­kin yllät­täen siltä, kuin olisi tul­lut kotiin. “Jokin asia, joka oli aina puut­tu­nut, löy­tyi tai­de­kou­luun men­nes­säni, tuli sel­lai­nen täyt­ty­mys­fii­lis”, hän kuvai­lee.

Ket­tu­nen ker­too olleensa aina kiin­nos­tu­nut vapaista tai­teista, mutta valin­neensa graa­fi­sen suun­nit­te­lun ja kuvit­ta­mi­sen opin­to­suun­nak­seen parem­man työl­li­syys­ti­lan­teen vuoksi. Myös sel­keä käyt­tö­tar­koi­tus tun­tui sovel­le­tuissa tai­teissa tär­keältä. Opin­to­jen ede­tessä mal­li­pii­rus­tus ja atel­jee­pii­rus­tus alkoi­vat silti vedota koko ajan enem­män.

jarnokettunenkuva7

Muo­to­kuva Diane von Furs­ten­ber­gin S/​S 2015 -mal­lis­tosta.

Pii­rus­tus oli iso osa kaik­kien opin­to­lin­jo­jen ohjel­maa. Ket­tu­nen kehuu ope­tusta roh­kai­se­vaksi: “Luca School of Artissa kan­nus­tet­tiin opis­ke­li­joita löy­tä­mään tyy­linsä ja sel­keä oma linja sen sijaan, että ne olisi tar­jottu val­miina.”

Kou­lun har­joi­tusa­tel­jeessa Ket­tu­nen keksi alkaa sovel­taa piir­tä­mi­seen mui­ta­kin tai­teen tek­nii­koita ja omak­sui myös sokeana piir­tä­mi­sen meto­din, jossa katse pide­tään koko ajan kiin­teästi mal­lissa. Nämä ele­men­tit ovat edel­leen tär­keä osa tai­tei­li­jan työs­ken­te­lyä, vaikka hän kokee tyy­lin kehit­ty­neen pal­jon työ­vuo­sien kart­tuessa. Yhdis­tel­mä­tyy­liä pidet­tiin heti kiin­nos­ta­vana ja jos­tain nousi idea, että se voisi toi­mia hyvin muo­ti­ku­vi­tuk­ses­sa­kin. Opet­ta­jat kehot­ti­vat käy­mään Parii­sin muo­ti­ta­loissa näyt­tä­mässä töitä, minkä Ket­tu­nen teki­kin, ja sai innos­tu­neen vas­taan­o­ton. “Viesti oli, että täl­laista ei ole ennen nähty ja että en saa luo­vut­taa, vaan täy­tyy jat­kaa tämän teke­mistä. Se oli todella tär­keää ja moti­voi­vaa palau­tetta.”

jarnokettunenkuva6

Kuvi­tus Cha­ne­lin vuo­den 2009 kevään ready to wear -mal­lis­tosta WOUND Magazi­nelle.

Ket­tu­nen teki myös lop­pu­työnsä muo­ti­pii­rus­tuk­sesta. Kukaan muu oppi­lai­tok­sessa ei ollut eri­kois­tu­nut alaan, joten Ket­tu­nen on itseop­pi­nut kou­lu­tuk­sen anta­masta hyvästä poh­jasta huo­li­matta. Lop­pu­työtä var­ten hän luki pal­jon muo­ti­ku­vi­tuk­sen his­to­riaa mitä enem­män siitä sai tie­tää, sitä enem­män aiheesta innos­tui.

Oppi­mansa poh­jalta Ket­tu­nen loi uuden tavan kuvit­taa muo­tia. Se on tyy­lil­tään kar­kea ja aggres­sii­vi­nen ja kes­kit­tyy näy­tös­ten tun­nel­maan ja ener­gi­aan rea­lis­ti­sen doku­men­toin­nin sijaan. Nopeat, luon­nos­mai­set teok­set ovat taval­laan kuin croquis’ta näy­tö­sa­suista sillä het­kellä, kun malli käve­lee catwal­killa tai posee­raa ennen näy­töstä. Oma­lei­mai­nen pii­rus­tus­jälki teki nuo­resta tai­tei­li­jasta kuu­lui­san. Toi­mek­sian­toja alkoi pian tulla tihe­ään tah­tiin ja myös suu­rim­mat muo­ti­ta­lot innos­tui­vat.

jarnokettunenkuva3

Dior Hom­men A/​W 2008–2009 -mal­lis­ton näytös- ja backs­ta­ge­ku­vi­tuk­sia.

“Minulla on muo­tiin vähän ris­ti­rii­tai­nen suhde. En suu­resta kiin­nos­tuk­sesta huo­li­matta var­si­nai­sesti koe itseäni muoti-​ihmisenä vaan kat­so­jana, joka näkee ilmiön hiu­kan ulko­puo­lelta. Olen suo­ma­lai­sit­tain maan­lä­hei­nen, int­ro­vertti tyyppi, ja monet yllät­ty­vät kun ker­ron, että käyn työk­seni muo­ti­näy­tök­sissä. Kadulla en juuri erotu mas­sasta, eikä tar­vit­se­kaan, sillä minun teh­tä­väni on kuvata sitä maa­il­maa ja ilmaista sitä tai­tei­li­jana. Nau­tin kyllä muo­ti­vaat­teista, ja totta kai käy­tän niitä itse­kin jos­kus.”

Vaikka vaa­te­tus on tär­keä sta­tus­sym­boli, sillä voi ilmaista myös pal­jon muita asioita, poh­tii Ket­tu­nen. “Ei se ole pelk­kää luk­susta, menes­tyk­sek­käässä muo­dissa on usein mukana pal­jon poliit­ti­sia ja yhteis­kun­nal­li­sia vies­tejä, var­sin­kin avant-​gardessa. Kuten nyky­tai­teella, muo­dil­la­kin voi ilmaista aja­tus­maa­il­maansa, tiet­tyjä arvoja tai vakau­musta. Onhan vaat­teella uskon­nol­li­ses­sa­kin ympä­ris­tössä suuri sym­bo­li­nen mer­ki­tys, esi­mer­kiksi papin kaa­vuilla tai paa­vin puvulla. Monet muo­ti­suun­nit­te­li­jat ovat ins­pi­roi­tu­neet uskon­nol­li­sista vaat­teista. Tämä­kin aspekti on muo­dissa kiin­nos­ta­vaa.”

jarnokettunenkuva13

Omassa pukeu­tu­mi­ses­saan Ket­tu­nen ei usko vakau­muk­sensa tule­van kovin voi­mak­kaasti esiin. Muu­ten­kin aihetta käsi­tel­lään useim­min lähinnä kah­den­kes­ki­sissä kes­kus­te­luissa. Tosin tai­tei­lija käyt­tää pal­jon ris­ti­ko­ruja ja hänen käteensä on tatuoitu kreik­ka­lai­nen risti. Tatuoin­nin hän teetti, kun alkoi uskon­nol­li­sen herää­mi­sensä aikana huo­mata Hen­gen läs­nä­olon hän halusi kon­kreet­ti­sesti ikuis­taa mul­lis­ta­van hen­gel­li­sen koke­muk­sen.

Ket­tu­nen ker­too, että usko tuo hänelle rau­haa ja itse­luot­ta­musta, voi­maa jak­saa eteen­päin. Hän rukoi­lee joka päivä, ja mah­dol­li­suus hil­jen­tyä Juma­lan eteen luo poh­jan myös työn teke­mi­selle. “Jos­kus tun­tuu, ettei tiedä missä menee, var­sin­kin kun olen työni takia muut­ta­nut ja mat­kus­tel­lut niin pal­jon. Tun­tuu, ettei ole mitään mihin tart­tua kiinni. Sil­loin usko on hyvä pohja, jolle las­keu­tua ja joka luo tur­val­li­suu­den tun­teen. Töis­säni tämä ei var­maan­kaan näy aivan suo­raan, mutta aja­tus on kui­ten­kin mukana, tie­tyn­lai­nen herk­kyys. Ehkä myös kris­til­li­sestä kuva­kie­lestä on tart­tu­nut jotain, esi­mer­kiksi iko­nei­den kom­po­si­tioista tai koris­tei­den, kuten kul­tauk­sen käy­töstä.”

jarnokettunenkuva21

Koris­te­kul­tauk­sen käyt­töä The 69 Eyes -bän­din kuvi­tuk­sissa.

Kris­til­lis­ten aihei­den käsit­te­le­mi­nen jul­ki­sissa töissä suo­raan ei tunnu Ket­tusesta hel­polta: “Usko on minulle tär­keää, mutta en halua tyr­kyt­tää sitä liian kärk­käästi. Jos teen avoi­mesti kris­til­li­sen työn, tah­don tehdä siitä mer­ki­tyk­sel­li­sen ja sillä tavoin, että siitä var­masti ymmär­tää tar­koi­tuk­seni.” Hän vai­kut­taa ole­van huo­lis­saan siitä, että edes vahin­gossa joku voisi tul­kita teok­sen uskon pil­kaksi tai kokea, että uskoa tuo­daan esiin vää­rin. Hän pyr­kii löy­tä­mään oikean lähes­ty­mis­ta­van.

Samoin kuin yksi­tyi­se­lä­mäs­sään, myös hen­ki­lö­koh­tai­sessa tai­tees­saan Ket­tu­nen käsit­te­lee usein­kin kris­til­li­siä aiheita, vaikka niitä ei net­ti­si­vuilta ensim­mäi­senä löy­dä­kään. Hän piir­tää mie­lel­lään kirk­koja pai­koissa, joissa viet­tää aikaa, esi­mer­kiksi vai­monsa koti­maassa Argen­tii­nassa tai nykyi­sillä koti­kul­mil­laan Pro­vi­dencessa, josta löy­tää kotoi­sasti euroop­pa­lais­tyy­listä van­hem­paa ark­ki­teh­tuu­ria. Ket­tuselle kirk­ko­jen kier­tely ja skis­sien teke­mi­nen niistä ovat tär­keä tapa ren­tou­tua ja myös har­joit­taa uskoa.

kirkkoprovencessajk

Luon­nos kir­kosta Pro­vi­dencessa syys­kuulta 2014.

Itse asiassa yksi jul­ki­seksi tar­koi­tettu kris­til­li­nen tai­de­pro­jekti sai alkunsa jo Bel­giassa, mutta Atlan­taan muu­ton jäl­keen se jäi taka-​alalle. Siinä oli tar­koi­tus tehdä toi­sin­toja van­hoista kirk­ko­maa­lauk­sista ja iko­neista perin­tei­siä tek­nii­koita hyö­dyn­täen, kui­ten­kin niin, että työt näyt­täi­si­vät esi­ku­vansa uudessa valossa.

Uusia­kin ideoita on vireillä. Ket­tu­nen poh­tii, että voisi ehkä kuvata myös Jee­susta, tut­kia, mil­lai­nen tämä olisi nyky­ään: “Käyt­täi­sikö hän väli­neenä popu­laa­ri­kult­tuu­ria tai sosi­aa­lista mediaa, miten yrit­täisi tavoit­taa mah­dol­li­sim­man suu­ren ylei­sön sano­mal­leen? Käyt­täi­sikö Jee­sus muo­ti­vaat­teita? Ehkä aja­tus on vähän kont­ro­ver­si­aa­li­nen. Ehkä hän ei maan­lä­hei­senä hah­mona olisi pii­tan­nut huip­pu­muo­dista, Raa­mat­tu­han kuvaa hänet enem­män kul­ku­ri­tyy­piksi, joka olisi valin­nut kaa­puja, vaikka halu­tes­saan olisi voi­nut pukeu­tua kunin­kaaksi. 2000-​luvullakin Jee­sus var­maan­kin valit­sisi olla kan­san­lä­hei­nen. Täl­lai­sia kysy­myk­siä olisi mie­len­kiin­toista tut­kia jol­lain työ­sar­jalla.”

Ket­tu­nen muis­tut­taa, että tai­teella ja kir­kolla on tär­keä yhteys, sillä län­si­maissa lähes kaikki van­hempi taide on liit­ty­nyt jol­lain tavalla uskon­toon. Kris­til­li­set liik­keet ja kirkko ovat luo­neet poh­jan tai­teen teke­mi­selle ja mah­dol­lis­ta­neet monen tai­tei­li­jan työn. Lisäksi esi­mer­kiksi Mark Roth­kolla ja monilla muilla abstrak­teja teok­sia teke­villä tai­tei­li­joilla hen­gel­li­syys on ollut mer­kit­tä­vällä tavalla läsnä työs­ken­te­lyssä, kuten Ket­tusella itsel­lään­kin, aina­kin tai­teel­li­siksi tar­koi­tet­tu­jen teos­ten koh­dalla. Niissä hän­kin pyr­kii sii­hen, että kat­so­jat voi­si­vat koh­data teok­set tun­teella ja ehkä kokea myös hil­jen­ty­mistä nii­den äärellä. Hän toi­voo, että kat­so­jille tulisi töistä tunne moni­tul­kin­tai­suu­desta.

jarnokettunenkuva17

“Myös tai­teella ja muo­dilla on vahva yhtei­nen pohja. Ennen kame­ran kek­si­mistä näy­tök­sissä oli aina piir­tä­jiä pai­kalla”, huo­maut­taa Ket­tu­nen. Kun valo­ku­vauk­sesta tuli pää­asial­li­nen muo­din doku­men­toin­nin keino, pii­rus­tuk­sessa koros­tui­vat enti­ses­tään muut funk­tiot, kuten fii­lik­sen ja ener­gian välit­tä­mi­nen. “Nyt on käyn­nissä muo­ti­ku­vit­ta­mi­sen uusi aalto, on pal­jon eri­lai­sia uusia tyy­lejä ja teki­jöitä. Kun aloi­tin, suu­rin osa oli vielä yli­sö­pöä ja tyy­li­tel­tyä. Ime­listä piir­rok­sista puut­tui avantgarde-​fiilis, rea­lis­ti­suus, ener­gia. Minusta kuvi­tuk­sen ei tar­vitse olla iloista tai help­poa. Sel­lai­nen syö muo­din, huip­pu­muo­din ydintä, sen­hän olisi tar­koi­tus olla mys­ti­syyttä ja gla­mou­ria, hoh­toa ja ylel­li­syyttä.”

Ket­tu­nen toi­mii kuva­tai­tei­li­jan ja kuvit­ta­jan sta­tus­ten väli­maas­tossa. Samalla työl­lä­kin voi olla monta eri funk­tiota. Muo­ti­näy­tös­työt hän näkee puh­taasti kuvi­tuk­sina, mutta niitä on ollut esillä myös galleria- ja museo­ym­pä­ris­tössä, jol­loin niitä lähes­ty­tään tai­teel­li­sesta näkö­kul­masta. Mää­rit­tely suun­taan tai toi­seen on siis ennen kaik­kea kon­teks­ti­si­don­naista.

jarnokettunenkuva19

Tim Bur­to­nin muo­to­kuva NYLON Guys -leh­delle.

Muita kuin muo­ti­ku­vi­tuk­sia piir­täjä tekee esi­mer­kiksi NYLON-​lehdelle. Sii­hen häneltä tila­taan julk­kis­pot­ret­teja, jotka ovat puh­taasti design-​projekteja. Niitä var­ten teh­dään tut­ki­mus­työtä etu­kä­teen, käy­te­tään poh­jana valo­ku­via ja jäl­ki­kä­teen art direc­tor voi pyy­tää vielä muut­ta­maan tai lisää­mään jotain, jol­loin töitä käsi­tel­lään enem­män. “Siinä on ehkä sel­kein ero kuvi­tus­ten ja vapai­den tai­de­pro­jek­tien välillä minun koh­dal­lani, puh­taasti tai­teel­li­set työt ovat yleensä spon­taa­nim­pia”, Ket­tu­nen sum­maa.

Yksi esi­merkki tai­teel­li­sesta pro­jek­tista on puo­les­taan Royal Bal­let of Flan­der­sin kanssa toteu­tettu inten­sii­vi­nen live­ku­vi­tus­ses­sio. Tans­si­jat sai­vat suun­ni­tella omat lyhyet tans­si­nu­me­ronsa ja Ket­tu­nen istui koko päi­vän piir­tä­mässä noin minuu­tin mit­tai­sia töitä, joi­hin pyrki van­git­se­maan tans­si­nu­me­roi­den yti­men ja essens­sin. Töistä koot­tiin näyt­tely ja ne huu­to­kau­pat­tiin, osa varoista meni bale­tin toi­min­nan tuke­mi­seen.

jarnokettunenkuva18

Royal Bal­let of Flan­ders.

Tai­tei­li­jan­kin työs­ken­tely on mel­kein tans­sia. Ket­tuselle on tär­keää koko var­ta­lon liike piir­ret­täessä, minkä suu­ri­ko­koi­set ori­gi­naa­lit mah­dol­lis­ta­vat. Roi­sia jäl­keä ei saa aikaan tuher­ta­malla pie­nelle pape­rille.

Yhteis­työ­pro­jek­tit ovat piir­tä­jälle eri­tyi­siä mah­dol­li­suuk­sia päästä kokei­le­maan uutta. Suu­rin osa asiak­kaista tie­tää ja tun­tee Ket­tusen tyy­lin ja antaa tälle vapaat kädet alusta alkaen. Joi­den­kin kanssa taas käy­dään pal­jon­kin kes­kus­te­lua pro­jek­tista etu­kä­teen. Yleensä kaikki ovat kui­ten­kin olleet tyy­ty­väi­siä lop­pu­tu­lok­seen, ja suu­rin osa Ket­tusen koh­taa­masta kri­tii­kistä on itse­kri­tiik­kiä.

jarnokettunenkuva4

Tässä esi­tel­lään huu­li­pu­naa Cha­ne­lin vuo­den 2010 meik­ki­ko­koel­masta. Yhteis­työ­pro­jek­tissa käy­tet­tiin mate­ri­aa­leina myös mai­nos­tet­ta­van mal­lis­ton meik­kejä luo­maan eri­koi­se­fek­tejä kuvi­tuk­siin.

Ket­tu­nen pyr­kii vie­mään työs­ken­te­ly­ään entistä teat­te­ri­mai­sem­paan suun­taan. Dra­maat­ti­sesta tyy­listä tun­ne­tun tai­tei­li­jan pii­rus­tuk­sesta on muo­tou­tu­nut tapah­tuma, joissa yleisö kerään­tyy tämän ympä­rille seu­raa­maan live­työs­ken­te­lyä. Täl­löin var­si­nai­nen lop­pu­tu­los on vain osa koko­nai­suutta:

“Live-​elementti pitää innos­tusta yllä. Pää­sen mukaan kiin­nos­ta­viin tilai­suuk­siin ja samalla saan tar­jota oman tul­kin­tani nyky­maa­il­masta ja pop-​kulttuurista, niistä asioista joita nyt tapah­tuu.  Minusta tai­tei­li­jan teh­tävä ei ole istua stu­diossa yksin vain omissa aja­tuk­sis­saan, vaan osal­lis­tua. Tai­tei­li­jan läs­nä­olo suh­teessa ylei­söön ja teos­ten tuot­ta­mi­nen ovat rehel­li­nen ja luon­teva tapa ilmaista tär­keitä asioita. Olen osana mukana koke­massa ja kuvit­ta­massa, ilmai­se­massa tapah­tu­maa tai ilmiötä tai het­keä. Hetki onkin avain­sana töis­säni.”

jarnokettunenkuva12

Jef­frey Atlanta Holi­day Sea­son Port­rait Drawing Event. Ket­tu­nen piirsi asiak­kaita Jeffrey-​brändin Atlan­tan liik­keessä.

“Per­for­ma­tii­vi­suus ele­ment­tinä on tun­tu­nut alusta asti luon­te­valta, koko ylei­sön edessä ole­mi­nen ja osal­lis­tu­mi­nen. Tar­vit­sen siitä kum­pua­vaa ener­giaa töi­hini, jän­ni­tystä siitä että kaikki kat­so­vat. Se välit­tyy live­muo­ti­ku­vi­tuk­sista, mutta myös stu­dio­töis­säni tah­don pyr­kiä samaan tun­nel­maan. Vaikka onkin välillä vai­keaa jäl­jen­tää fii­listä vaikka valo­ku­van poh­jalta työk­sen­nel­täessä, koi­tan päästä live­ti­lan­teen tun­nel­maan esi­mer­kiksi musii­kin avulla, saada sol­ju­vuutta ja luon­te­vuutta pii­rus­tus­jäl­keen. Tah­don saada lop­pu­tu­lok­sen dynaa­mi­seksi.”

jarnokettunenkuva2

Jarno Ket­tusen atel­jee.

Piir­tä­jän rau­hal­li­nen, int­ro­vertti per­soona näyt­tää ole­van pie­nessä ris­ti­rii­dassa ekspres­sii­vi­sen, jopa aggres­sii­vi­sen piir­ros­jäl­jen kanssa. Ket­tu­nen pitää­kin työ­tään tär­keänä kas­vun paik­kana itsel­leen ihmi­senä. Juuri han­ka­lissa olo­suh­teissa voi kehit­tyä ja stressi kuu­lemma ruok­kii ins­pi­raa­tiota.  Työ antaa lisäe­ner­giaa ja sen kautta pää­see hel­pom­min luo­maan suh­teita eri­lai­siin ihmi­siin ja saa oppia lisää sosi­aa­li­sesta kans­sa­käy­mi­sestä, minkä Ket­tu­nen on aiem­min koke­nut haas­teeksi. “Työni on mel­kein tera­peut­ti­nen juttu.”

Ket­tu­nen on tutus­tu­nut vai­moon­sa­kin työn kautta, Modern Atlanta -muo­toi­lu­ta­pah­tu­massa. Vaimo on myös suun­nit­te­lija, teol­li­sen muo­toi­lun pro­fes­sori. Paris­kunta  tasa­pai­not­taa toi­si­aan lois­ta­vasti, Ket­tu­nen hymyi­lee: “Yksi­tyi­se­lä­mässä minä olen tyy­pil­li­nen suo­ma­lai­nen, jämäkkä, yksi­suun­tai­nen ja itse­päi­nen, kaa­va­mai­nen­kin, vai­moni lati­na­lais­hen­ki­sesti go with the flow -tyyppi, avoi­mempi ja ener­gi­sempi. Työ­elä­mässä minä taas olen spon­taa­nimpi ja vai­moni jär­jes­tel­mäl­li­nen ja har­kit­seva.” Paris­kunta kes­kus­te­lee pal­jon ja antaa toi­sil­leen tär­keää palau­tetta työ­asioissa, mutta kotona yri­te­tään kui­ten­kin säi­lyt­tää vapaus olla ajat­te­le­matta töitä lii­kaa.

jarnokettunenkuva14

Diane von Furs­ten­ber­gin S/​S 2015 -mal­lis­ton näy­tök­sessä piir­retty backstage-​potretti.

Keväällä Ket­tusen teok­sia oli näh­tä­villä Suo­mes­sa­kin, valo­ku­va­näyt­te­lyssä Lapualla, ja kesällä Poh­jois­maissa kiersi New Nor­dic Fas­hion Illustra­tion -näyt­tely, jossa hän oli mukana. Ket­tuselle näyt­te­lyyn osal­lis­tu­mi­nen oli upea koke­mus: “Tal­lin­nassa jär­jes­te­tyissä ava­jai­sissa oli muo­ti­ku­vit­ta­jia, joi­den töitä olen ihail­lut alusta asti, sel­lai­sia isä- ja äiti­hah­moja uraani aja­tel­len. Oli ihana tutus­tua hei­hin ja kuulla, että puo­lin ja toi­sin olemme jo pit­kään seu­ran­neet toi­semme töitä. Pidämme edel­leen yhteyttä, mikä on mah­ta­van kan­nus­ta­vaa.” Näyt­te­lyssä oli esillä maa­il­man huip­puja, ja sekaan mah­tui hyvin eri­lai­sia tyy­lejä ja lähes­ty­mis­ta­poja – se antoi hyvän kuvan siitä, mitä kaik­kea muo­ti­ku­vi­tus voi olla, mainos- ja pak­kaus­ku­vi­tusta, teks­tii­liprint­tejä tai ihan mitä vain.

Ihan mitä vain voi syn­tyä myös Ket­tusen kynästä. Hän on vakiin­nut­ta­nut ase­mansa sel­lai­seksi, että häneen ote­taan usein yhteyttä kiin­nos­ta­vien uusien pro­jek­tien tii­moilta, minkä lisäksi hän jat­kaa edel­leen uraansa live­muo­ti­ku­vi­tus­ten, per­for­mans­sien ja tapah­tu­mien parissa. Jäämme mie­len­kiin­nolla seu­raa­maan, mitä on luvassa.

www.jarnok.com

jarnokettunenkuva1

Teksti:
Kuvat: Jarno Kettunen

Kommentit

:

Oli­pas mie­len­kiin­toi­nen juttu! Ja var­sin­kin kuvat, en ole aiem­min vas­taa­vaa näh­nyt.

Vastaa

Näppäile kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty*.

Kuka rakensi Nooan arkin?

Syys­kuun alussa Turun tuo­mio­kir­kossa avau­tui Markku Haku­rin ja Jan Ken­neth Weck­ma­nin yhteis­näyt­tely “Mat­kalla – kaksi tai­tei­li­jaa kir­kossa”. Kan­sal­lis­py­häkkö on aiem­min­kin toi­mi­nut vai­kut­ta­vana tai­teen näyt­tä­mönä. Nyt nyky­taide löy­tää paik­kansa vuo­si­sa­to­jen aika­ker­ros­ten muo­dos­ta­massa koko­nais­tai­de­teok­sessa.

Kir­kossa näyt­te­ly­huo­neina toi­mi­vat sivu­kap­pe­lit, joi­hin ase­tel­tuja teok­sia voi kat­sella kun­nioit­ta­van väli­mat­kan päästä tai­dok­kaasti taot­tu­jen rauta-​aitojen takaa. Kah­den tai­tei­li­jan töitä ei ole ase­tettu esille kuin klii­ni­seen gal­le­ria­ti­laan kes­kus­te­le­maan vain itsensä ja tois­ten kal­tais­tensa kanssa, vaan osaksi koko­nai­suutta ja vuo­ro­pu­he­luun suh­teessa koko ympä­röi­vään tilaan ja sen toi­min­toi­hin.  Haku­rin töi­den taakse on ase­teltu pei­lejä näyt­tä­mään teok­set useam­masta näkö­kul­masta yhtä aikaa, jol­loin tilal­li­suu­den ele­mentti vielä koros­tuu. Tämä rat­kai­see sen­kin käy­tän­nön ongel­man, ettei teok­sia voi totu­tusti tar­kas­tella läheltä ja kier­tää ympäri.

matkalla-11

Haku­rin työt ovat esillä Kij­kin kap­pe­lissa ja Tavas­tin kuo­rissa, pää­ovilta tul­taessa jär­jes­tyk­sessä ensim­mäi­sinä. Koko­nai­suu­den nimi on Mat­kalla Voy­age, ja se rin­nas­tuu kirk­ko­sa­lin takao­sassa katosta roik­ku­vaan suu­reen votii­vi­lai­vaan. Itse ins­tal­laa­tio on ase­telma veis­tok­sia, jotka nouse­vat lat­tiasta maja­koina, joi­den run­gon ylä­osa muut­tuu ank­ku­riksi. Hui­pulla on laiva täynnä miniatyyri-​ihmisiä kier­te­le­mässä kan­nella ja kii­peä­mässä mas­toi­hin. Veis­tok­set on toteu­tettu seka­tek­nii­kalla kier­rä­tys­ma­te­ri­aa­leja käyt­täen.

Näissä lai­van­kal­tai­sissa veis­tok­sissa yhdis­tyy monta tär­keää kris­til­listä sym­bo­lia. Maja­kan on perin­tei­sesti aja­teltu kuvaa­van toi­voa, kuten ank­ku­rin­kin, ja joh­da­tusta, lai­van kirk­koa tai seu­ra­kun­taa. Meren­käyn­tiin liit­tyvä sym­bo­liikka on rikasta ja syvää.

matkalla-10

Lisäksi pur­jei­siin on kir­jottu eri­lai­sia merk­kejä, joista osa on tun­nis­tet­ta­via, osa jää kryp­ti­siksi. Löy­dän aina­kin kas­voja, Juma­lan kaik­ki­nä­ke­vän sil­män ja aurin­gon­keh­rän. Osasta tulee mie­leen sha­ma­nis­ti­set mer­kit ja siten pyhyy­den koke­mi­nen myös laa­jem­min kuin ainoas­taan kris­til­li­sessä mer­ki­tyk­sessä, mihin tai­tei­lija itse­kin viit­taa teos­teks­tis­sään: “Pyhä tila on ennalta mää­rit­te­le­mä­tön paikka, jossa maa­ilma avau­tuu eläy­ty­mi­sen kautta. Siksi se sijait­see kaik­kialla. Kris­til­li­sessä tra­di­tiossa kirk­ko­ra­ken­nusta pide­tään pyhän koke­mi­sen ark­ki­tyyp­pinä.” Tämän vuoksi sekä Hakuri että Weck­man ovat poi­mi­neet näyt­te­lyssä käyt­tä­mänsä kuvas­ton suo­raan kirk­ko­ra­ken­nuk­sesta.

matkalla-2

Weck­ma­nin teos on hiu­kan pii­lossa kul­man takana, Tigerstedt-​Wallenstiernan kap­pe­lissa kir­kon oikeassa lai­vassa. Suu­ri­ko­koi­nen öljy­maa­laus on nimetty Aar­re­kar­taksi. Aar­re­ai­tan näkö­kul­masta nimi on tie­tysti her­kul­li­nen ja viit­taisi Juma­lan todel­li­suu­teen, joka pil­kah­te­lee näky­viin yllät­tä­vis­sä­kin pai­koissa arki­sessa elä­mäs­sämme.

Teos näyt­tää ole­van dip­tyykki, sillä kir­java kuva­pinta on kak­sio­sai­nen. Työt on maa­lattu eril­li­sille poh­jille ja ne eroa­vat toi­sis­taan myös sisäl­löl­li­sesti. Alem­massa kuva­taan viit­teel­li­sesti Raa­ma­tussa kuvat­tuja paik­koja ja omaa maa­il­maamme, ylempi on abstrak­timpi ja edus­taa tai­vasta. Ken­ties Aarreaitta-​tulkinta teok­sesta osuu siis oike­aan ja kyse on kah­den todel­li­suu­den koh­taa­mi­sesta.

matkalla-3

Entä mitä link­kejä on Haku­rin ja Weck­ma­nin teos­ten välillä? Työt tun­tu­vat ole­van etäällä toi­sis­taan, muu­ten­kin kuin fyy­si­sesti. Tek­nii­kal­taan ja ilmai­sul­taan ne poik­kea­vat täy­sin. Tosin molem­mat hyö­dyn­tä­vät hyvin kon­ven­tio­naa­lista kuvas­toa ja siten nojau­tu­vat perin­tee­seen. Mat­kalla – Voy­age muis­tut­taa lem­peästi, että näi­hin van­hoi­hin salei­hin moni on lait­ta­nut toi­vonsa ja tur­vansa myrs­kyjä vas­taan, mutta kysyy myös, miten minä voin suh­teut­taa itseni tähän perin­tee­seen. Aar­re­kartta palaut­taa kat­so­jan mie­leen sen mai­se­man, jossa mat­kaa teh­dään. Laiva-​installaatiossa kuvattu toivo tii­vis­tyy ris­tiin, joka on piir­retty kart­taan näyt­tä­mään suun­taa tai­vaan por­tille.

Näyt­tely on avoinna Turun tuo­mio­kir­kossa 7.9.–20.11.2016 päi­vit­täin klo. 918 . Vapaa pääsy.

Teksti:
Kuvat: Pauliina Nyqvist

Kommentit

Näppäile kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty*.

Kuka rakensi Nooan arkin?