Aarreaitta

Ran­nalla, meren näkö­pii­rissä, istumme vie­re­tys­ten. Pidät minusta tiu­kasti kiinni. Taas hetki, jol­laista en usko­nut kos­kaan koh­dal­leni suo­ta­van. Ja jäl­leen, Jäl­leen Sinä, Jumala, hel­lit minua. Annat sydä­meeni iloa, meille yhteistä pakah­dut­ta­vaa onnea.

Tai­vaalle piir­tyy tuhan­sit­tain värejä, sävy­jen kirjo aurin­gon­las­kun aikaan. Mus­tana kei­nuva lin­tu­parvi tai­vaan­kan­nella. Ovat mat­kalla, aivan kuin liik­ku­vassa maa­lauk­sessa. Olemme ainut­laa­tui­sim­man tai­de­teok­sen äärellä.

Jumala, olet luo­nut niin ihmeel­li­sesti. Mitä onnea ihmi­sen polulle, siu­nausta, sulaa hyvyyttä. Rak­kau­de­no­soi­tus­tasi.

Jaanan&HepenMaalaus

Avio­pari Jaana ja Henri Vähä­kan­gas maa­laa­vat yhdessä teosta, joka muut­tuu ja liik­kuu sen mukaan, kun uusia maa­li­ker­rok­sia syn­tyy hil­jal­leen.

Teksti:
Kuvat: Jaana ja Henri Vähäkangas, Saara Santala

Kommentit

Näppäile kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty*.

Minkä värinen kommenttikenttä on?

Pyhän Hen­gen kap­peli löy­tyy aivan Turun kes­kus­tasta, kau­niin Vähä­to­rin vie­rei­sestä Juli­nin kort­te­lista. Kirk­koa voi olla kui­ten­kin vai­kea löy­tää ensim­mäistä ker­taa, sillä se sijait­see maan alla, ja avai­met kap­pe­liin pitää pyy­tää ylä­ker­rassa sijait­se­van Panini-​ravintolan kas­salta.

Kap­pe­liin las­keu­du­taan kier­re­por­taita, joita ver­hoaa ruos­teen­pu­nai­nen metal­li­pääl­lyste. Val­koi­nen enke­li­re­liefi toi­vot­taa vie­raat ter­ve­tul­leeksi, tuo­den mie­leen hau­ta­ki­vien enke­li­ko­ris­teet. Itse kap­peli aukeaa päi­vän­va­loon tot­tu­neille sil­mille pimeänä, kun­nes valo­kat­kai­sin löy­tyy. Vai­ku­telma tuo mie­leen hau­taan las­keu­tu­mi­sen, maan alle, pime­ään.

PyhanHengenKappeli-16

Kato­li­nen kirkko on vih­ki­nyt Pyhän Hen­gen kap­pe­lin eku­mee­ni­seen käyt­töön.

Samalla las­keu­dut­taessa kul­je­taan myös ajassa taak­se­päin. Turussa muu­tama metri maan alle tar­koit­taa harp­pausta 500 vuotta taak­se­päin. Niin myös Pyhän Hen­gen kap­pe­lissa. Kap­peli on raken­nettu Pyhän Hen­gen kir­kon rau­nioi­hin, jotka kai­vet­tiin osit­tain esille 1980-​luvulla kort­te­lin uudis­ra­ken­nus­hank­keen yhtey­dessä. Pai­kalla on mah­dol­li­sesti sijain­nut Pyhän Hen­gen Hos­pi­taa­lin yllä­pi­tämä Pyhän Hen­gen talo jo 1390-​luvulta läh­tien. Var­masti tie­de­tään, että refor­maa­tion jäl­keen vuonna 1588 Ruot­sin kunin­gas Juhana III mää­räsi pai­kalle raken­net­ta­vaksi kir­kon Turun suo­men­kie­li­selle seu­ra­kun­nalle. Hanke kui­ten­kin tyreh­tyi, tuli­palo tuhosi kir­kon, ja lopul­li­sesti se puret­tiin 1600-​luvulla jol­loin sen sijainti unoh­tui. Arkeo­lo­gi­set kai­vauk­set pal­jas­ti­vat kir­kon muu­rin ja useita satoja alu­eelle hau­dat­tuja vai­na­jia. Vuonna 2000 vai­na­jat hau­dat­tiin uudel­leen kap­pe­liin rau­tais­ten, lukit­tu­jen ovien taakse. Olemme tul­leet hau­ta­kam­mioon.

PyhanHengenKappeli-4

Kap­pe­lissa huo­mio kiin­nit­tyy raken­nus­ma­te­ri­aa­lei­hin. Kova ja har­maa betoni hal­lit­see tilaa yhdessä van­han kir­kon muu­ri­ki­vien kanssa. Ruos­teen­pu­nai­nen rauta ver­hoaa yhtä sei­nää, mutta tilan lat­tia on puu­lank­kua. Jos­sain rau­tais­ten luuk­ku­jen takana pii­lossa on luita, sato­jen vai­na­jien maal­li­set jään­nök­set. Kuo­lema on tilassa hil­jai­sesti läsnä, mutta ei kam­mot­ta­valla, pelot­ta­valla tavalla, enem­män­kin vain tie­toi­suu­tena ihmi­se­lä­män katoa­vai­suu­desta.

PyhanHengenKappeli-5

Pel­kis­te­tyssä tilassa yksi­tyis­koh­dat koros­tu­vat: Myl­lyn­ki­vialt­ta­rin kes­kelle on ase­tettu vanha avain.

Kap­pe­lin etuo­sassa ei ole alt­ta­ri­maa­lausta, vaan koko­nais­val­tai­nen alt­ta­ria­se­telma. Alt­ta­ri­pöy­tänä toi­mii suu­ren pyl­vään varaan nos­tettu myl­lyn­kivi, ja sen takana sei­nää peit­tää tiheä rivistö pui­sia aidan­sei­päitä. Maassa on ruos­tei­nen aura ja ank­kuri. Alt­ta­ri­tai­de­teos liit­tää mei­dät men­nei­siin suku­pol­viin ja osoit­taa kii­tol­li­suutta ja kun­nioi­tusta hei­dän työl­leen. Maan muok­kaa­mi­nen, vil­jan jau­ha­mi­nen, meren­käynti, niillä on Suo­messa eletty satoja vuo­sia. Men­neet suku­pol­vet, hei­dän aher­ruk­sensa ja kär­si­myk­sensä, on tehty näky­viksi kon­kreet­tis­ten esi­nei­den avulla. Kap­peli liit­tää mei­dät osaksi tätä suku­pol­vien ket­jua, pakot­taa miet­ti­mään esi-​isiämme ja -äite­jämme, jotka ovat teh­neet työtä rukoil­len ja luot­taen Juma­laan. Kap­peli tekee his­to­rian läsnä ole­vaksi.

PyhanHengenKappeli-12

Vai­kut­ta­vin tai­de­teos on kui­ten­kin sei­nällä roik­kuva piik­ki­lan­gasta vään­netty krusi­fiksi. Teok­sen on teh­nyt Benito Casa­grande, ja sen nimi on Pelas­tava kär­si­mys. Piik­ki­lanka tekee kär­si­myk­sestä jol­la­kin tapaa käsin kos­ke­tel­ta­vaa, kon­kreet­tista. Samalla se liit­tää Kris­tuk­sen kär­si­myk­sen 1900-​luvun suu­riin kär­si­myk­siin kuten kes­ki­tys­lei­rei­hin tai maa­il­man­so­tien juok­su­hau­toi­hin. Tai­de­teos tuo Kris­tuk­sen nyky­päi­vään, samalla tavalla kuin esi­mer­kiksi Matt­hias Grü­newal­din maa­laama Isen­hei­min alt­ta­ri­taulu teki Kris­tuk­sen kär­si­myk­sen läsnä ole­vaksi 1500-​luvun rutosta ja ergo­tis­mista kär­si­ville sai­raille. Piikkilanka-​Kristus osoit­taa, että Kris­tus ymmär­tää mei­dän kipumme, taak­kamme ja kär­si­myk­semme, ja jakaa ne kans­samme.

PyhanHengenKappeli-6

Yksi­tyis­kohta alt­ta­rin piik­ki­lan­kak­rusi­fik­sista. Pelas­tava kär­si­mys -teok­sen on teh­nyt Benito Casa­grande.

Kär­sivä Kris­tus, Pelas­tava kär­si­mys, avaa kap­pe­lin koko­nai­suu­teen myös uuden toi­von. Kris­tuk­sen kär­si­mys ja kuo­lema on teok­sen nimen mukai­sesti pelas­ta­vaa kär­si­mystä, ei tur­haa, ei sat­tu­man­va­raista tai mer­ki­tyk­se­töntä. Kris­tuk­sen kär­si­mys ja kuo­lema nimit­täin johti hau­taan, mutta myös pois sieltä. Kuten hau­taan siu­naa­mi­sen kaa­vassa sano­taan: ”Vapah­ta­jamme hau­taa­mi­sella sinä pyhi­tit mei­dän hau­tamme lepo­kam­mioksi. Hänen ylös­nouse­muk­sel­laan sinä kukis­tit kuo­le­man ja ava­sit tai­vaan usko­ville.” Ylös­nouse­mus avaa kär­si­myk­sestä ja kuo­le­masta toi­von oven uuteen huo­mi­seen. Kap­pe­lissa lepää­ville vai­na­jille lois­taa­kin yhdeltä sei­nus­talta aurin­gon valo him­meänä katon­ra­jassa ole­van ikku­na­pal­kin läpi, kuin merk­kinä tuosta toi­vosta.

PyhanHengenKappeli-10

Kap­pe­lin sanoma ei siis jää hau­dan synk­kyy­teen, vaan valo lois­taa myös tuo­hon kam­mioon, luo­den uuden elä­män toi­voa. Ikku­na­sy­ven­nyk­sessä palaa pieni kynt­tilä, toi­von sym­bo­lina. Valon hil­jai­sessa heh­kussa myös betoni näyt­tää syt­ty­vän uudella tavalla eloon, sen pin­nassa voi havaita valu­vai­heessa puu­muo­tista jää­neet uur­teet, jotka teke­vät kuol­leesta mate­ri­aa­lista elä­vää. Kynt­ti­län ja valo­jen sam­muessa kap­peli ei jää­kään enää pimeäksi. Hämä­ränä mutta todel­li­sena ikku­nasta hoh­taa valoa. Valo lois­taa pimey­dessä, eikä pimeys ole saa­nut sitä val­taansa.

Kir­joit­taja tekee väi­tös­kir­jaa Turun yli­opis­ton Kult­tuu­ri­his­to­rian oppiai­nee­seen kes­kia­jan kau­no­kir­jal­li­suu­desta.

Teksti:
Kuvat: Pauliina Nyqvist

Kommentit

:

Tosi kau­nis kap­peli. Hie­nosti käy­tetty van­haa mate­ri­aa­lia jotka hen­kii his­to­riaa ja ker­to­vat tarii­naansa omalta aika­kau­delta.
PIDÄN 🙂

:

Kii­tos! Kap­peli on meis­tä­kin upea!

Vastaa

Näppäile kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty*.

Mikä on tämän sivuston nimi?

loppiainen

Teksti:
Kuvat: Pauliina Nyqvist

Kommentit

Näppäile kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty*.

Mikä on tämän sivuston nimi?