Talvi on tait­tu­nut kevättä kohti. Lähes­tymme pää­siäistä. Pajun­kis­so­jen jäl­keen pää­siäis­nar­sis­sit oli­vat lap­suu­des­sani var­moja merk­kejä iloi­sen pää­siäi­sen tulosta. Kris­til­li­seen pää­siäi­seen kuu­luu jos­sain mie­lessä paasto, ja sen jäl­keen Jee­suk­sen kär­si­mys­his­to­rian kautta ilo. Aurinko.

Piik­kiön kir­kon alt­ta­ri­taulu on Raa­ma­tun pää­siäis­ker­to­mus. Mutta jokai­seen kirk­ko­vuo­den päi­vään siitä välit­tyy mie­les­täni syvä rauha.

On mah­dol­lista, että nykyistä kirk­koa edel­tä­nyt puu­kirkko on tehty kato­li­sena aikana. Piik­kiön kirk­ko­pi­täjä mai­ni­taan 1331, mutta merk­kejä aikai­sem­mas­ta­kin kir­kol­li­sesta elä­mästä on. Pitäjä on ollut vilk­kaan väy­län var­rella ja maal­li­set ja kir­kol­li­set tai paka­nal­li­set­kin vai­kut­teet ovat olleet läsnä. Piik­kiön kirk­ko­pi­täjä ja sii­hen kuu­lu­nut Kuusis­ton linna ovat olleet tii­viisti yhtä. Ole­te­taan, että lin­nan väki sil­loin täl­löin kävi myös oman pitä­jän eli Piik­kiön kir­kossa.

Kuva: Sinikka Tuo­ma­rila.

Piik­kiön nykyi­nen kau­nis har­maa­ki­vi­kirkko on raken­nettu 1753–1755. Se on tehty edel­tä­jänsä, enti­sen pui­sen kir­kon vie­reen, sen luo­teis­puo­lelle. Van­haa kirk­koa voi­tiin käyt­tää uutta raken­net­taessa. Uusi halut­tiin tehdä kivestä, koska Piik­kiö oli ”niin lähellä tapu­li­kau­pun­kia ja monet mat­kus­ta­vat sen halki ja näke­vät, että kai­kissa muissa pitä­jissä on kau­niit kivi­kir­kot, mutta täällä vaa­ti­ma­ton puu­kirkko”. Näin väi­te­tään piispa Geze­liuk­sen sano­neen. Hän suo­ritti piis­pan­tar­kas­tusta Piik­kiössä vuonna 1688.

Uuden kir­kon ark­ki­teh­tinä oli sak­sa­lais­syn­tyi­nen Samuel Ber­ner, jota on arvos­tettu uraa­uur­ta­vana ark­ki­teh­tinä. Hän otti vai­kut­teita suo­ma­lai­sista kes­kiai­kai­sista kir­koista.

Kirkko on tyy­pil­li­nen yksi­lai­vai­nen pit­kä­kirkko, johon lisäyk­sinä on saka­risto ja ase­huone. Län­si­pää­dyn oven ylä­puo­lella on soi­kea ikkuna ja sen ylä­puo­lella ulko­sei­nällä kir­jai­met S.N. – Pyhän Niko­lauk­sen kirkko, niin usko­taan.

Kirk­ko­sa­lin länsi- ja ete­lä­sei­nus­talla on leh­te­rit, jotka on koris­teltu maa­lauk­silla. Ete­lä­leh­te­rissä on enke­leitä ja län­si­leh­te­rissä, jonka takao­sassa on urkuo­sasto, on kuvattu kus­sa­kin puu­pei­lissä Uuden Tes­ta­men­tin apos­to­leita sekä Jee­sus ja Johan­nes Kas­taja sekä myös Juu­das ja hänen tilal­leen otettu Mat­tias. Leh­te­rit kuvi­neen on maa­lan­nut Mats Björ­kegren.

”Pyh… Toi ny mikään eri­koi­nen ole. Sei­soo niin kuin puu­ju­mala Piik­kiön kir­kossa. Naa­ma­kin on aina niin kuin olis yhren syöny ja toista mei­nais.” Näin kir­joitti Väinö Linna Täällä Poh­jan­täh­den alla -romaa­nis­saan. Piik­kiön toti­nen puu­ju­mala on laa­jalti tun­nettu ja ilmei­sesti esitti kir­kon suo­je­lu­py­hi­mystä Pyhää Niko­lausta. Sitä käy­tet­tiin häpeä­pen­kin kanssa. Pen­kin eteen tuo­tiin puu­ju­mala, koska uskot­tiin että häpeä­penk­kiin jou­tu­neet tuli­si­vat näin syn­nin­tun­toon. Ehkä jos­kus onnis­tut­tiin­kin. Piik­kiön kir­kon kuu­luisa puu­ju­mala on nykyi­sin Turun lin­nassa Stu­ren kap­pe­lissa.

Kuva: Marko Hei­mo­nen.

Puuseppä Lun­dan rakensi saar­nas­tuo­lin 1763 ja sen maa­lasi Mats Björ­kegren 1765. Sivuja koris­ta­vat evan­ke­lis­tat. Vuo­sina 2001 ja 2003 teh­tiin kir­kossa perus­teel­li­nen kor­jaus ja res­tau­rointi. Saar­nas­tuo­lin takaa sei­nästä tuli esiin maa­laus las­kos­ver­hosta.

Kun astuu Piik­kiön kirk­koon ras­kaasti auke­ne­vista van­hoista ovista län­nestä ja kat­soo kir­kon käy­tä­vää eteen­päin, koko etuo­saa hal­lit­see alt­ta­ri­lai­tos, kol­mio­sai­nen alt­ta­ri­taulu ja sitä reu­nus­ta­vat pyl­väät ja sini­nen tausta. Sen koko ver­rat­tuna muu­hun kirk­koon on pysäyt­tävä. Se ei ole pelkkä alt­ta­ri­taulu, vaan lähes koko itä­sei­nän peit­tävä koko­nai­suus. Siinä on Kris­tuk­sen kär­si­mys­his­to­ria.

Se ei ole pelkkä alt­ta­ri­taulu, vaan lähes koko itä­sei­nän peit­tävä koko­nai­suus. Siinä on Kris­tuk­sen kär­si­mys­his­to­ria.

Alt­ta­ri­tau­lun on maa­lan­nut tur­ku­lai­nen maa­lari Gus­taf Lukan­der 1776. Kehyk­sen ovat teh­neet puuseppä Johan Zer­vitsky ja veis­täjä Gabriel Malm­berg. Kehys­lait­teen pyl­väät maa­lat­tiin 1847 mar­mo­ria jäl­jit­te­le­väksi ajan muo­din mukai­sesti.

Alt­ta­ri­taulu koos­tuu kol­mesta osasta. Alao­sassa on ehtool­li­sen aset­ta­mi­nen. Suu­rin osa eli kes­kiosa kuvaa ris­tiin­nau­lit­tua Jee­susta. Ylä­puo­lella on Kris­tuk­sen ylös­nouse­mi­nen. Alt­ta­ri­tau­lua kehys­tää sini­nen maa­lattu vaa­te­las­kos, jossa on koris­teel­li­set nau­hat. Ehtool­lis­ku­van ja ris­tiin­nau­li­tun kuvan välissä on puu­le­vylle veis­tetty karitsa ja teksti ”Katso Juma­lan karitsa”. Tämän on teh­nyt Gabriel Malm­berg.

Alt­ta­ri­tau­lun teke­mistä val­voi ja vauh­ditti piispa Haart­man, joka oli ollut Piik­kiössä kirk­ko­her­rana. Hän halusi, että alt­ta­ri­ko­ko­nai­suus teh­dään mah­dol­li­sim­man saman­lai­seksi kuin Turun tuo­mio­kir­kossa oli. Tuo­mio­kir­kon alt­ta­ri­taulu tuhou­tui Turun palossa vuonna 1827, mutta siitä annettu kuvaus osoit­taa, että Piik­kiön alt­ta­ri­taulu on saman­lai­nen kuin tuo­mio­kir­kossa oli ollut.

Kuva: Marko Hei­mo­nen.

”Alt­ta­rin yllä kohosi Wittloof-​suvun peril­lis­ten jo 1699 lah­joit­tama komea alt­ta­ri­taulu, esit­tävä alinna Her­ran pyhää ehtool­lista, kes­kellä ris­tiin­nau­lit­se­mista sekä ylinnä Kris­tuk­sen ylös­nouse­mista. Tau­lun kehyk­senä oli kaksi pila­ria, joita ylhäällä yhdisti puo­li­kaa­rena käyvä lis­take –– Alt­ta­ri­tau­lun taka­sei­nään oli maa­lattu poi­mui­hin las­keu­tuva vaate.” Tämä on Julius Finn­ber­gin kuvaus 1827 Turun palossa tuhou­tu­neesta tuo­mio­kir­kon alt­ta­ri­tau­lusta. Tämä kuvaus sopii hyvin myös Piik­kiön kir­kon alt­ta­ri­ko­ko­nai­suu­teen.

Lie­neekö sini­sen ver­ho­maa­lauk­sen ansiota, että alt­ta­ri­taulu ei ole synkkä, ei ahdis­tava, ei pelot­tava. Olen sitä ihan pie­nestä pitäen kat­sel­lut. Ris­tillä oleva Jee­sus on jo antau­tu­nut. Hänessä näkyy vain pie­net mer­kit väki­val­lasta. Orjan­tap­pu­rak­ruu­nua ei ole. Pieni kei­hään pis­to­haava rin­nassa näkyy. Läheis­ten surussa ei enää ole epä­toi­voa ja tus­kaa. Se on rau­hal­lista surua ja luot­ta­musta. ”Se on täy­tetty.” Jee­sus lepää ris­tillä. Risti on tum­mana var­jossa. Kär­si­mys alkaa olla ohi. Ylös­nouse­mus on lähellä.

Ehtool­lista kuvaa­vassa maa­lauk­sessa on totis­ten, mutta levol­lis­ten mies­ten joukko. He ovat ystä­vä­piiri. Ollaan yhtei­sellä ate­rialla. Piik­kiön kirk­ko­sa­liin mel­kein kan­tau­tuu puheen­so­ri­naa. Tämä ehtool­lista esit­tävä maa­laus on kir­kossa kävi­jän kat­seen koh­dalla. Siitä tarina alkaa ja vie kohti tai­vasta. Jee­suk­sen ris­tin kautta.

Ylim­pänä katon­ra­jassa on rie­mu­juh­lat. Enke­leitä ja Jee­suk­sen tai­vaa­seen astu­mi­nen. Ollaan kris­til­li­syy­den ydin­koh­dassa.

Kuva: Mikko Nie­mi­nen.

Alt­ta­ri­taulu on Piik­kiön kir­kossa vie­rai­le­ville van­git­seva kohde. Se herät­tää kysy­myk­siä tai saa hil­jai­seksi, rau­hoit­taa. Moni viime kesänä kir­kossa vie­rail­leista muis­teli entistä koti­kirk­ko­aan ja muisti eri­tyi­sesti juuri alt­ta­ri­tau­lun. Oli myös kävi­jöitä, joita kiin­nosti alt­ta­ri­taulu sinänsä ja jotka kier­si­vät eri kirk­koja eri­tyis­koh­teena alt­ta­ri­tau­lut ja nii­den teki­jät. Monissa van­hoissa kir­koissa on kuvat­tuna juuri ris­tiin­nau­littu Jee­sus. Ehkä aiheen valin­taan ovat vai­kut­ta­neet ajan­kohta ja uskon­non vai­heet. Tosia­sias­sa­han aihe on julma.

Piik­kiön kir­kon alt­ta­ri­ra­ken­nel­massa tai­tei­lija Lucan­der on van­gin­nut val­ta­vaan työ­hönsä oleel­li­sen. Kär­si­myk­sestä rau­haan, joka vie eteen­päin, tule­vai­suu­teen. Vaikka het­keen on joh­ta­nut synkkä tie, alt­ta­ri­tau­lusta välit­tyy toivo. Usko, toivo, rak­kaus.

Kir­joit­taja on Piik­kiön kir­kon tie­kirk­ko­toi­min­nan koor­di­naat­tori.

Suo­rat lai­nauk­set:

Timo Havia & Jukka Luoto: Piik­kiön his­to­ria 1 – Esi­his­to­ria ja Ruot­sin­val­lan aika
Maunu Knaa­pi­nen: Piik­kiön pitäjä

On upeaa ja pää­tä­hui­maa­vaa aja­tella, kuinka mei­dän Tai­vaal­li­nen Isämme on tämän koko maa­il­man­kaik­keu­den Luoja. Raa­ma­tun alku­leh­dillä ker­ro­taan, kuinka Jumala loi sanal­laan kai­ken. Jumala myös muo­toili ihmi­sen maan tomusta, hen­gitti häneen elä­män hen­gen ja teki hänestä oman kuvansa kal­tai­sen. Tämä aja­tus räjäyt­tää mie­leni!  Olemme siis Tai­vaal­li­sen Isämme kuvan kal­tai­sia! Saamme olla myös luo­via. Me olemme Juma­lan tai­de­teok­sia aivan jokai­nen ja mei­hin on lai­tettu lah­joja ja omi­nai­suuk­sia, jotka ovat uniik­keja ja ihmeel­li­siä. Luo­vuus on Isän sydä­mellä, koska Hän on Luoja ja niin mekin saamme olla luo­via omassa elä­mäs­sämme.

Raa­ma­tussa puhu­taan luo­vuu­desta pal­jon! Sen kautta on ilmaistu Juma­lalle ylis­tystä ja kii­tosta sekä ker­rottu Hänen voi­mas­taan ja rak­kau­des­taan. Kun vuo­sia sit­ten tut­kin Raa­mat­tua ja mie­tin, mitä siellä sano­taan kuva­tai­teesta ja käsillä teke­mi­sestä yli­pää­tänsä, löy­sin tämän ihmeel­li­sen koh­dan, joka suu­resti kos­ketti sydän­täni:

Minä olen täyt­tä­nyt hänet Juma­lan hen­gellä, tai­dol­li­suu­della, ymmär­ryk­sellä, tie­dolla, ja kaik­ki­nai­sella käte­vyy­dellä som­mi­te­le­maan tai­dok­kaita teok­sia ja val­mis­ta­maan niitä kul­lasta, hopeasta ja vas­kesta, hio­maan ja kiin­nit­tä­mään kiviä ja veis­tä­mään puuta, teke­mään kaik­ki­nai­sia töitä.
2. Moos. 31: 3–5

Tässä Jumala kut­suu Besalel-​nimisen tai­tei­li­jan teke­mään Ilmes­tys­ma­jaan, Van­han tes­ta­men­tin Juma­lan läs­nä­olon temp­pe­liin, kaikki käsi­työt ja teok­set. Uskon, että tänä päi­vä­nä­kin mei­dän Tai­vaal­li­nen Isämme haluaa täyt­tää meitä hen­gel­lään ja me saamme olla luo­via hänen kun­niak­seen.

Minulle aivan eri­tyi­sen rakas psalmi sanoo näin:

Ylistä Her­raa, minun sie­luni, ja kaikki mitä minussa on, hänen pyhää nime­ään.
Ps. 103: 1

Eli me saamme ylis­tää Juma­laa aivan KAIKELLA mitä meillä on! Voimme ylis­tää Häntä käsil­lämme, jotka maa­laa­vat. Voimme rakas­taa Häntä jaloil­lamme, jotka tans­si­vat ilosta. Voimme korot­taa Häntä lau­lul­lamme ja musii­kil­lamme sekä kai­killa muilla luo­vuu­den kei­noilla. Miksi? Koska yksin­ker­tai­sesti Hän on ihmeel­li­sessä rak­kau­des­saan ja pyhyy­des­sään sen arvoi­nen!

Uskon, että koko luo­ma­kunta ylis­tää Juma­laa, myös täh­det tai­vaalla taikka valaat meren poh­jassa, kaikki ylis­tä­vät Juma­laa. Luu­len, että koska Isämme on Luoja, luo­vuu­den käyt­tä­mi­nen kos­ket­taa eri­tyi­sesti Hänen sydän­tään. Olen näh­nyt kuinka tans­sin, teat­te­rin, impro­vi­saa­tion, pro­fee­tal­li­sen lau­lun, spo­ken wor­din, musii­kin, runou­den, valo­ku­vien, videoi­den, elo­ku­vien, maa­laus­ten ja pii­rus­tus­ten, kuvan­veis­ton ja jopa pro­fee­tal­lis­ten kek­sien avulla Jumala on pääs­syt näyt­tä­mään ihmeel­listä rak­kaut­taan. Tämä kaikki luo­vuus nidot­tuna ja perus­tu­neena Raa­ma­tun Sanaan on yhdessä todella ihmeel­listä ja voi­mal­lista, täynnä Isän rak­kau­den muut­ta­vaa voi­maa.

Toi­ses­sa­kin kau­niissa psal­missa keho­te­taan ylis­tyk­seen:

Ylis­tä­kää häntä rum­pua lyö­den ja kar­ke­loi­den, ylis­tä­kää häntä kie­li­soit­ti­milla ja hui­luilla! – – Kaikki, joissa on henki, ylis­tä­kää Her­raa! Hal­le­luja!
Ps. 150: 4, 6

Rakas­tan tuota koh­taa “kaikki, joissa on henki”. Jumala on hen­git­tä­nyt mei­hin jokai­seen elä­män hen­gen ja nyt Pyhä Henki haluaa täyt­tää mei­dät hen­gel­lään, jol­loin Juma­lan läs­nä­olo on sisim­mäs­sämme ja kans­samme joka hetki! Tämä saa minut hyp­pi­mään rie­musta, että Kaik­ki­val­tias Jumala haluaa olla kokoai­kai­sessa yhtey­dessä mei­dän kans­samme! Miksi emme ylis­täisi Häntä kai­kella mitä meillä on?  Kaikki, joissa on Henki, ylis­tä­kää Her­raa!

Meille jokai­selle on annettu ääni. En puhu nyt ainoas­taan siitä äänestä, joka tulee suus­tamme, vaan siitä äänestä, joka on sinun lah­jasi ja sisim­mäs­säsi ole­vat Juma­lan aset­ta­mat aar­teet. Roo­ma­lais­kirje ker­too:

Koko luo­ma­kunta ikä­vöi ja odot­taa har­taasti Juma­lan las­ten ilmes­ty­mistä.
Room. 8:19

Tämä kohta puhuu niistä Juma­lan lap­sista, jotka jo tun­te­vat Juma­lan Tai­vaal­li­sena Isä­nään ja elä­vät jo Hänen anta­mas­saan perin­nössä, eli Jee­suk­sen anta­massa vapau­dessa ja Pyhän Hen­gen yhtey­dessä. Jee­sus vapautti mei­dät ole­maan omia itse­jämme ja saamme elää ilman min­kään­laista pel­koa, koska täy­del­li­nen rak­kaus kar­koit­taa kai­ken pelon.

Raa­ma­tun ensim­mäi­nen lause on: “Alussa Jumala loi tai­vaat ja maan”. Me olemme Juma­lan lap­sia ja saamme olla Hänen kal­tai­si­aan. Sinun sisim­mäs­säsi on uniik­keja lah­joja. Ota ne roh­keasti käyt­töön. Älä ver­taa itseäsi mui­hin, koska Jumala on anta­nut sinulle unii­kit lah­jat ja kut­sun. Jos mie­tit, että et osaa taikka pysty, niin älä huoli – Pyhä Henki on paras opet­taja ja sinun ei tar­vitse tehdä mitään muuta, kuin sanoa Hänelle “Tässä olen”. Ylistä Häntä luo­vuu­del­lasi ja uskon, että voit löy­tää syvem­män yhtey­den Juma­lan sydä­meen ja Hänen läs­nä­oloonsa kuin olet kos­kaan aikai­sem­min koke­nut.

Kun annamme lah­jamme ja luo­vuu­temme Juma­lan kun­niaksi ja ylis­tämme niillä takai­sin Juma­laa, tämä maa­ilma kuu­lee ylis­tyk­sen äänen ja näkee, kuinka todel­li­nen, rakas­tava ja mah­tava mei­dän Juma­lamme on! Sinulla, minulla, meillä jokai­sella on ääni. Todella upea ääni mei­dän sisim­mäs­sämme. Anne­taan sen näkyä ja kuu­lua! Sil­loin luo­ma­kunta näkee, että Tai­vaan todel­li­suus ja Jee­suk­sen rak­kaus on parem­paa, voi­mal­li­sem­paa ja todel­li­sem­paa kuin mikään muu maa­il­massa.

Kir­joit­taja on Hel­sin­gin Ilmestysmaja-​seurakunnan tai­de­vas­taava.