Suo­mus­sal­men kir­kon alt­ta­ri­secco ker­too Jee­suk­sen elä­män­vai­heet.

Suo­mus­sal­men vuonna 1950 val­mis­tu­nut pää­kirkko sijait­see van­halla kir­kon­ky­lällä, nykyi­sestä kun­ta­kes­kuk­sesta Ämmän­saa­resta kym­me­nen kilo­met­rin päässä. Seu­ra­kun­nan vanha, 1700-​luvun lopulla val­mis­tu­nut pui­nen ris­ti­kirkko tuhou­tui tal­vi­so­dassa 19.12.1939 vihol­li­sen ammuk­sen osut­tua sii­hen.

Uusi, yksi­lai­vai­nen ja jyrkkä har­ja­kat­toi­nen, Onni Johan­nes Erma­lan suun­nit­te­lema kirkko vihit­tiin käyt­töön elo­kuussa vuonna 1950 Kuo­pion piispa Eino Sor­musen toi­mesta. Sotien jäl­kei­nen jäl­leen­ra­ken­nusaika tar­vitsi ark­ki­teh­teja ja niinpä Erma­lasta tuli Kemin kau­pun­gi­nark­ki­tehti, vaik­kei hän ollut saa­nut­kaan ark­ki­teh­din kou­lu­tusta. Ermala oli raken­nus­piir­täjä, mutta hyvin lah­ja­kas, jota luon­neh­dit­tiin ”piir­tä­jäksi Juma­lan armosta.” Hän osal­lis­tui eri­tyi­sesti Pohjois-​Suomen jäl­leen­ra­ken­nus­työ­hön, jonka tulok­sena hän suun­nit­teli myös Suo­mus­sal­men kir­kon.

Seu­ra­kun­nan päät­tä­jien ava­ra­kat­sei­suutta osoit­taa se, että he tila­si­vat kir­kon alt­ta­ri­sei­nälle perin­tei­sen alt­ta­ri­tau­lun sijasta laa­jat sei­nä­maa­lauk­set Bruno Tuuk­ka­selta. Vii­pu­rissa vuonna 1891 syn­ty­nyt Tuuk­ka­nen opis­keli mm. Tuk­hol­man tai­de­teol­li­suus­kou­lussa. Hän tutus­tui laa­jasti eri tek­nii­koi­hin. Niin al secco- kuin lasi­maa­laus­tek­niikka tuli­vat hänelle tutuiksi ja niitä molem­pia hän hyö­dynsi sit­ten teh­des­sään Suo­mus­sal­men kir­kon maa­lauk­sia.

Tuuk­ka­nen on teh­nyt useita laa­joja kirk­ko­jen koris­te­lu­töitä kuten Lam­mille, Sii­lin­jär­velle, Kii­ka­laan ja Maa­rian­ha­mi­naan. Al secco-​tekniikalla maa­la­taan kui­valle kalk­ki­laas­ti­pin­nalle ja väreinä käy­te­tään kalk­ki­ve­teen sekoi­tet­tuja maa- ja metal­li­vä­rejä.

Kun Tuuk­ka­nen oli hyväk­sy­nyt Suo­mus­sal­men kirk­ko­maa­laus­ten teke­mi­set, hän yhdessä Erma­lan kanssa teki tam­mi­kuussa 1949 Nor­jaan mat­kan, jonka aikana he tutus­tui­vat kirk­ko­jen alttari- ja sei­nä­maa­lauk­siin. Saman vuo­den kesä­kuussa hän aloitti urak­kansa yhdessä apu­lais­tensa Matti Saa­nion ja Pekka Heis­ka­sen kanssa. Apu­lai­set oli­vat juuri val­mis­tu­neet Tai­de­teol­li­sesta Oppi­lai­tok­sesta.

Kun astuu Suo­mus­sal­men kirk­koon, laaja alt­ta­ri­secco van­git­see heti kat­seen. Väri- ja muo­to­maa­ilma suo­ras­taan häi­käi­se­vät. Kuvat puhut­te­le­vat, saar­naa­vat, loh­dut­ta­vat ja roh­kai­se­vat. Pyhä taide on evan­ke­liu­mia, sana­tonta kieltä, pyhää puhetta Juma­lasta. Maa­laus­ten aset­telu nou­dat­taa niin vaaka- kuin pys­ty­lin­joja, mutta yllät­tä­västi myös kir­kon katon saman­suun­tai­sia vinoja lin­joja.

Laaja maa­laus­ten koko­nai­suus ker­too Jee­suk­sen elä­män­vai­heet syn­ty­mästä ylös­nouse­muk­seen ja hänen toi­seen tule­mi­seensa saakka. Maa­lauk­set on sijoi­tettu kah­delle kehälle: sisem­män kehän maa­lauk­set ovat alt­ta­ri­sei­nässä ja ulom­man kehän maa­lauk­set muu­tama metri seu­ra­kun­taa lähem­pänä. Maa­lauk­set ovat Uuden tes­ta­men­tin kuvi­tusta ja niinpä mie­leen tulee Bib­lia pau­pe­rum, köy­hien Raa­mattu, joka kes­kia­jalla esitti Raa­ma­tun tapah­tu­mia kuvilla ja lyhyillä lati­nan­kie­li­sillä kom­men­teilla sekä raa­ma­tun­lauseilla. Teos vai­kutti aika­naan vah­vasti kes­kiai­kai­seen kirk­ko­tai­tee­seen niin, että luku­tai­do­ton rah­vas sai kirk­ko­jen maa­lauk­sia kat­se­le­malla sel­koa Raa­ma­tun tapah­tu­mista ja Juma­lan toi­min­nasta ihmis­ten maa­il­massa.

Suo­mus­sal­men upea kuva­ker­to­mus läh­tee ete­ne­mään ulom­malta kehältä vasem­malta oikealle. Sakas­tin oven ylä­puo­lella on kir­joi­tus­pöy­dän ääressä mies, joka kir­joit­taa pape­ri­kää­rölle. Hän on evan­ke­lista Johan­nes, sillä hänen sym­bo­linsa kotka on lähellä. Olen kuul­lut myös seli­tyk­sen, että kyseessä olisi pro­feetta Jesaja, joka vuo­si­sa­toja aiem­min ennusti Jee­suk­sen syn­ty­män. Johan­nek­sen evan­ke­liu­min alku on hänen jou­lue­van­ke­liu­minsa: ”Alussa oli Sana. Sana oli Juma­lan luona, ja Sana oli Jumala.” ( Joh. 1:1)

Jeesus-​lapsen syn­ty­mää on kuvattu myös Suo­mus­sal­men kir­kon saar­nas­tuo­lin puu­re­lie­fissä.

Syn­ty­mä­ker­to­mus joh­dat­taa luon­te­vasti seu­raa­vaan kuvaan, jossa Jeesus-​lapsen äärellä ovat Joo­sef ja Maria. Jee­suk­sella ja Marialla on säde­kehä pään ylä­puo­lella. Useissa Tuuk­ka­sen kuvissa nime­no­maan Jee­suk­sella on säde­kehä, joko pyö­reä tai kul­mi­kas. Tuuk­ka­sen tyyli muis­tut­taa näin hie­man kubis­mia. Marian kädet ovat Jee­suk­sen yllä siu­naa­vassa asen­nossa. Niissä kuvas­tuu äidin huo­len­pito ja rak­kaus vas­ta­syn­ty­nyttä koh­taan.

Kuva­ker­to­mus jat­kuu Bet­le­he­min kedon tapah­tu­milla. Arki­työssä oleva pai­men lam­pai­neen on häm­men­ty­nyt ensim­mäi­sen jou­lu­yön tapah­tu­mista. Enkeli ilmoitti ilo­sa­no­man ja Tuuk­ka­nen on kuvan­nut enke­lin hyvin koo­kas­sii­pi­seksi nais­hah­moksi. Sit­ten tule­vat itä­maan tie­tä­jät kumar­ta­maan Jeesus-​lasta. Tuuk­ka­nen on kuvan­nut hei­dät rivissä sei­so­massa hyvin viral­li­sen oloi­sina. Tie­tä­jien, jotka ovat kuvattu kunin­kaina, asut ovat värik­käitä. Oikean­puo­lim­mai­sen tie­tä­jän pään yllä on pieni risti, joka yhdis­tää Bet­le­he­min täh­den ja Jee­suk­sen ris­tin. Tuuk­ka­nen on kaut­taal­taan viit­teel­li­sen sym­bo­li­nen, niin kuvien kuin väri­maa­il­man­kin osalta. Tuuk­ka­sen on sanottu käyt­tä­neen sil­loi­sia seu­ra­kun­nan työn­te­ki­jöitä mal­lei­naan maa­lauk­sissa ja niinpä yhden tie­tä­jän mal­lina olisi ollut sil­loi­nen kirk­ko­herra.

Jee­sus jou­tui koke­maan Hero­dek­sen las­ten­sur­man vuoksi pako­lai­suu­den Egyp­tissä. Molem­mat aiheet Tuuk­ka­nen on maa­lan­nut ulom­man kehän ylä­osaan. Enkeli joh­dat­taa pyhän per­heen pois mie­kan alta tur­vaan Egyp­tiin. Tumma pilvi tai­vaalla kuvas­taa kär­si­mystä ja soti­laalla on miekka kädessä roi­kot­taen toi­sessa kädessä pientä lasta. Pako­mat­kalla pilvi on vaa­leampi kuvas­taen toi­voa.

Tuuk­ka­nen on kuvan­nut useassa maa­lauk­sessa pyhän per­heen koko­nai­suu­des­saan. Mah­dol­li­sesti hän sai vai­kut­teita näi­hin aihei­siinsa mat­kus­tel­les­saan Keski-​Euroopassa ja tutus­tuen siellä kato­li­seen maa­laus­tai­tee­seen, jossa pyhä perhe on usein kuvat­tuna.

Jee­sus ja Maria alt­ta­ri­sei­nän oikean ala­kul­man lasi­maa­lauk­sessa.

Pyhän per­heen ala­puo­lella on Jee­sus kak­si­tois­ta­vuo­ti­aana temp­pe­lissä kirja sylis­sään. Hauska yksi­tyis­kohta, sillä kir­jan tilalla pitäisi olla kir­ja­käärö! Tar­koi­tuk­sel­lista vai taha­tonta, sillä Guten­berg keksi kir­ja­pai­no­tai­don vasta 1400-​luvulla.

Sit­ten seu­raa Jee­suk­sen kaste Jor­da­nilla. Jee­sus on vir­rassa ja Johan­nes Kas­taja vale­lee maalta käsin vettä Jee­suk­sen päälle. Vii­mei­sessä kuvassa ulko­ke­hällä Jee­sus istuu kyyh­ky­nen kädes­sään. Kyyh­ky­nen on Pyhän Hen­gen ver­taus­kuva kuva­ten kol­miyh­tei­sen Juma­lan toi­min­taa tämän­kin päi­vän maa­il­massa. Kyyh­kystä kädessä pite­levä Jee­sus voi myös liit­tyä pyhän huo­let­to­muu­den vies­tin­tään: ”Kat­so­kaa tai­vaan lin­tuja.”

Siir­rymme nyt sisem­mälle kehälle, jossa ker­ro­taan Jee­suk­sen maan­pääl­li­sen elä­män vii­mei­set vai­heet. Ne Tuuk­ka­nen aloit­taa Get­se­ma­nen rukous­kamp­pai­lusta, jossa Jee­sus on täy­sin yksin, vaikka oppi­laita onkin mukana. Tuuk­ka­sen maa­lauk­sessa kaksi väsy­nyttä oppi­lasta lui­mui­lee taus­talla.

Risti hal­lit­see seu­raa­via kuva-​aiheita. Tuo­mit­tuna Jee­sus ottaa ris­tillä vas­taan väki­jou­kon hyl­käyk­sen, kun taas etua­lalla on pelok­kaita Jee­suk­sen seu­raa­jia. Jee­sus kan­taa väsy­neenä ris­tiä kohti Gol­ga­taa. Ris­tissä riip­puu mies, joka asen­nosta pää­tel­len ennem­min­kin on pai­nona kuin apuna väsy­neelle Mes­ta­rille. Ris­tissä riip­pu­van mie­hen esi­ku­vana Tuuk­ka­sen on sanottu käyt­tä­neen sen aikaista sun­tiota. Ylim­pänä ovat Gol­ga­tan tapah­tu­mat. Jee­sus kes­kim­mäi­sellä ris­tillä ja ryö­vä­rit molem­min puo­lin hänen ris­ti­ään. Jee­suk­sen risti on suo­rassa, kun taas ryö­vä­rien ris­tit vinon kat­to­lin­jan mukai­sesti oikealle kal­lel­laan. Vasem­malla alas kat­sot­taessa on vielä yksi kuva Jee­suk­sen kär­si­mys­tie­hen liit­tyen. Siinä Jee­sus on otettu ris­tiltä ja häntä saa­te­taan hau­taan. Saat­to­joukko on kuvattu tum­ma­sä­vyi­seksi ja Jee­sus vaa­lein värein. Siinä voi nähdä elä­män ja kuo­le­man kont­ras­tin, kuo­le­man ja ylös­nouse­muk­sen ris­ti­rii­dan. Tähän kuvaan voi liit­tää Suo­mus­sal­mella aikoi­naan pap­pina toi­mi­neen Ilmari Kian­non vel­jen, Rurik Calam­niuk­sen vir­ren säkeen: ”Her­ransa ruu­miin he ris­tin päältä/​ nyt alas otta­vat itkien/​ ja yrt­ti­tar­haan sen vie­vät täältä.” (Vk 81:2)

Alt­ta­ri­seccon vii­mei­nen kuva on irral­laan muista, kun sen sijaan kaikki muut maa­lauk­set liit­ty­vät yhteen jol­lain tavalla. Se kuvaa Jee­suk­sen ylös­nouse­musta. Jee­sus on läpi­kuul­tava, oppi­lai­den hah­mot erot­tu­vat hänen vii­tan­lie­pei­den läpi. Jee­suk­sen ylös­nouse­mus­ruu­mis oli eri­lai­nen. Evan­ke­liu­mit ker­to­vat, kuinka Jee­suk­sen lähei­set eivät heti tun­nis­ta­neet ylös­nous­sutta Kris­tusta. Tai­tei­lija on halun­nut tuoda evan­ke­liu­min ilo­sa­no­man kuo­le­man voi­tosta myös näin valoi­salla tavalla esiin. Jee­sus ympä­rillä on maassa pit­kä­nään hen­ki­lö­hah­moja, niin mie­hiä kuin nai­sia, jotka ovat häi­käis­ty­neet ja häm­mäs­tyk­sissä.

Kuva liit­tyy myös Jee­suk­sen toi­seen tule­mi­seen. Samalla tavalla kuin ylös­nouse­muk­sen jäl­kei­set ilmes­tyk­set sai­vat ihmi­set häm­mäs­tyk­siin, niin samalla tavalla se päivä on yllät­tävä. Mar­kuk­sen evan­ke­liu­missa ker­ro­taan näin: ”Sil­loin näh­dään Ihmi­sen Pojan tule­van pil­vien kes­kellä suu­ressa voi­mas­saan ja kirk­kau­des­saan.” (Mark. 13:26) Olen sano­nut­kin tätä kuvaa kak­sois­va­lo­tuk­sen tai kak­sois­va­lot­tu­neeksi kuvaksi.

Bruno Tuuk­ka­sen Suo­mus­sal­men kir­kon alttarisecco-​kokonaisuus on anta­nut saar­naa­jille ja puhu­jille lukui­sia sytyk­keitä. Las­ten ja kou­lu­lais­ten kir­koissa kuvista on saa­nut monen­lai­sia virik­keitä ja kuu­li­joi­den mie­len­kiinto on pysy­nyt vir­keänä, kun sil­mälle on ollut näh­tä­vää ja kor­valle kuul­ta­vaa. ”Tul­koon Pyhä Henki ja valais­koon tämän kir­kon Juma­lan ian­kaik­ki­sella armon valolla!” lausui piispa Sor­mu­nen kirk­koa vih­kies­sään. Tätä armon valoa ovat Tuuk­ka­sen kuvat myös välit­tä­neet pian seit­se­män vuo­si­kym­me­nen ajan.

Kir­joit­taja on Suo­mus­sal­men kirk­ko­herra ja Kajaa­nin rovas­ti­kun­nan lää­nin­ro­vasti.