Aarreaitta

Totuus havai­taan; sitä ei ymmär­retä jär­jen avulla. Jumala näh­dään; häntä ei tut­kita teo­reet­ti­sesti. Kau­neus näh­dään; siitä ei spe­ku­loida abstrak­tein käsit­tein.

Pat­riarkka Bar­to­lo­meos: Mys­tee­rin koh­taa­mi­nen. Orto­dok­si­nen usko nyky­ajassa

Mistä taide syn­tyy? Siitä että hen­gellä on kyky muo­vata ais­ti­mus­maa­il­maa. Mitä taide tekee puo­les­tamme? Pukies­saan tun­teemme näky­vään muo­toon se pai­naa nii­hin ikui­suu­den lei­man, jota aina kan­ta­vat ne teok­set, joi­den ainut­ker­tai­sessa muo­dossa välit­ty­vät uni­ver­saa­lit elä­myk­set.

Muriel Bar­bery: Sii­lin ele­ganssi

Har­maat huo­let ovat poissa, valon koit­toon haih­tu­neet, kaikki vanha on nyt men­nyt, uudet soi­vat kan­te­leet. Armon­laak­son lai­tu­milla sydän liik­kuu suvi­silla. Iloon, toi­voon, vapau­teen henki nousee kirk­kaa­seen.

Aksel Kal­las: Virsi 569

Kirk­ko­sali on paikka, jossa me olemme, ja samalla se on osa jota­kin toista todel­li­suutta. Se, joka osaa tul­kita hil­jai­sia esi­neitä ja merk­kejä ja itse hil­jai­suutta, saa nähdä ja kuulla enem­män kuin muut. Kirk­ko­sa­lilla ja -raken­nuk­sella on oma kie­lensä, joka ei tar­vitse sanoja. Vaikka kirkko raken­ne­taan suu­rella työllä ja suu­rella vai­valla ja siksi se kuu­luu maan päälle, se on silti raken­nettu tai­vaal­li­sen mal­lin mukai­sesti. Juuri tai­vaan ja maan välillä kirkko on esi­kar­tano sekä sille, joka astuu sisään, että sille, joka tulee ulos. Se puhuu sana­tonta kieltä, ja jos sitä voi tul­kita, se on rik­kautta.

Carl Hen­rik Mart­ling: Puhuva hil­jai­suus

Moder­nis­tit pyr­ki­vät toteut­ta­maan raken­nuk­sen suun­nit­te­lun sen funk­tiosta käsin ja sovel­si­vat samaa peri­aa­tetta myös sakraa­li­ra­ken­nuk­seen. Tämä ei kui­ten­kaan ollut ongel­ma­tonta ja kysy­myk­seksi nousi, mikä on kir­kon funk­tio. Moder­nis­tit suh­tau­tui­vat haas­tee­seen käy­tän­nön­lä­hei­sesti pää­tyen kom­pro­mis­siin kirk­ko­ra­ken­nuk­sen teh­tä­västä. Kirk­ko­sa­lin suun­nit­te­lua lähes­tyt­tiin samoin peri­aat­tein kuin kon­sert­ti­sa­lia, sillä konsertti- ja kirk­ko­ti­lalla kat­sot­tiin ole­van toi­min­nal­li­sia yhtä­läi­syyk­siä. Kirk­ko­ra­ken­nus mää­rit­tyi musii­kil­li­sesta toi­min­nasta käsin. Tätä perus­tel­tiin sillä, että kir­kossa soi­tet­tiin urkuja ja lau­let­tiin vir­siä. Toi­saalta kirk­ko­ra­ken­nuk­sen suun­nit­te­lussa esi­mer­kiksi Alvar Aalto tul­kitsi alt­ta­ria­luetta alt­ta­rin, saar­na­tuo­lin ja kuo­ron litur­gi­sena näyt­tä­mönä.

Sari Dhima: Tila tilassa. Litur­gian ja tilan dia­logi alt­ta­rin äärellä

Eten­kin men­neinä aikoina tai­tee­seen liit­tyi käsi­työ ja taito. Käsi­työ­taito näkyy esi­mer­kiksi Guido Renin lois­ta­vassa mine­raa­lien käsit­te­lyssä. Mutta Renin värien sekoi­tus­taito ei tee teosta tai­teeksi. Tai­tei­lija voi olla lois­tava mine­raa­lien käsit­te­lijä, ja silti Kris­tuk­sen kär­si­mys jää koke­matta esi­mer­kiksi huo­non som­mit­te­lun täh­den. Toi­saalta huo­nom­pi­kin mine­raa­lien ja värien käsit­te­lijä tai sur­kea som­mit­te­lija voi yltää mieltä ja his­to­riaa mul­lis­ta­viin teok­siin.

Liisa Väi­sä­nen: Uskosta Tai­tee­seen

Muista hyvyy­des­säsi niitä, jotka ovat kau­nis­ta­neet tätä kirk­koa lah­joil­laan ja kät­tensä työllä. Puhut­tele meitä kai­kella, mikä on kau­nista ja ylen­tää sydä­memme sinun puo­leesi.

Ev. lut. Kir­kol­lis­ten toi­mi­tus­ten kirja: Rukous kir­kon esi­neis­tön käyt­töön­ot­toon

Ihmi­sää­net vai­et­koot, ihmis­a­ja­tuk­set hil­jen­ty­kööt; kur­kot­tau­tu­koot kohti käsit­tä­mä­töntä, mutta eivät käsit­tääk­seen vaan osal­lis­tuak­seen.

Erich Auer­bach: Mime­sis

Iko­ni­nen tila on erään­laista luo­mat­to­man pyhyy­den läpi­vir­taa­vuutta, tai vähin­tään­kin sen raken­teel­lista poten­tiaa: tilaa juma­lal­li­sen kum­pua­mi­selle. Iko­nin ja pro­faa­nin tai­teen eroa voisi ehkä hah­mot­taa niin, että taval­li­sen kuva­tai­teen tapauk­sessa maa­laus on joko liik­kee­tön tai itses­sään liik­kuva: jokai­nen maa­laus on maa­ilma, joka sisäl­tää liik­keen itseensä sul­jet­tuna. Iko­nissa taas on oleel­lista koh­taava liike, joka suun­tau­tuu kuvasta sen itsensä ulko­puo­lelle.

Sera­fim Sep­pälä: Iko­nin filo­so­fia

Tai­teen mer­ki­tys ei ole ajan tap­pa­mi­sessa. Sen teh­tävä ei ole tyh­jän koh­dan täyt­tä­mi­sessä jotain parem­paa odo­tel­taessa. Taide luo aikaa, se luo elä­mää ja vetää ikui­suu­den luok­semme.

Hannu-​Pekka Björk­man: Val­koista valoa