Luomisen prosessi on yhä käynnissä, myös ihmisen kautta, sillä ihminen on luoja, kuten Luojansakin.
Luova ihminen tekee kvanttihypyn, sen jossa astutaan tyhjän päälle ja otetaan riski. Tyhjän päälle joutuessaan hän menettää kontrollin ja astuu vapaan putoamisen tilaan, heittäytyy rotkoon. Siinä ei enää olla osa menneisyyttä eikä toisaalta vielä tulevaisuutta. Ollaan kurkottamassa kohti jotain, joka on syntymässä, mutta takeita lopputulemasta tai sen arvosta ei ole.
Riski on siis aito, ja siksi pelko kuuluu asiaan.
He [pietistiryhmät] olivat vetäytyneet liikaa ”maailmasta”, työntäneet sivuun kaikkein parhaimman kulttuurista ja koulutuksesta tavalla, jota Bonhoeffer ei pitänyt oikeana. Kristus on tuotava maailman ja kulttuurin joka neliösentille, mutta ihmisen uskon on oltava valoisaa, älykästä, puhdasta ja vankkaa. Siinä ei saa olla tekopyhää puhetta, kaanaan kieltä eikä pelkkää uskonnollisuutta, sillä muutoin Kristus, jota ollaan tuomassa maailmaan ja kulttuuriin ei ole Kristus ensinkään vaan halpa ihmistekoinen jäljennös.
Ylhäinen on Herra! Hän asuu korkeudessa. Oikeudella ja vanhurskaudella hän täyttää Siionin. Sinun tulevat päiväsi hän turvaa, hetkestä hetkeen, hänellä on varattuna apua yllin kyllin, viisautta ja tietoa. Siionin aarre on Herran pelko.
Minä olen täyttänyt hänet Jumalan hengellä, taidollisuudella, ymmärryksellä, tiedolla, ja kaikkinaisella kätevyydellä sommitelemaan taidokkaita teoksia ja valmistamaan niitä kullasta, hopeasta ja vaskesta, hiomaan ja kiinnittämään kiviä ja veistämään puuta, tekemään kaikkinaisia töitä.
Oletteko nähnyt yöperhosia? Ne näyttävät kenties teistä harmailta ja mielenkiinnottomilta. Mutta toisista perhosista, joiden silmät ovat eri tavalla rakentuneet, ne näyttävät ihmeellisen kauniilta, kiiltäviltä, välkkyen kaikissa sateenkaaren väreissä. Samoin ihmisistä, joiden sisäinen näkökyky on avautunut, maailma vaikuttaa aivan toisenlaiselta, minä muut sen näkevät. Kaikessa on nähtävissä Luojan suuruus ja hänen mittaamaton arvonsa.
It pleads not just for the image, but for lots of images: artists try to paint Christ, just like Christians must try to imitate him, but every artist inevitably shows a different vision. Images are inadequate, but the answer is not to ban them but to multiply to infinity the opportunities for contemplation that they afford.
It is, in fact, the very difficulties Christian artists have had to resolve that makes it possible for these images to speak now to those who do not hold Christian beliefs. Christian artists confronted one great problem. They had to make clear that when representing an historical event – the life and death of Jesus – they were not just offering a record of the past but a continuing truth; we the spectators have to become eye-witnesses to an event that matters to us now.
Koko kristityn elämän pitäisi itse asiassa olla suurin taideteoksemme. Suurenkin taiteilijan pääteos on hänen oma elämänsä.
Siksi on tärkeää palauttaa taide Jumalan Hengen avulla takaisin myös tehtäväänsä jumalanpalveluksen, hengellisen elämän ja rukouksen tueksi. Tarvitsemme toisenlaisia kuvia, jotka vahvistavat kristityn identiteettiä ja auttavat suunnistamaan kohti Pyhää monenlaisen kuva- ja informaatiotulvan keskellä – kuvia jotka auttavat meitä muistamaan Jumalan ja Hänen todellisuutensa tässä maailmassa. Soli Deo Gloria!
Näin on kristillisen kuvataiteen esitettävä tämä maailma ilman verhoja, esitettävä se epäjärjestyksessä olevana ja kärsivänä maailmana, jossa paholainen tuntuu hallitsevan. Tämä ei tarkoita sitä, että jokaisen kuvan olisi kuvattava kärsimystä ja syntiä. Nitten on kuitenkin muodostettava tausta mitä sitten kuvataankin. Ne luovat sen välttämättömän edellytyksen, jota ilman kuva on valheellinen. Kun kuvataan taivasta, kuuluu siihen mukaan usko että myös helvetti on todellinen, ja se tuo mukanaan oman heijastuksensa. Uudessa taiteessa tämä ilmenee selvemmin kuin vanhassa. Kristillinen kuva ei voi jäädä hartauskuvan asteelle. Hartaus on väärä asenne tämän maailman tilanteen edessä. Paha on silloin vaarallisinta kun se sivuutetaan ja siitä vaietaan. Kristilliseen kuvataiteeseen sopiikin André Bretonin, surrealistin, vertaus jonka hän eräässä yhteydessä kohdisti niihin taiteilijatovereihinsa, jotka olivat alkaneet maalata ”kauniisti”. Hän vertasi heitä lapsiin, jotka kokivat voivansa vakuuttua kauniista leikkipäivästä siten että asettavat ilmapuntarin osoittimen kauniin sään kohdalle.
Eri aikakausien tuntemus auttaakin ymmärtämään alttaritaulujen sisältöä. Näiden kuvien välittämä viesti onkin aina sidoksissa omaan aikaansa. Puhutun ja kirjoitetun kielen tapaan niidenkin muoto ja merkitys elää hieman ajan myötä. Kristinusko on ollut merkittävä tekijä kuvallisen ja sanallisen viestinnän edistäjänä, sillä muiden uskontojen ohella se on ollut erittäis tuottelias symbolien ja symboliikan kehittäjä. Kirkon omaan merkkien ja kuvien käyttöön on sulautunut osittain koko ihmiskunnan tuhansien vuosien aikana mukanaan kuljettama merkkikieli.