Aarreaitta

Siksi on tär­keää palaut­taa taide Juma­lan Hen­gen avulla takai­sin myös teh­tä­väänsä juma­lan­pal­ve­luk­sen, hen­gel­li­sen elä­män ja rukouk­sen tueksi. Tar­vit­semme toi­sen­lai­sia kuvia, jotka vah­vis­ta­vat kris­ti­tyn iden­ti­teet­tiä ja aut­ta­vat suun­nis­ta­maan kohti Pyhää monen­lai­sen kuva- ja infor­maa­tio­tul­van kes­kellä – kuvia jotka aut­ta­vat meitä muis­ta­maan Juma­lan ja Hänen todel­li­suu­tensa tässä maa­il­massa. Soli Deo Glo­ria!

Annukka Laine: Pyhät kuvat – Ikku­noita kirk­ko­vuo­teen

Näin on kris­til­li­sen kuva­tai­teen esi­tet­tävä tämä maa­ilma ilman ver­hoja, esi­tet­tävä se epä­jär­jes­tyk­sessä ole­vana ja kär­si­vänä maa­il­mana, jossa paho­lai­nen tun­tuu hal­lit­se­van. Tämä ei tar­koita sitä, että jokai­sen kuvan olisi kuvat­tava kär­si­mystä ja syn­tiä. Nit­ten on kui­ten­kin muo­dos­tet­tava tausta mitä sit­ten kuva­taan­kin. Ne luo­vat sen vält­tä­mät­tö­män edel­ly­tyk­sen, jota ilman kuva on val­heel­li­nen. Kun kuva­taan tai­vasta, kuu­luu sii­hen mukaan usko että myös hel­vetti on todel­li­nen, ja se tuo muka­naan oman hei­jas­tuk­sensa. Uudessa tai­teessa tämä ilme­nee sel­vem­min kuin van­hassa. Kris­til­li­nen kuva ei voi jäädä har­taus­ku­van asteelle. Har­taus on väärä asenne tämän maa­il­man tilan­teen edessä. Paha on sil­loin vaa­ral­li­sinta kun se sivuu­te­taan ja siitä vai­e­taan. Kris­til­li­seen kuva­tai­tee­seen sopii­kin André Bre­to­nin, sur­rea­lis­tin, ver­taus jonka hän eräässä yhtey­dessä koh­disti nii­hin tai­tei­li­ja­to­ve­rei­hinsa, jotka oli­vat alka­neet maa­lata ”kau­niisti”. Hän ver­tasi heitä lap­siin, jotka koki­vat voi­vansa vakuut­tua kau­niista leik­ki­päi­västä siten että aset­ta­vat ilma­pun­ta­rin osoit­ti­men kau­niin sään koh­dalle.

Juhani Rekola: Kuva uskon tulk­kina

Eri aika­kausien tun­te­mus aut­taa­kin ymmär­tä­mään alt­ta­ri­tau­lu­jen sisäl­töä. Näi­den kuvien välit­tämä viesti onkin aina sidok­sissa omaan aikaansa. Puhu­tun ja kir­joi­te­tun kie­len tapaan nii­den­kin muoto ja mer­ki­tys elää hie­man ajan myötä. Kris­ti­nusko on ollut mer­kit­tävä tekijä kuval­li­sen ja sanal­li­sen vies­tin­nän edis­tä­jänä, sillä mui­den uskon­to­jen ohella se on ollut erit­täis tuot­te­lias sym­bo­lien ja sym­bo­lii­kan kehit­täjä. Kir­kon omaan merk­kien ja kuvien käyt­töön on sulau­tu­nut osit­tain koko ihmis­kun­nan tuhan­sien vuo­sien aikana muka­naan kul­jet­tama merk­ki­kieli.

Juha Var­tiai­nen: Alt­ta­ri­tau­luja Suo­men kir­koista

Eivätkö iko­nit siis ole pelk­kää sel­keää kir­joi­tusta, jonka ymmär­tää luku­tai­do­ton­kin? Sikäli kuva on parempi kuin kir­joi­tus. Sekä kir­joi­tus että ikoni toi­mii muis­tut­ti­mena asioista, joita se osoit­taa, muis­tut­ta­jana iko­nit ovat tyh­jen­tä­väm­piä kuin kir­joi­tus, sillä ne ovat luku­tai­dot­to­man­kin ymmär­ret­tä­vissä ja sikäli ymmär­ret­tä­väksi teki­jänä luo­tet­ta­vam­pia. – – Jos iko­nit ovat parem­pia kuin kir­joi­tus, kuten olemme edellä selit­tä­neet, ne kuu­lu­vat nimien edelle. Kumar­taes­saan pyhien iko­neita – ei pal­vo­mi­sen mie­lessä vaan sillä kun­nioi­tuk­sella, jonka pyhät ansait­se­vat kai­kilta usko­vilta – kris­ti­tyt kumar­ta­vat pyhiä itse­ään kas­voista kas­voi­hin. Tämä jo sinänsä riit­tää oikeut­ta­maan kris­tit­ty­jen tavan kumar­taa pyhien iko­neita.

Theo­do­ros Abu Qurra: Iko­nien kun­nioit­ta­mi­sesta

Pyhä Anna itse kol­man­tena -veis­tok­set ilmen­si­vät inkar­naa­tion este­tiik­kaa ja oli­vat osa Jee­suk­sen ja Neit­syt Marian ruu­miil­li­suu­den ympä­rille raken­net­tua moni­naista kult­ti­ry­pästä, joka vah­vis­tui eri­tyi­sesti myö­häis­kes­kia­jalla. Oleel­lista oli, että äidin puo­lelta tul­lut todel­li­nen ruu­mis ei ollut isän puo­lelta tul­lutta juma­lal­li­suutta ja hen­kistä suku­pe­rin­töä tar­peet­to­mampi. Pyhän Annan pyhi­myk­sel­li­syys raken­tuu ruu­miin roo­lista ja sen ”käy­töstä”, kuten elä­män luo­mi­sesta, syn­nyt­tä­mi­sestä ja toi­saalta kuo­le­maan val­mis­tau­tu­mi­sesta. – – Siinä missä Pyhä Anna itse kol­man­tena -aihe kuvasi äidil­listä peri­mää, esitti samaan aikaan suo­siossa ollut Armoistuin-​aihe – jossa Jumala pite­lee ris­tiin­nau­lit­tua poi­kaansa – isän suku­taus­taa. Myö­häis­kes­kia­jalla Pyhä Anna itse kol­man­tena -aihe oli­kin rin­nas­tei­nen isä, poika ja pyhä henki -tra­di­tiolle ja sen esi­tys­ta­voille. Kyseessä oli tai­vaal­li­sen ja ruu­miil­li­sen kol­mi­nai­suu­den vas­taa­vuus.

Elina Räsä­nen: Har­tau­del­li­nen ruu­mis – Haa­vat, syli ja kär­si­mys myö­häis­kes­kia­jan puu­veis­tok­sissa

Tämä [yksin­ker­tai­nen usko] on ”kal­li­sar­voi­nen helmi” (Matt. 13:46), johon älyl­li­nen poh­dis­kelu tai kes­kus­telu ei voi kos­kaan täy­sin päästä käsiksi. Se on totuus, joka käsit­teel­lis­tä­mi­sen sijaan on parasta maa­lata värein tai lau­laa nuo­tein.

Pat­riarkka Bar­to­lo­meos: Mys­tee­rin koh­taa­mi­nen

Itse edus­tan kan­taa, jonka mukaan kir­kon tar­koi­tuk­sena ei ole olla museo, eikä alt­ta­ri­kaap­pi­kaan siksi ole kir­kossa vain muis­tona men­neiltä ajoilta. Tästä joh­tuen myös­kään alt­ta­ri­kaa­pin sano­man ei tar­vitse rajoit­tua sii­hen, mitä sen teki­jät ovat ehkä tah­to­neet välit­tää. Uskon­nol­li­set kysy­myk­set eivät kos­kaan tyh­jene – –.

Terho Asi­kai­nen: Van­ajan alt­ta­ri­kaappi

Why, as Chris­tians, should we be con­tent to see Christ only where we expect to see him? Per­haps we should fol­low the lead of the Gos­pels them­sel­ves and to look for him where we least expect him to be, even in the con­tem­po­rary art world.

Daniel A. Sie­dell: God in the Gal­lery

Yhtenä tar­koi­tuk­sista, joita var­ten Jumala on aset­ta­nut rukouk­sen, on saat­ta­nut olla todis­teen anta­mi­nen siitä, ettei tapah­tu­mien kul­kua hal­lita kuin val­tiota, vaan sitä luo­daan niin kuin tai­de­teosta, johon jokai­nen olento antaa panok­sensa ja (rukouk­sessa) nime­no­maan tie­toi­sen panok­sen ja jossa jokai­nen olento on sekä pää­määrä että keino. Koska olen het­ken ajan käsi­tel­lyt rukousta itse­ään kei­nona, salli minun kii­ruh­taa lisää­mään, että se on myös pää­määrä. Maa­ilma luo­tiin osaksi sitä var­ten, että voisi olla ole­massa rukous; osaksi juuri sitä var­ten että Geor­gen puo­lesta esit­tä­miimme rukouk­siin voi­tai­siin vas­tata. Mutta jäte­tään jo “osit­tai­suus”. Suuri tai­de­teos teh­tiin kai­ken sen takia mitä se tekee ja on, jokai­sen aal­lon kaarta ja jokai­sen hyön­tei­sen len­toa myö­ten.

C.S. Lewis: Kir­jeitä rukouk­sesta

Mie­les­täni yksi tai­teen teh­tä­vistä on toi­mia vas­ta­pai­nona nykyi­selle elä­män­ryt­mille. Tai­tei­li­jan tulisi olla se, joka pysäh­tyy ja kat­soo pidem­pään ja välit­tää koke­mansa muille ihmi­sille. Mutta vali­tet­ta­vasti kaikki tuo on yhä har­vi­nai­sem­paa. Tai­teen täy­tyy tuot­taa, ja se tar­koit­taa yhä enem­män kom­pro­mis­seja, yhä enem­män suu­ren ”mak­sa­van” ylei­sön miel­lyt­tä­mistä. Se tar­koit­taa nopeaa hal­paa tuot­ta­mista sisäl­löstä tin­kien. Lisää viih­dettä, eska­pis­mia ja uusin­toja. Eikä raha rat­kaise tätä­kään ongel­maa, sillä tuo­tan­non rik­kaus har­voin muut­tuu sisäl­lön rik­kau­deksi.

Hannu-​Pekka Björk­man: Val­koista valoa