Aarreaitta

Ensim­mäistä työ­huo­ne­vie­rai­luamme isän­nöi nuori nouseva tai­tei­lija Pete Jukka Koi­vu­nen idyl­li­sessä Turun Port Art­hu­rissa 2.2.2014. Työ­huone sijait­see aivan Koi­vusen enti­sen opi­nah­jon, Turun Tai­dea­ka­te­mian naa­pu­rissa. Ennen sitä hän on opis­kel­lut Pekka Halo­sen Aka­te­miassa Tuusu­lassa ja hank­ki­nut myös kokin kou­lu­tuk­sen. Seu­ra­kun­tayh­tey­den Koi­vu­nen on löy­tä­nyt Turun SLEY:stä, Lut­he­rin kir­kolta.

PeteTyöhuoneella-1

Koi­vu­nen jakaa atel­jeen parin muun tai­tei­li­jan kanssa ja oma tila on täynnä val­miita ja puo­li­val­miita teok­sia, idea­ku­via ja työ­vä­li­neitä. Hän sanoo mui­den työn seu­raa­mi­sen ja siitä kes­kus­te­le­mi­sen ole­van tär­keää ja koros­taa ryh­mään kuu­lu­mi­sen mer­ki­tystä työs­ken­te­lys­sään. Mui­den työtä hän on pääs­syt seu­raa­maan myös opet­taes­saan nuo­ria Manil­lan Kuva­tai­de­kes­kuk­sessa vii­kon­lop­pui­sin. Koi­vu­nen kokee opet­ta­mi­sen ins­pi­roi­vaksi, ja samalla tulee muis­tu­tet­tua myös itseä tär­keistä läk­syistä, kuten rajaa­mi­sesta, mal­tista ja oike­aan aikaan lopet­ta­mi­sesta. Usein näkee myös, että hait­tana on teki­jän liika itse­kriit­ti­syys tai epä­on­nis­tu­mi­sen pelko siinä mie­lessä, että työ tah­do­taan aja­tella ja suun­ni­tella val­miiksi, vaikka par­hai­ten lop­pu­tu­losta pal­ve­lisi aiheen työs­tä­mi­nen suo­raan pape­rille.

PeteTyöhuoneella-6

”Otta­kaa aske­leita eteen­päin, teh­kää vir­heitä!” On parempi tehdä ja oppia vir­heistä kuin odot­taa täy­del­listä lop­pu­tu­losta. Eri­tyi­sen tär­keänä Koi­vu­nen pitää sitä, että tai­de­kou­lu­tuk­sessa kes­ki­tyt­täi­siin tek­nii­koi­den ja mate­ri­aa­lien tun­te­muk­sen, käy­tän­nön teke­mi­sen, opet­ta­mi­seen. Sisäl­tö­hän esi­te­tään mate­ri­aa­lin ehdoilla. Ihmi­nen on latau­tu­nut niin täy­teen kaik­kia virik­keitä, vai­kut­teita ja näke­myk­siä, että sisältö teok­siin tulee kyllä teki­jältä itsel­tään, opet­ta­matta.

PeteTyöhuoneella-3

Tällä het­kellä Koi­vu­nen on kes­kit­ty­nyt mai­se­miin. Hänelle mai­se­missa on kyse luo­ma­kun­nan ihai­lusta. Niistä löy­tyy loput­to­masti virik­keitä, ihmet­te­lyn aiheita, kau­neutta, muu­tosta ja pysy­vyyttä. Täl­lai­set teok­set välit­tä­vät samalla yleistä ilmoi­tusta. Kris­til­li­nen maa­il­man­kuva voi välit­tyä maa­lauk­sista, mutta silti Koi­vu­nen näkee uskon ole­van töissä pii­levä ele­mentti, joka on osoi­tet­tava sanoin. Hänen mie­les­tään kuvalle ei voi antaa evan­ke­liu­min arvo­val­taa. Usko on kui­ten­kin taus­talla työn teke­mi­sessä – esi­mer­kiksi itse­tar­koi­tuk­sel­li­nen pahalla tai gro­tes­killa mäs­säily ei hänestä sovi kris­ti­tylle tai­tei­li­jalle. Tämä ei kui­ten­kaan tar­koita sitä, että rajuja tai ras­kaita aiheita tar­vit­sisi pelätä. Pää­asia on, että tekijä on rehel­li­nen ja aito, sillä se tekee tai­teesta samais­tut­ta­vaa, ei tar­koi­tus­ha­kui­nen draa­man luo­mi­nen. Todella synkkä teos saat­taa olla teki­jänsä hätä­huuto tai tapa käsi­tellä vai­keaa asiaa, koh­data ja ohit­taa se. Nega­tii­vi­set tun­teet saat­ta­vat toi­mia hyvin tai­teen teke­mi­sen käyt­tö­voi­mina, mutta niissä vel­lo­mi­nen ei tee ihmi­selle pidem­män päälle hyvää, eikä hän pidä sel­laista kovin kris­til­li­senä.

PeteTyöhuoneella-4

Yksi sel­keästi kris­til­li­nen aihe, joka on kul­ke­nut pit­kään Koi­vusen mukana, on ris­til­tä­otto. Sei­nällä on luon­nok­sia, mutta tava­tes­samme Koi­vu­nen ei ollut vielä toh­ti­nut tehdä mitään val­miiksi. Hän sanoo tah­to­vansa kun­nioit­taa aihetta. Kun aiheen kokee todella tär­keäksi ja kiin­nos­ta­vaksi, sitä voi olla vai­kea toteut­taa, var­sin­kin jos tavoit­te­lee oikein esit­tä­vää, mimeet­tistä lop­pu­tu­losta, kuten opil­li­sem­missa aiheissa hän ajat­te­lee ole­van suo­ta­vaa tehdä. Tässä tapauk­sessa Koi­vusen on täy­ty­nyt muis­tut­taa itse­ään omista ope­tuk­sis­taan olla armol­li­nen työl­leen – hän olisi lopulta tyy­ty­väi­nen naii­viin­kin esit­tä­vyy­teen, kun­han aihe vain tulisi esi­te­tyksi. Tapaa­mi­semme jäl­keen hän onkin tart­tu­nut toi­meen ja toteut­ta­nut useam­man­kin teok­sen samasta tee­masta. Nämä teok­set ja laa­jem­min hänen tuo­tan­to­aan on näh­tä­vissä net­ti­si­vuilla, joista löy­tyy myös muuta lisäin­foa. www.petejkoivunen.com

PeteTyöhuoneella-5

“Tai­teel­li­sessa työssä minua kiin­nos­taa ihmi­sen käsiala. Oma työn­jälki ei kos­kaan näytä eksoot­ti­selta itselle, mutta toi­sen käden­jälki yllät­tää. Luonto ja hil­jai­suus ovat suu­rim­pia innoit­ta­jiani. Luo­ma­kun­nalla on kas­vot ja ilmeensä, joita voimme lukea. Luonto voi olla yhtä aikaa elä­väi­nen, nuo­re­kas ja samalla rau­hal­li­nen, kurja, rai­vo­kas tai kuol­lut. Yri­tän tehdä doku­men­tin kal­taista teos­ko­ko­nai­suutta, vähem­män tut­kien, enem­män leik­kien.”

PeteTyöhuoneella-2

Koi­vu­nen teki Tai­dea­ka­te­mian lop­pu­työnsä juuri käsia­la­tut­kiel­mista, omaa ilmai­sua ja käden­jäl­keä kar­toit­ta­malla. Toi­saalta teok­sen läh­tö­koh­tana saat­taa olla yhtä lailla vaikka pale­tin maa­li­tah­roista muo­dos­tu­nut kuvio. Koi­vu­nen ker­too mie­lel­lään, kuinka arki­sesti ja yrit­tä­mättä ideat teok­siin voi­vat syn­tyä. Hän tah­too pur­kaa uto­pis­tista tai­tei­li­ja­myyt­tiä ja tar­pee­tonta tai­teel­li­sen luo­mi­sen mys­ti­fioin­tia. Hänestä tai­teen teke­mi­sestä puhu­taan usein liian runol­li­sesti ja idea­ta­solla. Totuu­den ker­to­mi­nen pro­ses­sista ei kui­ten­kaan vähen­täisi itse teok­sista mitään. Juuri kes­ke­ne­räi­syys ja epä­täy­del­li­syys ovat Koi­vusesta kiin­nos­ta­via, tieto siitä, että ikinä ei tule val­miiksi.

Teksti:
Kuvat: Saara Santala ja Pauliina Nyqvist

Kommentit

:

Timant­tia!

Vastaa

:

Upeaa! 🙂

Vastaa

Näppäile kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty*.

Kuka rakensi Nooan arkin?