Pauno Pohjolainen on jo useamman vuosikymmenen ajan säilyttänyt paikkansa yhtenä suomalaisen nykytaiteen suurista nimistä. Vierailimme 9.4.2015 Pohjolaisen kotikaupungissa Kuopiossa. Saimme tutustua paremmin taiteilijaan sekä hänen työhuoneeseensa ja teoksiinsa, joita on varastoitu ja deponoitu ympäri kaupunkia. Pohjolaisen kädenjälki näkyy katukuvassa ja monessa julkisessa tilassa, joihin teoksia on hankittu tai sijoitettu tilapäisesti kaupunkilaisten iloksi. Turistin, ja miksei paikallisenkin, kannattaakin tehdä Pohjolainen-teemainen kaupunkikierros.
Oman kierroksemme aikana minulle konkretisoitui taiteilijan tuotteliaisuus, monipuolisuus ja se, kuinka suuri osa hänen tuotannostaan on kristillisiksi tulkittavia töitä. Kristinuskon lisäksi hän ammentaa aiheita esimerkiksi maalaustaiteen historiasta ja filosofiasta. Pohjolainen löi läpi 1980-luvulla ja tuli tunnetuksi omaleimaisella tekniikalla toteutetuista veistetyistä maalauksistaan. Erityisesti alkuaikojen töistä tulee mieleen puiset graffitit. Taiteilija pitääkin itseään nimenomaan maalarina, vaikka työskentelee yleensä puun, hartsin tai muiden raskaampien materiaalien kanssa. Yksi hänen uralleen tyypillinen piirre on juuri tämän kaltaisten raja-aitojen, kuten taiteen tekniikoihin tai tyyleihin liittyvien sääntöjen, rikkominen. Vakaasta asemastaan huolimatta hän on edelleen kapinallinen, ”kuokkavieras taiteen kutsuilla”, kuten Kimmo Sarje häntä Pauno Pohjolainen -kirjan artikkelissa luonnehtii.
Pohjolaisen varhaisempi tuotanto on ollut ennen kaikkea suurten teemojen vaikuttavaa tulkintaa, mutta viime vuosina hän näyttää siirtyneen näennäisesti kevyempiin aiheisiin ja on tehnyt töitä, joiden aiheena ovat esimerkiksi niityt tai ruusut. Toki niidenkin takana on syvällisempi ajatus, mutta joka tapauksessa olen näkevinäni jonkinlaisen ilmaisun muutoksen. Arkisesta ja pienestä tehdään suurta ja niiden kautta käsitellään syviä teemoja. Myös värimaailma on hieman keventynyt. Pohjolainen näyttää palanneen 1990-luvun ja 2000-luvun alun luonnonväreistä, mustavalkoisesta ja tumman punaisesta 1980-luvun vaihtelevampaan palettiinsa.
Erityisesti kristinuskon keskeisin symboli, risti, on kulkenut pitkän matkan taiteilijan mukana. Jo Pohjolaisen ensimmäisessä yksityisnäyttelyssä 1981 oli esillä Ristin kuolema -niminen teos, tosin näkökulma aiheeseen on muuttunut ajan myötä. Taiteilija on tutkinut, kuinka paljon tutusta symbolista voidaan ottaa pois, kuinka paljon sitä voidaan rikkoa ja muokata, että se vielä säilyy tunnistettavana ja voi kantaa siihen latautuneita merkityksiä. Tarkoituksena ei ole loukata mitään tai ketään, vaan ottaa selvää, miten moneksi risti taipuu. Ja taipuuhan se.
Kristillisten aiheiden käsittelyn taustalla on taiteilijan henkilökohtainen herännäis-taustainen vakaumus, mutta myös ortodoksisuus näkyy selkeästi useissa töissä esimerkiksi ikonikuvaston hyödyntämisenä. Tässä mielessä Pohjolaisen käsitys kristinuskosta näyttäytyy varsin ekumeenisena. Teoksia tulee myös lähestyä kuin ikonia tai alttaria, suoraan edestä fasadia kohti. Niitä ei kierrellä ja tarkastella eri kuvakulmista kuin veistoksia.
”Ennen muuta varhaiskristillisen kauden ikonit kätkevät sisälleen salaperäisyyden, mystiikan, kauneuden, nöyryyden, naiiviuden ja hierarkkisuuden. Nämä samat ominaisuudet kätkeytyvät kaikkiin minulle merkityksellisiin taideteoksiin.”
Pohjolainen on tuonut kristinuskon sisältöjä ja kuvakulttuuria gallerioihin ja museoihin tuoreella ja ennakkoluulottomalla tavalla, siitä huolimatta, että selvästi uskonnolliset työt näyttelykontekstissa saattavat aiheuttaa ristiriitaa. Toisaalta hän on tuonut nykytaidemaailmasta jotain kristillisen taiteen ja kirkkotaiteen konteksteihin ja ollut osaltaan uudistamassa niitä. Taiteilija on toteuttanut myös varsinaisia alttariteoksia, selkeästi kristilliseen käyttötarkoitukseen tarkoitettuja töitä. Vaikka hän tulkitsee perinteisiä kristillisiä aiheita ja tuttua symboliikkaa, hän tekee sen omalla rouhealla tyylillään. Työt eivät ole sentimentaalisia Raamatun kuvituksia tai kiiltokuvamaisia huoneentauluja, jotka luullakseni ovat yleisimmät kristillisen kuvakulttuurin kliseet. Pohjolainen onkin sitä mieltä, että sentimentaalisuus on yleensä pois työn vaikuttavuudesta. Hän korostaa myös, ettei taidetta voi valjastaa pelkäksi jonkin ideologian työvälineeksi – silloin taide kuolee eikä se tee ihmiselle hyvää. Juuri kristinuskon ja nykytaiteen yhdistäminen kristillisissä teoksissa siten, ettei kummastakaan tingitä, on ollut yksi Pohjolaisen haasteista ja erityisistä ansioista.
Taiteilijan toimintatapaan ei kuulu tehdä teoksia kenenkään mieliksi, vaan ne ovat aina hyvin henkilökohtaisia ja syntyvät parhaimmillaan leikinomaisesti ja pakottomasti, eivät kovin tietoisesti. Tämä siitä huolimatta, että hän korostaa perusteellisen suunnitteluprosessin tärkeyttä työskentelyssään. Taidetta tehdään taiteen ehdoilla, ei ideologian, mutta ideologia näkyy väistämättä taiteessa, jota tehdään rehellisesti ja avoimesti omasta elämänkokemuksesta käsin. Pohjolaisen vakaumus vaikuttaa teosprosessien taustalla ja näkyy valmiissa töissä: Dostojevskia mukaillen Pohjolainen sanoo, että Kristus on hänen työnsä viimeinen tarkastaja.
”Minun identifikaationi on ”Juutas Käkriäisen” persoona. Minussa ei asu mitään hyvää, mutta siitä huolimatta Jumala on antanut minulle, ja antaa, suuria lahjoja. Loppujen lopulta teoksieni viimeinen tarkastaja on minun käsittämäni kolmiyhteinen Jumala.”
Vaikuttaa siltä, että Pohjolaisen on onnistunut säilyttää taiteessa arvostamansa nöyryys myös omassa elämässään. Hän pitää itseään ristiriitaisuuksien ihmisenä, körttitaustalleen tyypilliseen tapaan armon kerjäläisenä. Kuitenkin hän uskoo elämän paradoksien logiikkaan, siihen, että suruun ja kärsimykseenkin voi sisältyä huolenpito ja johdatus.
Viime elokuun alkuun saakka Pohjolaisen tuotantoon oli hyvä mahdollisuus tutustua Didrichsenin taidemuseon retrospektiivisessä näyttelyssä ”Pauno Pohjolainen – Mandoliinimiehen matka”. Ellei näyttelyvierailu onnistunut, myös Pohjolaisen nettisivujen kuvagalleria tarjoaa hyvän yleiskatsauksen: www.paunopohjolainen.net
Kommentit
Emmi:
Upeita kuvia Pauliina! Ja muutenkin tosi hienot sivut 🙂
Pauliina:
Kiitos kultainen Emmi! Tuntuu hyvältä saada tää käyntiin, paljon kaikkea kivaa ja kiinnostavaa on tulossa, joten pysypäs kuulolla. 😉