Aarreaitta

Pyhän Hen­ri­kin eku­mee­ni­nen Tai­de­kap­peli Turun Hir­ven­sa­lossa on pysäyt­tävä paikka, jossa moni kokee voi­mak­kaasti kris­til­li­sen toi­von ja rau­han. Matti Sanak­se­na­hon suun­nit­te­lema raken­nus muis­tut­taa muo­dol­taan ylö­sa­lai­sin kään­net­tyä venettä tai kalan sel­kää. Molem­mat ovat alku­kir­kon sym­bo­leita: seu­ra­kun­ta­laiva, joka Nooan arkin tavoin suo­je­lee meren­kä­vi­jöitä myrs­kyjä vas­taan, sekä IKHTHYS, kalaa tar­koit­tava krei­kan­kie­li­nen sana, jonka jokai­nen kir­jain on osa var­hai­sesta uskon­tun­nus­tuk­sesta. Jee­sus Kris­tus, Juma­lan Poika, Vapah­taja. Ark­ki­teh­tuu­rin sym­bo­liikka liit­tyy siis vah­vasti kris­ti­nus­kon ydin­op­pei­hin ja kris­tit­ty­jen yhtey­den puo­lesta puhu­mi­seen.

Taidekappeli-1

”Aja­tus tai­de­kap­pe­lista syn­tyi jo vuonna 1963 nuo­ren abi­tu­rient­ti­po­jan poh­din­to­jen tulok­sena; millä tavalla suurta Sanaa pitäisi vil­jellä ja pitää esillä niin, että se puhut­te­lisi sil­miä, sie­lua ja sydäntä? Poh­din­to­jen päät­teeksi poika alkoi hah­mo­tella mie­les­sään eri­koista raken­nel­maa, tai­de­kap­pe­lia, jossa kaik­kien tai­teen­la­jien kei­noja käyt­tä­mällä saa­daan väli­tet­tyä toi­voa ja iloa ihmis­ten elä­mään.” www.taidekappeli.fi

Kappeli-​idean isä on pas­tori ja tai­tei­lija Hannu Konola. Tai­de­kap­pe­lin tari­nan voi lukea koko­nai­suu­des­saan Kap­pe­lin jul­kai­se­masta kir­jal­li­suu­desta tai net­ti­si­vuilta. Se on menes­tys­ker­to­mus, sillä raken­nus on voit­ta­nut useita ark­ki­teh­tuu­ri­kil­pai­luja ja löy­tä­nyt paik­kansa ihmis­ten sydä­missä. Kap­pe­lilla on vankka tuki­ja­kunta, joista monet vie­rai­le­vat tapah­tu­missa sään­nöl­li­sesti. Pal­jon käy myös turis­teja, esi­mer­kiksi ark­ki­teh­ti­ryh­miä eri puo­lilta maa­il­maa.

Vuosi 2015 on ollut Kap­pe­lin juh­la­vuosi, sillä se avat­tiin vie­rai­li­joille kym­me­nen vuotta sit­ten. Kap­peli on yksi­tyi­sen kan­na­tusyh­dis­tyk­sen hal­lin­noima ja monien vapaa­eh­tois­ten työ­pa­nok­sella avoinna myös toi­mis­toai­ko­jen ulko­puo­lella, mutta pää­vas­tuun käy­tän­nön toi­min­nan suju­mi­sesta kan­taa toi­min­nan­joh­taja Mar­jaana Val­vee. Tapa­simme hänet Tai­de­kap­pe­lissa 8.12.2015.

Taidekappeli-2

Val­vee on ollut toi­min­nan­joh­ta­jana viime kesästä alkaen. Vai­kut­taa siltä, että hän on kotiu­tu­nut hyvin Kap­pe­lille ja kat­soo luot­ta­vai­sesti eteen­päin kohti uutta vuotta: ”Tah­don kehit­tää Tai­de­kap­pe­lin ohjel­mal­li­sia sisäl­töjä yhä parem­miksi ja panos­taa myös sii­hen, kuinka vies­tiä niistä vie­dään eteen­päin. Tavoit­teena on rai­kas­taa ja terä­vöit­tää Kap­pe­lin pro­fii­lia, esi­mer­kiksi uudis­taa net­ti­si­vut ja päi­vit­tää vies­tin­tää otta­malla mukaan sosi­aa­lista mediaa”, Val­vee ker­too. Hän näkee, että ainut­laa­tui­sesta Kappeli-​ideasta, sen ark­ki­teh­tuu­rista ja käy­tän­nön toi­min­ta­muo­doista on otet­tava kaikki irti ja mie­tit­tävä tark­kaan myös koko­nais­vai­ku­tel­maa ja visu­aa­lista ilmettä.

Tai­de­kap­pe­lin toi­min­ta­muo­toja kehit­täes­sään Val­vee toi­voo voi­vansa esi­mer­kiksi laa­jen­taa pal­ve­lu­tar­jon­taa tilan­vuo­krauk­sesta myös koko­nais­val­tai­sem­paan sisäl­lön­tuo­tan­toon, kuten ret­riit­ti­pa­ket­tei­hin. Idea on tul­lut kävi­jöiltä itsel­tään: ”Nyt­kin monet tule­vat vain ole­maan hil­jaa ja rau­hassa, eivätkä toivo kon­tak­tia.” Val­vee uskoo, että Kap­peli vetoaa nykyih­mi­sen hil­jen­ty­mi­sen ja pysäh­ty­mi­sen tar­pee­seen, niin koko­nais­tai­de­teok­sena kuin yksit­täi­sen näyt­te­lyn tai kon­ser­tin osalta.

Taidekappeli-3

Tällä het­kellä Kap­pe­lin tai­de­toi­minta tar­koit­taa pää­asiassa juuri eri­lai­sia kon­sert­teja ja vaih­tu­via näyt­te­lyitä. Näyt­te­ly­po­li­tiik­kaa ollaan uudis­ta­massa siten, että Kap­pe­lilla otet­tai­siin itse aktii­vi­sempi rooli sisäl­tö­jen ja koko­nai­suuk­sien tuot­ta­mi­sessa. Val­vee on itse ollut yhtey­dessä tai­deyh­dis­tyk­siin ja tar­jon­nut tilaa näyt­te­ly­pai­kaksi. Kun­han sisältö ei ole rie­naa­vaa, tila var­masti mah­dol­lis­taa hyvin­kin monen­lai­sen ilmai­sun, ja eri teok­set puo­les­taan tuo­vat tilasta esiin eri asioita. Val­veella on myös visio tai­teen eri muo­to­jen moni­puo­li­sem­masta mukaan otta­mi­sesta, Kap­pe­lin perus­i­dealle uskol­li­sesti. Esi­mer­kiksi esit­tä­vän tai­teen muo­toja saat­taa tule­vai­suu­dessa olla näh­tä­vissä aiem­paa useam­min. Kap­pe­lissa tai­teen lajit täy­den­tä­vät toi­si­aan ja voi­mis­ta­vat vai­ku­tel­maa koko­nais­tai­de­teok­sesta, jossa tila, teok­set ja tapah­tu­mat ovat kes­ke­nään har­mo­niassa.

Eku­me­nia eli kaik­kien kris­tit­ty­jen yhteys on yksi Tai­de­kap­pe­lin kan­ta­vista aja­tuk­sista. Käy­tän­nössä se toteu­tuu vaik­kapa siten, että vih­ki­ti­lai­suu­dessa saat­taa poik­keuk­sel­li­sesti olla kah­den eri kirk­ko­kun­nan pappi yhtä aikaa alt­ta­rilla. Kap­pe­lissa jär­jes­te­tään myös eri kirk­ko­kun­tien toi­mit­ta­mia har­tauk­sia. Kes­ki­näi­sistä näkemys- ja pai­no­tuse­roista huo­li­matta pyri­tään kun­nioi­tuk­seen ja yhtey­teen: ”Esi­mer­kiksi itse näen iko­ni­näyt­te­lyt ennen kaik­kea tai­de­näyt­te­lyinä, en ensi­si­jai­sesti har­tau­den­har­joi­tuk­sena, vaikka sekin puoli erot­ta­mat­to­masti liit­tyy iko­nei­hin. Eku­mee­ni­suu­den ydin on yhtei­söl­li­sessä avoi­muu­dessa ja kate­go­ri­soin­nin vält­tä­mi­sessä, jotka liit­ty­vät oleel­li­sesti myös tai­tee­seen. Molem­milla voi herä­tellä ja osal­lis­taa. Molem­mista pitää voida kes­kus­tella.” Tämä on osa toi­min­nan­joh­ta­jan laa­jem­paa filo­so­fiaa.

Taidekappeli-4

Val­vee kokee toi­min­nan­joh­ta­jan toi­men muka­vaksi, antoi­saksi ja moni­puo­li­seksi, sillä hal­lin­nol­li­sen puo­len vas­ta­pai­noksi työ on hyvin ihmis­lä­heistä ja siinä pää­see näke­mään elä­män koko kir­jon syn­ty­mästä kuo­le­maan. Työ pakot­taa elä­mään vie­rellä. Kap­pe­lilla taide tuo ihmi­set yhteen, mutta yhtä lailla niin teke­vät myös elä­män ilot ja surut, kas­teet, häät ja hau­ta­jai­set. Vaikka täl­lai­set tilan­teet ovat poh­jim­mil­taan jaet­tuja ja kol­lek­tii­vi­sia, jokai­nen koh­taa­mi­nen Kap­pe­liin tule­vien ihmis­ten kanssa on eri­lai­nen ja enna­koi­ma­ton. Val­vee sanoo jou­tu­vansa usein­kin sie­lun­hoi­ta­jaksi, ja pitää tätä hen­ki­lö­koh­tai­sen kas­vun paik­kana. Hänet on yllät­tä­nyt se, kuinka avoi­mesti kävi­jät puhu­vat elä­mäs­tään, koke­muk­sis­taan ja tun­teis­taan. Kaikki kävi­jät, siis turis­tien lisäksi suo­ma­lai­set keski-​ikäiset mie­het­kin.

Val­vee arve­lee kirk­ko­ti­las­ta­tuk­sen ja pai­kan kau­neu­den vai­kut­ta­van kävi­jöi­hin niin, että he rau­hoit­tu­vat ja avau­tu­vat. Tila­ko­ke­muk­sella on myös suuri vai­ku­tus. Kap­pe­liin tul­taessa kul­je­taan hämä­rästä kirk­kautta kohti, kohti alt­ta­ria, jonka sivusei­nien suu­ret lasi­teok­set pääs­tä­vät luon­non­va­lon vir­taa­man tilaan. Juuri tilan ja valon koke­muk­set ovat Val­veelle Kap­pe­lin val­lit­se­vim­pia ele­ment­tejä, jotka lait­ta­vat ajat­te­le­maan ja pyr­ki­mään kohti. Joka aamu hän tun­tee kohot­tau­tu­vansa arjesta kor­keam­malle astues­saan ovesta sisään, eikä aseis­ta­rii­suva vai­ku­tus näytä haa­le­ne­van. Tämä on saa­nut hänet luke­maan kau­neu­den filo­so­fiaa ja poh­ti­maan sitä, kuinka kau­neu­den ja juma­luu­den koke­muk­sissa on  usein jotain hyvin samaa. Näi­hin poh­din­toi­hin ja tun­nel­miin hän pei­laa työs­sään kaik­kea, ne tar­joa­vat mie­len ja tar­koi­tuk­sen teh­dylle työlle. Hän tah­too jakaa koke­muk­sensa eteen­päin. ”Jokai­sessa työssä tulisi olla suu­rempi pää­määrä, johon pie­nem­mät osa­set lin­kit­ty­vät.”

Taidekappeli-5

Kap­peli on ulkoa kat­soen kuin suo­ma­lai­sen kris­til­li­syy­den kuva, kova ja sul­keu­tu­nut, mutta jo ovella ihmi­set huo­kai­se­vat, osa häm­mäs­tyk­sestä, osa puh­taasta ihas­tuk­sesta, pääs­tes­sään ava­raan tilaan, jossa läm­min valo saa puu­ra­ken­teet lois­ta­maan peh­meän sävyi­sinä. Alt­ta­rin lasi­teok­set ovat Hannu Kono­lan käsia­laa. Nekin ker­to­vat suo­ma­lai­sesta uskosta, samoin kuin eri­koi­sesta tar­peesta kät­keä se. Teos on kak­sio­sai­nen, vasen puoli on nimel­tään Pas­sio eli kär­si­mys, oikea Jubi­late, iloit­kaa. Pas­siossa lasi­teok­sen jäi­nen pinta on kuin täynnä haa­voja, sitä jokai­sen ihmi­sen kär­si­mystä, jonka Kris­tus otti kan­taak­seen. Teok­seen on myös kir­joi­tettu kolme yksit­täistä sanaa: usko, toivo ja rak­kaus. Usko on pii­lo­tettu perim­mäi­seen nurk­kaan. Lat­tian tasalle, minne ihmi­nen kat­soo, kun ei taak­ko­jen alas pai­na­mana jaksa kohot­taa kat­set­taan ylös­päin, on kir­joi­tettu Jee­suk­sen roh­kai­se­vat sanat ”Minä  olen tei­dän kans­sanne kaikki päi­vät.” Tai­de­kap­peli on kau­neu­den ja toi­von paikka.

Teksti:
Kuvat: Pauliina Nyqvist ja Saara Santala

Kommentit

Näppäile kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty*.

Mikä on tämän sivuston nimi?

Teks­tii­li­tai­tei­lija Mar­jaana Kojo-​Eskolan työ­huone sijait­see Raa­hen kes­kus­tassa. Van­han kau­pun­gin lie­peillä Sofian Talo -nimi­sessä van­hassa puu­tu­vassa on hil­jai­nen ja rau­hal­li­nen tun­nelma: Kynt­ti­lät pala­vat ja kat­toon on ripus­tettu pie­nestä pihasta tai­tet­tuja syree­nin oksia, joista osaa koris­ta­vat jou­lu­va­lot, osaa huo­vu­te­tut pal­lot ja kudo­tut lie­riöt. Sei­nillä on teks­tii­li­teok­sia ja muuta tai­detta hil­li­tyissä luon­non­vä­reissä. Kai­kesta näkee, että juuri luonto on yksi Kojo-​Eskolan tär­keim­mistä innoit­ta­jista ja hänen este­tiik­kansa kiin­to­piste, samoin kuin sen, että hän työs­ken­te­lee mitä suu­rim­malla tark­kuu­della, tai­dolla ja kär­si­väl­li­syy­dellä. Kojo-​Eskola keitti kah­vit ja ker­toi meille tähä­nas­ti­sesta uras­taan ja tule­vai­suu­den­suun­ni­tel­mis­taan.

”Juuri nyt muun muassa ideoin käsi­työ­ker­hoa maa­han­muut­ta­jille, eri­tyi­sesti maa­han­muut­ta­ja­äi­deille. Jos on tot­tu­nut teke­mään käsil­lään töitä, mah­dol­li­suus sen jat­ka­mi­seen Suo­messa on var­masti tär­keää ja tera­peut­tista. Samalla tutus­tu­taan pai­kal­li­siin käsi­työ­ta­poi­hin ja ihmi­siin.”

Kojo-Eskola-2

Kojo-​Eskola tah­too kehit­tää jat­ku­vasti myös omaa teke­mis­tään. ”Käsi­työ­läi­sen ja yrit­tä­jän on kek­sit­tävä koko ajan uusia tapoja työs­ken­nellä. Itse olen eri­kois­tu­massa kirk­ko­teks­tii­lei­hin”, Kojo-​Eskola ker­too. Kaik­kien aiem­pien töi­den voi itse asiassa aja­tella tavalla tai toi­sella poh­jus­ta­neen tätä askelta – ura­polku on hiu­kan mut­ki­tel­tu­aan löy­tä­nyt suun­tansa.

Kris­ti­nusko on ollut tär­keä osa Kojo-​Eskolan elä­mää jo Lap­peen­ran­nan lap­suu­den­ko­dista asti, samoin ”käsillä näprää­mi­nen” on kotoa perit­tyä. Wet­ter­hof­filta val­mis­tut­tu­aan Kojo-​Eskola muutti Hel­sin­kiin ja aloitti työt Suo­men Käsi­työn Ystä­vien ompe­li­mossa, työn­joh­to­teh­tä­vissä. Hän vali­koi mate­ri­aa­leja, selasi väri­kart­toja ja huo­lehti ompe­li­mon tek­ni­sestä toi­mi­mi­sesta. Var­si­naista suun­nit­te­lua hän ei tuol­loin vielä teh­nyt, vaan desig­nista vas­tasi kirk­ko­teks­tii­lei­hin suun­tau­tu­nut Raija Ras­tas. Suo­men Käsi­työn Ystä­vissä tuli­vat tutuiksi sekä yri­tys­toi­minta että tai­tei­li­joi­den kanssa työs­ken­tely, mistä on ollut pal­jon hyö­tyä jäl­ki­kä­teen. Pää­kau­pun­gissa asu­mi­nen ei kui­ten­kaan tun­tu­nut omalta. Kojo-​Eskola kai­pasi maalle ja pää­tyi Ruu­kin kautta Raa­heen, Pat­ti­joelle, jossa hän asuu edel­leen per­hei­neen. Hän työs­ken­teli useam­man vuo­den teks­tii­li­työn opet­ta­jana, mutta oma suun­nit­te­lu­työ ja itse teke­mi­nen alkoi­vat nousta yhä tär­keäm­miksi.

Kojo-​Eskola pitää itse­ään ennen kaik­kea käsi­työ­läi­senä ja suun­nit­te­li­jana, tekstiilitaiteilija-​nimitys on hänelle vie­ras, vaikka mie­les­tämme häneen sopii­kin. Hänestä taiteilija-​titteliä jael­laan nykyi­sin vähän lii­an­kin auliisti. ”Kaikki, jotka teke­vät jotain käsil­lään, eivät ole tai­tei­li­joita. En koe mitään tus­kaa ilmaista itseäni.”

Kojo-Eskola-3

Vaikka Kojo-​Eskola pitää visu­aa­lista ilmettä todella tär­keänä, hän muis­tut­taa, että sen takana on pal­jon tek­ni­siä yksi­tyis­koh­tia ja las­kel­mia, jotka on lai­tet­tava toi­mi­maan yhteen. ”Kaikki mate­ri­aa­li­läh­töi­nen taide vaa­tii ennen kaik­kea teke­mi­sen tai­toa, kyse ei ole pel­kästä idean ilmai­se­mi­sesta. On pitkä tie saada tek­niikka niin hyvin hal­tuun, että voi ilmaista sisäl­töjä ilman, että mate­ri­aali vie teki­jää. Työ­tun­nit rat­kai­se­vat. Jos­tain syystä teks­tii­li­tai­tee­seen liit­tyy kompleksi todis­tella, että se on tai­detta. Hiu­kan ris­ti­rii­taista, sillä samoin­han esi­mer­kiksi veis­to­tai­teessa men­nään mate­ri­aa­lin ehdoilla, mutta sen sta­tusta ei silti kysee­na­lais­teta. Ei edes puhuta erik­seen metal­li­tai­teesta tai kivi­tai­teesta.” Yhdessä poh­dimme, että var­hai­sessa maa­laus­tai­teessa tilanne oli saman­kal­tai­nen. Maa­lari oli käsi­työ­läi­nen, ja teok­set nimet­tiin­kin ne toteut­ta­neen työ­huo­neen mukaan, nos­ta­matta esiin yksit­täi­siä luo­via neroja.

Ensim­mäi­sen suu­rem­man tilaus­työn, Muta­lan kar­ta­non teks­tii­lien suun­nit­te­lun ja toteu­tuk­sen, jäl­keen Kojo-​Eskola on työs­ken­nel­lyt yksi­tyis­yrit­tä­jänä.

”Enim­mäk­seen olen teh­nyt sisustus- ja kirk­ko­teks­tii­lejä. Jäl­kim­mäi­set tun­tu­vat siksi mie­lek­kääm­miltä, että kodin­teks­tii­lejä saa nyky­ään oikein hyvän­laa­tui­sina teol­li­sesti tuo­tet­tui­na­kin. Käsi­työ­ala on mur­rok­sessa. Vielä omassa lap­suu­des­sani meille tee­tet­tiin vaat­teet ompe­li­jalla. Enää sel­lai­nen on har­vi­naista, eikä näinä aikoina oikein sijoi­teta tai­de­teks­tii­lei­hin­kään. Minusta tun­tuu tär­keältä tehdä sel­laista, mikä on hyö­dyl­listä. Seu­ra­kun­nissa käsi­työlle on oikea tarve, sillä on sopi­vaa tehdä ark­ki­teh­tuu­ril­taan, mitoil­taan ja tun­nel­mil­taan yksi­löl­li­siin kirk­koi­hin myös varta vas­ten suun­ni­tel­lut käyt­tö­teks­tii­lit.”

Marjaana-2

Suun­ni­tel­mana onkin olla yhtey­dessä Pohjois-​Suomen lute­ri­lai­siin seu­ra­kun­tiin ja kar­toit­taa nii­den kirk­ko­teks­tii­li­ti­lan­netta. Kojo-​Eskola aikoo tar­jota asian­tun­ti­jao­saa­mis­taan osana tuo­te­ke­hit­te­li­jän eri­koi­sam­mat­ti­tut­kin­toa, jota hän suo­rit­taa par­hail­laan työnsä ohessa. Har­vassa seu­ra­kun­nassa on tar­vetta koko­naan uudelle teks­tii­li­ko­ko­nai­suu­delle, mutta monet etsis­ke­le­vät teki­jää pie­nem­mälle työlle, kuten jo ole­massa ole­vien teks­tii­lien huol­toon tai yksit­täis­ten väri­sar­jo­jen toteut­ta­mi­seen. Säh­kö­pos­ti­kir­jeet ovat tähän men­nessä poi­ki­neet esi­mer­kiksi Oulun tuo­mio­kir­kon van­him­man piis­pan­kaa­vun kor­jaus­työn. Kaapu on 1800-​luvun puo­lelta ja Venä­jän kei­sa­rin lah­joit­tama. Tähän toi­mek­sian­toon Kojo-​Eskola kon­sul­toi kon­ser­vaat­to­ria ja teki kor­jauk­set tämän ohjei­den perus­teella, sillä var­si­nai­nen enti­söinti ei kuulu hänen alaansa. Kojo-​Eskola istui kir­kon sakas­tissa työs­ken­te­le­mässä, sillä kor­vaa­ma­tonta teks­tii­liä ei kan­nata siir­rellä tur­haan, ja sai seu­ra­kun­nalta pian myös muuta korjaus- ja huol­to­työtä. Täl­lai­siin toi­mek­sian­toi­hin ei ole vielä ole­massa val­mista ammat­ti­ryh­mää, joten Kojo-​Eskola on edel­lä­kä­vijä.

Vii­meksi Kojo-​Eskola on suun­ni­tel­lut litur­gi­sia teks­tii­lejä Vaa­laan ja Puo­lan­galle. Puo­lan­galle hän teki kasu­kat, stoo­lat ja kalk­ki­lii­nat. Vaa­laan hän suun­nit­teli väri­sar­joja, jotka pai­kal­li­set har­ras­ta­jat kutoi­vat kan­sa­lais­opis­tolla Kojo-​Eskolan ohjei­den mukaan. Laa­jim­man teks­tii­li­ko­ko­nai­suu­den hän toteutti koti­kau­pun­kinsa Raa­hen kirk­koon sen 100-​vuotisjuhlien kun­niaksi 2010–2012.

Jokai­nen työn­anto ja toteu­tus­pro­sessi on eri­lai­nen. Han­ka­luu­tena on, että suuri osa suun­nit­te­lu­työstä on teh­tävä jo ennen kuin on var­muutta toi­mek­sian­nosta, sillä lopul­li­nen pää­tös teh­dään luon­nos­ten, mate­ri­aa­li­näyt­tei­den ja kus­tan­nusar­vion perus­teella. Yleensä Kojo-​Eskola aloit­taa mene­mällä pai­kan päälle. Hän koit­taa ais­tia tilan tun­nel­maa, ihan vain istu­malla hil­jaa kir­kon­pen­kissä, ja poh­tii mitkä ele­men­tit nouse­vat siellä kes­kei­siksi, mitä teks­tii­lien tulisi koros­taa ja mil­lai­sia tee­moja käsi­tellä. Eri­tyi­sesti pro­ses­sin tässä vai­heessa myös hen­gel­li­nen ulot­tu­vuus on suu­ressa roo­lissa. Kojo-​Eskola ker­too tah­to­vansa olla kuu­lolla sen suh­teen, mitä Henki mis­sä­kin tilassa puhuu, ja rukoilla teh­des­sään. Lisäksi hän piir­tää ja ottaa pal­jon valo­ku­via. Myös kes­kus­te­lut pai­kal­lis­ten työn­te­ki­jöi­den kanssa ovat tär­keitä, sillä he tie­tä­vät seu­ra­kun­nan tar­peet.

Kojo-Eskola-4

Usein luon­nos­telu läh­tee käyn­tiin tut­tu­jen sym­bo­lien varioin­nilla, Kojo-​Eskola selit­tää. ”Haas­teena on saada aikaan tuore lop­pu­tu­los kris­til­li­sen kuva­kult­tuu­rin perin­teitä kun­nioit­taen. Kano­ni­sen sym­bo­li­ku­vas­ton oheen voi kehi­tellä koko­naan uut­ta­kin kuva­kieltä, jot­tei suun­nit­telu olisi pelk­kää van­han tois­ta­mista.” Suun­nit­te­li­jan omalle luo­vuu­del­le­kin on siis tilaa toi­mia, vaikka yleensä Kojo-​Eskola tah­too kes­kus­tella ideois­taan var­muu­den vuoksi ensin pai­kal­li­sen teo­lo­gin kanssa. Esi­mer­kiksi Raa­hen kir­kon punai­seen väri­sar­jaan Kojo-​Eskola suun­nit­teli palava pen­sas -tee­man, joka on uusi tässä yhtey­dessä. Itse aihe on silti raa­ma­tul­li­nen ja tuli-​symboliikka ylei­sesti tun­nis­tet­tua, joten teema voi­tiin toteut­taa. Rat­kaisu tun­tui niin toi­mi­valta, että Kojo-​Eskola on käyt­tä­nyt samaa aihetta myö­hem­min­kin. Hän pyr­kii otta­maan mukaan myös pai­kal­lis­nä­kö­kul­maa, Raa­hen teks­tii­leissä on meri-​teema ank­ku­rei­neen ja seu­ra­kun­ta­lai­voi­neen.

Suun­nit­te­lu­kan­siois­saan Kojo-​Eskola on asiak­kaita var­ten selit­tä­nyt jokai­sen käyt­tä­mänsä sym­bo­lin perin­poh­jai­sesti, niin kuvat kuin värit­kin. Raa­ma­tusta ja alan kir­jal­li­suu­desta on lai­nattu teks­tejä teh­ty­jen tul­kin­to­jen tueksi. Luon­nos­ten liit­teenä on luon­nol­li­seen kokoon toteu­tet­tuja työ­piir­rok­sia teks­tii­lien yksi­tyis­koh­dista; Ne on tehty akva­rel­li­pa­pe­rille, koska suun­nit­te­li­jan mukaan siitä saa­daan luon­nok­seen kan­kaan tuntu.

Kojo-​Eskola kokee kirk­ko­teks­tii­lien kanssa työs­ken­te­lyn antoi­saksi myös kris­til­li­sen vakau­muk­sensa vuoksi. Koska hänellä on hen­ki­lö­koh­tai­nen suhde kirk­koon, myös suun­nit­te­lu­työ tun­tuu luon­te­valta. ”Sille, jolla ei ole näky­mä­töntä maa­il­maa, kaikki tämä on pelk­kää teat­te­ria. Ellei ole hen­ki­lö­koh­taista usko­ne­lä­mää ja koe, että teks­tii­leissä käsi­tel­tä­vät asiat ovat tosia, lop­pu­tu­los­kin jää hel­posti pin­nal­li­seksi. Kirk­ko­teks­tii­lit eivät ole mitä tahansa kan­kaita tai vaat­teita, vaan ne on teh­tävä käyt­tö­tar­koi­tuk­seensa ja sidot­tava uskoon ja uskon­toon eri­lai­silla sym­bo­li­ku­vioilla niin, että niistä tulee osa juma­lan­pal­ve­lus­ko­ko­nai­suutta. Ne on pyhi­tetty, ero­tettu Juma­lalle.”

Kojo-Eskola-5

”Tämä on lute­ri­laista, käy­tän­nöl­listä tai­detta. Lut­he­rilta on omak­suttu asenne, että kuvia ei kan­nella eikä kumar­rella. Hän var­maan­kin halusi koros­taa, että näky­mä­tön on kon­kreet­tista tär­keäm­pää. Siitä huo­li­matta sil­loin, kun hakeu­du­taan Juma­lan yhtey­teen ja halu­taan erot­taa sii­hen oma het­kensä, moni sytyt­tää kynt­ti­län tai kat­se­lee kuvaa. Sil­loin ne ovat kon­kreet­ti­sia har­tau­den­har­joi­tus­vä­li­neitä. Yleensä täl­lai­nen kui­ten­kin liit­tyy nime­no­maan yksi­tyi­seen usko­ne­lä­mään, lute­ri­lai­sen yhtei­sön mit­ta­kaa­vassa kuvat ovat pie­nessä roo­lissa.”

Kah­vit ja teet juo­tuamme saimme vielä viet­tää het­ken kat­sel­len valo­ku­via Kojo-​Eskolan tuo­tan­nosta ja Sofian Talolla jär­jes­te­tyistä tilai­suuk­sista. Mil­jöö on ins­pi­roiva, ja van­hassa huo­neis­tossa riit­tää kiin­nos­ta­via yksi­tyis­koh­tia. ”Täällä voi tun­tea his­to­rian havi­naa, sillä talo edus­taa kudon­nan ja käsi­työ­alan his­to­riaa 170 vuotta taak­se­päin”, ker­too Kojo-​Eskola. Raken­nuk­sen omis­taa Sofia Lybec­ke­rin sää­tiö. Talossa toimi ennen Lybec­ke­rin tyt­tö­koulu joka oli maamme ensim­mäi­nen suo­men­kie­li­nen laa­tu­aan. Ope­tusta on jär­jes­tetty vuo­desta 1844 asti. Sofian Talossa on edel­leen yhteen huo­nee­seen mah­du­tettu käsi­työ­kou­lu­museo, mutta muu­ten tila oli ollut melko vähällä käy­töllä, joten Kojo-​Eskola pyy­det­tiin sinne pitä­mään atel­jee­taan. Samalla hän huo­leh­tii pai­kasta, tekee tal­vella lumi­työt ja kesällä hoi­taa pihaa, ja esit­te­lee taloa sen his­to­riasta kiin­nos­tu­neille.

Ellet pääse pai­kan päälle, alla ole­vien link­kien takaa löy­dät lisää kuvia ja tie­toa Kojo-​Eskolan tuo­tan­nosta. Samaa reit­tiä voit tutus­tua myös Sofian Taloon.

www.flickr.com/kojo-eskola

www.kojo-eskola.fi

Teksti:
Kuvat: Pauliina Nyqvist

Kommentit

:

Muka­vaa luet­ta­vaa ja iha­nia aar­teita!

Vastaa

:

Hyvin kir­joi­tettu juttu. Oli mie­len­kiin­toista lukea, kuinka Mar­jaana pro­ses­soi työt­tään. Kuvista välit­tyy muka­vasti Sofian Talon tun­nelma ja myös Mar­jaa­nan töitä. Lin­kin kautta oli kiin­nos­ta­vaa kat­sella Mar­jaa­nan töitä laa­jem­min­kin.

:

Kii­tok­set! Eri­tyi­sen muka­vaa kuulla näin alku­vai­heessa, että olemme läh­te­neet oike­aan suun­taan. 🙂 Toi­vot­ta­vasti voimme vas­tai­suu­des­sa­kin tar­jota näkö­ala­pai­kan tai­tei­li­joi­den työ­hön ja teok­siin.

Vastaa

Näppäile kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty*.

Kuka on Raamatun päähenkilö?

Pauno Poh­jo­lai­nen on jo useam­man vuo­si­kym­me­nen ajan säi­lyt­tä­nyt paik­kansa yhtenä suo­ma­lai­sen nyky­tai­teen suu­rista nimistä. Vie­rai­limme 9.4.2015 Poh­jo­lai­sen koti­kau­pun­gissa Kuo­piossa. Saimme tutus­tua parem­min tai­tei­li­jaan sekä hänen työ­huo­nee­seensa ja teok­siinsa, joita on varas­toitu ja depo­noitu ympäri kau­pun­kia. Poh­jo­lai­sen käden­jälki näkyy katu­ku­vassa ja monessa jul­ki­sessa tilassa, joi­hin teok­sia on han­kittu tai sijoi­tettu tila­päi­sesti kau­pun­ki­lais­ten iloksi. Turis­tin, ja mik­sei pai­kal­li­sen­kin, kan­nat­taa­kin tehdä Pohjolainen-​teemainen kau­pun­ki­kier­ros.

PaunonTyöhuone1200-1

Oman kier­rok­semme aikana minulle kon­kre­ti­soi­tui tai­tei­li­jan tuot­te­liai­suus, moni­puo­li­suus ja se, kuinka suuri osa hänen tuo­tan­nos­taan on kris­til­li­siksi tul­kit­ta­via töitä. Kris­ti­nus­kon lisäksi hän ammen­taa aiheita esi­mer­kiksi maa­laus­tai­teen his­to­riasta ja filo­so­fiasta. Poh­jo­lai­nen löi läpi 1980-​luvulla ja tuli tun­ne­tuksi oma­lei­mai­sella tek­nii­kalla toteu­te­tuista veis­te­tyistä maa­lauk­sis­taan. Eri­tyi­sesti alkuai­ko­jen töistä tulee mie­leen pui­set graf­fi­tit. Tai­tei­lija pitää­kin itse­ään nime­no­maan maa­la­rina, vaikka työs­ken­te­lee yleensä puun, hart­sin tai mui­den ras­kaam­pien mate­ri­aa­lien kanssa. Yksi hänen ural­leen tyy­pil­li­nen piirre on juuri tämän kal­tais­ten raja-​aitojen, kuten tai­teen tek­nii­koi­hin tai tyy­lei­hin liit­ty­vien sään­tö­jen, rik­ko­mi­nen. Vakaasta ase­mas­taan huo­li­matta hän on edel­leen kapi­nal­li­nen, ”kuok­ka­vie­ras tai­teen kut­suilla”, kuten Kimmo Sarje häntä Pauno Poh­jo­lai­nen -kir­jan artik­ke­lissa luon­neh­tii.

PaunonTyöhuone1200-2

Poh­jo­lai­sen var­hai­sempi tuo­tanto on ollut ennen kaik­kea suur­ten tee­mo­jen vai­kut­ta­vaa tul­kin­taa, mutta viime vuo­sina hän näyt­tää siir­ty­neen näen­näi­sesti kevyem­piin aihei­siin ja on teh­nyt töitä, joi­den aiheena ovat esi­mer­kiksi nii­tyt tai ruusut. Toki nii­den­kin takana on syväl­li­sempi aja­tus, mutta joka tapauk­sessa olen näke­vi­näni jon­kin­lai­sen ilmai­sun muu­tok­sen. Arki­sesta ja pie­nestä teh­dään suurta ja nii­den kautta käsi­tel­lään syviä tee­moja. Myös väri­maa­ilma on hie­man keven­ty­nyt. Poh­jo­lai­nen näyt­tää palan­neen 1990-​luvun ja 2000-​luvun alun luon­non­vä­reistä, mus­ta­val­koi­sesta ja tum­man punai­sesta 1980-​luvun vaih­te­le­vam­paan palet­tiinsa.

PaunonTyöhuone1200-3

Eri­tyi­sesti kris­ti­nus­kon kes­kei­sin sym­boli, risti, on kul­ke­nut pit­kän mat­kan tai­tei­li­jan mukana. Jo Poh­jo­lai­sen ensim­mäi­sessä yksi­tyis­näyt­te­lyssä 1981 oli esillä Ris­tin kuo­lema -nimi­nen teos, tosin näkö­kulma aihee­seen on muut­tu­nut ajan myötä. Tai­tei­lija on tut­ki­nut, kuinka pal­jon tutusta sym­bo­lista voi­daan ottaa pois, kuinka pal­jon sitä voi­daan rik­koa ja muo­kata, että se vielä säi­lyy tun­nis­tet­ta­vana ja voi kan­taa sii­hen latau­tu­neita mer­ki­tyk­siä. Tar­koi­tuk­sena ei ole lou­kata mitään tai ketään, vaan ottaa sel­vää, miten moneksi risti tai­puu. Ja tai­puu­han se.

Kris­til­lis­ten aihei­den käsit­te­lyn taus­talla on tai­tei­li­jan hen­ki­lö­koh­tai­nen herännäis-​taustainen vakau­mus, mutta myös orto­dok­si­suus näkyy sel­keästi useissa töissä esi­mer­kiksi iko­ni­ku­vas­ton hyö­dyn­tä­mi­senä. Tässä mie­lessä Poh­jo­lai­sen käsi­tys kris­ti­nus­kosta näyt­täy­tyy var­sin eku­mee­ni­sena. Teok­sia tulee myös lähes­tyä kuin iko­nia tai alt­ta­ria, suo­raan edestä fasa­dia kohti. Niitä ei kier­rellä ja tar­kas­tella eri kuva­kul­mista kuin veis­tok­sia.

PaunonTyöhuone1200-4

”Ennen muuta var­hais­kris­til­li­sen kau­den iko­nit kät­ke­vät sisäl­leen sala­pe­räi­syy­den, mys­tii­kan, kau­neu­den, nöy­ryy­den, naii­viu­den ja hie­rark­ki­suu­den. Nämä samat omi­nai­suu­det kät­key­ty­vät kaik­kiin minulle mer­ki­tyk­sel­li­siin tai­de­teok­siin.”

Poh­jo­lai­nen on tuo­nut kris­ti­nus­kon sisäl­töjä ja kuva­kult­tuu­ria gal­le­rioi­hin ja museoi­hin tuo­reella ja ennak­ko­luu­lot­to­malla tavalla, siitä huo­li­matta, että sel­västi uskon­nol­li­set työt näyt­te­ly­kon­teks­tissa saat­ta­vat aiheut­taa ris­ti­rii­taa. Toi­saalta hän on tuo­nut nyky­tai­de­maa­il­masta jotain kris­til­li­sen tai­teen ja kirk­ko­tai­teen kon­teks­tei­hin ja ollut osal­taan uudis­ta­massa niitä. Tai­tei­lija on toteut­ta­nut myös var­si­nai­sia alt­ta­ri­teok­sia, sel­keästi kris­til­li­seen käyt­tö­tar­koi­tuk­seen tar­koi­tet­tuja töitä. Vaikka hän tul­kit­see perin­tei­siä kris­til­li­siä aiheita ja tut­tua sym­bo­liik­kaa, hän tekee sen omalla rou­healla tyy­lil­lään. Työt eivät ole sen­ti­men­taa­li­sia Raa­ma­tun kuvi­tuk­sia tai kiil­to­ku­va­mai­sia huo­neen­tau­luja, jotka luul­lak­seni ovat ylei­sim­mät kris­til­li­sen kuva­kult­tuu­rin kli­seet. Poh­jo­lai­nen onkin sitä mieltä, että sen­ti­men­taa­li­suus on yleensä pois työn vai­kut­ta­vuu­desta. Hän koros­taa myös, ettei tai­detta voi val­jas­taa pel­käksi jon­kin ideo­lo­gian työ­vä­li­neeksi – sil­loin taide kuo­lee eikä se tee ihmi­selle hyvää. Juuri kris­ti­nus­kon ja nyky­tai­teen yhdis­tä­mi­nen kris­til­li­sissä teok­sissa siten, ettei kum­mas­ta­kaan tin­gitä, on ollut yksi Poh­jo­lai­sen haas­teista ja eri­tyi­sistä ansioista.

PaunonTyöhuone1200-6

Tai­tei­li­jan toi­min­ta­ta­paan ei kuulu tehdä teok­sia kenen­kään mie­liksi, vaan ne ovat aina hyvin hen­ki­lö­koh­tai­sia ja syn­ty­vät par­haim­mil­laan lei­kin­omai­sesti ja pakot­to­masti, eivät kovin tie­toi­sesti. Tämä siitä huo­li­matta, että hän koros­taa perus­teel­li­sen suun­nit­te­lu­pro­ses­sin tär­keyttä työs­ken­te­lys­sään. Tai­detta teh­dään tai­teen ehdoilla, ei ideo­lo­gian, mutta ideo­lo­gia näkyy väis­tä­mättä tai­teessa, jota teh­dään rehel­li­sesti ja avoi­mesti omasta elä­män­ko­ke­muk­sesta käsin. Poh­jo­lai­sen vakau­mus vai­kut­taa teos­pro­ses­sien taus­talla ja näkyy val­miissa töissä: Dos­to­jevs­kia mukail­len Poh­jo­lai­nen sanoo, että Kris­tus on hänen työnsä vii­mei­nen tar­kas­taja.

”Minun iden­ti­fi­kaa­tioni on ”Juu­tas Käkriäi­sen” per­soona. Minussa ei asu mitään hyvää, mutta siitä huo­li­matta Jumala on anta­nut minulle, ja antaa, suu­ria lah­joja. Lop­pu­jen lopulta teok­sieni vii­mei­nen tar­kas­taja on minun käsit­tä­mäni kol­miyh­tei­nen Jumala.”

PaunonTyöhuone1200-5

Vai­kut­taa siltä, että Poh­jo­lai­sen on onnis­tu­nut säi­lyt­tää tai­teessa arvos­ta­mansa nöy­ryys myös omassa elä­mäs­sään. Hän pitää itse­ään ris­ti­rii­tai­suuk­sien ihmi­senä, kört­ti­taus­tal­leen tyy­pil­li­seen tapaan armon ker­jä­läi­senä. Kui­ten­kin hän uskoo elä­män para­dok­sien logiik­kaan, sii­hen, että suruun ja kär­si­myk­seen­kin voi sisäl­tyä huo­len­pito ja joh­da­tus.

Viime elo­kuun alkuun saakka Poh­jo­lai­sen tuo­tan­toon oli hyvä mah­dol­li­suus tutus­tua Didrich­se­nin tai­de­museon ret­ros­pek­tii­vi­sessä näyt­te­lyssä ”Pauno Poh­jo­lai­nen – Man­do­lii­ni­mie­hen matka”. Ellei näyt­te­ly­vie­railu onnis­tu­nut, myös Poh­jo­lai­sen net­ti­si­vu­jen kuva­gal­le­ria tar­joaa hyvän yleis­kat­sauk­sen: www.paunopohjolainen.net

Teksti:
Kuvat: Pauliina Nyqvist

Kommentit

:

Upeita kuvia Pau­liina! Ja muu­ten­kin tosi hie­not sivut 🙂

:

Kii­tos kul­tai­nen Emmi! Tun­tuu hyvältä saada tää käyn­tiin, pal­jon kaik­kea kivaa ja kiin­nos­ta­vaa on tulossa, joten pysy­päs kuu­lolla. 😉

Vastaa

Näppäile kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty*.

Kuka on Raamatun päähenkilö?