Aarreaitta

Kuva­tai­tei­lija Sanni Tun­tu­ri­puro ylis­tää töil­lään Juma­laa ja tah­too ker­toa jokai­sen luo­dun kor­vaa­mat­to­masta arvosta ja kau­neu­desta. Tapa­simme suo­ma­lai­sen ylis­tys­maa­lauk­sen ura­nuur­ta­jan tämän koti­kir­kolla, missä hän useim­mi­ten työs­ken­te­lee.

Kun käve­lin Vuo­saa­ren met­rolta haas­tat­te­lu­ta­paa­mi­seen, oli aluksi vai­kea löy­tää oikeaa paik­kaa. Ilmestysmaja-​kirkon tuki­kohta on huo­maa­ma­ton matala raken­nus. Siitä ei päälle päin arvaisi, että beto­ni­sei­nien takana toi­mii aktii­vi­nen apos­to­li­nen kes­kus, itse­näi­nen, vapaata suun­taa edus­tava kirkko, joka kokoaa yhteen kris­tit­tyjä eri puo­lilta Suo­mea. Mutta miksi Tun­tu­ri­puro tah­too työs­ken­nellä juuri täällä? 

Kuva1 (1)

“Tämä on aina ollut koti­seu­ra­kun­tani, ja todel­la­kin toi­nen koti. Ilmes­tys­ma­jan näkynä on varus­taa ihmi­set kai­killa Kris­tuk­sen lah­joilla. Eri­tyi­sesti koros­tamme sanan­mu­kai­suutta, rukousta, ylis­tystä ja luo­vuutta, Ilmes­tys­ma­jaan kuu­lu­van rukous­huo­neen tun­nus­lausee­na­kin on praise, pray, prop­hecy. Seu­ra­kun­nassa on melko vähän var­si­nai­sia aktii­vi­jä­se­niä, mutta tar­koi­tus onkin, että eri kris­til­li­sistä yhtei­söistä voi­daan tulla tänne raken­tu­maan ja palata sit­ten jaka­maan eväät omaan koti­seu­ra­kun­taan,” Tun­tu­ri­puro ker­too. Hen­gel­li­sen työn hedel­mien jaka­mi­nen pie­nestä seu­ra­kun­nasta ympäri maan kuu­los­taa ereh­dyt­tä­västi viisi lei­pää ja kaksi kalaa -ihmeeltä, ja jotain sen kal­taista tässä pai­kassa kiel­tä­mättä tapah­tuu.

Kuva5

Tun­tu­ri­puro työs­ken­te­lee myös koto­naan, mutta suu­rin osa teok­sista syn­tyy seu­ra­kun­nan kes­kellä. Karis­maat­ti­siin kokouk­siin kuu­luu tär­keänä osana ylis­tys­musiikki ja -tanssi silk­ki­hui­vei­neen. Ilmes­tys­ma­jan kokous­sali on koru­ton, mutta kun ylis­tys alkaa, koko tila täyt­tyy yltä­kyl­läi­sistä äänistä, liik­keistä, valoista ja väreistä. Tun­tu­ri­puro osal­lis­tuu ylis­tyk­seen maa­laa­malla.

Ylis­tys­maa­laus on Suo­messa vielä suh­teel­li­sen vähän tun­net­tua. Muu­tama vuosi sit­ten Tun­tu­ri­pu­ro­kin oli näh­nyt sitä vain videolla, joten ensim­mäi­nen live-​tilanne kon­fe­rens­si­mat­kalla Yhdys­val­toi­hin teki val­ta­van vai­ku­tuk­sen. “Muis­tan elä­västi yhden­kin nuo­ren nai­sen, joka tanssi maa­la­tes­saan, täynnä elä­mää. Sil­loin rukoi­lin, että sai­sin edes ker­ran itse­kin maa­lata ylis­tyk­sen aikana.”

"Ovi" (2015) ja "Paras osa" (2015)

”Ovi” (2015) ja ”Paras osa” (2015)

Rukouk­seen vas­tat­tiin iso­sis­kon väli­tyk­sellä, joka tiesi nuo­ren tai­te­li­jan toi­veesta ja puo­liksi pakotti San­nin lavalle maa­laus­te­li­neen taakse. Nyt Tun­tu­ri­puro on teh­nyt ylis­tys­maa­lausta sään­nöl­li­sesti vii­ti­sen vuotta. Hänen toi­vee­naan on, että kon­septi tulisi koti­maas­sa­kin laa­jem­paan tie­toi­suu­teen: “Kun aloi­tin, en tien­nyt Suo­messa ketään muuta, joka olisi teh­nyt tätä.”

Maa­laus­ti­lanne on haas­tava ja vaa­tii eri­tyistä heit­täy­ty­mis­ky­kyä ja tek­nistä osaa­mista, sillä lop­pu­tu­los on tar­koi­tus saada val­miiksi ylis­tyk­sen aikana. Se kes­tää yleensä noin tun­nin ver­ran, joten mate­ri­aa­liksi sovel­tuu par­hai­ten nopeasti kui­vuva akryyli. Val­mii­den töi­den ker­rok­sel­li­suutta kat­soessa tun­tuu usko­mat­to­malta, että ne on maa­lattu täl­lai­sella aika­tau­lulla.

TyovalineitaSivellin

Tun­tu­ri­puro ker­too maa­laus­pro­ses­sista: “Ylis­tyk­sen alkaessa taulu on tyhjä. Pyy­dän rukouk­sessa jotain sanaa tai mie­li­ku­vaa tai mitä tahansa muuta merk­kiä, jonka poh­jalta läh­teä liik­keelle. Kun olen sen saa­nut, tah­don siir­tää sen kan­kaalle. Jumala on täynnä ylit­se­vuo­ta­vaa rak­kautta ja aut­taa aina, nos­taak­seen ja kehot­taak­seen ihmi­siä. Maa­la­tessa kaikki muu katoaa, kyse on vain Juma­lasta ja musta ja siitä, että tah­don kiit­tää. Ihan kuin psal­missa 103 kuvail­laan, ylistä Her­raa minun sie­luni ja kaikki mitä minussa on. Jokai­nen ylis­tää sillä, mitä itsellä on, rakas­taa Juma­laa takai­sin sillä, mitä on saa­nut.”

“Maa­lauk­sissa tois­tuu usein samoja ele­ment­tejä. Aluksi tein pal­jon eri­lai­sia kou­ke­roita, sit­ten vesi­pu­touk­sia ja enke­leitä. Viime aikoina on tul­lut usein val­koi­sia ris­tei­le­viä vii­va­ku­vioita ja lei­jo­nia,” tai­tei­lija muis­te­lee.

Ylistysmaalaus "Glory Invasion" (2016) ja "Jumalan Sana" (2016)

Ylis­tys­maa­laus ”Glory Inva­sion” (2016) ja ”Juma­lan Sana” (2016)

Läh­tö­kohta ylis­tys­maa­lauk­selle voi olla ihan mitä tahansa. “Ker­ran­kin sain sana­pa­rin “glory inva­sion”. En edes ymmär­tä­nyt, mitä se tar­koit­taa! “Glory” oli tie­tysti tuttu sana, mutta googla­sin vasta jäl­keen­päin, että “inva­sion” mer­kitsi tun­keu­tu­mista, mur­tau­tu­mista läpi. Tämä on hyvä esi­merkki tilan­teesta, jossa olen saa­nut olla Pyhän Hen­gen vie­tä­vänä, sillä aloin vain maa­lata ja lop­pu­tu­los tosi­aan kuvasi Juma­lan kun­nian mur­tau­tu­mista maa­il­maan,” iloit­see Tun­tu­ri­puro.

Ylis­tys­teok­set ovat puhu­tel­leet ihmi­siä – tai­tei­li­jalla on esi­tel­tä­vä­nään lähinnä valo­ku­va­do­ku­ment­teja alku­pe­räi­sistä maa­lauk­sista, sillä osta­jat vie­vät ne käsistä saman tien. Moni on koke­nut teos­ten kos­ket­ta­neen suo­raan omaa elä­määnsä, toi­mi­neen erään­lai­sina visu­aa­li­sina pro­fe­tioina tai tie­don sanoina, anta­neen ohjeita, loh­dut­ta­neen tai roh­kais­seen hen­ki­lö­koh­tai­sesti. Vaikka Tun­tu­ri­puro ei ole var­si­nai­sesti mark­ki­noi­nut tuo­tan­to­aan, töille on löy­ty­nyt laaja yleisö.

Kuukauden teos "Vapaus, ilo, voitto" (2017).

Kuu­kau­den teos ”Ilo, vapaus, voitto” (2017).

Vii­mei­sin ylis­tys­maa­laus sai nimek­seen Ilo, vapaus, voitto. Se on myös Ilmes­tys­ma­jan “kuu­kau­den teos”, jolla on tar­koi­tus julis­taa kuva­tai­teen kei­noin jotain Juma­lan ajan­koh­taista vies­tiä. Teok­sesta tuli Tun­tu­ri­pu­rolle eri­tyi­sen hen­ki­lö­koh­tai­nen. Hän ker­too, että taval­li­suu­desta poi­ke­ten sitä työs­tet­tiin ja muo­kat­tiin useam­pana päi­vänä var­si­nai­sen ylis­tys­het­ken jäl­keen­kin.

“Kysyin Isältä, mitä hän haluaa rak­kau­des­saan sanoa tähän het­keen. Mikä on tähän het­keen se juttu. Koin Pyhän Hen­gen ins­pi­roi­van tämän teks­tin sydä­meeni:

Nyt on ilon ja nau­run uuden tason aika. Sinä juok­set täy­del­li­sessä vapau­dessa ja armossa. Epä­toi­voa ei ole havait­ta­vis­sa­kaan, koska usko mur­taa sen ja sinä astut luvat­tuun maa­han. Isän sanoin­ku­vaa­ma­ton rak­kaus on suuri kuin tai­vas ylläsi ja elä­mäsi saa olla todis­tus Juma­lan siu­nauk­sista. Hänen mie­li­suo­sionsa tekee sinut kyl­läi­seksi. Nyt on sinun vapau­tu­mi­sesi aika. Sinä kul­jet voi­masta voi­maan ja kirk­kau­desta kirk­kau­teen. Juma­lan kirk­kaus lois­taa sinusta ja sinä tie­dät sekä ymmär­rät todel­li­sen iden­ti­teet­tisi: Sinä olet Kaik­ki­val­ti­aan Juma­lan lapsi ja nimesi on Rakas­tettu.”

Tun­tu­ri­puro ker­too, että kun hän ripusti val­mista kuu­kau­den teosta pai­kal­leen, eräs ystävä huu­dahti häm­mäs­tyk­sestä. Tämä oli juuri aiem­min samalla vii­kolla rukouk­sessa kysy­nyt, mikä on Juma­lan lupaus juuri tähän aikaan ja miltä ilo näyt­tää. Ystä­vän mie­leen oli­vat nous­seet sanat Jesa­jan kir­jasta:

Aavikko iloit­see, autio­maa iloit­see, aro rie­muit­see, se puh­keaa kuk­kaan! Kuin lilja kuk­ki­koon maa, se rie­muit­koon, huu­ta­koon ääneen! - - Sil­loin auke­ne­vat sokei­den sil­mät ja kuu­ro­jen kor­vat avau­tu­vat, rampa hyp­pii sil­loin kuin kau­ris, mykän kieli lau­laa rie­mu­aan. Läh­teitä puh­keaa autio­maa­han, vuo­laina vir­taa­vat purot arolla. Heh­kuva hiekka muut­tuu lam­mi­koiksi, janoi­nen maa pulp­pua­viksi läh­teiksi. - - Ja sinne syn­tyy tie, val­ta­tie, sitä kut­su­taan Pyhäksi tieksi. (Jes. 35: 1–2, 5–7, 8.)

Raa­ma­tun kohta sopi täy­del­li­sesti yhteen tuo­reen maa­lauk­sen kanssa, ja sano­man koet­tiin vain vah­vis­tu­neen siitä, että se oli tul­lut yhtä aikaa kahta eri reit­tiä. Vas­taa­via pie­niä ihmeitä liit­tyi jokai­seen työ­hön, joita minulle näy­tet­tiin, ja niitä oli vai­kut­tava määrä.

"Ihminen" (2015) ja "Jerusalem" (2014)

”Ihmi­nen” (2015) ja ”Jerusa­lem” (2014)

Ilmes­tys­ma­jan tilat läpi kier­ret­tyämme istumme seu­ra­kun­nan kah­vi­sa­liin her­kut­te­le­maan itse lei­vo­tulla mus­tik­ka­pii­ra­kalla. Tun­tu­ri­puro on tosi­aan kuin koto­naan kat­taes­saan tee­ku­pit pöy­tään, ja kes­kus­telu siir­tyy lep­poi­sasti ylis­tys­maa­lauk­sista tämän muu­hun tai­teel­li­seen tuo­tan­toon.

Tun­tu­ri­pu­roa huvit­taa, kuinka Jumala käyt­tää usein juuri niitä tai­to­jamme, jotka itses­tämme eivät inhi­mil­li­sesti kat­soen tunnu niiltä vah­vim­milta: “Jumala ottaa sen, mikä on heik­koa, korot­taak­seen itsensä.” Tun­tu­ri­pu­ron­kin ensi­si­jai­nen tek­niikka on aina ollut piir­tä­mi­nen, klas­si­set paperi ja lyi­jy­kynä ovat edel­leen rak­kaita työ­vä­li­neitä. Lisäksi hän työs­ken­te­lee valo­ku­vaa­jana. Kui­ten­kin juuri maa­lauk­sesta, jonka suh­teen hän tun­tee itsensä hiu­kan epä­var­maksi, on hänen koh­dal­laan tul­lut Juma­lan val­ta­kun­nan työn väline.

SiveltimetVedessa

Vaikka nuo­ren tai­tei­li­jan maa­laus­tuo­tan­nosta suuri osa koos­tuu ylis­tys­töistä, sivel­ti­mestä syn­tyy muu­ta­kin. Toi­veena olisi toteut­taa koko­nai­suus, josta saisi raken­net­tua näyt­te­lyn. Täl­lai­seen ei kui­ten­kaan vielä ole lii­en­nyt aikaa, sillä monet muut pro­jek­tit pitä­vät Tun­tu­ri­pu­ron kii­rei­senä.

Nuo­reksi tai­tei­li­jaksi Tun­tu­ri­puro on ehti­nyt pal­jon. Hän antaa kun­nian Juma­lalle: “Olen aina pyy­tä­nyt Juma­laa sul­ke­maan tur­hat ovet ja avaa­maan oikean, niin olen saa­nut hyvän rei­tin. Luo­tan, että niin käy jat­kos­sa­kin.”

Vuoden 2014 lopputyönäyttelyyn toteutettu suurikokoinen maalaus "Sinä olet ihme".

Vuo­den 2014 lop­pu­työ­näyt­te­lyyn toteu­tettu suu­ri­ko­koi­nen maa­laus ”Sinä olet ihme”.

Kuva­tai­de­lu­kion jäl­keen Tun­tu­ri­puro opis­keli valo­ku­vaa­jaksi Pekka Halo­sen aka­te­miassa. Kaa­pe­li­teh­taalla jär­jes­te­tyn lop­pu­työ­näyt­te­lyn nimi oli Sinä olet ihme. “Tah­doin ker­toa, kuinka Jumala näkee ihmi­sen. Yleisö oli kos­ke­tettu näyt­te­lyn vies­tistä, siitä, että olet todella rakas­tettu ja arvo­kas. Koko­nai­suu­teen kuu­lui viisi valo­ku­va­teosta ja kul­ta­ke­hyk­si­nen peili, jonka kautta kat­soja otet­tiin mukaan näyt­te­lyyn,” ker­too Tun­tu­ri­puro.

“Tuo aihe palaa kuin tuli sydä­mes­säni,” tai­tei­lija kuvai­lee koke­mus­taan lop­pu­työ­näyt­te­lyn tee­masta. Tär­key­destä ker­too sekin, että samaa otsik­koa käy­tet­tiin jo aiem­pien kuva­tai­deo­pin­to­jen lop­pu­työ­näyt­te­lyssä. Sil­loin esillä oli suuri maa­laus ja video:

Sanni Tun­tu­ri­pu­ron innos­tus, valai­seva elä­mä­nilo ja usko ovat tart­tu­vaa lajia. Siksi kuu­los­taa eri­tyi­sen hyvältä idealta, kun hän ker­too jär­jes­tä­vänsä Ilmes­tys­ma­jalla myös tai­de­työ­pa­joja. Niissä ope­tel­laan löy­tä­mään oma luo­vuus ja käyt­tä­mään sen koko kir­joa tur­val­li­sessa ympä­ris­tössä. Hän tah­too roh­kaista mui­ta­kin käyt­tä­mään luo­vuut­taan Juma­lan kun­niaksi. “Jumala on luoja, joten mik­sei häntä voisi korot­taa luo­vuu­del­laan, tar­koit­taa se sit­ten koru­jen teke­mistä tai maa­laa­mista tai ihan mitä tahansa.”

Roh­kai­suksi oman luo­vuu­tensa kanssa kamp­pai­le­ville Tun­tu­ri­puro tah­too jakaa tai­tei­li­jays­tä­vältä opi­tun moton, joka on aut­ta­nut epä­var­moina päi­vinä: “Se vähä, mitä mulla on, on parempi kuin ei mitään.”

Sanni Tunturipuro ja valokuvateos "Everlasting Light".

Sanni Tun­tu­ri­puro ja valo­ku­va­teos ”Ever­las­ting Light”.

http://tunturipuro.fi/sanni/

http://www.ilmestysmaja.fi/fi/

Kuvi­tus on haas­ta­tel­ta­van käsia­laa, hen­ki­lö­ku­vat Sanni Tun­tu­ri­puro otti yhdessä Kiia Hai­ko­lan kanssa.

Teksti:
Kuvat: Sanni Tunturipuro ja Kiia Haikola

Kommentit

:

Voi kuinka sel­keä ja hieno kir­joi­tus hie­nosta tai­teen­te­ki­jästä! Video oli aivan hen­keä­sal­paa­van kau­nis, sai kyy­ne­leet sil­miin!

:

Kii­tos Leena! Tämä oli vai­kut­tava ja ins­pi­roiva koh­taa­mi­nen, hie­noa, jos se välit­tyy myös teks­tistä! Teok­set tie­tysti puhu­vat puo­les­taan.

Vastaa

:

Hieno kuva- ja teks­ti­ko­ko­nai­suus tai­tei­li­jasta Juma­lan armosta.
Lin­kit musiik­kiin hyvät, nii­den parissa voi halu­tes­saan vii­pyä pit­kään ja päästä edel­leen uusiin tun­toi­hin.

Vastaa

Näppäile kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty*.

Kuka on Raamatun päähenkilö?

Kolme valo­ku­vaa­jaa tah­toi lisätä tie­toi­suutta ihmis­kau­pasta tai­teensa avulla. Syn­tyi Vai­ettu-pro­jekti, jonka kier­to­näyt­tely on toteu­tettu yhteis­työssä ihmis­kau­pan vas­tai­sen V.A.L.O. – Ei orjuu­delle ry:n kanssa. Näyt­tely lopet­te­lee par­hail­laan kier­ros­taan Tam­pe­reella, mistä alun perin lähti liik­keel­le­kin.

Esillä on kaik­ki­aan kuusi valo­ku­va­teosta. Ne on koos­tettu useam­masta otok­sesta, joten on mah­dol­lista esit­tää monia eri ele­ment­tejä ja todel­li­suuk­sia saman­ai­kai­sesti. Toteu­tus on kiin­nos­tava. Kol­laa­si­mai­suus aiheut­taa kat­so­jan mie­lessä koko ajan muok­kau­tu­van, itse­ään kor­jaa­van asso­si­aa­tioi­den ket­jun ja halun alkaa raken­nella tari­noita kuvien ympä­rille.

I felt I was a river rowing alone.

I felt I was a river rowing alone.

Orjuutta kuvaa­vassa teok­sessa I felt I was a river rowing alone mal­lin alas­päin pai­ne­tut kas­vot on rai­doi­tettu tuk­ki­mie­hen kir­jan­pi­dolla. Vai­kut­taa kuin kuvan mies las­kisi loput­to­miin ras­kaita päi­viä. Tämän taka­rai­voon ja taus­talle piir­tyy him­meänä kuva hah­mosta, joka kat­soo vuo­relta edes­sään avau­tu­vaa ava­raa mai­se­maa. Vapaan mie­hen mie­len­mai­sema ker­ros­tuu orjuu­den todel­li­suu­den kanssa, yhtä ris­ti­rii­tai­sena kuin aja­tus ihmis­kau­pasta 2000-​luvun Suo­messa. Tai ehkä taus­ta­mai­se­man autio tyh­jyys­kin alle­vii­vaa yksi­näi­syyttä, jossa orjuu­dessa elävä ihmi­nen on.

Yksityiskohdat teoksista Was it just a bad dream? ja Still breathing.

Yksi­tyis­koh­dat teok­sista Was it just a bad dream? ja Still breat­hing.

Veera Kat­ton, Emi­lia Nie­mi­sen ja Kaisu Ojan­si­vun työt ovat herk­kä­vi­rei­siä ja kau­niita kuvia, joista lähem­mällä tar­kas­te­lulla pal­jas­tuu raa­dol­li­nen todel­li­suus.

Jos valo­ku­via kat­soisi ilman ennak­ko­tie­toja ja luke­matta kuvien vie­reen ripus­tet­tuja lami­noi­tuja A4-​arkkeja, töille var­maan löy­tyisi monta muu­ta­kin tul­kin­taa ennen kuin orjuus nousisi esiin. Tie­toi­suu­den lisää­mi­nen ihmis­kau­pasta on kui­ten­kin näyt­te­lyn tavoite, ker­too Tarmo Kerk­kä­nen Tam­pe­reen V.A.L.O.:sta. ”Valo­ku­vat puhu­vat itses­sään­kin ja kos­ket­ta­vat tun­ne­poh­jalta, mutta ideat kuvien takana vaa­ti­vat taus­ta­tie­toa avau­tuak­seen. Tässä näyt­te­lyssä sana ja kuva kuu­lu­vat yhteen.”

Vaiettunayttely-10

Kuhun­kin kuvaan on lii­tetty teok­sen taus­taa sel­ven­tävä teksti, jotka on kir­joit­ta­nut Katja Koi­vis­toi­nen.  Osa on fik­tii­vi­siä tari­noita todel­lis­ten ihmis­kau­pan uhrien ker­to­mus­ten poh­jalta. Töi­den nimet ovat suo­ria lai­nauk­sia samasta läh­teestä. Mukana on myös kovaa fak­taa ihmis­kau­pasta.

Esi­mer­kiksi I felt I was a river rowing alone -kuvan oheis­teksti ker­too perus­in­foa orjuu­desta, glo­baa­lina ilmiönä ja täällä Suo­messa:

Ihmis­kau­pan uhriksi jou­tu­neen hen­ki­lön pelon ja epä­toi­von mää­rää ei pysty edes kuvit­te­le­maan. Vapau­den tilalla on van­keus, tule­vai­suus on täy­sin hämä­rän pei­tossa. Uhreja kont­rol­loi­daan usein väki­val­lalla, vie­mällä pas­sit ja muut doku­men­tit sekä psy­ko­lo­gi­sella mani­pu­laa­tiolla. Jäl­kim­mäi­sen ansiosta uhrit eivät vält­tä­mättä edes yritä paeta, vaikka sii­hen olisi mah­dol­li­suus. Vie­raassa pai­kassa, mah­dol­li­sesti ilman kie­li­tai­toa, uhri on pelois­saan ja häm­men­ty­nyt. Hän ei tiedä miten ottaa yhteyttä viran­omai­siin ja voiko polii­siin yli­pää­tään luot­taa, sillä monissa maissa poliisi on kor­rup­toi­tu­nut ja siten osal­taan mah­dol­lis­taa ihmis­kau­pan jat­ku­mi­sen. Jos­kus ihmis­kaup­pi­aat tap­pa­vat tot­te­le­mat­to­man orjan varoi­tuk­sena muille. Mihin ihmis­kau­pan uhriksi jou­tu­nut voi sit­ten pää­tyä? Suo­messa tapah­tu­vassa ihmis­kau­passa on pää­asiassa kysy­mys sek­su­aa­li­sesta ja työ­pe­räi­sestä hyväk­si­käy­töstä. Ihmis­kaup­paa voi liit­tyä myös mm. huu­me­ku­rii­riksi erehdyttämiseen/​pakottamiseen, pak­koa­vio­liit­toi­hin, ker­jää­mi­seen tai ns. kier­to­lai­sil­mi­öön laa­jem­min­kin. Jos­sain vai­heessa uhri usein hyväk­syy koh­ta­lonsa. Hänen iden­ti­teet­tinsä saat­taa alkaa kadota, sillä ympä­ristö ei koh­tele häntä enää inhi­mil­li­senä olen­tona vaan objek­tina, omai­suu­tena. Ihmis­kauppa on tuot­toi­sam­paa kuin esi­mer­kiksi huu­me­bis­nes, sillä yhden huu­mean­nok­sen voi myydä vain ker­ran kun taas yhden ihmi­sen voi myydä monta ker­taa.

Vaiettunayttely-4

On vai­kea sanoa, kuinka moni syven­tyy koko­nai­suu­teen siinä mää­rin kuin näyt­te­lyn tavoit­teen toteu­tu­mi­nen vaa­tisi. Nyt teok­set ovat esillä tam­me­la­lai­sessa kah­vi­lassa ja muut­kin näyt­te­ly­ti­lat ovat olleet saman tyyp­pi­siä. Vaikka kuvat eivät todel­la­kaan ole pelk­kiä sisus­tus­tau­luja, tässä ympä­ris­tössä ne voi hel­posti ohit­taa sel­lai­sina.

Kerk­kä­nen­kin pitää tilaa haas­ta­vana, mutta myös tavoit­ta­vana rat­kai­suna: ”On han­kala sanoa, mikä olisi ide­aa­li­paikka täl­lai­sen näyt­te­lyn esit­tä­mi­selle, mutta kun tavoit­teena on tie­dot­taa, tämän kal­tai­nen oles­ke­lu­kah­vila on todella perus­teltu ja toi­miva rat­kaisu.”

Vaiettunayttely-1

Näyt­tely on tah­dottu viedä sinne, missä ihmi­set ovat. Var­maan­kin moni kah­vi­lassa aikaa viet­tä­nyt on saa­nut kuin ohi­men­nen yllät­tä­vän pai­na­vaa aja­tel­ta­vaa.

”Ihmis­kauppa on tee­mana edel­leen vai­keasti lähes­tyt­tävä, vaikka se onkin viime vuo­sina saa­nut aiem­paa parem­min näky­vyyttä. Uskon, että tai­teella on tär­keä rooli kat­so­jan oman ajat­te­lun herät­te­li­jänä ja tie­toi­suu­den levit­tä­jänä. Nyky­ai­kana var­sin­kin kuva­tai­teen rooli tie­don­vä­li­tyk­sessä on koros­tu­nut,” Kerk­kä­nen poh­tii. ”Tällä näyt­te­lyllä ja muilla vas­taa­villa tai­de­pro­jek­teilla olemme tah­to­neet olla osal­tamme vai­kut­ta­massa yhteis­kun­nal­li­seen ja poliit­ti­seen ongel­maan. Eihän mikään jär­jestö tai yhdis­tys voi yksin orjuutta lopet­taa, mutta on tär­keää pitää asiaa esillä ja toi­mia sen eteen, että se eräänä päi­vänä lope­te­taan.”

Sinking.

Sin­king.

”Vapaus. Arvo. Lau­peus. Oikeu­den­mu­kai­suus.” V.A.L.O.:n taus­talla on vankka kris­til­li­nen arvo­pohja, vaikka Kerk­kä­nen koros­taa, ettei yhdis­tyk­sen tar­koi­tus ole ensi­si­jai­sesti pro­fi­loi­tua uskon­nol­li­sesti. Kaikki ovat ter­ve­tul­leita osal­lis­tu­maan vakau­muk­sesta riip­pu­matta ja yhtei­nen tavoite on pää­asia. Vai­ettu-näyt­te­lyssä tavoi­tetta yhtä­läi­sen ihmi­sar­von nos­ta­mi­sesta on toteu­tettu luo­valla ja puhut­te­le­valla tavalla.

http://valo-eiorjuudelle.org/

https://www.facebook.com/events/265474390557654/

Näyt­tely on esillä Cafe&Bakery Mimo­sassa 28.2.2017 asti. Näyt­te­lyn aikana on mah­dol­li­suus osal­lis­tua teos­ten huu­to­kaup­paan, josta saa­ta­vat varat lah­joi­te­taan V.A.L.O.:n uuteen tuki­hen­ki­lö­toi­min­taan ja Daug­ters of Cam­bo­dia -jär­jes­tölle.

Teksti:
Kuvat: Taiteilijat ja Pauliina Nyqvist

Kommentit

:

Onpa kau­niita ja puhut­te­le­via kuvia!
Teksti on hyvin kir­joi­tettu ja tukee kuvia.
Ihmis­kau­pan tor­ju­mi­nen on tämän vuo­den val­ta­kun­nal­li­sen Yhteis­vas­tuu­ke­räyk­sen tee­mana. Siitä tuli mie­leen, että tätä näyt­te­lyä voisi tar­jota seu­ra­kun­tiin­kin, esim. eri­lai­siin YV-​tapahtumiin.

:

Totta! Aihe on tosi­aan nyt tape­tilla ja hyvä niin. Yhteis­työ V.A.L.O.n pai­kal­li­syh­dis­tys­ten ja seu­ra­kun­tien välillä kuu­los­taa lois­ta­valta idealta. Tämän näyt­te­lyn valo­ku­vat­han ovat par­hail­laan huu­to­kau­pat­ta­vina, joten sitä tus­kin tul­laan esit­tä­mään enää, mutta toi­vot­ta­vasti jos­sain tar­tu­taan tilai­suu­teen mah­dol­lis­ten tule­vien näyt­te­lyi­den osalta.

Vastaa

Näppäile kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty*.

Mikä on tämän sivuston nimi?

Sinebryc­hof­fin tai­de­museon näyt­te­lyyn “Iko­nit – pyhä, kau­nis ja maal­li­nen” pää­see tutus­tu­maan museon kel­la­rin näyt­te­ly­ti­lassa 16.4.–31.12.2016. Teksti jul­kais­taan myös Bysan­tin tut­ki­muk­sen seura ry:n jäsen­leh­dessä otsi­kolla “Iko­nit esillä Sinebryc­hof­fin tai­de­museossa”. 

Suo­messa iko­ni­tai­teen kokoel­mia on esillä pysy­västi vain muu­ta­missa museoissa, mutta ei Hel­sin­gissä. Kan­sal­lis­museon suuri, mutta pää­asiassa tut­ki­ma­ton iko­ni­ko­koelma on varas­tossa, ja Sinebryc­hof­fin tai­de­museon kokoelma ei ole 1990-​luvun jäl­keen ollut laa­jem­min esillä. Huh­ti­kuussa avat­tiin kui­ten­kin Sinebryc­hof­fin tai­de­museon punai­sessa kel­la­rissa näyt­tely, joka esit­te­lee 28 iko­nia museon omista kokoel­mista. Näyt­tely Iko­nit – pyhä, kau­nis ja maal­li­nen on auki vuo­den lop­puun saakka. Kokoelma ei ole kovin laaja, mutta sii­hen kuu­luu useita kor­kea­ta­soi­sia ja tut­ki­muk­sen kan­nalta kiin­nos­ta­via iko­neita. Omalla taval­laan se ker­too myös siitä, miten museoi­den iko­ni­ko­koel­mat Suo­messa ja muissa poh­jois­mai­sissa museoissa ovat syn­ty­neet.

ikonipyhamaallinen-4

Vielä sata vuotta sit­ten iko­nit pää­tyi­vät tai­de­museoi­den kokoel­miin lähinnä mui­den han­kin­to­jen yhtey­dessä sat­tu­malta. Kun venä­läi­set emi­gran­tit Venä­jän val­lan­ku­mouk­sen jäl­keen yrit­ti­vät tar­jota iko­neita Ate­neu­min tai­de­museolle ostet­ta­vaksi, ehdo­tuk­set tyr­mät­tiin. Iko­nien esteet­ti­set ja anti­kvaa­ri­set arvot toki ymmär­ret­tiin, mutta ylei­sesti kat­sot­tiin vielä, että iko­nit sopi­vat parem­min kan­sa­tie­teel­lis­ten kokoel­mien yhtey­teen.

Vähi­tel­len iko­nei­den eri­tyis­luonne orto­dok­si­sen kult­tuu­ri­pe­rin­nön osana, johon yhdis­tyy myös pitkä kuva­tai­teen jat­kumo, ymmär­ret­tiin laa­jem­min ja iko­nit hyväk­syt­tiin myös tai­de­museoi­den kokoel­miin. Sinebryc­hof­fin tai­de­museoon iko­nit ovat tul­leet osto­jen, lah­joi­tus­ten ja tal­le­tus­ten myötä, mutta han­kin­ta­tie­to­jen lisäksi museolla on var­sin vähän tie­toa iko­nien aikai­sem­mista vai­heista. Tämä on ymmär­ret­tä­vää kun ote­taan huo­mioon, että iko­nit ovat kul­keu­tu­neet Venä­jältä Suo­meen monen­lai­sia reit­tejä pit­kin, esi­mer­kiksi val­lan­ku­mousta pakoon läh­te­vien emi­grant­tien mukana, sota­vuo­sien aikana tai jopa sala­kul­jet­ta­jien mat­ka­ta­va­roissa.

Osa Suo­meen tul­leista iko­neista on jat­ka­nut mat­kaansa kan­sain­vä­li­sille tai­de­mark­ki­noille. Parii­sissa oli useita iko­neita myy­viä tai­de­kaup­piaita 1900-​luvun jäl­ki­puo­lis­kolla, yksi tun­ne­tuim­mista oli Gale­rie Niko­lenko (220 Blvd Saint-​Germain) josta noin kol­mas­osa Sinebryc­hof­fin tai­de­museon iko­ni­ko­koel­masta on peräi­sin. Vali­tet­ta­vasti tämän gal­le­rian toi­min­nasta ei ole säi­ly­nyt arkis­to­ma­te­ri­aa­lia, joten näi­den iko­nien jäl­jet päät­ty­vät Parii­siin. Suo­messa toi­mi­neet kaup­pi­aat tai yksi­tyis­hen­ki­löt, jotka ovat lah­joit­ta­neet tai myy­neet iko­nei­taan museolle, eivät ole tien­neet tai halun­neet ker­toa iko­nien alku­pe­rästä tar­kem­min. On sel­vää, että monen iko­nin koh­dalla on var­sin epä­to­den­nä­köistä, että pro­ve­niens­si­tie­toja voi­tai­siin tule­vai­suu­des­sa­kaan tar­ken­taa.

ikonipyhamaallinen-3

Kokoelma on suu­rim­maksi osaksi peräi­sin han­kin­noista, joita teh­tiin 1960- ja 1970-​luvuilla. Sen jäl­keen kokoel­maa on kar­tu­tettu yksit­täi­sillä ostoilla sekä lah­joi­tuk­silla. Museossa on tar­tuttu tilai­suu­teen, kun sel­lai­nen on tar­jou­tu­nut. Koko­nai­suu­tena kokoelma on siis syn­ty­nyt enem­män sat­tu­man­va­rais­ten han­kin­ta­pää­tös­ten seu­rauk­sena kuin tie­toi­sen ja joh­don­mu­kai­sen keräi­lyn tulok­sena. Suo­meen on luon­nol­li­sista syistä joh­tuen kul­keu­tu­nut suuri määrä venä­läi­siä iko­neja, eikä Sinebryc­hof­fin tai­de­museon kokoel­mas­sa­kaan ole mon­taa iko­nia, jotka eivät olisi alku­aan Venä­jältä.

Siksi onkin kiin­nos­ta­vaa, että yksi kokoel­man mer­kit­tä­vim­mistä iko­neista ei ole venä­läistä alku­pe­rää, vaan edus­taa bysant­ti­laista iko­ni­maa­lauk­sen perin­nettä. 1500-​luvulta oleva Juma­la­näiti Hodi­git­ria ostet­tiin Parii­sista vuonna 1968 ja se on ikäänsä näh­den säi­ly­nyt hyvässä kun­nossa. Ikoni on maa­lattu seet­ri­puulle ja kul­lattu tausta muo­dos­taa vai­kut­ta­van kont­ras­tin Juma­la­näi­din purp­pu­ran punai­seen mafo­riin. Heh­ku­van sävyn aikaan saa­mi­seksi on käy­tetty orgaa­nista punaista lasuu­ria.

ikonitpyhamaallinen6

Iko­nissa Juma­la­näiti koh­taa kat­so­jan ylväänä ja arvok­kaana. Som­mi­telma on koko­nai­suu­des­saan levol­li­nen ja tasa­pai­noi­nen. Vaikka ilme on vakava, Juma­la­näi­din kat­seesta ei hei­jastu saman­laista suru­mie­li­syyttä, joka on omi­naista niin monelle venä­läi­selle Juma­la­näi­din iko­ni­tyy­pille.

Iko­neita voi tut­kia paitsi kon­ser­vaat­to­rien käyt­tä­millä tek­ni­sillä mene­tel­millä myös kon­teks­tua­li­soi­van tai­de­his­to­rial­li­sen tut­ki­muk­sen avulla. Tois­tai­seksi, resurs­sien rajal­li­suu­desta joh­tuen, useim­mat iko­nit ovat kui­ten­kin jää­neet vailla perus­teel­li­sem­paa ana­lyy­sia ja tek­nistä tut­ki­musta, jonka avulla esi­mer­kiksi iko­nissa käy­tet­tyjä väri­pig­ment­tejä, pääl­le­maa­lauk­sien mää­rää ja maa­laus­tek­niik­kaa olisi voitu arvioida uudel­leen. Näin ollen, monien iko­nien tar­kempi ajoi­tus on vielä epä­var­malla poh­jalla ja saat­taa siksi tule­vai­suu­dessa muut­tua.

Ajoit­ta­mi­sen vai­keu­desta ker­too myös se, että ikoni on usein yhdis­telmä eri aikana maa­lat­tuja alueita ja poh­jana oleva pui­nen paneeli voi sekin olla eri ajalta kuin kuva­pin­nan maa­lattu alue. Toi­sen maa­il­man­so­dan jäl­keen iko­neita res­tau­roi­tiin tyy­pil­li­sesti siten, että van­han kul­tauk­sen jään­teet pois­tet­tiin koko­naan ja reuna-​alueita siis­tit­tiin luun val­koi­siksi. Metal­li­rii­san pois­ta­mi­nen on taas joh­ta­nut res­tau­roin­tiin ja laa­jo­jen aluei­den uudel­leen maa­laa­mi­seen.

ikonipyhamaallinen-5

Hie­man alle puo­let kokoel­man teok­sista on Sara Hildé­nin sää­tiön tal­le­tuk­sia. Ne ovat peräi­sin ajalta ennen Sara Hildé­nin museon perus­ta­mista, ja lukuun otta­matta yhtä näyt­te­lyä 1980-​luvulla, iko­nit eivät ole kos­kaan olleet esillä Tam­pe­reella. Tämän ryh­män näyt­tä­vin ikoni on 1400-​luvulle ajoi­tettu suu­ri­ko­koi­nen Pyhän Niko­laok­sen ikoni, jonka Sara Hildén osti vuonna 1968.

Ikoni oli sil­loin yleis­sä­vyl­tään hyvin tumma ja tyy­li­piir­tei­den perus­teella 1700-​luvulta. Se annet­tiin kui­ten­kin pian kon­ser­vaat­tori Veikko Kil­juselle res­tau­roi­ta­vaksi ja hän päät­teli, että pääl­lim­mäis­ten maa­li­ker­ros­ten alta voisi löy­tyä pal­jon van­hempi, alku­pe­räi­sempi ikoni. Useita maa­li­ker­rok­sia pois­tet­tu­aan, Kil­ju­nen pää­tyi lopulta res­tau­roi­maan van­hinta tasoa edus­ta­vaa, 1400-​luvulle ajoi­tet­tua Pyhän Niko­laok­sen kuvaa.

Mit­ta­van res­tau­roin­tio­pe­raa­tion jäl­keen voi­daan todeta, että ikoni on nyky­muo­dos­saan var­sin kiin­nos­tava yhdis­telmä uutta ja van­haa sekä mai­nio esi­merkki 1960-​luvun kon­ser­voin­nista ja valit­tu­jen rat­kai­su­jen seu­rauk­sista. Kil­ju­nen ei epä­röi­nyt esi­mer­kiksi pois­taes­saan pie­net enke­lit Niko­laok­sen pään kum­mal­ta­kin puo­lelta, jotka ilmei­sesti oli lisätty iko­niin 1700-​luvulla.

ikonipyhamaallinen-2

Tut­ki­jat ja kon­ser­vaat­to­rit kat­so­vat van­hoja iko­neita eri näkö­kul­masta kuin iko­ni­maa­la­rit tai iko­nien alku­pe­räi­set omis­ta­jat. Uskon­nol­li­selle tai­teelle on omi­naista, että siinä on läsnä yhtä aikaa monta tasoa. Kun Ber­tel Hintze jär­jesti vuonna 1934 ensim­mäi­sen iko­ni­tai­teen näyt­te­lyn Hel­sin­gin Tai­de­hal­lissa, hän totesi näyt­te­lyn jul­kai­sussa, että iko­nit edus­ti­vat hänelle ”pyhää julis­tusta, yli­maal­lista rukousta ja pal­von­taa, lois­tava näky iäi­syy­den maa­il­masta, joka nos­taa mei­dät ei vain har­tau­del­laan ja vai­kut­ta­valla voi­mal­laan, vaan myös häi­käi­se­vällä kirk­kau­del­laan ja sopusoin­nul­laan.” Ylis­tävä luon­neh­dinta iko­ni­tai­teen kau­neu­desta ja voi­masta on pyritty tuo­maan esille myös Sinebryc­hof­fin tai­de­museon näyt­te­lyssä.

Kir­joit­taja on iko­ni­näyt­te­lyn kuraat­tori, filo­so­fian toh­tori, joka työs­ken­te­lee inten­dent­tinä Sinebryc­hof­fin tai­de­museossa.  www.sinebrychoffintaidemuseo.fi 

Otsi­kos­sa­kin käy­tetty teos­kuva Juma­la­näiti Hodi­git­ria -iko­nista saa­tiin käyt­töön Sinebryc­hof­fin tai­de­museolta.

Teksti:
Kuvat: Pauliina Nyqvist & Sinebrychoffin taidemuseo

Kommentit

Näppäile kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty*.

Kuka on Raamatun päähenkilö?