Aarreaitta

Syys­kuun alussa Turun tuo­mio­kir­kossa avau­tui Markku Haku­rin ja Jan Ken­neth Weck­ma­nin yhteis­näyt­tely “Mat­kalla – kaksi tai­tei­li­jaa kir­kossa”. Kan­sal­lis­py­häkkö on aiem­min­kin toi­mi­nut vai­kut­ta­vana tai­teen näyt­tä­mönä. Nyt nyky­taide löy­tää paik­kansa vuo­si­sa­to­jen aika­ker­ros­ten muo­dos­ta­massa koko­nais­tai­de­teok­sessa.

Kir­kossa näyt­te­ly­huo­neina toi­mi­vat sivu­kap­pe­lit, joi­hin ase­tel­tuja teok­sia voi kat­sella kun­nioit­ta­van väli­mat­kan päästä tai­dok­kaasti taot­tu­jen rauta-​aitojen takaa. Kah­den tai­tei­li­jan töitä ei ole ase­tettu esille kuin klii­ni­seen gal­le­ria­ti­laan kes­kus­te­le­maan vain itsensä ja tois­ten kal­tais­tensa kanssa, vaan osaksi koko­nai­suutta ja vuo­ro­pu­he­luun suh­teessa koko ympä­röi­vään tilaan ja sen toi­min­toi­hin.  Haku­rin töi­den taakse on ase­teltu pei­lejä näyt­tä­mään teok­set useam­masta näkö­kul­masta yhtä aikaa, jol­loin tilal­li­suu­den ele­mentti vielä koros­tuu. Tämä rat­kai­see sen­kin käy­tän­nön ongel­man, ettei teok­sia voi totu­tusti tar­kas­tella läheltä ja kier­tää ympäri.

matkalla-11

Haku­rin työt ovat esillä Kij­kin kap­pe­lissa ja Tavas­tin kuo­rissa, pää­ovilta tul­taessa jär­jes­tyk­sessä ensim­mäi­sinä. Koko­nai­suu­den nimi on Mat­kalla Voy­age, ja se rin­nas­tuu kirk­ko­sa­lin takao­sassa katosta roik­ku­vaan suu­reen votii­vi­lai­vaan. Itse ins­tal­laa­tio on ase­telma veis­tok­sia, jotka nouse­vat lat­tiasta maja­koina, joi­den run­gon ylä­osa muut­tuu ank­ku­riksi. Hui­pulla on laiva täynnä miniatyyri-​ihmisiä kier­te­le­mässä kan­nella ja kii­peä­mässä mas­toi­hin. Veis­tok­set on toteu­tettu seka­tek­nii­kalla kier­rä­tys­ma­te­ri­aa­leja käyt­täen.

Näissä lai­van­kal­tai­sissa veis­tok­sissa yhdis­tyy monta tär­keää kris­til­listä sym­bo­lia. Maja­kan on perin­tei­sesti aja­teltu kuvaa­van toi­voa, kuten ank­ku­rin­kin, ja joh­da­tusta, lai­van kirk­koa tai seu­ra­kun­taa. Meren­käyn­tiin liit­tyvä sym­bo­liikka on rikasta ja syvää.

matkalla-10

Lisäksi pur­jei­siin on kir­jottu eri­lai­sia merk­kejä, joista osa on tun­nis­tet­ta­via, osa jää kryp­ti­siksi. Löy­dän aina­kin kas­voja, Juma­lan kaik­ki­nä­ke­vän sil­män ja aurin­gon­keh­rän. Osasta tulee mie­leen sha­ma­nis­ti­set mer­kit ja siten pyhyy­den koke­mi­nen myös laa­jem­min kuin ainoas­taan kris­til­li­sessä mer­ki­tyk­sessä, mihin tai­tei­lija itse­kin viit­taa teos­teks­tis­sään: “Pyhä tila on ennalta mää­rit­te­le­mä­tön paikka, jossa maa­ilma avau­tuu eläy­ty­mi­sen kautta. Siksi se sijait­see kaik­kialla. Kris­til­li­sessä tra­di­tiossa kirk­ko­ra­ken­nusta pide­tään pyhän koke­mi­sen ark­ki­tyyp­pinä.” Tämän vuoksi sekä Hakuri että Weck­man ovat poi­mi­neet näyt­te­lyssä käyt­tä­mänsä kuvas­ton suo­raan kirk­ko­ra­ken­nuk­sesta.

matkalla-2

Weck­ma­nin teos on hiu­kan pii­lossa kul­man takana, Tigerstedt-​Wallenstiernan kap­pe­lissa kir­kon oikeassa lai­vassa. Suu­ri­ko­koi­nen öljy­maa­laus on nimetty Aar­re­kar­taksi. Aar­re­ai­tan näkö­kul­masta nimi on tie­tysti her­kul­li­nen ja viit­taisi Juma­lan todel­li­suu­teen, joka pil­kah­te­lee näky­viin yllät­tä­vis­sä­kin pai­koissa arki­sessa elä­mäs­sämme.

Teos näyt­tää ole­van dip­tyykki, sillä kir­java kuva­pinta on kak­sio­sai­nen. Työt on maa­lattu eril­li­sille poh­jille ja ne eroa­vat toi­sis­taan myös sisäl­löl­li­sesti. Alem­massa kuva­taan viit­teel­li­sesti Raa­ma­tussa kuvat­tuja paik­koja ja omaa maa­il­maamme, ylempi on abstrak­timpi ja edus­taa tai­vasta. Ken­ties Aarreaitta-​tulkinta teok­sesta osuu siis oike­aan ja kyse on kah­den todel­li­suu­den koh­taa­mi­sesta.

matkalla-3

Entä mitä link­kejä on Haku­rin ja Weck­ma­nin teos­ten välillä? Työt tun­tu­vat ole­van etäällä toi­sis­taan, muu­ten­kin kuin fyy­si­sesti. Tek­nii­kal­taan ja ilmai­sul­taan ne poik­kea­vat täy­sin. Tosin molem­mat hyö­dyn­tä­vät hyvin kon­ven­tio­naa­lista kuvas­toa ja siten nojau­tu­vat perin­tee­seen. Mat­kalla – Voy­age muis­tut­taa lem­peästi, että näi­hin van­hoi­hin salei­hin moni on lait­ta­nut toi­vonsa ja tur­vansa myrs­kyjä vas­taan, mutta kysyy myös, miten minä voin suh­teut­taa itseni tähän perin­tee­seen. Aar­re­kartta palaut­taa kat­so­jan mie­leen sen mai­se­man, jossa mat­kaa teh­dään. Laiva-​installaatiossa kuvattu toivo tii­vis­tyy ris­tiin, joka on piir­retty kart­taan näyt­tä­mään suun­taa tai­vaan por­tille.

Näyt­tely on avoinna Turun tuo­mio­kir­kossa 7.9.–20.11.2016 päi­vit­täin klo. 918 . Vapaa pääsy.

Teksti:
Kuvat: Pauliina Nyqvist

Kommentit

Näppäile kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty*.

Minkä värinen kommenttikenttä on?

Maria Hedengren on kan­sain­vä­li­sesti tun­nettu ja monia pal­kin­toja voit­ta­nut hää­va­lo­ku­vaaja. Aar­re­aitta tapasi kuvaa­jan tämän koti­kau­pun­gissa Hel­sin­gissä, viih­tyi­sässä ja kotoi­sassa kah­vila Tor­pe­tissa, jossa hän toi­si­naan myös edi­toi kuvi­aan. Hedengren istuu kah­vi­lan nur­kassa noja­tuo­lissa kävel­les­sämme sisään. Kah­vi­lan on perus­ta­nut muu­tama vuosi sit­ten seu­ra­kunta, jossa Hedengren käy mie­hensä ja tyt­tä­rensä kanssa ja hän mai­nit­see ohi­men­nen osal­lis­tu­neensa kah­vi­lan sisus­tuk­sen suun­nit­te­luun.

hedengrenhaastattelu3

Kuva: Dra­gos Ludusan

Roma­niasta kotoi­sin ole­van Hedengre­nin kou­lu­tus­tausta on ark­ki­teh­tuu­rin alalta, kun­nes hän aloitti hää­va­lo­ku­vauk­sen. Lap­sena Hedengren kuvasi mie­lel­lään per­heen yhtei­sellä kame­ralla ja kerät­ty­ään tar­peeksi rahaa pys­tyi osta­maan parem­man kame­ran. Aluksi kuvat oli­vat aika kama­lia, hän sanoo nau­raen.

Hedengre­nin kiin­nos­tus valo­ku­vauk­seen kas­voi hänen kehit­tyes­sään siinä, mutta hän ei usko­nut toi­meen­tu­lon valo­ku­vauk­sen alalla ole­van mah­dol­lista, minkä vuoksi opis­ke­lua­laksi vali­koi­tui ark­ki­teh­tuuri. Hän näkee valo­ku­vauk­sessa kaksi pääosa-​aluetta: tek­ni­sen ja tai­teel­li­sen. Tek­ni­sellä osa-​alueella hän on lähes koko­naan itseop­pi­nut. Yhdellä kol­men tun­nin juna­mat­kalla Hedengren opis­keli kan­nesta kan­teen kame­ransa ohje­kir­jan, minkä myötä hän on kyen­nyt hyö­dyn­tä­mään kaik­kia kame­ran omi­nai­suuk­sia valo­ku­va­tes­saan.

Image by International Photographer Maria Hedengren www.mariahedengren.com

Kuva: Maria Hedengren

Muut valo­ku­vaa­jat ovat myös jaka­neet tie­to­tai­to­aan ja Hedengren onkin oppi­nut kysy­mään pal­jon kysy­myk­siä. Samalla hän on saa­nut uusia ystä­viä. Hän kui­ten­kin myön­tää, että tie­don ja tai­don jaka­mi­nen on toi­si­naan hie­man moni­mut­kaista, koska alalla on pal­jon kil­pai­lua. Ystä­vyys­suh­tei­den kautta jaka­mi­nen ja saa­mi­nen on kui­ten­kin mah­dol­lista.

Image by International Photographer Maria Hedengren www.mariahedengren.com

Kuva: Radu Ben­ja­min

Ark­ki­teh­tuu­ri­tausta on vai­kut­ta­nut myös Hedengre­nin valo­ku­vauk­seen pal­jon. Kou­lu­tus ja työt ark­ki­teh­ti­toi­mis­tossa opet­ti­vat tilan­ha­vain­noin­tia, ymmär­tä­mään teks­tuu­ria, valoa ja pers­pek­tii­viä sekä nii­den kes­ki­näistä vuo­ro­vai­ku­tusta. Häntä kieh­too raken­ne­tun ympä­ris­tön vai­ku­tus joka­päi­väi­seen elä­mään ja hyvin­voin­tiin.

Alaa opis­kel­lessa Hedengren huo­masi, että jokai­sen työn huo­lel­li­nen esit­tely eli pre­sen­toi­mi­nen oli hyvin tär­keää. Hän huo­masi ettei paras työ vält­tä­mättä saa­nut parasta arviota, koska jokin toi­nen työ oli pre­sen­toitu parem­min ja siten nousi enem­män esiin. Hedengren suun­nit­te­lee asiak­kai­densa valokuva-​albumien tai­ton ja ulkoa­sun, missä pre­sen­toi­mi­sen tai­dot ovat­kin olen­nai­sesti käy­tössä. Hän pyr­kii suun­nit­te­le­maan albu­mit siten, että myös kat­so­jat, jotka eivät tunne kuvissa ole­via, voi­vat ais­tia päi­vän tun­nel­man ja onnel­li­suu­den.

Image by International Photographer Maria Hedengren www.mariahedengren.com

Kuva: Maria Hedengren

Hedengren on osal­lis­tu­nut työ­pa­joi­hin ja kurs­seille, kuten katu­va­lo­ku­vauk­sen works­ho­piin. Näissä hän on voi­nut pereh­tyä eri­tyi­sesti tai­teel­li­seen ilmai­suun ja on voi­nut ammen­taa näistä ins­pi­raa­tiota. Jo uransa alussa Hedengren ymmärsi valo­ku­vien mer­ki­tyk­sen muis­toina, jotka jää­vät elä­mään pit­kään kuvaus­het­ken jäl­keen. Ensim­mäi­sen lap­sen syn­ty­män jäl­keen ymmär­rys on kas­va­nut enti­ses­tään. Hänestä tun­tuu hyvältä, jos voi näyt­tää tyt­tä­rel­leen, miltä van­hem­pien elämä ja kodit näyt­ti­vät aiem­min. Mikäli  jos­tain tär­keästä het­kestä ei ole kuvaa, har­mit­taa se jäl­ki­kä­teen.

hedengrenhaastattelu6

Kuva: Susanna Nord­vall

Alusta asti Hedengren on seu­ran­nut hää­va­lo­ku­vauk­sen vaih­tu­via tren­dejä, mutta yhä har­vem­min omak­suu niitä suo­raan työ­pro­ses­siinsa. Suun­ni­tel­les­saan omia häi­tään vuonna 2007 Hedengren löysi ame­rik­ka­lai­sen sivus­ton www.stylemepretty.com, jossa hää­ku­vaa­jat oli­vat otta­neet läm­pi­mäm­män ja hen­ki­lö­koh­tai­sem­man lähe­ty­mis­ta­van kuvaa­mi­seen. Se oli innos­ta­vaa, luo­vaa, ilmai­su­voi­maista ja haas­ta­vaa. Häntä alkoi kieh­toa hää­ku­vaus ja juuri löy­tä­mänsä ker­ron­nal­li­nen tapa valo­ku­vata. Tyyli oli tuol­loin Suo­messa vielä melko tun­te­ma­ton ja uusi. Hän lähti opis­ke­le­maan Buka­res­tiin  “Francisc Mraz” School of Poe­tic Pho­to­grap­hyyn. Hedengre­nistä tuli­kin yksi ensim­mäi­sistä valo­ku­vaa­jista Suo­messa, jotka lähes­tyi­vät hää­ku­vausta tari­nan­ker­ron­nal­li­sesti. Hedengren itse kuvai­lee tyy­li­ään ele­gan­tiksi, runol­li­seksi, her­käksi ja moder­niksi. Luon­nol­li­sen valon tai­do­kas käyttö ja tunne läs­nä­olosta vetä­vät­kin kuvien puo­leen eikä ole vai­keaa ymmär­tää hänen suo­sio­taan ja menes­tys­tään.

hedengrenhaastattelu1

Kuva: Maria Hedengren

“Seik­kailu. Romanssi. Kau­neus. Nämä näen kai­kissa kuvaa­mis­sani häissä.” Hedengre­nin kuvista voi ais­tia into­hi­mon hää­va­lo­ku­vauk­seen. Hän tote­aa­kin sen ole­van yksi hänen vah­vuuk­sis­taan ja tavois­taan erot­tau­tua muista. Hän pyr­kii tutus­tu­maan ja ystä­vys­ty­mään asiak­kai­siinsa, jol­loin todel­li­nen koh­taa­mi­nen on mah­dol­lista. Parin tapaa­mi­nen ennen häitä on siis tär­keää, kuten myös hei­dän esteet­tis­ten miel­ty­mys­tensä ymmär­tä­mi­nen. “Eri ihmi­set pitä­vät eri asioita kau­niina.” Paras paikka tavata pari onkin hei­dän kotinsa, mikäli se vain on mah­dol­lista. Jos pari kui­ten­kin on varan­nut kuvauk­sen hyvin myö­hään, syvem­pään tutus­tu­mi­seen ei vält­tä­mättä ole aikaa. Kuvaa­jan net­ti­si­vuilta löy­tyy kysely, jonka asia­kas voi täyt­tää ottaes­saan yhteyttä. Siten sel­viää hiu­kan häi­den ja parin tyyli sekä teema ja mitä se, mitä nämä pitä­vät tär­keim­pänä päi­väs­sään. Hedengren on havain­nut, että yleensä asiak­kaat luot­ta­vat häneen ja hänen visioonsa hää­ku­vauk­sesta, mikä tie­tysti on avain onnis­tu­nee­seen lop­pu­tu­lok­seen.

hedengrenhaastattelu10

Kuva: Maria Hedengren

Kun tapaa tämän jo hyvin nuo­rena ural­laan pal­jon saa­vut­ta­neen valo­ku­vaa­jan, voi heti ais­tia erään­lai­sen maan­lä­hei­sen leik­ki­syy­den ja onnel­li­suu­den sekä ole­mi­sen help­pou­den. Net­ti­si­vut hei­jas­te­le­vat ammat­ti­mai­suu­den lisäksi hänen per­soo­naansa. Hän siis tekee työ­tään todella sydä­mel­lään.

Hän kuvai­lee­kin itse­ään ute­li­aaksi, seik­kai­lun­ha­lui­seksi sie­luksi, joka haluaa tutus­tua maa­il­maan. Perhe ja ystä­vät ovat myös tär­keitä. “Sano­taan, että sil­mät ovat sie­lun peili. Mutta sanoi­sin, että sielu on se, joka todella näkee maa­il­man. Ystä­väni ovat kuvail­leet minua her­käksi sie­luksi, joka näkee kau­neutta ja rak­kautta ympä­ris­tös­sään. Ja vaikka en aina koe itseäni sel­lai­sena, näen jokai­sessa tapaa­mas­sani parissa val­loit­ta­vaa kau­neutta ja ainut­laa­tui­suutta.”

hedengrenhaastattelu2

Kuva: Maria Hedengren

Samalla, kun Hedengren kokee työnsä into­hi­moi­sesti, hän toteaa: “Jumala on kai­ken ylä­puo­lella. Hän on ennen kaik­kia ja kaik­kea. Hän on siu­nan­nut minua useam­min kuin osaan edes las­kea. Hän on osoit­ta­nut minulle suo­sio­taan enem­män kuin oli­sin osan­nut unel­moida. Hänen rak­kau­tensa on käsit­tä­mä­töntä. Tie­dän ettei menes­tyk­sel­läni ole mitään teke­mistä itseni kanssa, se on ainoas­taan osoi­tus Juma­lan joh­da­tuk­sesta elä­mäs­säni.”

Hedengren toi­voo, että valo­ku­vat voi­si­vat olla siu­nauk­seksi parille myö­hem­min tule­vai­suu­dessa. Hänellä on tapana muis­taa paria ja hei­dän tär­keää päi­väänsä rukouk­sessa ennen kuvaus­keik­kaa. Yksi par­haim­mista muis­toista kuvaus­kei­kalta on kevät­häi­den mor­sius­messu, joka aloitti alka­van kesän hää­se­son­gin. “Tun­tui hyvältä aloit­taa tuleva hää­ku­vaus­kausi ehtool­lis­pöy­dässä yhdessä hää­pa­rin ja hää­vie­rai­den kanssa.” Siinä hän koki, että tuleva vuosi tulisi ole­maan hyvä.

hedengrenhaastattelu9

Kuva: Maria Hedengren

Visiona on tal­len­taa kuviin avio­lii­ton ins­pi­roiva kau­neus, seik­kailu ja rak­kaus, mutta hän toteaa, ettei se ole help­poa. Kuvaus­päivä on pitkä ja on haaste saada tai­teel­li­nen ote jokai­seen kuvaan, minkä vuoksi onnis­tu­mi­nen tun­tuu aina hyvältä. Ja voi todella sanoa, että hän on onnis­tu­nut van­git­se­maan kuviinsa aitoja tun­teita, kau­niita yksi­tyis­koh­tia ja ainut­ker­tai­sen päi­vän tun­nel­man. Kir­jeen­kir­joit­taja net­ti­si­vuilla toteaa, että Hedengren näyt­tää siir­ty­neen tek­niik­kaan kes­kit­ty­västä valo­ku­vauk­sesta vapaa­seen itseil­mai­suun: “It’s not the tech­nical per­for­mance that counts, that’s cer­tainly not the essence, but it is a neces­sary means to an end, to actually seize the moment as you saw it. You seem to have freed your­self from the shackles of tech­no­logy, at least that is what comes out.” (Joe)

Vuonna 2013 Kame­ra­koulu oli lis­tan­nut Hedengre­nin yhdeksi Suo­men kym­me­nestä par­haasta hää­ku­vaa­jasta. Hän on myös voit­ta­nut kan­sain­vä­li­siä hää­ku­vaus pal­kin­toja ja hänen töi­tään on jul­kaistu hää­blo­geissa Belle and Chic, Best Day Ever, File de Nunta, Love Me Do ja Häät.

Lisää hänen töi­tään voi käydä kat­so­massa osoit­teessa: http://mariahedengren.com

Teksti:
Kuvat: Info kuvien alla

Kommentit

:

Oi, miten mie­len­kiin­to­nen juttu! Oli kiva lukea tyy­pistä, josta on kuullu jo jon­kin ver­ran!

Vastaa

Näppäile kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty*.

Kuka on Raamatun päähenkilö?

”Tietä käy­den tien on vanki. Vapaa on vain umpi­hanki.” – Aaro Hel­laa­koski

“Kunin­ga­tar­päi­vät on Aura Rau­lon (sanoi­tuk­set, laulu) ja Elsa Sih­vo­lan (sävel­lyk­set, soit­ti­met, laulu) yhtye, jonka kut­su­muk­sena on elvyt­tää reto­ri­sen musii­kin perinne: tehdä lau­luja, joilla on sanot­ta­vaa. Nyky­ai­kana totuu­den kas­vot ovat kui­ten­kin niin moni­syi­set, ettei­vät yksin­ker­tai­set fraa­sit enää riitä kuvaa­maan sitä, mitä haluamme ker­toa. On otet­tava käyt­töön järeäm­mät kei­not ja tavoi­tel­tava oival­luk­sen kai­loja uusin sanoin. Kunin­ga­tar­päi­vien draama on kar­ne­va­lis­tista ja huu­mori pyhää. Musii­kissa mys­tiikka, poliit­ti­nen lau­lu­pe­rinne, kan­san­lau­lut ja itku­vir­ret yhdis­ty­vät post­mo­der­niin räp­piin, hou­ru­päi­siin vals­sei­hin ja ikiai­kai­siin tra­ge­dioi­hin tavalla, joka itket­tää, nau­rat­taa ja herät­tää sydä­men eloon!”

www.facebook.com/Kuningatarpaivat

Kuningatarpaivat-7

Kunin­ga­tar­päi­vät on per­for­ma­tii­vi­nen musiik­ki­ta­pah­tuma, jossa sanan ja säve­len lisäksi hyö­dyn­ne­tään pal­jon teat­raa­li­sia ele­ment­tejä ja muuta visu­aa­li­suutta. Yhtye on toteut­ta­nut perin­teis­ten klu­bi­keik­ko­jen ohella myös kokeel­li­sem­paa ohjel­mis­toa, mutta perin­tei­sim­mil­lään­kin koko­nai­suus on näh­däk­seni aina myös per­for­manssi, mihin puo­leen kes­ki­tymme tässä haas­tat­te­lussa. 

Poik­ki­tai­teel­li­suus ei kuu­lemma ole tie­toi­sesti har­kittu linja. “Emme tahdo lii­kaa ana­ly­soida teke­mi­siämme. Kiel­tä­mättä tuo­tan­toamme usein luon­neh­di­taan teat­te­ri­musii­kiksi, tyy­limme on dra­maat­ti­nen ja useim­mat kap­pa­leet ovat tari­noita. Minulla on teat­te­ri­tausta, mikä on var­maan­kin osal­taan vai­kut­ta­nut tyy­liimme”, Raulo ker­too. Kuningatarpäivät-​esityksen ei ensi­si­jai­sesti ole tar­koi­tus olla luotu todel­li­suus vaan he itse vil­pit­tö­mästi ja avoi­mesti jaka­massa itsel­leen tär­keitä asioita. Raulo muis­tut­taa, että esiin­ty­mi­sissä kui­ten­kin pii­lou­du­taan roo­lin taakse muu­ten­kin kuin rekvi­sii­tan ja esiin­ty­mi­sa­su­jen avulla.

Kuningatarpaivat-1

Sih­vola ker­too esi­tys­ten muo­tou­tu­neen koko ajan teat­raa­li­sem­miksi. Draa­man kaari on ollut mukana alusta asti, mutta sit­tem­min on tehty myös täy­sin käsi­kir­joi­tet­tuja esiin­ty­mi­siä, kuten Mirdja Ast -musi­kaali, joka esi­tet­tiin vain ker­ran 2013 Arkadia-​kirjakaupassa. Olin sil­loin pai­kalla todis­ta­massa ehkä tähän asti hät­käh­dyt­tä­vintä, aina­kin yllät­tä­vintä musiik­kie­si­tystä. Esiin­ty­jät rai­vo­si­vat ja kuis­ki­vat, puhui­vat eksy­nei­syy­destä, kel­paa­mat­to­muu­den tun­teesta ja hyväk­sy­tyksi tule­mi­sesta. Ker­ron­nal­li­nen spek­taak­keli otti käyt­töön koko kir­ja­kau­pan tilan esiin­ty­mis­ko­rok­keelta ylei­sön takai­seen perä­sei­nään asti ja lat­tian­ra­jasta kat­toon tik­kailla kii­ve­ten. Kunin­ga­tar­päi­vien yhdis­tä­mät esit­tä­vän tai­teen lajit vuo­rot­te­li­vat siten, että musiik­ki­kap­pa­leet ja näy­tel­lyt koh­tauk­set kul­jet­ti­vat eteen päin tari­naa nai­seu­den tra­ge­diasta.

Tekeillä on jo uusia pro­jek­teja, pal­jas­taa Sih­vola. “Yleensä Aura toi­mii tireh­töö­rinä. Tah­domme, että esi­tyk­semme luo­vat jat­ku­van inten­si­tee­tin mei­dän ja kat­so­jien välille.” “Siksi emme myös­kään tee välis­piik­kejä tai muu­ten sahaa arki­sen ja eep­pi­sen välillä. Tah­domme säi­lyt­tää saman tun­nel­man koko esi­tyk­sen ajan, bii­sien välis­sä­kin”, Raulo lisää. “Emme muu­ten­kaan selit­tele itseämme. Viime aikoina olemme vain kävel­leet lavalle, tui­jot­ta­neet het­ken tiu­kasti ylei­söön ja alka­neet soit­taa.”

Kuningatarpaivat-3

Kunin­ga­tar­päi­vien yhteis­työ toi­mii siten, että Raulo kir­joit­taa teks­tin, jonka Sih­vola sävel­tää ja sovit­taa val­miiksi. Tämä on heille sopi­vin tapa tehdä musiik­kia. Siinä ei rat­kaista ongel­mia, vaan asiat lok­sah­ta­vat pai­kal­leen intui­tii­vi­sesti ja luon­te­vasti. “Nämä ovat aina inte­rak­tii­vi­sia pro­ses­seja. Toi­nen kek­sii yhden jutun, toi­nen toi­sen, jos­kus vasta vartti ennen esi­tyk­sen alkua. Musii­kil­li­nen yhteis­työ toi­mii meillä sikäli hyvin, että kum­pi­kaan ei ole kovin kaa­va­mai­nen työs­ken­te­lijä – minä en laske sanoja tai tavuja, ne vain aset­tu­vat yhteen. Elsa nap­paa hyvin kiinni teks­tieni tun­nel­mista ja valit­see sopi­vim­man tyy­li­la­jin tul­kin­tansa mukaan”, Raulo poh­tii. “Kap­pa­leemme ovat Elsan impres­sioita teks­teistä istu­tet­tuina säve­leen.”

Yhtyeen tyyli on eklek­ti­nen, yhdis­telmä eri­lai­sia tun­nel­mia ja vai­ku­tel­mia, jotka usein toi­mi­vat juuri epä­so­vin­nai­suu­tensa ansiosta. Vai kuinka usein kuu­lee räp­piä ja kan­san­musiik­kia samassa kap­pa­leessa, sil­mät kiinni ja kädet avoinna esi­tet­tynä?

“Epä­vi­ral­li­nen mot­tomme on vää­rään aikaan vää­rässä pai­kassa. Ei meillä ole itse­tar­koi­tuk­sel­lista tar­vetta erot­tau­tua, mutta se, ettemme ole ennalta-​arvattavia ja tark­kaan mää­ri­tel­tä­vissä johon­kin tiet­tyyn ske­neen, antaa ulko­puo­li­suu­den voi­maa ja hyvän yllä­tys­mo­men­tin. Vaikka esi­mer­kiksi kris­til­li­syys tulee kap­pa­leis­samme usein esiin, aina­kin rivien välistä, emme esiin­ty­jinä aivan ongel­mat­to­masti istu seu­ra­kun­ta­kon­teks­tiin”, nai­set poh­ti­vat. Kunin­ga­tar­päi­vät on silti keik­kail­lut kir­koissa ja kapa­koissa, monen muun lisäksi, ja pitä­nyt kaik­kia esiin­ty­mi­sym­pä­ris­töjä toi­mi­vina. Tar­koi­tus ei sel­västi ole­kaan olla helppo ja viih­dyt­tävä yhtye, vaan “hou­ku­tella kuu­li­jat avoi­meen olo­ti­laan lem­pey­dellä ja kau­neu­della ja iskeä sit­ten, kun sitä vähi­ten odot­taa”.

Kuningatarpaivat-10

Kunin­ga­tar­päi­vien valtti on juuri tapa, jolla he ravis­te­le­vat ja herät­te­le­vät kuu­li­joita, niin kuin usein mer­ki­tyk­sel­li­seksi koet­ta­vassa tai­teessa. Tässä tapauk­sessa viesti vielä voi­mis­tuu eri tai­tee­na­lo­jen mukaan otta­mi­sesta – koko­nais­tai­de­teos puhut­te­lee ja vie perus­asioi­den äärelle elä­män yli­luon­nol­li­suutta unoh­ta­matta. Yhtye ei itse­kään nöy­ris­tele pro­jek­tinsa suh­teen: “Kult­ti­le­vyä tässä ollaan teke­mässä.” Raulo ja Sih­vola työs­tä­vät par­hail­laan ensim­mäistä pit­kä­soit­toal­bu­mi­aan.

Raulo ja Sih­vola ovat tien­neet toi­sensa jo lap­suu­desta, mutta oli silti lähes sat­tu­maa, että he pää­tyi­vät työs­ken­te­le­mään yhdessä. “Olimme aina pikem­min­kin väl­tel­leet toi­siamme, kun­nes pää­dyimme opis­ke­luai­kana molem­mat asu­maan Herän­nei­den yli­op­pi­las­ko­dille. Yhtei­sa­su­mi­sen par­haita puo­lia oli se, ettei voi­nut valita kaik­kia ihmi­siä, joi­den kanssa arkensa jakaa”, Sih­vola toteaa. Ylätalo-​nimisessä asun­to­lassa jär­jes­tet­tiin yhteis­musi­soin­teja, jotka toi­mi­vat alkusoit­tona Kunin­ga­tar­päi­ville.

Kuningatarpaivat-8

Herän­näi­syys on tär­keä ele­mentti Kunin­ga­ta­räi­vien tuo­tan­nossa. Sii­onin vir­sistä on suo­raan lai­nattu mate­ri­aa­lia omiin kap­pa­lei­siin. Raulo uskoo körtti-​identiteettinsä näky­vän runoissa: “Herän­näi­syy­teen liit­tyvä mys­tiikka oli itselle ripa­riai­kaan tär­keä löytö, aja­tus siitä, että kai­ken ei tar­vitse olla seli­tet­tä­vissä tai hal­lit­ta­vissa. Lyrii­kois­sani mys­tiikka ja komiikka sekoit­tu­vat, kuten elä­mässä niin usein muu­ten­kin. Sano­taan, että suu­rim­man­kin rie­mun alta kuo­lema tui­jot­taa, suu­rim­man­kin surun alta tui­jot­taa lohtu.”

Kris­ti­nusko on molem­mille muusi­koille kai­ken läpäi­sevä maa­il­man­kat­so­mus ja tapa sanoit­taa asioita, mikä näkyy väis­tä­mättä sanoi­tuk­sissa ja kuu­luu säve­lissä, vaik­ka­kaan ei aina tie­toi­sesti. Sih­vola poh­tii, että yksi tär­keä ja usein tois­tuva teema on kai­paus, ”kai­paus ikään kuin mer­ki­tyk­sel­li­syy­den poh­ja­ve­tenä. Lau­lu­jemme sanat syn­ty­vät usein pro­vo­kaa­tiosta, vas­ta­lauseena esi­mer­kiksi apa­tiaa vas­taan. Kunin­ga­tar­päi­vät haluaa olla todel­li­suu­den lah­jo­mat­to­man ihmeel­li­syy­den ja komplek­si­suu­den puo­lus­tus­puhe. On helppo huu­taa äänek­käästi yksin­ker­tai­sia totuuk­sia, me tah­domme räy­hätä moni­mut­kais­ten totuuk­sien puo­lesta.” Kap­pa­leissa halu­taan pal­jas­taa tun­te­ma­ton ja sala­pe­räi­nen arki­sim­mis­sa­kin asioissa. Vas­taa­vasti kai­kista vaka­vim­mat ja ahdis­ta­vim­mat aiheet näyt­täy­ty­vät koo­mi­sina ja melo­dra­maat­ti­sina. Juuri nämä ris­ti­rii­dat saa­vat osan ylei­söstä nau­ra­maan, osan itke­mään, mihin yhtye esit­te­ly­teks­tis­sään­kin sanoo pyr­ki­vänsä.

Kunin­ga­tar­päi­vät esiin­tyy Kaus­ti­sen Kan­san­musiik­ki­juh­lilla ensi lau­an­taina 16.7.2016.

Kuvat on otettu koti­kei­kalla Sih­vo­lan jär­jes­tä­missä Kunin­ga­tar­juh­lissa.

Teksti:
Kuvat: Pauliina Nyqvist

Kommentit

Näppäile kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty*.

Kuka rakensi Nooan arkin?