Aarreaitta

Aurin­komme ylös­nousi, pais­taa voit­to­vuo­rella. Läm­min valo sieltä lois­taa, surut, mur­heet hajot­taa. Kokoon tul­kaa, tai­vaan lin­nut, suvi-​ilmaan puh­taa­seen. Viser­tä­kää, pie­net lei­vot, vii­ni­puussa tuo­reessa. (Suo­men evankelis-​luterilaisen kir­kon vir­si­kirja, vir­ren 105 ensim­mäi­nen säkeistö.)

Aurinko ja sen tar­joama valo ja lämpö ovat kai­kissa kult­tuu­reissa tun­nis­tet­tava elä­män sym­boli. Itse aurin­koa pal­vot­tiin juma­luu­tena esi­mer­kiksi Egyp­tissä, jossa aurin­gon­ju­mala Khepri kul­jetti täh­teä kuin uut­tera sit­ti­son­tiai­nen lan­ta­kik­ka­retta. Krei­kassa taas Helios kiisi vau­nuil­laan halki tai­vaan­kan­nen.

Aurin­gon kuva voi olla hel­pompi yhdis­tää eri­lai­siin luon­no­nus­kon­toi­hin kuin kris­ti­nus­koon. Aurinko ei ole­kaan siinä mie­lessä vakiin­tu­nut kris­till­li­seksi sym­bo­liksi kuin esi­mer­kiksi risti, kala tai kyyhky. Se on kui­ten­kin pal­jon käy­tetty ver­taus­kuva sekä kir­jal­li­sesti että kuval­li­sesti.

Kris­ti­nus­kossa aurin­koa voi­daan pitää eri­tyi­sesti kol­miyh­tei­sen Juma­lan kah­den per­soo­nan, Isän (Jumala, Luoja) ja Pojan (Kris­tuk­sen), ver­taus­ku­vana. Pysyvä, elä­mää yllä­pi­tävä voima kuvaa Luo­jaa ja Juma­lan vai­ku­tusta ja läs­nä­oloa maa­il­massa: Jumala sanoi: ”Tul­koon valo!” Ja valo tuli. (1.Moos.1: 3) Hän antaa aurin­konsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähet­tää sateen hurs­kaille ja juma­lat­to­mille. (Matt.5: 45) Aurin­gon­nousu viit­taa Isän jat­ku­vaan luo­mis­työ­hön, mutta myös Poi­kaan ja pää­siäi­sen ylös­nouse­muk­seen. Jee­sus itse kut­suu itse­ään maa­il­man valoksi: Minä olen maa­il­man valo. Se, joka seu­raa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elä­män valo. (Joh.8: 12.) Evan­ke­lis­toista Mar­kus ja Luu­kas ker­to­vat, että Jee­suk­sen kuo­le­man aikaan aurin­ko­kin  pimeni (Mark.15: 33, Luuk.23: 44).

Aurin­koa pide­tään siis toi­saalta Juma­lan siu­nauk­sen, toi­saalta itse Juma­lan ver­taus­ku­vana. Kon­kreet­ti­nen aurinko on kui­ten­kin kris­ti­nus­kossa osa Juma­lan luo­maa maa­il­man­kaik­keutta ja hänelle ala­mai­nen: Ylis­tä­kää häntä, aurinko ja kuu, ylis­tä­kää häntä, kirk­kaat täh­det! (Ps.148: 3)

Raa­ma­tun moni­käyt­töi­nen kie­li­kuva on välit­ty­nyt myös kris­til­li­seen kuva­tai­tee­seen. Päivä pais­taa para­tii­sissa ja mes­su­ka­su­koissa. Heli Mäen mukaan aurinko on esiin­ty­nyt kirk­ko­tai­teessa Kris­tuk­sen sym­bo­lina aina 300-​luvulta läh­tien, siis siitä saakka kun kirk­ko­taide on alka­nut kehit­tyä. Juma­lal­li­sen valon hei­jas­tu­mia ovat myös kato­li­sen ja orto­dok­si­sen kir­kon kuva­kult­tuu­rista tutut pyhien säde­ke­hät.

Lue lisää:

Dor­ling Kin­ders­ley: Sym­bo­lit & mer­kit. Alku­perä ja mer­ki­tys. Suo­men­kie­li­nen lai­tos, Gum­me­rus 2009.

Heli Mäki: Kris­til­li­set sym­bo­lit, kuva­taide. helimaki3@weebly.com.

Kuo­pion museo KUHMU: Amanda Malm­ber­gin kasu­kat. 15.2.2016 https://kuopiontuomiokirkko200.wordpress.com/2016/02/15/amanda-malmbergin-kasukat/

Tam­pe­reen kirk­ko­sa­no­mat -net­ti­lehti: Sanat ja sym­bo­lit. http://www.tampereenkirkkosanomat.fi/8.

Teksti:
Kuvat: Marjaana Kojo-Eskola

Kommentit

Näppäile kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty*.

Minkä värinen kommenttikenttä on?

­­­Viime kesänä pää­dyin toteut­ta­maan vesi­vä­ri­maa­laus­pro­jek­tia, joka vei minut mat­kalle Suo­men ympäri. Pro­jekti oli mukana Suomi 100 -juh­la­vuo­si­hank­keessa ja sen tavoit­teena oli juh­lis­taa Suo­men itse­näi­syyttä vesi­vä­reillä maa­la­ten. Kier­sin kaikki Suo­men maa­kun­nat rep­pu­reis­sa­ten, mistä muo­dos­tui­kin mel­koi­nen tut­ki­mus­matka.

Vie­rai­lin monilla paik­ka­kun­nilla, joissa en ollut kos­kaan aiem­min käy­nyt. En tun­te­nut kau­pun­geissa vält­tä­mättä ketään ja toi­si­naan ainoa tuttu asia oli hori­son­tissa hää­möt­tävä risti.

Kirk­koark­ki­teh­tuuri on jol­lain tapaa aina kieh­to­nut minua ja pää­dyin maa­laa­maan sekä valo­ku­vaa­maan useita kirk­koja.  Sen lisäksi pää­dyin toi­si­naan myös ihas­te­le­maan kirk­ko­jen sisään kät­key­ty­vää tai­detta. Halusin pyhit­tää muu­ta­man het­ken mat­kas­tani myös sille, että käve­lin san­ka­ri­hau­doilla kun­nioit­ta­massa sodan uhrien muis­toa ja poh­ti­massa pro­jek­tini itsenäisyys-​teemaa. Oli luon­te­vaa aloit­taa uuden paik­ka­kun­nan tut­ki­mi­nen juuri kir­kon ääreltä.

Koen kris­ti­nus­kon yhä ole­van tär­keä osa Suo­mea, sen his­to­riaa ja suo­ma­lai­sia mai­se­mia. Kir­kot ovat usein niin suur­ten kau­pun­kien kuin pien­ten pitä­jien kes­kuk­sia, jonne ihmi­set ovat pys­ty­neet kul­ke­maan ja hil­jen­ty­mään arkensa ääreltä. Nii­den suo­jissa todis­te­taan monia ihmi­sen elin­kaa­ren vai­heita: syn­ty­män juh­lasta rip­piin, avio­lii­tosta vain­ajan siu­naa­mi­seen. Kirkko on monelle sen vuoksi pyhä paikka ja uuti­set kirk­ko­pa­loista saa­vat minut aina surul­li­seksi ja miet­te­li­ääksi.

Poh­jim­mil­taan kirkko on minulle kui­ten­kin tur­va­paikka, jonne olen aina ter­ve­tul­lut hil­jen­ty­mään. Kun mat­kalla koin oloni neu­vot­to­maksi tai eksy­neeksi, kir­kosta löy­tyi aina jon­kin­lai­nen lohtu ja ennen kaik­kea toivo.  Usein elä­mässä on vai­keaa ymmär­tää, miksi asiat kul­ke­vat omia rato­jaan. Kir­kon äärellä loh­dul­li­nen aja­tus asioi­den tar­koi­tuk­sel­li­suu­desta palasi usein mie­leeni ja mat­kaa oli taas kevyempi jat­kaa.

Omassa tai­tees­sani ja elä­mäs­säni pyrin toteut­ta­maan van­haa lati­nan­kie­listä luos­ta­ri­sa­non­taa ”ora et labora”, rukoile ja tee työtä. Siitä on muo­tou­tu­nut elä­mäni peri­aate, joka ei tunnu pet­tä­vän kos­kaan. Mat­kani aikana oli het­kiä, jol­loin en tien­nyt lain­kaan mihin seu­raa­vaksi rep­puni kanssa suun­tai­sin. Mutta jos yrit­tää par­haansa ja luot­taa Juma­lan joh­da­tuk­seen, löy­tää kyllä perille.

Kir­kon por­tailla levä­tes­säni kerä­sin näistä aja­tuk­sista voi­maa mat­kani jat­ka­mi­seen. Nyt matka on tur­val­li­sesti tehty ja voin huo­kaista hil­jai­sen kii­tok­sen upealle koke­muk­selle.

Kir­joit­taja rep­pu­reis­sasi viime kesänä Suo­men halki maa­la­ten koti­maan mai­se­mia pos­ti­kor­tin kokoi­siin akva­rel­li­teok­siin. Pro­jekti oli osa viral­lista Suomi 100 -juh­la­vuo­den ohjel­maa. suomivesivarein.wordpress.com

Teksti:
Kuvat: Noora Sassali

Kommentit

:

Hyvä Noora!
Olet maa­lan­nut tai­dok­kaita kuvia!

Vastaa

Näppäile kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty*.

Mikä on Sebedeuksen poikien isän nimi?

Pian jär­jes­te­tään ark­ki­piis­pan vaa­lin ensim­mäi­nen kier­ros. Moni on var­masti jo ehti­nyt tehdä vaa­li­ko­neen ja seu­rata haas­tat­te­luja, mutta halusin kysyä ehdok­kailta pari kysy­mystä myös Aar­re­ai­tan ken­tältä. Vas­tauk­set tar­joa­vat kiin­nos­ta­van läpi­leik­kauk­sen kir­kol­lis­ten toi­mi­joi­den suh­teesta kris­til­li­seen kuva­tai­tee­seen ja visu­aa­li­seen kult­tuu­riin.

Mil­lai­seksi koet kris­til­li­sen kuva­tai­teen mer­ki­tyk­sen Suo­men evan­ke­lis­lu­te­ri­lai­sessa kir­kossa? Entä ase­man?

Ville Auvi­nen:
Kuvalla on aina ollut tär­keä mer­ki­tys kir­kon elä­mässä, sillä Jumala haluaa hoi­taa meitä kaik­kien ais­tien väli­tyk­sellä. Hyvä kuva sitä paitsi puhuu enem­män kuin tuhat sanaa, ja par­hai­mil­laan puhut­te­lee väke­västi. Voi olla, että Suo­men ev.lut. kir­kon pii­rissä kuva­tai­teella ei ole niin suurta ase­maa kuin voisi olla. Esi­mer­kiksi yri­tyk­set saada kirk­ko­vuo­den kuvat ja sym­bo­lit run­saa­seen käyt­töön har­taus­e­lä­mässä ei vält­tä­mättä ole täy­sin onnis­tu­nut.   

Heli Inki­nen:
Lap­suu­teni enke­lit näin kiil­to­ku­vissa vaa­lean­pu­nai­sine tai -sini­sine mek­koi­neen, pit­kine hiuk­si­neen ja isoine sii­pi­neen. Lisäksi muis­tan pie­net pul­lea­kas­voi­set enke­lit pikku sii­pi­neen. Minulle tär­kein oli kuva isosta vaa­leasta enke­listä, joka suo­jasi pientä tyt­töä ja poi­kaa, kun he ylit­ti­vät kuo­hu­vaa vir­taa huo­noa sil­taa pit­kin.

Ilkka Kan­tola:
Lap­suu­teni koti­kirkko on Rymät­ty­län kes­kiai­kai­nen Pyhän Jaa­ko­bin kirkko. Siellä ole­vat van­hat sei­nä­maa­lauk­set ja fres­kot kul­ke­vat muka­nani vää­jää­mättä. Kuva­tai­teen mer­ki­tys on vaih­del­lut kir­kossa. Rymät­ty­län­kin maa­lauk­set oli­vat väliin kalk­ki­maa­lin alle pei­tet­tyjä kun teo­lo­giassa aja­tel­tiin, että ne suun­taa­vat kir­kos­sa­kä­vi­jän aja­tuk­set pois sanasta, jolla tar­koi­tet­tiin papin saar­naa tai raa­ma­tun­lu­kua. Nyt onneksi ymmär­re­tään, että kuva voi julis­taa, ker­toa ja ins­pi­roida kysy­myk­siä jotka syven­tä­vät kris­ti­nus­kon koke­musta ja hen­gel­listä ymmär­rystä. Moderni kuva­taide tuo oman aikamme tul­kin­nan ja kom­men­tin kirk­ko­tai­tee­seen ja kris­ti­nus­koon. Tutuin minulle on Hannu Kono­lan tai­teel­li­nen toi­minta, joka on mie­les­täni hyvin moni­puo­lista kaik­ki­aan.

Tapio Luoma:
Mie­les­täni kuva­tai­teen mer­ki­tys kir­kos­samme on suuri ja tun­nus­tettu. En muista olleeni kos­kaan kir­kol­li­sessa tilassa, jossa kuva­taide ei jos­sa­kin muo­dos­saan olisi ollut läsnä. Seu­ra­kun­nat ovat kautta aiko­jen panos­ta­neet kuva­tai­tee­seen mm. sakraa­li­ti­loja sisus­taes­saan. Visu­aa­li­nen sanan­ju­lis­tus, jota kir­kol­li­nen kuva­taide mie­les­täni par­haim­mil­laan on, epäi­le­mättä hyö­tyisi siitä, että kuva­tai­teen sanoit­ta­mi­seen ja avaa­mi­seen kiin­ni­tet­täi­siin enem­män huo­miota. Kuva­tai­teen asema on minusta kir­kossa joka tapauk­sessa vakaa, vaikka talou­del­li­set resurs­sit muun muassa tai­de­han­kin­to­jen teke­mi­seen ovat supis­tu­neet.

Björn Vik­ström:
Esit­tä­vän kuva­tai­teen rooli kir­kossa on kysee­na­lais­tettu sekä van­hassa kir­kossa että refor­maa­tion yhtey­dessä. Inkar­naa­tio, eli Juma­lan lihaksi tule­mi­nen, on kui­ten­kin ollut tär­keä argu­mentti kuva­tai­teen puo­lesta, ja tänään tai­teen posi­tii­vi­nen mer­ki­tys kir­kolle on itses­tään­sel­vyys. Juma­lan rak­kaus voi tulla lihaksi meissä ihmi­sissä, ja Luo­jan kuvana ihmi­sellä on myös kyky luoda uutta ja samalla tehdä sanoma näky­väksi ja tuoda sitä nykyih­mis­ten koke­mus­maa­il­maan. Kir­kon sei­nä­maa­lauk­set toi­mi­vat aika­naan tär­keinä peda­go­gi­sina apu­vä­li­neinä. Koska niissä saa­tet­tiin esit­tää Raa­ma­tun hen­ki­löitä, pyhi­myk­siä, ja refor­maat­to­reita pukeu­tu­neina tai­tei­li­jan oman ajan vaat­tei­siin, kuvauk­set vah­vis­ti­vat myös käsi­tystä kir­kosta jat­ku­vana his­to­rial­li­sena tul­kin­tayh­tei­sönä. Tai­teen ei tie­ten­kään pidä kri­tii­kit­tö­mästi pal­vella tiet­tyjä ideo­lo­gi­sia, poliit­ti­sia tai uskon­nol­li­sia pää­mää­riä, vaan sen tulee herät­tää, ihme­tyt­tää ja kan­nus­taa syvem­pään poh­din­taan – kir­kos­sa­kin!

Miten kuvai­li­sit omaa suh­det­tasi kris­til­li­seen kuva­tai­tee­seen ja visu­aa­li­seen kult­tuu­riin?

Ville Auvi­nen:
Myön­nän, että en ole kovin tai­teel­li­sesti suun­tau­tu­nut, enkä ymmärrä kovin hyvin var­sin­kaan moder­nia tai­detta. Van­hat, perin­tei­set kuvat kyllä puhut­te­le­vat, eten­kin krusi­fik­sit ja alt­ta­ri­tau­lut kirk­ko­ti­loissa.

Heli Inki­nen:
[Jat­koa aiem­paan vas­tauk­seen.] Myö­hem­min opin, että Raa­ma­tussa enke­lit toi­mi­vat Juma­lan sanan­saat­ta­jina monen­lai­sissa tilan­teissa. Gabrie­lin teh­tä­vänä oli ilmoit­taa Marialle, että tämä saa aivan eri­tyi­sen lap­sen.

Ilkka Kan­tola:
Olen mie­les­täni avoin kuva­tai­teelle ja kris­til­li­selle kuva­tai­teelle. Visu­aa­li­suus kuten design kiin­nos­taa minua eri­tyi­sesti, samoin ark­ki­teh­tuuri. Lyhyesti: kau­nis on kau­nista eikä sille mitään voi. Liian pal­jon on rumaa ihmis­ten aikaan­saan­nok­sissa raken­ta­mi­sen ja esi­ne­suun­nit­te­lun alueilla. Mutta on myös maa­il­man­luo­kan desig­nia meillä Suo­messa. Kuva­tai­teessa kris­til­li­set aiheet ovat kes­kei­sin teema kun käy Euroop­pa­lai­sissa tai­de­museoissa. Antii­kin tarus­tot tule­vat sen jäl­keen. Mutta hät­käh­dyt­tä­vää on kuva­tai­teessa nähdä viime vuo­si­sa­dan maa­il­man­so­tien jär­ky­tyk­sen aiheut­tama vai­ku­tus kuva­tai­teessa. Abstrak­tiu­des­saan ja epä­so­vin­nai­suu­des­saan ne samalla ovat äärim­mäi­sen rea­lis­ti­sia kuva­tes­saan todel­lista ja koet­tua maa­il­maa.

Tapio Luoma:
Olen koke­nut kris­til­li­sen sano­man syvim­min lähinnä kuu­loais­tin kautta. Olen kuun­nel­lut puheita ja har­ras­ta­nut moni­puo­li­sesti musiik­kia. Iän mukana olen kui­ten­kin yhä enem­män huo­man­nut kuva­tai­teen rik­kau­den ja mah­dol­li­suu­det uskon tul­kit­si­jana. Kun jokin kuva­tai­de­teos pysäyt­tää, sen edessä voisi viet­tää pal­jon aikaa. On kieh­to­vaa oppia kuva­tai­teesta uutta.

Björn Vik­ström:
Olen teo­lo­gian ohella opis­kel­lut yleistä kir­jal­li­suus­tie­dettä, joten kir­jal­li­suus on ilman muuta se tai­teen muoto, jota tun­nen par­hai­ten ja seu­raan eni­ten. Kuva­tai­teen suh­teen olen var­maan ”kes­ki­ver­to­ku­lut­taja”: käyn välillä näyt­te­lyissä koti­seu­dulla ja usein tai­de­museoissa mat­koilla; arvos­tan ja nau­tin, mutta en ole asian­tun­tija.

Nimeä yksi kuva­tai­teen teos, joka on kos­ket­ta­nut sinua kris­ti­nus­kon näkö­kul­masta.
Kerro, miksi valit­sit juuri tämän.

Ville Auvi­nen:
Mai­nit­sen Mic­he­lan­ge­lon teok­sen ”Luo­mi­nen”. Se kuvaa ja tekee elä­väksi hie­nosti jotain sel­laista his­to­rian aamu­hä­mä­rässä tapah­tu­nutta, josta Raa­mattu ker­too vain parilla sanalla. Tosin kun näin kyseessä ole­van teok­sen Siks­tuk­sen kap­pe­lissa, oli se jon­ki­nas­tei­nen pet­ty­mys, koska se oli mie­les­täni oikeassa ympä­ris­tös­sään joten­kin vaa­ti­mat­to­mampi kuin kuvissa – tai mie­li­ku­vis­sani.

Heli Inki­nen:
Aikui­sena minusta on ollut mie­len­kiin­toista tut­kia eri mai­den tai­de­museoissa ja kir­koissa, miten monin tavoin enke­leitä kuva­taan, mil­lai­sin värein ja usein suku­puo­lel­taan andro­gyy­neinä. Gabriel esi­te­tään yleensä ojen­ta­massa lil­jaa, kun hän ilmoit­taa Marialle lap­sesta. Tuo aihe, Annuncia­tion, on ins­pi­roi­nut vuo­si­sa­toja sit­ten ita­lia­lai­sia tai­tei­li­joita maa­laa­maan suun­nat­to­man kau­niita fres­koja aiheesta. Niistä pidän erit­täin pal­jon. Leo­nardo da Vincin maa­laama Annuncia­tion Firenzen Uffizin tai­de­museossa on eräs näistä mes­ta­ri­teok­sista. Samai­sesta lil­jasta on tul­lut Marian tun­nus­merkki, jota nyky­ään näkee monien kau­pun­kien­kin – esi­mer­kiksi Turun sym­bo­leissa sekä par­tio­lais­ten tun­nuk­sena.

Ilkka Kan­tola:
Vii­mei­sin ison vai­ku­tuk­sen teh­nyt maa­laus on Mal­talla, Val­let­tan Pyhän Johan­nek­sen kate­draa­liin sijoi­tettu Mic­he­lan­gelo Merisi de Cara­vag­gion hui­kean iso, mes­ta­ril­li­nen maa­laus ”Johan­nes Kas­ta­jan mes­taus”. Teos on syn­ty­nyt vuonna 1608. Valit­sin tämän, koska sen jät­tämä jälki minuun on uusin. Maa­laus nos­taa Johan­nes Kas­ta­jan kur­jan koh­ta­lon ja hal­lit­si­jan mie­li­val­lan vah­vasti esiin. Maa­laus palautti mie­leeni kir­jai­lija Asko Sahl­ber­gin muu­tama vuosi sit­ten jul­kai­se­man, his­to­ri­aan ank­ku­roi­tu­van teok­sen ”Hero­des”, jossa kuva­taan mm. hal­lit­si­jan suh­detta nouse­van kris­ti­nus­kon kes­kei­siin, outoi­hin, hah­moi­hin.

Tapio Luoma:
On lukui­sia kuva­tai­de­teok­sia, jotka voi­sin tässä yhtey­dessä mai­nita. Nos­tan esille yhden: Espoon tuo­mio­kir­kon trium­fi­ris­tin alt­ta­rin ylä­puo­lella. Satoja vuo­sia vanha, tai­dok­kaasti puusta veis­tetty ris­tiin­nau­littu Kristus-​hahmo on aiko­jen saa­tossa menet­tä­nyt toi­sen käsi­var­tensa ja molem­mat sää­rensä. Kui­ten­kin juuri rik­kou­tu­neena ja vaja­vai­sena se puhut­te­lee ja muis­tut­taa, että epä­täy­del­li­nen kel­paa Juma­lalle.

Björn Vik­ström:
Por­voo­lai­sena tulee minulle mie­leen Albert Edel­fel­tin maa­laus ”Kris­tus ja Mata­leena”. Teos on minusta kiin­nos­tava monesta syystä. Sijoit­ta­malla Kris­tuk­sen ja Maria Mag­da­lee­nan suo­ma­lai­seen koi­vu­met­sään tai­te­lija tuo Raa­ma­tun tapah­tu­mat ja ennen kaik­kea Jee­suk­sen mei­dän todel­li­suu­teemme. Aiheen taus­talla on Kan­te­let­ta­ren runo Mata­lee­nan vesi­mat­kasta, joka sekin kiin­nos­ta­valla tavalla kutoo yhteen suo­ma­lai­sen kan­san­ru­nou­den ja raa­ma­tul­li­sen perin­teen.

Ark­ki­piis­pan vaa­lin ensim­mäi­nen kier­ros käy­dään tors­taina 8.2.2018. Toi­nen vaali käy­dään tar­vit­taessa 1.3.2018 kah­den eni­ten ääniä saa­neen ehdok­kaan välillä.

Teksti:
Kuvat: Krista Mamia

Kommentit

:

Erit­täin mie­len­kiin­toista tutus­tua ehdok­kai­sin kuva­tai­teen näkö­kul­masta!

Vastaa

:

Eikö vain! Ehdok­kaista tuli esiin aivan uusia puo­lia, ja kiin­nos­ta­vaa poh­din­taa heistä jokai­sella.

Vastaa

Näppäile kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty*.

Mikä on tämän sivuston nimi?