Aarreaitta

Jär­jes­timme Aar­re­ai­tan ensim­mäi­sen tai­de­työ­pa­jan 22.1.2017 osana eku­mee­ni­sen rukous­vii­kon ohjel­maa Turussa, Pyhän Hen­ri­kin eku­mee­ni­sella tai­de­kap­pe­lilla. Hil­jen­nyimme rukoi­le­maan toi­nen tois­temme ja eku­me­nian puo­lesta, sanoin ja värein. Nyt jaamme tun­nel­mia ja aja­tuk­sia medi­ta­tii­vi­sesta rukous­maa­laus­pa­jasta. Haas­tat­te­limme myös kahta osal­lis­tu­jaa, Lii­siä ja Saraa.

Ystävykset Liisi ja Sara osallistuivat rukousmaalaustyöpajaan Taidekappelissa.

Ystä­vyk­set Liisi ja Sara osal­lis­tui­vat rukous­maa­laus­työ­pa­jaan Tai­de­kap­pe­lissa.

Rukous­maa­laus­työ­pa­jan taus­talla oli toive lähes­tyä kris­tit­ty­jen yhteyttä ja sen puo­lesta rukoi­le­mista uudella tavalla ja toteut­taa sitä myös kon­kreet­ti­sesti, teke­mällä yhdessä tai­detta. Tek­nii­kaksi valit­tiin akva­relli, sillä vesi­vä­rejä moni on aina­kin kokeil­lut, jol­loin kyn­nys itse maa­laa­mi­seen olisi toi­vot­ta­vasti pieni. Mär­kä­tek­niikka mah­dol­lis­taa moni­puo­li­sen ilmai­sun – oman fii­lik­sen mukaan voi tehdä val­ta­vaa mar­mo­ri­mai­sesti leviä­vää väri­pin­taa tai yksi­tyis­koh­taista teks­tuu­ria pie­nim­mällä mah­dol­li­sella sivel­ti­mellä. Tär­kein syy akva­rel­li­tek­nii­kan käyt­tä­mi­seen oli kui­ten­kin se, että sillä ei voi hel­posti maa­lata toi­sen työtä pii­loon, vaan jokai­nen jälki tuo teok­seen vain uusia ker­rok­sia. Tar­koi­tus oli, että jokai­nen osal­lis­tuu yhtei­sen maa­lauk­sen toteut­ta­mi­seen. Ei niin, että kukin maa­laa omaa rajat­tua aluet­taan pape­rista, vaan että koko koko­nai­suus toteu­te­taan yhdessä, tois­ten sivel­ti­men­ve­toja täy­den­täen ja jat­kaen.

Maalauspöytä on katettu valmiiksi alttarin ääreen.

Maa­laus­pöytä on katettu val­miiksi alt­ta­rin ääreen, odot­ta­maan rukous­het­ken alka­mista.

Työ­pöy­dälle alt­ta­rin ääreen on katettu etu­kä­teen val­miiksi pie­nistä akva­rel­li­pa­pe­reista yhteen tei­pattu maa­laus­pohja, sivel­ti­met, värit ja vesi­ku­pit. Ase­tumme odot­ta­maan pöy­dän ympä­rille. Syty­tän alt­ta­rilla kaksi kynt­ti­lää, vaikka tal­vi­au­rinko pais­taa lasi­re­lie­fien läpi niin kirk­kaasti, että liek­kejä tus­kin huo­maa. Ne ovat silti tär­keä merkki, rukous alkaa.

Rukoi­lemme kaik­kien Suo­men kirk­ko­jen ja mui­den kris­til­lis­ten yhtei­sö­jen puo­lesta sekä vel­jien ja sisar­ten puo­lesta ympäri maa­il­maa. Rukoi­lemme, että voi­simme tuoda rau­haa levot­to­muu­den kes­kelle, yhteyttä eri tavoin ajat­te­le­vien tai usko­vien kes­kelle. Rukoi­lemme, ettemme kos­kaan olisi niin oikeassa, että ylpey­temme ajaisi jon­kun pois Juma­lan yhtey­destä tai omasta yhtey­des­tämme. Rukoi­lemme jokai­sen pajaan osal­lis­tu­van puo­lesta, siu­nausta ja var­je­lusta, kaik­kea mitä tar­vit­semme ja mitä hyvä Jumala tah­too antaa. Kii­tämme tästä het­kestä ja pyy­dämme, että jokai­nen voisi osal­lis­tua roh­keasti omalla tyy­lil­lään, jät­tää jäl­kensä yhtei­seen koko­nai­suu­teen.

Sit­ten lop­pu­vat sanat. Rau­hal­li­nen, melo­di­nen pia­no­musiikki lai­te­taan soi­maan ja rukous jat­kuu, nyt sivel­ti­men­ve­toina ja väreinä, jotka hitaasti täyt­tä­vät koko maa­laus­poh­jan. Uppou­dumme maa­lauk­seen niin, että ajan kulku unoh­tuu.

Rukousmaalaus1-2017-15

Rukousmaalaus1-2017-16

Rukousmaalaus1-2017-18

“Se lop­pui yllät­tä­vän nopeasti, mutta itse asiassa minulle ehti juuri tulla tunne, että oli­sin nyt val­mis, kun musiikki lak­kasi soi­masta,” vas­taa Liisi kysyes­sämme, oliko työ­pa­jan vajaan tun­nin mit­tai­nen maa­lausaika sopiva. Sekä hän että Sara oli­vat yhtä mieltä siitä, ettei sitä kan­nat­taisi aina­kaan lyhen­tää, muu­ten tilanne tun­tuisi lop­pu­van kes­ken.

Haas­ta­tel­ta­vamme ovat ystä­viä sosi­aa­lia­lan opis­ke­lu­jensa ajoilta, joten esi­mer­kiksi musiik­ki­maa­laus toi­min­nal­li­sena mene­tel­mänä on kum­mal­le­kin hyvin tuttu. Sara kui­ten­kin pai­not­taa, että rukous­maa­laus tun­tui tilan­teena aivan eri asialta: “En tiedä, joh­tuiko se vain siitä, että olin ker­ran­kin itse osal­lis­tu­massa enkä ohjaa­massa, mutta oli tässä jotain muu­ta­kin eroa. Nyt toi­min­ta­malli oli spe­si­fioitu rukouk­seen. Myös se, että lop­pu­tu­losta teh­tiin yhdessä samalle pape­rille, aut­toi. Ei tul­lut jämäh­det­tyä yhteen asi­aan vaan kier­ret­tyä ympäri pöy­tää ja kat­sot­tua omia ja mui­den teke­mi­siä eri näkö­kul­mista.” Lii­si­kin ker­toi huo­man­neensa, että eri pape­reille eril­li­siä töitä teh­dessä tulee hel­posti tarve ver­tailla. “Nyt­kin kyllä seu­ra­sin, mitä muut teke­vät, mutta pikem­min­kin siksi, että yri­tin löy­tää har­mo­nian. Tun­tui hyvältä, että oli mah­dol­li­suus rau­hoit­tua maa­laa­mi­seen uudella tavalla.”

Maalaajat upputuneina työhönsä pianomusiikin säestyksellä.

“Kon­kre­tia hel­pot­taa ajat­te­lua. Mui­den osal­lis­tu­mi­sen kautta ymmär­tää sel­lai­sia aja­tuk­sia, joita ei olisi itse osan­nut maa­lata. Syn­tyy oival­luk­sia omasta ja mui­den maa­laus­jäl­jestä sekä nii­den vuo­ro­vai­ku­tuk­sesta,” poh­tii Liisi. “Jos­tain syystä olen oppi­nut, että toi­sen työn päälle maa­laa­mi­nen ei ole sal­lit­tua, mutta se toi teke­mi­seen aivan uusia tasoja.” Myös Saraa puhut­teli se, että vaikka jokai­nen kes­kit­tyi omaan teke­mi­seensä ja koko ajan oltiin hil­jaa, vuo­ro­pu­he­lua kui­ten­kin käy­tiin maa­laa­malla. Hän ker­toi, että työ­pa­jassa oli tur­val­li­nen olo ja rukoi­le­mi­nen kävi odo­tet­tua hel­pom­min, vaikka viime ker­rasta oli pitkä aika. “Mat­kalla tänne mie­tin, että apua, osaanko enää edes rukoilla.”

Rukousmaalaus1-2017-12 (1)

Kun jäl­ki­kä­teen jaoimme kap­pe­lin pen­keissä työ­pa­jan herät­tä­miä tun­teita ja aja­tuk­sia, huo­ma­simme, että jokai­sella oli nous­sut pin­taan hyvin eri­lai­sia asioita. Yksi koki elä­neensä viime kuu­kau­det syn­kissä ja ras­kaissa vesissä ja yllät­tyi, kun tässä tilan­teessa tart­tui luon­te­vasti kirk­kaim­piin värei­hin, toi­nen taas maa­lasi koko ajan samalla väri­na­pilla tasa­pai­not­taak­seen stres­saan­tu­nutta olo­aan. Joku antoi itsel­leen luvan kes­kit­tyä huo­lella yhteen koh­taan, samalla kun vie­rei­nen maa­laaja tunsi tar­vetta nivoa eril­li­siä osioita yhteen ja käytti sivel­lintä lähinnä maa­la­tak­seen peit­toon pape­riin jää­neet val­koi­set koh­dat. Rukous­maa­lauk­sessa on tilaa eri­lais­ten ihmis­ten eri­lai­sille teke­mi­sen tavoille ja tul­kin­noille, mikä toteut­taa eku­me­nian aja­tusta. Eku­me­nial­la­han tar­koi­te­taan kaik­kien kris­tit­ty­jen yhteyttä yli opil­lis­ten ja kult­tuu­ris­ten rajo­jen.

Rukous­maa­laus­työ­paja herätti aja­tuk­sia eku­me­niasta, mutta kos­ketti myös hen­ki­lö­koh­tai­sella tasolla. Itse koin eri­tyi­sen tär­keäksi lyhyen, mutta avoi­men ja luot­ta­muk­sel­li­sen kes­kus­te­lun, joka käy­tiin työ­pa­jan jäl­keen. Se oli myös osoi­tus siitä, että paja oli toi­mi­nut toi­vo­tulla tavalla. Lopuksi kaikki sai­vat mukaansa palan yhteis­teok­sesta.

Rukousmaalaus1-2017-24

Herra, tai­vaan ja maan luoja, rakas­tava ja armah­ta­vai­nen.
Me ylis­tämme sinua. Me rakas­tamme sinua.
Me pyy­dämme sinulta anteeksi puut­tei­tamme, eri­tyi­sesti syn­te­jämme ykseyttä vas­taan.
Me kii­tämme sinua elä­mästä ja kai­kista lah­joista, joita olet meille anta­nut. Kii­tämme sinua jo saa­vu­te­tuista aske­lista kohti ykseyttä.
Pyy­dämme sinulta myös armoa jat­kaak­semme vael­lus­tamme sinun tah­tosi mukaan. Tah­domme olla täy­sin sinun käy­tös­säsi, jotta sinä voi­sit viedä eteen­päin ja toteut­taa sen rak­kau­den ja yksey­den suun­ni­tel­man, jonka olet aja­tel­lut meitä var­ten.
Sinä tie­dät, että janoamme ykseyttä ja rau­haa kes­kuu­teemme ja koko maa­il­maan. Vai­kuta sen vuoksi sinä meissä, niin että me voimme olla mah­dol­li­sim­man hyvin yhtä ja että kukin meistä ja me kaikki yhdessä voimme olla rau­hasi väli­kap­pa­leita.
Sinulle pyhä kol­mi­nai­suus, Isä ja Poika ja Pyhä Henki olkoon ylis­tys ja kun­nia nyt ja aina ja ian­kaik­ki­sesti.

(Rukous yksey­den puo­lesta. Suo­men eku­mee­ni­nen neu­vosto Chiara Lubic­hin rukouk­sen poh­jalta.)

Haas­ta­tel­ta­vien pyyn­nöstä he esiin­ty­vät teks­tissä etu­ni­mil­lään.

Teksti:
Kuvat: Saara Santala

Kommentit

:

Hieno idea ja keino etsiä tietä kohti yhteyttä; maa­la­taan yhdessä samaa kuvaa, rukoil­laan ja jae­taan.

:

Kii­tos! Kon­septi toimi kyllä hyvin – toi­vot­ta­vasti pää­semme pian kokei­le­maan sitä vähän suu­rem­mal­la­kin jou­kolla!

Vastaa

www.taidekappeli.fi:

Kau­nis kii­tos eku­mee­ni­sen rukous­vii­kon Rukous­maa­lauk­sesta. Teksti kuvi­neen avasi oivasti rukous­maa­lauk­sen kul­kua. Toi­von, että pää­semme toteut­ta­maan rukous­maa­lauk­sia tai­de­kap­pe­lissa jat­kos­sa­kin!

:

Kii­tos sinulle ja kap­pe­lille, oli ilo! Hie­noa, jos jul­kai­susta välit­tyi työ­pa­jan eri­tyis­laa­tui­nen tun­nelma. Toi­vo­taan tosi­aan, että yhteis­työ jat­kuu, rukous­maa­lauk­sen mer­keissä ja muu­ten­kin!

Vastaa

Näppäile kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty*.

Kuka on Raamatun päähenkilö?

Monessa kir­kossa saar­na­tuo­lin ylä­puo­lella esiin­tyy kyyh­ky­nen joko veis­tok­sen tai maa­lauk­sen muo­dossa. Tämän ja monien mui­den kirk­ko­ti­lasta löy­ty­vien sym­bo­lien syväl­li­sen mer­ki­tyk­sen ymmär­tä­mi­sen kautta kris­ti­tyn usko voi löy­tää uusia ulot­tu­vuuk­sia ja kas­vaa. Näin ne voi­vat olla rikas­tut­ta­massa läs­nä­olol­laan myös kirk­ko­ti­lassa tapah­tu­vaa hil­jaista har­tau­den har­joi­tusta.

Kyyh­ky­nen on kuva Pyhästä Hen­gestä, jonka on tar­koi­tus joh­taa saar­nan pitä­jää puhees­saan ja kuu­li­joita oike­aan kuu­le­mi­seen. Pyhä Henki on yksi Juma­lan kol­mesta per­soo­nasta ja häntä kut­su­taan myös Pyhit­tä­jäksi. Vähä kate­kis­muk­sessa Lut­her selit­tää pyhi­tyk­sestä näin:  “Peri­syn­nin täh­den me emme voi omin voi­min omis­taa itsel­lemme Kris­tuk­sen lunas­tus­työtä. Ellei Pyhä Henki meitä pyhit­täisi, me jou­tui­simme aut­ta­mat­to­masti kado­tuk­seen. Sen täh­den Jumala lähetti Pyhän Hen­gen, että hän vai­kut­taisi meissä uskon Kris­tuk­seen, säi­lyt­täisi mei­dät siinä ja saat­taisi mei­dät ian­kaik­ki­seen autuu­teen.”

Kyyh­ky­nen voi­daan nähdä myös van­hoissa maa­lauk­sissa istu­massa apos­to­lin tai Marian, Jee­suk­sen äidin, olka­päällä kuis­kaa­massa näi­den kor­vaan. Myös Jee­suk­sen, joka on syn­ni­tön, kas­teen het­kellä kyyh­ky­nen las­keu­tui tai­vaasta hänen pääl­leen puh­tau­den ja viat­to­muu­den sym­bo­lina. Kyyh­ky­nen esiin­tyy­kin kas­te­mal­joissa muis­tu­tuk­sena tästä. Ope­tus­las­ten päälle puo­les­taan Pyhä Henki las­keu­tui tulena, koska ihmi­sissä on myös pal­jon sel­laista, jonka tulee palaa pois Juma­lan lähei­syy­dessä.

Ensim­mäi­sen ker­ran kyyh­ky­sestä ker­ro­taan Raa­ma­tun ker­to­muk­sessa Nooan arkista, jossa kyyh­ky­nen oli ensim­mäi­nen, joka toi tie­don maan löy­ty­mi­sestä. Se toi mer­kin sovin­nosta, jonka Jumala oli teh­nyt ihmis­kun­nan kanssa. Puh­tau­tensa vuoksi kyyh­ky­nen oli myös uhrie­läin, mikä puo­les­taan pitää, samoin kuin ker­to­muk­sessa veden­pai­su­muk­sesta, sisäl­lään aja­tuk­sen rau­hasta. Kyyh­ky­sen voi­daan­kin todeta ole­van hyvin moni­vi­vah­tei­nen sym­boli.

Lue lisää esi­mer­kiksi:

Carl Hen­rik Mart­ling: Puhuva hil­jai­suus litur­gi­sessa sym­bo­lii­kassa.

Teksti:
Kuvat: David Campbell/Flickr

Kommentit

Näppäile kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty*.

Kuka on Raamatun päähenkilö?

Toi­min­ta­san­kari tais­te­lee ter­ro­ris­teja vas­taan jou­lu­aat­tona New Yor­kissa. Jee­sus roik­kuu lähi­kir­kossa ris­tillä, vaikka pappi puhuu syn­ty­mi­sestä sei­meen. Kirk­ko­vuo­den juh­lat ovat läsnä tai­teessa Suo­messa kaik­kialla ja kai­killa mah­dol­li­silla tavoilla.

Muis­tatko, mil­lai­nen alt­ta­ri­taulu on lähia­lu­eesi kir­kossa? Toden­nä­köi­sesti se liit­tyy johon­kin Raa­ma­tun ker­to­muk­seen Jee­suk­sen elä­mästä. Samalla se toden­nä­köi­sesti kuvit­taa aiheel­taan jon­kin kirk­ko­vuo­den juh­lista.

”Tie­tyt kris­til­li­set juh­lat tuot­ta­vat edel­leen ja ovat tuot­ta­neet pal­jon tai­teel­li­sia ilmai­suja. Joulu ja pää­siäi­nen elä­vät paitsi kuva­tai­teessa, myös elo­ku­va­tai­teessa ja kir­jal­li­suu­dessa. Tie­tyt pää­siäis­näy­tel­mät, kuvael­mat kuu­lu­vat kirk­ko­draa­man yhtey­teen”, ker­too Kotimaa-​lehden jul­kai­su­pääl­likkö Olli Sep­pälä.

Kirk­ko­vuo­den juh­lat ja suo­ma­lai­nen kirk­ko­taide elä­vät hyvin lähei­sessä suh­teessa. Sep­pälä erot­taa suh­teessa kaksi ulot­tu­vuutta: juh­lien ker­to­muk­siin ja tee­maan liit­ty­vän tai­teen ja juh­lien viet­toa hyö­dyn­tä­vän ja kuvaa­van tai­teen. Sep­pälä pitää eri­tyi­sen mie­len­kiin­toi­sena juh­lien viet­toon liit­ty­vää ker­to­vaa tai­detta, esi­mer­kiksi elo­ku­via.

”Juh­la­kausi luo raa­mit elo­ku­valle, draa­malle ja sen tee­moille. Jou­lue­lo­kuva ja jou­luun sijoit­tu­vat elo­ku­vat ovat oma laji­tyyp­pinsä, var­sin­kin Yhdys­val­loissa. Taus­talla on jol­lain tavalla jou­lun sanoma, kris­til­li­nen tai yleis­hu­maani”, Sep­pälä sanoo.

”Ehkä vil­lein jou­lue­lo­kuva on Die Hard. Siinä jou­lu­va­lot räjäh­te­le­vät näyt­tä­västi. Miksi se on lai­tettu tapah­tu­maan juuri jou­luun?”

Toi­min­ta­koh­tauk­sista tun­nettu elo­kuva käsit­te­lee omalla taval­laan myös perhe- ja ihmis­suh­teita. Ne ovat Sep­pä­län mukaan eri­tyi­sen tyy­pil­li­siä tee­moja jou­lue­lo­ku­ville. Tyy­pil­li­sem­pänä jou­lue­lo­ku­vana Sep­pälä mai­nit­see­kin romant­ti­sen kome­dian suun­taan tai­pu­vat elo­ku­vat, joissa on aina onnel­li­nen loppu.

 

Juh­lien ker­to­muk­siin ja tee­moi­hin liit­tyvä taide on myös kes­kei­nen osa suo­ma­lais­ten jou­lun viet­toa.

”Kau­neim­mat jou­lu­lau­lut -tapah­tu­mien suo­sio ker­too, että ihmi­set halua­vat lau­laa ja osal­lis­tua. En tiedä, onko yhteis­laulu tai­detta, mutta kult­tuu­ria se on. Aina­kin, jos ymmär­tää tai­teen laa­jem­min kult­tuu­rina, jossa käy­te­tään tai­teen teke­mi­sen kei­noja”, Sep­pälä sanoo.

Tästä näkö­kul­masta hän nos­taa esiin myös pää­siäis­mu­nien maa­laa­mi­sen tai vaik­kapa jou­lu­kort­tien askar­te­lun. Ne ovat monelle tyy­pil­li­siä tapoja val­mis­tau­tua tai viet­tää juh­lia.

Myös juh­lien taus­talla ole­via ker­to­muk­sia mukai­le­vat elo­ku­vat ovat näkyvä osa elo­ku­va­tai­teen ja juh­lien suh­detta. Näitä elo­ku­via teke­vät Mel Gib­so­nin kal­tai­set Hol­lywoo­din suur­ni­met (The Pas­sion of the Christ). Sep­pälä muis­tut­taa, että Yhdys­val­loissa on myös laaja kris­til­li­nen yleisö, jolle teh­tail­luista elo­ku­vista suuri osa ei kos­kaan ran­taudu Suo­meen.

 

Siinä missä elo­ku­vat hyö­dyn­tä­vät eni­ten jou­lua, kirk­ko­tai­teen suo­si­tuin teema on pää­siäi­nen. Pää­siäi­sen ajan tapah­tu­mat ovat sel­västi suo­si­tum­pia alt­ta­ri­tau­lu­jen aiheita.

”Lute­ri­lai­sen kirk­ko­tai­teen näkö­kul­masta uskal­lan sanoa, että krusi­fiksi on se mei­dän juttu. Tai tyhjä risti. Refor­maa­tion koros­tuk­set nos­ta­vat kär­si­vän Kris­tuk­sen kes­kei­seksi hah­moksi”, sanoo Juha Luo­des­lampi. Hän työs­ken­te­lee Suo­men evankelis-​luterilaisen kir­kon kes­kus­hal­lin­nossa muun muassa kuva­tai­tee­seen pereh­ty­neenä asian­tun­ti­jana.

Krusi­fiksi kuvit­taa pit­kä­per­jan­tai­hin liit­ty­vät kes­kei­sim­mät ker­to­muk­set ris­tiin­nau­lit­se­mi­sesta.

Toki myös jou­lun aiheet ovat suo­sit­tuja. Luo­des­lampi pitää Jeesus-​lasta toi­sena kirk­ko­tai­teen super­ku­vana krusi­fik­sin ohella. Toi­saalta jou­lua voi hänen mukaansa kuvit­taa vai­kut­ta­vasti myös muilla tavoilla.

”Kor­son kir­kossa on jou­lun aikaan Osmo Rau­ha­lan teos. Siinä plas­ma­näy­töllä putoi­lee satun­nai­sia kir­jai­mia ja välillä jou­lue­van­ke­liu­miin liit­ty­viä sanoja. Tämä on minusta vai­kut­ta­vim­pia jou­lun ajan teok­sia”, Luo­des­lampi sanoo.

Kor­son kir­kossa alt­ta­ri­taulu elää kirk­ko­vuo­den mukana. Rau­ha­lan säh­köi­sen työn lisäksi kir­kossa voi nähdä paas­toon ja pit­kä­per­jan­tai­hin liit­ty­vän teok­sen, Jee­suk­sen hau­taa­mi­seen ja ylös­nouse­mus­ker­to­muk­seen liit­ty­vän teok­sen ja kir­kon syn­tyyn liit­ty­vän Helluntai-​teoksen. Nii­den lisäksi on vielä kaksi teosta, jotka eivät liity kirk­ko­vuo­den juh­liin. Niitä käy­te­tään esi­mer­kiksi hau­taan siu­naa­mis­ten ja kon­fir­maa­tioi­den yhtey­dessä.

Vaih­tu­vat alt­ta­ri­tau­lut eivät ole uusi kek­sintö. Hel­sin­gin yli­opis­ton käy­tän­nöl­li­sen teo­lo­gian yli­opis­ton­leh­to­rin Johan Bas­tu­bac­kan mukaan kato­li­sessa kir­kossa kehi­tet­tiin jo kes­kia­jalla moni­mut­kai­sia alt­ta­ri­kaap­peja, joissa oli vaih­tu­via kuva- ja veis­to­sai­heita. Kaa­pis­toissa oli lukui­sia ovia ja luuk­kuja, joista kään­net­tiin esiin kuhun­kin kirk­ko­vuo­den tee­maan liit­ty­viä kuvia ja veis­tok­sia.

 

Kirk­ko­vuo­den juh­lien ja tai­teen väli­nen tii­vis suhde ei rajoitu vain alt­ta­ri­maa­lauk­siin. Raa­ma­tun ker­to­muk­set ja sitä myötä käy­tän­nössä lähes kaik­kien kris­til­lis­ten juh­lien tee­mat ovat maa­il­man tun­ne­tuim­pien maa­laus­ten aiheita. Kuu­lui­sin lie­nee Leo­nardo da Vincin kuvaus ”Vii­mei­nen ehtool­li­nen” Jee­suk­sesta ja ope­tus­lap­sista kii­ras­tors­taina.

Lute­ri­lai­sen kirk­ko­ti­lan osalta Bas­tu­backa nos­taa esiin kirk­ko­vuo­den mukaan elä­vät litur­gi­set värit ja nii­hin liit­ty­vät teks­tii­lit. Esi­mer­kiksi pap­pien käyt­tä­mät, olka­päille lai­tet­ta­vien stola-​nauhojen värit vaih­tu­vat tee­man mukaan. Paas­ton aikana käy­te­tään vio­let­tia, suu­rina juh­lina val­koista, hel­lun­taina punaista. Taval­li­sin väri on vih­reä. Mus­taa käy­te­tään vain pit­känä per­jan­taina ja sitä seu­raa­vana lau­an­taina.

Bas­tu­backa nos­taa esiin myös Lah­den Muk­ku­lan kir­kossa ole­van Kirsti Ran­ta­sen teks­tii­li­tai­de­teok­sen, joka kuvaa ylös­nouse­musta, siis pää­siäi­sen tee­maa.

Myös orto­dok­si­sessa kir­kossa juh­lat ja taide kul­ke­vat käsi kädessä.

”Orto­dok­si­sissa kir­koissa kir­kon kes­kellä ole­vassa ana­lo­gissa on kirk­ko­vuo­den juh­lan mukaan vaih­tuva ikoni”, Bas­tu­backa ker­too.

Lisäksi monissa orto­dok­si­kir­koissa on alt­ta­rin iko­nos­taa­sin koosta riip­puen suur­ten juh­lien iko­nien rivi.

”Suu­ria juh­lia on 12, mutta jos­kus iko­neita voi olla 14. Sil­loin mukana voi olla esi­mer­kiksi Venä­jällä mer­kit­tä­vän pokrova-​juhlan ikoni.” Pok­rova on yksi Mari­aan liit­ty­vistä juh­lista.

Jokai­nen orto­dok­si­nen kirkko on omis­tettu jol­le­kin aiheelle, johon liit­tyy ikoni.

”Esi­mer­kiksi mei­dän kirk­komme Hyvin­käällä on omis­tettu Kar­ja­lan valis­ta­jille. Hei­dän muis­to­päi­väänsä vie­te­tään pyhäin­päi­vän aikaan. Sil­loin jär­jes­te­tään myös kir­kon temp­pe­li­juhla eli praas­niekka.” Praas­nie­kan aikana kir­kon oma ikoni kan­ne­taan ulos kir­kosta. Sen jäl­keen se kier­tää kir­kon seu­ra­kun­nan kul­ku­een saat­te­le­mana. Iko­ni­kul­kue liit­tyy myös pää­siäi­sen viet­toon orto­dok­si­sessa kir­kossa.

 

Yksi osal­lis­ta­van tai­teen muoto ovat usein vael­lus­näy­tel­minä toteu­tet­ta­vat pää­siäis­ku­vael­mat. Olli Sep­pälä arve­lee, että nii­den kovim­man suo­sion aika oli noin kym­me­nen vuotta sit­ten. Suo­messa hän arve­lee perin­teen ole­van noin 20–30 vuotta vanha. Euroop­pa­lai­sena ilmiönä kär­si­mys­tie­ku­vauk­sen ovat iki­vanha kek­sintö.

Jou­luun puo­les­taan liit­ty­vät usein las­ten jou­lu­ku­vael­mat ja tier­na­po­jat.

Onko sit­ten jotain sel­laista tai­de­muo­toa, jota ei voisi käyt­tää kir­kol­lis­ten juh­lien yhtey­dessä? Tans­sia?

”Suo­ma­lai­sessa perin­teessä? Herra parat­koon! Tanssi on alkeel­li­nen kier­to­liike, jonka kes­kuk­sena on per­kele, kuten vanha pie­tis­ti­nen mää­ri­telmä kuu­luu”, Sep­pälä nau­raa.

”Mutta onhan näitä kokei­lu­jut­tuja. Olin juuri kat­so­massa poik­ki­tai­teel­lista mes­sua, jossa tanssi oli yhtenä osana uuden­laista kokei­lua ilmaista mes­sun eri osia.”

Jutun kir­joit­taja jul­kaisi loka­kuussa 2016 yhdessä Olli Sep­pä­län ja Tuija Pyhä­ran­nan kanssa tie­to­teok­sen Adven­tista rama­da­niin (Kir­ja­paja). Se käsit­te­lee Suo­messa vie­tet­tä­viä uskon­nol­li­sia juh­lia. Kir­jan kris­til­li­siä juh­lia käsit­te­le­vät osuu­det on kir­joit­ta­nut Olli Sep­pälä. Kir­jaan voi tutus­tua tar­kem­min sen omilla sivuilla osoit­teessa http://juhlablogi.org tai kus­tan­ta­jan sivuilla osoit­teessa http://kauppakv.fi/sis/LastenKeskus/tuote/9789522885203 .

Teksti:
Kuvat: Saara Santala

Kommentit

Näppäile kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty*.

Kuka rakensi Nooan arkin?