Aarreaitta

His­to­riaa opis­ke­leva kave­rini oli innos­tu­nut van­hasta tai­teesta. Istues­samme ker­ran iltaa, hän ryh­tyi arvuut­te­le­maan, miten hyvin minä tun­nis­tan eri tyy­li­suun­tia. Hän näytti kän­ny­kästä maa­laus­ten kuvia. Ennen renes­sans­sia maa­la­tuissa tau­luissa oli usein Maria, Jee­sus, joku apos­toli tai muu pyhi­mys. Oli enke­leitä ja demo­neita. Renes­sans­sin maa­lauk­sissa pyhi­myk­set vaih­tui­vat roo­ma­lais­ten ja kreik­ka­lais­ten taru­jen juma­liin.

Kave­rini ihmet­teli, miten tun­nis­tin usei­den maa­laus­ten ajan tai jopa tai­tei­li­jan. Siinä tapauk­sessa kyse oli hyvästä tuu­rista, mutta myös teo­lo­gian mais­te­rin tut­kin­toon kuu­lu­vasta yleis­si­vis­tyk­sestä kirk­ko­tai­teesta. Sii­hen kave­rini huo­mautti, ettei­vät maa­lauk­set olleet kirk­ko­tai­detta.

Tosi­aan. Suu­rin osa kat­se­le­mis­tamme maa­lauk­sista oli alun perin­kin ollut esillä aivan muussa ympä­ris­tössä kuin kir­koissa. Silti ne oli­vat täynnä uskon­nol­li­suu­teen, pää­asiassa kris­ti­nus­koon liit­ty­vää kuvas­toa. Oli­vatko ne kui­ten­kin uskon­nol­lista tai kris­til­listä tai­detta?

Uskon­toa käsit­te­le­viä elo­ku­via on usein jao­teltu uskon­nol­li­siin ja uskon­nol­li­sai­hei­siin. Kukaan ei kui­ten­kaan ole vielä sano­nut lopul­lista totuutta, missä näi­den väli­nen raja kul­kee.

Ita­lia­lai­nen elo­ku­vaoh­jaaja Pier Paolo Paso­lini ohjasi vuonna 1964 val­mis­tu­neen elo­ku­van Mat­teuk­sen evan­ke­liumi. Elo­ku­van voi ymmär­tää uskol­li­sena Mat­teuk­sen evan­ke­liu­min fil­ma­ti­soin­tina. Uskoi­sin, että moni kris­titty voi kokea sen äärellä saman­lai­sia tun­teita kuin lukies­saan Raa­mat­tua.

Paso­lini ei kui­ten­kaan kuvan­nut elo­ku­vaa kris­tit­ty­jen har­taus­ma­te­ri­aa­liksi. Hän oli vakau­muk­sel­li­nen ateisti, joka oli kui­ten­kin pak­ko­miel­tei­sen kiin­nos­tu­nut kris­ti­nus­kon ker­to­muk­sista.

Teo­lo­git, filo­so­fit ja asian­har­ras­ta­jat ovat vuo­si­kym­me­niä poh­ti­neet ja kes­kus­tel­leet siitä, mikä todella tekee tai­teesta uskon­nol­lista. Kes­kus­te­lussa on ollut esillä niin teki­jän motii­vit ja tar­koi­tus, tai­teen kulut­ta­jan hen­ki­lö­koh­tai­nen koke­mus, sosi­aa­li­sesti jae­tut mer­ki­tyk­set ja näi­den kaikki mah­dol­li­set yhdis­tel­mät.

Näillä kes­kus­te­luilla on mer­ki­tystä esi­mer­kiksi sil­loin, kun poh­di­taan uskon­non näky­vyyttä jul­ki­sessa tilassa. Sil­loin se liit­tyy kes­kus­te­luun uskon­non­va­pau­desta, eli oikeu­desta har­joit­taa ja olla har­joit­ta­matta uskon­toa. Voi­siko kou­lun sei­nälle ripus­taa kopion Leo­nardo da Vincin Vii­mei­sestä ehtool­li­sesta? Louk­kai­siko samassa tilassa oleva isla­min pro­feetta Muham­ma­dia esit­tävä his­to­rial­li­nen maa­laus mus­li­meja vai oli­siko se louk­kaus kris­tit­tyjä tai ateis­teja koh­taan?

Näi­hin kysy­myk­siin ei ole help­poja vas­tauk­sia, koska viime kädessä jokai­nen mää­rit­tele oman uskon­nol­li­suu­tensa rajat. Yhdelle kris­ti­tylle Paso­li­nin Mat­teuk­sen kat­so­mi­nen olisi kau­his­tus. Toi­nen iloit­see siitä, että ateis­ti­kin tun­nis­taa evan­ke­liu­mien ker­to­mus­ten tär­key­den.

Tie­tomme tai­de­teok­sen taus­toista voi vai­kut­taa monella tavalla käsi­tyk­seen tai­de­teok­sen kris­til­li­syy­destä. Juha Luo­des­lampi käytti tästä ker­ran esi­merk­kinä tai­de­teosta, joka muo­dos­tuu virt­saan upo­te­tusta krusi­fik­sista. Aja­tuk­sena tämä saat­taa tun­tua rie­naa­valta. Toi­sen tul­kin­nan mukaan virt­saan upot­ta­mi­nen liit­tyy mitä syväl­li­sim­min Martti Lut­he­rin Jee­suk­sen kär­si­mystä ja täy­del­listä alen­tu­mista koros­ta­vaan ris­tin­teo­lo­gi­aan. Mikä olisi häpeäl­li­sem­pää Juma­lalle, kuin upot­ta­mi­nen virt­saan?

Yksi­lö­ta­solla sen poh­ti­mi­nen, mikä tekee tai­teesta kris­til­listä tai uskon­nol­lista, on kaksi mer­ki­tystä. Yhtäältä se aut­taa ymmär­tä­mään kes­kus­te­lua uskon­nosta ja sen näky­mi­sestä jul­ki­sessa tilassa. Toi­saalta se aut­taa ihmistä tun­nis­ta­maan niitä syitä, miten ja miksi hän naut­tii tai­teesta. Ja ehkä myös naut­ti­maan tai­teesta enem­män ja useam­masta näkö­kul­masta.

Aina­kaan yksi­lön tasolla ei ole oikeita eikä vää­riä vas­tauk­sia sii­hen, mikä tekee tai­teesta kris­til­listä. Kyse on viime kädessä siitä, mitä asioita itse arvos­taa ja mitä näkee tär­keäksi suh­teessa omaan har­tau­den­har­joi­tuk­seensa.

Nau­tin­nol­li­sia het­kiä kris­til­li­sen ja ei-​kristillisen tai­teen parissa. Suo­sit­te­len jaka­maan koke­muk­sia ystä­vien kanssa. Se voi avata yllät­tä­viä näkö­kul­mia ja aja­tuk­sia tai­teesta.

Kir­joit­taja on uskon­non­fi­lo­so­fiasta innos­tu­nut teo­lo­gian mais­teri.

Teksti:
Kuvat: Saara Santala

Kommentit

Näppäile kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty*.

Kuka on Raamatun päähenkilö?

Turun yli­opis­tossa val­mis­teilla oleva väi­tös­tut­ki­muk­seni käsit­te­lee vuo­sina 1870–1920 suo­sit­tuja ja osin koko­naan uusia kuva-​aiheita suo­ma­lais­ten kirk­ko­jen alt­ta­ri­tau­luissa. Kes­kiössä ovat Alexan­dra Frosterus-​Såltinin (1837–1916) teok­set. Frosterus-​Såltin on mer­kit­tävä, jos­kin vähälle huo­miolle jää­nyt hen­kilö suo­ma­lai­sen alt­ta­ri­maa­lauk­sen ken­tällä. Hän oli var­hai­sim­pia koti­maassa kou­lu­tuk­sensa saa­neita nais­puo­li­sia tai­tei­li­joita ja run­saan tuo­tan­tonsa kautta vahva aikansa alt­ta­ri­tai­teen vai­kut­taja.

Alt­ta­ri­tau­lut ovat osa aikansa jul­kista tai­detta. Tut­ki­mani aika­kau­den teok­set ovat suu­ren luku­mää­ränsä ansiosta muo­kan­neet suo­ma­lai­sille sen mie­li­ku­van, mikä alt­ta­ri­tau­lusta tulee monille ensim­mäi­senä mie­leen. Siksi on huo­mio­nar­voista tut­kia teki­jöitä, jotka ovat vai­kut­ta­neet tiet­ty­jen kuva-​aiheiden ja kuvaus­ta­po­jen vali­koi­tu­mi­seen alt­ta­rille tiet­tynä aikana. Tar­kas­te­le­mani ajan­jakso oli monella tavalla mur­ros­kautta, jol­loin Suo­messa tapah­tui suu­ria muu­tok­sia paitsi yhteis­kun­ta­ra­ken­teen myös uskon­nol­li­sen elä­män tasolla. 

Uskon­nol­li­sen tun­teen ja pai­no­tuk­sen muu­tos näkyy alt­ta­ri­tau­lu­jen aiheissa. Aiem­min suo­sittu Vii­mei­nen Ehtool­li­nen hävisi kuvas­tosta lähes koko­naan ja Kris­tus ris­tillä -aiheen määrä väheni. Nii­den tilalle suo­sioon nousi taval­li­sia ihmi­siä sekä Kris­tuk­sen sosi­aa­lista toi­min­taa ja hänen ihmis­luon­to­aan koros­ta­via aihe­pii­rejä. Mie­len­kiin­toista on Jee­suk­sen kan­san parissa toi­mi­mi­sen lisään­ty­nyt kuvaus. Eri­tyi­sen suo­sittu aihe 1800-​luvun jäl­ki­puo­lella oli Tul­kaa minun tyköni, jossa eri ikä­luok­kien ja suku­puol­ten edus­ta­jat kokoon­tu­vat Kris­tuk­sen eteen. 

Alt­ta­ri­tau­lui­hin tuli myös nais- ja lap­siai­heita, joita ei aiem­malla vuo­si­sa­dalla nähty alt­ta­rilla.

Jee­sus siu­naa lap­sia sai suo­siota vasta Robert Wil­helm Ekma­nin (1808–1873) Hel­sin­gin van­han kir­kon alt­ta­ri­tau­lun myötä vuonna 1848. Sitä ennen ainoa tie­detty, nyt­tem­min kadon­nut, aiheen kuvaus on ollut Mynä­mäen kir­kossa, josta se pois­tet­tiin huo­no­kun­toi­suu­den vuoksi 1800-​luvun lopulla. Lapsi-​aiheen nousu alt­ta­rille liit­tyy aika­kau­den käsi­tyk­siin lap­suu­desta elä­män­vai­heena ja sen eri­tyis­laa­dun koros­ta­mi­seen.

Frosterus-​Såltinin maa­laa­massa Sär­ki­sa­lon kir­kon alt­ta­ri­tau­lussa (1897) väki­jou­kon kes­kellä sei­so­van Jee­suk­sen sylissä on pieni alas­ton lapsi. Oikealla kädel­lään Jee­sus tekee siu­naa­van eleen kohti nai­sen häntä koh­den kohot­ta­maa vau­vaa. Ylei­sem­min aika­kau­den teok­sissa lap­sia siu­naava Jee­sus kuvat­tiin istu­massa. Suo­messa Frosterus-​Såltinin kol­men maa­lauk­sen lisäksi vain häntä opet­ta­neen Ekma­nin van­han kir­kon alt­ta­ri­tau­lun Jee­sus sei­soo kan­na­tel­len lasta käsi­var­rel­laan. Frosterus-​Såltinin teos­ten rau­hal­li­nen ja lap­siin kes­kit­tyvä tun­nelma poik­keaa Ekma­nin maa­lauk­sesta, jossa Jee­suk­sen ja kat­so­jan huo­mio suun­tau­tu­vat ope­tus­lap­siin.

Frosterus-​Såltinin teok­sissa koros­tuu lem­peä lau­peus. Hen­ki­lö­koh­tai­nen yhteys lap­sen ja Kris­tuk­sen välillä pyhit­tää lap­sen, nos­taa tämän ole­muk­sen ihmis­luon­non ihan­ne­ti­laksi. Maa­lauk­sissa on kiin­nos­ta­vaa myös tapa, jolla Jee­sus pitää lasta sylis­sään vasem­man käden varassa alta­päin tuet­tuna. Hah­mo­jen ole­mus luo asso­si­aa­tioita kuva­tyyp­piin, jossa Neit­syt Maria pitää Jeesus-​lasta sylis­sään.

Frosterus-​Såltinin maa­lauk­sissa, eten­kin Kris­tus ja kanaa­ni­lai­nen nai­nen -aiheessa, nai­set esiin­ty­vät aktii­vi­sessa roo­lissa. He ovat hakeu­tu­neet kon­tak­tiin Kris­tuk­sen kanssa muut­taak­seen omaa tai las­tensa elä­mää. Luot­ta­mus Juma­lan armoon on voi­ma­kasta. Aiheissa voi nähdä yhtey­den aika­kau­den nais­asia­kes­kus­te­luun, nais­ten kut­su­mus­kä­si­tyk­seen ja hei­dän roo­liinsa kris­til­lis­so­si­aa­li­sen työn teki­jöinä. Tut­ki­muk­seni antaa aiem­paa syvem­män kat­sauk­sen vain vähän tut­ki­tun tai­tei­lija Alexan­dra Frosterus-​Såltinin tuo­tan­toon.

Kir­joit­taja on filo­so­fian mais­teri, joka val­mis­te­lee väi­tös­kir­jaa Turun yli­opis­ton His­to­rian, kult­tuu­rin ja tai­tei­den tut­ki­muk­sen lai­tok­sella nais- ja lap­siai­heista sekä lau­peu­den ja inhi­mil­li­syy­den tee­mo­jen käy­töstä suo­ma­lai­sissa alt­ta­ri­tau­luissa 1870–1920-luvuilla.

Teksti:
Kuvat: Ringa Takanen

Kommentit

Näppäile kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty*.

Mikä on Sebedeuksen poikien isän nimi?

Jär­jes­timme Aar­re­ai­tan ensim­mäi­sen tai­de­työ­pa­jan 22.1.2017 osana eku­mee­ni­sen rukous­vii­kon ohjel­maa Turussa, Pyhän Hen­ri­kin eku­mee­ni­sella tai­de­kap­pe­lilla. Hil­jen­nyimme rukoi­le­maan toi­nen tois­temme ja eku­me­nian puo­lesta, sanoin ja värein. Nyt jaamme tun­nel­mia ja aja­tuk­sia medi­ta­tii­vi­sesta rukous­maa­laus­pa­jasta. Haas­tat­te­limme myös kahta osal­lis­tu­jaa, Lii­siä ja Saraa.

Ystävykset Liisi ja Sara osallistuivat rukousmaalaustyöpajaan Taidekappelissa.

Ystä­vyk­set Liisi ja Sara osal­lis­tui­vat rukous­maa­laus­työ­pa­jaan Tai­de­kap­pe­lissa.

Rukous­maa­laus­työ­pa­jan taus­talla oli toive lähes­tyä kris­tit­ty­jen yhteyttä ja sen puo­lesta rukoi­le­mista uudella tavalla ja toteut­taa sitä myös kon­kreet­ti­sesti, teke­mällä yhdessä tai­detta. Tek­nii­kaksi valit­tiin akva­relli, sillä vesi­vä­rejä moni on aina­kin kokeil­lut, jol­loin kyn­nys itse maa­laa­mi­seen olisi toi­vot­ta­vasti pieni. Mär­kä­tek­niikka mah­dol­lis­taa moni­puo­li­sen ilmai­sun – oman fii­lik­sen mukaan voi tehdä val­ta­vaa mar­mo­ri­mai­sesti leviä­vää väri­pin­taa tai yksi­tyis­koh­taista teks­tuu­ria pie­nim­mällä mah­dol­li­sella sivel­ti­mellä. Tär­kein syy akva­rel­li­tek­nii­kan käyt­tä­mi­seen oli kui­ten­kin se, että sillä ei voi hel­posti maa­lata toi­sen työtä pii­loon, vaan jokai­nen jälki tuo teok­seen vain uusia ker­rok­sia. Tar­koi­tus oli, että jokai­nen osal­lis­tuu yhtei­sen maa­lauk­sen toteut­ta­mi­seen. Ei niin, että kukin maa­laa omaa rajat­tua aluet­taan pape­rista, vaan että koko koko­nai­suus toteu­te­taan yhdessä, tois­ten sivel­ti­men­ve­toja täy­den­täen ja jat­kaen.

Maalauspöytä on katettu valmiiksi alttarin ääreen.

Maa­laus­pöytä on katettu val­miiksi alt­ta­rin ääreen, odot­ta­maan rukous­het­ken alka­mista.

Työ­pöy­dälle alt­ta­rin ääreen on katettu etu­kä­teen val­miiksi pie­nistä akva­rel­li­pa­pe­reista yhteen tei­pattu maa­laus­pohja, sivel­ti­met, värit ja vesi­ku­pit. Ase­tumme odot­ta­maan pöy­dän ympä­rille. Syty­tän alt­ta­rilla kaksi kynt­ti­lää, vaikka tal­vi­au­rinko pais­taa lasi­re­lie­fien läpi niin kirk­kaasti, että liek­kejä tus­kin huo­maa. Ne ovat silti tär­keä merkki, rukous alkaa.

Rukoi­lemme kaik­kien Suo­men kirk­ko­jen ja mui­den kris­til­lis­ten yhtei­sö­jen puo­lesta sekä vel­jien ja sisar­ten puo­lesta ympäri maa­il­maa. Rukoi­lemme, että voi­simme tuoda rau­haa levot­to­muu­den kes­kelle, yhteyttä eri tavoin ajat­te­le­vien tai usko­vien kes­kelle. Rukoi­lemme, ettemme kos­kaan olisi niin oikeassa, että ylpey­temme ajaisi jon­kun pois Juma­lan yhtey­destä tai omasta yhtey­des­tämme. Rukoi­lemme jokai­sen pajaan osal­lis­tu­van puo­lesta, siu­nausta ja var­je­lusta, kaik­kea mitä tar­vit­semme ja mitä hyvä Jumala tah­too antaa. Kii­tämme tästä het­kestä ja pyy­dämme, että jokai­nen voisi osal­lis­tua roh­keasti omalla tyy­lil­lään, jät­tää jäl­kensä yhtei­seen koko­nai­suu­teen.

Sit­ten lop­pu­vat sanat. Rau­hal­li­nen, melo­di­nen pia­no­musiikki lai­te­taan soi­maan ja rukous jat­kuu, nyt sivel­ti­men­ve­toina ja väreinä, jotka hitaasti täyt­tä­vät koko maa­laus­poh­jan. Uppou­dumme maa­lauk­seen niin, että ajan kulku unoh­tuu.

Rukousmaalaus1-2017-15

Rukousmaalaus1-2017-16

Rukousmaalaus1-2017-18

“Se lop­pui yllät­tä­vän nopeasti, mutta itse asiassa minulle ehti juuri tulla tunne, että oli­sin nyt val­mis, kun musiikki lak­kasi soi­masta,” vas­taa Liisi kysyes­sämme, oliko työ­pa­jan vajaan tun­nin mit­tai­nen maa­lausaika sopiva. Sekä hän että Sara oli­vat yhtä mieltä siitä, ettei sitä kan­nat­taisi aina­kaan lyhen­tää, muu­ten tilanne tun­tuisi lop­pu­van kes­ken.

Haas­ta­tel­ta­vamme ovat ystä­viä sosi­aa­lia­lan opis­ke­lu­jensa ajoilta, joten esi­mer­kiksi musiik­ki­maa­laus toi­min­nal­li­sena mene­tel­mänä on kum­mal­le­kin hyvin tuttu. Sara kui­ten­kin pai­not­taa, että rukous­maa­laus tun­tui tilan­teena aivan eri asialta: “En tiedä, joh­tuiko se vain siitä, että olin ker­ran­kin itse osal­lis­tu­massa enkä ohjaa­massa, mutta oli tässä jotain muu­ta­kin eroa. Nyt toi­min­ta­malli oli spe­si­fioitu rukouk­seen. Myös se, että lop­pu­tu­losta teh­tiin yhdessä samalle pape­rille, aut­toi. Ei tul­lut jämäh­det­tyä yhteen asi­aan vaan kier­ret­tyä ympäri pöy­tää ja kat­sot­tua omia ja mui­den teke­mi­siä eri näkö­kul­mista.” Lii­si­kin ker­toi huo­man­neensa, että eri pape­reille eril­li­siä töitä teh­dessä tulee hel­posti tarve ver­tailla. “Nyt­kin kyllä seu­ra­sin, mitä muut teke­vät, mutta pikem­min­kin siksi, että yri­tin löy­tää har­mo­nian. Tun­tui hyvältä, että oli mah­dol­li­suus rau­hoit­tua maa­laa­mi­seen uudella tavalla.”

Maalaajat upputuneina työhönsä pianomusiikin säestyksellä.

“Kon­kre­tia hel­pot­taa ajat­te­lua. Mui­den osal­lis­tu­mi­sen kautta ymmär­tää sel­lai­sia aja­tuk­sia, joita ei olisi itse osan­nut maa­lata. Syn­tyy oival­luk­sia omasta ja mui­den maa­laus­jäl­jestä sekä nii­den vuo­ro­vai­ku­tuk­sesta,” poh­tii Liisi. “Jos­tain syystä olen oppi­nut, että toi­sen työn päälle maa­laa­mi­nen ei ole sal­lit­tua, mutta se toi teke­mi­seen aivan uusia tasoja.” Myös Saraa puhut­teli se, että vaikka jokai­nen kes­kit­tyi omaan teke­mi­seensä ja koko ajan oltiin hil­jaa, vuo­ro­pu­he­lua kui­ten­kin käy­tiin maa­laa­malla. Hän ker­toi, että työ­pa­jassa oli tur­val­li­nen olo ja rukoi­le­mi­nen kävi odo­tet­tua hel­pom­min, vaikka viime ker­rasta oli pitkä aika. “Mat­kalla tänne mie­tin, että apua, osaanko enää edes rukoilla.”

Rukousmaalaus1-2017-12 (1)

Kun jäl­ki­kä­teen jaoimme kap­pe­lin pen­keissä työ­pa­jan herät­tä­miä tun­teita ja aja­tuk­sia, huo­ma­simme, että jokai­sella oli nous­sut pin­taan hyvin eri­lai­sia asioita. Yksi koki elä­neensä viime kuu­kau­det syn­kissä ja ras­kaissa vesissä ja yllät­tyi, kun tässä tilan­teessa tart­tui luon­te­vasti kirk­kaim­piin värei­hin, toi­nen taas maa­lasi koko ajan samalla väri­na­pilla tasa­pai­not­taak­seen stres­saan­tu­nutta olo­aan. Joku antoi itsel­leen luvan kes­kit­tyä huo­lella yhteen koh­taan, samalla kun vie­rei­nen maa­laaja tunsi tar­vetta nivoa eril­li­siä osioita yhteen ja käytti sivel­lintä lähinnä maa­la­tak­seen peit­toon pape­riin jää­neet val­koi­set koh­dat. Rukous­maa­lauk­sessa on tilaa eri­lais­ten ihmis­ten eri­lai­sille teke­mi­sen tavoille ja tul­kin­noille, mikä toteut­taa eku­me­nian aja­tusta. Eku­me­nial­la­han tar­koi­te­taan kaik­kien kris­tit­ty­jen yhteyttä yli opil­lis­ten ja kult­tuu­ris­ten rajo­jen.

Rukous­maa­laus­työ­paja herätti aja­tuk­sia eku­me­niasta, mutta kos­ketti myös hen­ki­lö­koh­tai­sella tasolla. Itse koin eri­tyi­sen tär­keäksi lyhyen, mutta avoi­men ja luot­ta­muk­sel­li­sen kes­kus­te­lun, joka käy­tiin työ­pa­jan jäl­keen. Se oli myös osoi­tus siitä, että paja oli toi­mi­nut toi­vo­tulla tavalla. Lopuksi kaikki sai­vat mukaansa palan yhteis­teok­sesta.

Rukousmaalaus1-2017-24

Herra, tai­vaan ja maan luoja, rakas­tava ja armah­ta­vai­nen.
Me ylis­tämme sinua. Me rakas­tamme sinua.
Me pyy­dämme sinulta anteeksi puut­tei­tamme, eri­tyi­sesti syn­te­jämme ykseyttä vas­taan.
Me kii­tämme sinua elä­mästä ja kai­kista lah­joista, joita olet meille anta­nut. Kii­tämme sinua jo saa­vu­te­tuista aske­lista kohti ykseyttä.
Pyy­dämme sinulta myös armoa jat­kaak­semme vael­lus­tamme sinun tah­tosi mukaan. Tah­domme olla täy­sin sinun käy­tös­säsi, jotta sinä voi­sit viedä eteen­päin ja toteut­taa sen rak­kau­den ja yksey­den suun­ni­tel­man, jonka olet aja­tel­lut meitä var­ten.
Sinä tie­dät, että janoamme ykseyttä ja rau­haa kes­kuu­teemme ja koko maa­il­maan. Vai­kuta sen vuoksi sinä meissä, niin että me voimme olla mah­dol­li­sim­man hyvin yhtä ja että kukin meistä ja me kaikki yhdessä voimme olla rau­hasi väli­kap­pa­leita.
Sinulle pyhä kol­mi­nai­suus, Isä ja Poika ja Pyhä Henki olkoon ylis­tys ja kun­nia nyt ja aina ja ian­kaik­ki­sesti.

(Rukous yksey­den puo­lesta. Suo­men eku­mee­ni­nen neu­vosto Chiara Lubic­hin rukouk­sen poh­jalta.)

Haas­ta­tel­ta­vien pyyn­nöstä he esiin­ty­vät teks­tissä etu­ni­mil­lään.

Teksti:
Kuvat: Saara Santala

Kommentit

:

Hieno idea ja keino etsiä tietä kohti yhteyttä; maa­la­taan yhdessä samaa kuvaa, rukoil­laan ja jae­taan.

:

Kii­tos! Kon­septi toimi kyllä hyvin – toi­vot­ta­vasti pää­semme pian kokei­le­maan sitä vähän suu­rem­mal­la­kin jou­kolla!

Vastaa

www.taidekappeli.fi:

Kau­nis kii­tos eku­mee­ni­sen rukous­vii­kon Rukous­maa­lauk­sesta. Teksti kuvi­neen avasi oivasti rukous­maa­lauk­sen kul­kua. Toi­von, että pää­semme toteut­ta­maan rukous­maa­lauk­sia tai­de­kap­pe­lissa jat­kos­sa­kin!

:

Kii­tos sinulle ja kap­pe­lille, oli ilo! Hie­noa, jos jul­kai­susta välit­tyi työ­pa­jan eri­tyis­laa­tui­nen tun­nelma. Toi­vo­taan tosi­aan, että yhteis­työ jat­kuu, rukous­maa­lauk­sen mer­keissä ja muu­ten­kin!

Vastaa

Näppäile kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty*.

Mikä on tämän sivuston nimi?