Aarreaitta

Vie­re­män lukio kut­sui Aar­re­ai­tan vie­rai­le­maan UE5-​kurssilla, joten tein jou­lun alla muka­van parin päi­vän visii­tin Pohjois-​Savoon ja nyt on aika ker­toa hiu­kan mat­ka­kuu­lu­mi­sia. “Uskon­not tie­teessä, tai­teessa ja popu­laa­ri­kult­tuu­rissa” -kurs­sin lisäksi osal­lis­tuin lop­pu­jen lopuksi myös kah­delle kuva­tai­teen kurs­sille ja opo-​tunnillekin. Tämä oli Aar­re­ai­tan ensim­mäi­nen kou­lu­vie­railu, mutta ei var­masti vii­mei­nen.

Sekä uskon­non että kuva­tai­teen opet­ta­jat antoi­vat vapaat kädet oppi­tun­tien suun­nit­te­luun. Tämä oli hieno luot­ta­muk­sen osoi­tus, mutta myös pieni haaste, sillä kurs­si­si­säl­löt ovat laa­joja. Koska ulko­puo­lelta ei juuri suit­sittu inno­kasta vie­rai­le­vaa opet­ta­jaa, pää­tin pysy­tellä perus­asioissa ja kes­kit­tyä syven­tä­mään muu­ta­maa mie­les­täni oleel­li­sim­mista poin­teista: Tah­doin kris­til­li­sen kuva­tai­teen his­to­rian lisäksi nos­taa esiin eri­tyi­sesti nyky­tai­detta – tun­tui tär­keältä muis­tut­taa nuo­ria siitä, että kris­til­li­nen taide ei jää­nyt kes­kia­jalle. Lisäksi tah­doin koros­taa, ettei­vät kris­til­li­nen kuva­taide ja visu­aa­li­nen kult­tuuri ole rajau­tu­neet ainoas­taan kirk­koi­hin, vaan ovat elävä osa muu­ta­kin suo­ma­laista kult­tuu­ria.

UE5-​kaksoistunnin tavoit­teena oli ker­toa Aar­re­ai­tan kautta suo­ma­lai­sesta kris­til­li­sestä kuva­tai­teesta sekä hah­mo­tella kris­til­li­sen tai­teen 2000-​vuotisen his­to­rian suun­ta­vii­voja. Olin anta­nut ennak­koon koti­teh­tä­väksi tutus­tua Aitan net­ti­si­vui­hin ja lukea sieltä pari vuotta sit­ten kir­joit­ta­mani artik­ke­lin “Onko kris­ti­nusko kuva­kiel­tei­nen uskonto?”. Teksti alkaa juu­ta­lais­kris­til­lis­ten alkuseu­ra­kun­tien suh­teesta kuviin ja toi­mii siten sopi­vana joh­dan­tona ja taus­ta­ma­te­ri­aa­lina kris­til­li­sen tai­teen aika­ja­nalle.

Poi­min suo­ma­lai­sen kris­til­li­sen tai­teen his­to­riasta muu­ta­mia pää­point­teja, jotka esi­tin teos­ku­vien kanssa. Esi­mer­kiksi Albert Edel­fel­tin Kris­tus ja Mata­leena (1890) ker­toi, kuinka 1800-​luvulla alet­tiin raken­taa yhte­näistä suo­ma­lai­suutta, johon myös kris­ti­nus­kon kat­sot­tiin oleel­li­sesti kuu­lu­van. Tuol­loin monista kris­ti­nus­kon ker­to­muk­sista oli ole­massa jon­kin­lai­set pai­kal­lis­ver­siot ja teh­tiin pal­jon tai­de­teok­sia, jotka kuva­si­vat perin­teistä suo­ma­laista kris­til­li­syyttä tai kris­ti­nus­kon his­to­riaa nykyi­sen Suo­men alu­eella. Nyky­tai­teen puo­lelta nos­tin esiin muun muassa Pauno Poh­jo­lai­sen tuo­tan­non, joka on lois­tava esi­merkki pit­kä­jän­tei­sestä kris­til­lis­ten tee­mo­jen tun­nus­tuk­sel­li­sesta tut­ki­mi­sesta, joka ei kui­ten­kaan rajoitu kris­tit­ty­jen oman pii­rin sisälle. Lisäksi tai­tei­lija asuu ja työs­ken­te­lee Kuo­piossa, lähellä Vie­re­mää, ja arve­lin pai­kal­li­suu­den teke­vän tai­tei­li­jasta nuo­rille hel­posti lähes­tyt­tä­vän. Moni tie­si­kin Poh­jo­lai­sen jo entuu­des­taan.

Kuva: Mirja Mar­jo­niemi.

Uskon­non leh­tori Pirjo Kamaja kom­men­toi vie­rai­lua:

“Kaik­ki­aan haluai­sin antaa sel­laista palau­tetta, että vie­rai­lusi oli erit­täin ter­ve­tul­lut. Eri­tyi­sesti näkö­kul­mat ja teo­se­si­mer­kit kris­til­li­sestä nyky­tai­teesta teki­vät vai­ku­tuk­sen sekä opis­ke­li­joi­hin että opet­ta­jaan. Pitä­mäl­läsi oppi­tun­nilla tuli hie­nosti esille UE5-​kurssin ydin­sy­din­sa­noma siitä, kuinka kris­til­li­nen taide on vai­kut­ta­nut ja yhä edel­leen vai­kut­taa kult­tuu­rimme monissa ker­rok­sissa. – – tun­tui, että pel­käs­tään UE5 kurs­sin asioita olisi halun­nut kuun­nella koko päi­vän!

Myös opis­ke­li­jat kehui­vat vie­rai­luasi mie­len­kiin­toi­seksi ja raik­kaaksi vaih­te­luksi nor­maa­liin aher­ta­mi­seen. Myös se oli hie­noa, että samat opis­ke­li­jat pää­si­vät ilta­päi­vällä itse teke­mään aihee­seen liit­ty­vän teok­sen.”

Opo-​tunnilla lukion audi­to­riossa Pirjo Kama­jan kanssa. Kuva: Mirja Mar­jo­niemi.

Kah­della kuva­tai­teen oppi­tun­nilla käsit­te­limme kris­til­li­siä sym­bo­leita. Kes­kus­tel­tuamme het­ken sym­bo­leista yli­pää­tään otet­tiin lähem­pään tar­kas­te­luun risti, kris­ti­nus­kon tär­keim­mäksi nous­sut sym­boli. Tutus­tuimme aihee­seen ensin Anneli Lep­pä­sen artik­ke­lin kuvae­si­merk­kien kautta. “Uskon­nol­li­nen esine tai­teena ja ope­tuk­sen väli­kap­pa­leena” -teks­tin lopussa on esi­telty eri­lai­sia ris­tejä ja kuvattu, kuinka samaa sym­bo­lia on varioitu monin tavoin eri kult­tuu­reissa ja eri aikoina. Lisäksi käy­tin näil­lä­kin tun­neilla nykytaide-​esimerkkinä jo tut­tua Poh­jo­lai­sen tuo­tan­toa, jossa eri­lai­set risti-​muunnelmat ovat läpi vuo­si­kym­men­ten tois­tuva teema. Jokai­nen eri­lai­nen risti koros­taa tutusta sym­bo­lista jotain tiet­tyä puolta, tar­joaa sii­hen oman näkö­kul­mansa.

Alus­tuk­sen jäl­keen opis­ke­li­jat toteut­ti­vat omat risti-​versionsa vapaa­va­lin­tai­sella tek­nii­kalla. Kes­ki­tyimme ilmai­suun, oman tul­kin­nan ja näkö­kul­man välit­tä­mi­seen, joten keho­tin valit­se­maan tar­jo­tuista työ­vä­li­neistä sel­lai­sia, jotka oli­si­vat jo ennes­tään tut­tuja. Tun­tien lop­puun jätet­tiin sen ver­ran aikaa, että jokai­nen sai jakaa ideansa ja ker­toa, miksi oli läh­te­nyt teke­mään ris­tistä juuri tie­tyn­laista. Toteu­tuk­sissa oli hie­noja oival­luk­sia ja per­soo­nal­lista otetta. Mie­leen jäi­vät esi­mer­kiksi punai­silla veri­rois­keilla vii­meis­telty, ris­tin alku­pe­räi­sestä käyt­tö­tar­koi­tuk­sesta muis­tut­tava dra­maat­ti­nen tul­kinta ja abstrak­teista, ker­rok­sel­li­sista ja toi­siinsa sekoit­tu­vista väri­pin­noista muo­dos­tuva risti. Oppi­laat teki­vät työt val­miiksi seu­raa­van vii­kon kuvis­tun­neilla kuva­tai­teen leh­tori Eevi Heis­ka­sen kanssa. Hän arveli, että päi­vän aikana esiin nous­seet asiat saat­ta­vat tule­vai­suu­dessa muu­ten­kin pää­tyä mukaan oppi­tun­neille.

Kii­tok­set Vie­re­män lukion väelle muka­vasta päi­västä!

Kaikki Aarreaitta-​materiaali on vapaasti käy­tet­tä­vissä ope­tus­tar­koi­tuk­sessa, niin kou­luissa kuin seu­ra­kun­nis­sa­kin, mutta voi­daan myös mie­lel­lään kes­kus­tella oppi­tun­nin, luen­non tai työ­pa­jan jär­jes­tä­mi­sestä yhdessä.

Teksti:
Kuvat: Mirja Marjoniemi ja Pauliina Nyqvist

Kommentit

Näppäile kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty*.

Mikä on tämän sivuston nimi?

Saata, Herra, lepoon nuk­ku­nei­den pal­ve­li­jaisi [luet­tele nimet] sie­lut. Anna heille anteeksi kaikki hei­dän syn­tinsä, jotka he ovat vapaalla tah­dolla tai tah­to­mat­taan teh­neet ja ota hei­dät val­ta­kun­taasi. Suo hei­dän päästä ian­kaik­ki­sista lah­jois­tasi osal­li­siksi ja anna hei­dän naut­tia lop­pu­mat­to­man autu­aan elä­män iloa. (Orto­dok­sin rukous, kun tuo­hus syty­te­tään vai­na­jien muis­te­lu­pöy­dän edessä.)

Tuo­hus­ten eli kirk­ko­kynt­ti­löi­den käyttö on läh­töi­sin orto­dok­si­sesta perin­teestä. Ne val­mis­te­taan yleensä puh­taasta mehi­läis­va­hasta, sillä tuo­hus sym­bo­loi läm­mintä ja puh­dasta rukousta, joka tuo valoa kris­ti­tyn elä­mään. Suo­men orto­dok­si­sen kir­kon mukaan ”Palava tuo­hus kuvaa rukousta, tuo­huk­sen valo hen­gel­listä valis­tusta ja sen puh­taus rukous­tun­tei­tamme ja toi­vei­tamme.”

Orto­dok­si­sessa kir­kossa rukous ja tuo­huk­set kuu­lu­vat yhteen myös kon­kreet­ti­sesti, sillä tuo­huk­sen sytyt­tä­mi­sen yhtey­dessä lue­taan tilan­tee­seen sopiva rukous hil­jaa mie­lessä ja teh­dään ris­tin­merkki. Myös iko­nin suu­te­le­mi­nen on mah­dol­lista, mikäli tuo­hus syty­te­tään iko­nin eteen. Tuo­huk­sia voi kirk­ko­ti­lan lisäksi polt­taa missä tahansa muu­al­la­kin, esi­mer­kiksi kotona tai hau­taus­maalla, mutta sil­loin­kin nii­den käy­tön tulisi liit­tyä rukous­ti­lan­tee­seen.

Tuo­huk­sista on tul­lut osa myös mui­hin kirk­ko­kun­tiin kuu­lu­vien har­tau­den­har­joi­tusta. Orto­dok­si­nen kirkko hyväk­syy eku­me­nian hen­gessä tuo­hus­ten käy­tön muu­al­la­kin kris­ti­kun­nassa: Suo­men orto­dok­si­sen kir­kon käyt­töön tule­vat tuo­huk­set val­mis­te­taan Lin­tu­lan luos­ta­rissa, josta toi­mi­te­taan tuo­huk­set myös Suo­men evan­ke­lis­lu­te­ri­lai­sen kir­kon tar­pei­siin. Niitä käy­te­tään esi­mer­kiksi rukous­kynt­ti­löinä rukous­het­kien yhtey­dessä. Orto­dok­si­seen ehtool­li­sen viet­toon voi­vat osal­lis­tua vain sii­hen val­mis­tu­neet orto­dok­si­sen kir­kon jäse­net, mutta Orto­dok­si­suus ja eku­me­nia -teok­sen mukaan muut­kin voi­vat osal­lis­tua pal­ve­luk­seen esi­mer­kiksi ”sytyt­tä­mällä tuo­huk­sia, suu­te­le­malla pyhiä iko­neita ja elä­väk­si­te­ke­vää Ris­tiä.”

Kynt­ti­län sytyt­tä­mi­nen on kaik­kia kris­tit­tyjä yhdis­tävä ele. Kynt­ti­län valo osana kir­kol­li­sia toi­mi­tuk­sia kas­teesta hau­taan siu­naa­mi­seen muis­tut­taa maa­il­man valosta, Kris­tuk­sesta, läpi maan­pääl­li­sen elä­mämme.

Tietoisku,tuohus1

Lue lisää esi­mer­kiksi:

ortodoksi.net: Tuo­hus. http://www.ortodoksi.net/index.php/Tuohus

Joen­suun orto­dok­si­nen seu­ra­kunta 2016: Orto­dok­si­suus ja eku­me­nia. Käy­tän­nön näkö­kul­mia eku­mee­ni­seen yhteis­työ­hön.
http://www.joensuunortodoksit.fi/wp-content/uploads/2016/12/ORTODOKSISUUS-JA-EKUMENIA.pdf

Suo­men ev.lut. kir­kon kirk­ko­hal­li­tuk­sen jul­kai­suja 2006: 4. Sinä olet kans­sani. Kir­kol­lis­ten toi­mi­tus­ten opas.
http://kirkkokasikirja.fi/toimitusten_opas.pdf#page=8

Teksti:
Kuvat: Pauliina Nyqvist

Kommentit

:

Napakka tie­toisku! Lin­kit käte­viä hei­dän kan­nalta, jotka halua­vat pereh­tyä asi­aan lisää.

Vastaa

Näppäile kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty*.

Mikä on tämän sivuston nimi?

Hel­sin­gin Ilmes­tys­ma­jalla jär­jes­tet­tiin syys­kuussa vii­kon­lo­pun kes­tävä Pro­fee­tal­li­suus & Luo­vuus -tapah­tuma, joka koos­tui ylis­tys­juh­lista ja työ­pa­joista. Eri­lai­set tai­de­muo­dot oli­vat edus­tet­tuna, kuvataide-, musiikki-, tanssi- ja teat­teri -työ­pa­jat sai­vat innos­taa ihmi­siä käyt­tä­mään kaik­kea luo­vuut­taan, jonka Jumala on heille anta­nut. Kuinka pro­fee­tal­li­suus voi näkyä luo­vuu­dessa?

Pro­fee­tal­li­suus on Juma­lan rak­kau­den, toi­von ja tule­vai­suu­den esille tuo­mista, joka raken­taa, roh­kai­see ja loh­dut­taa. Vii­kon­lo­pun aikana käsi­tel­tiin, kuinka pro­fee­tal­li­suus ja luo­vuus ovat Juma­lan sydä­mellä ole­via asioita, jotka voi­vat vai­kut­taa ihmi­sen hen­ki­lö­koh­tai­seen elä­mään, seu­ra­kun­taan tai jopa koko kan­saan hyvin upealla ja muut­ta­valla tavalla! 

Mitä pro­fee­tal­li­suus on?  Pro­fee­tal­li­suus on yksin­ker­tai­suu­des­saan sitä, että kuun­te­lemme mitä Isä haluaa sanoa ja ilmai­semme sanoin, kuvin, lii­ke­kie­len tai muun ilmai­sun avulla sen. Juma­lan sydä­meltä tuleva pro­fe­tia aina nos­taa, kehoit­taa ja raken­taa. Se ei kos­kaan tuo­mitse eikä paina alas, vaan voisi sanoa, että kun ihmi­nen saa pro­fe­tian, se on kuin Juma­lan suu­delma – niin täynnä rak­kautta.

Mikä oli­kaan aja­tus tuon Pro­fee­tal­li­suus & Luo­vuus -vii­kon­lo­pun tapah­tu­man takana? Uskon, että Jumala haluaa herä­tellä luo­vuutta Suo­men seu­ra­kun­nissa ja hänen lap­sis­saan.

Jotain ihmeel­listä tapah­tuu aina kun ylis­te­tään Juma­laa. Esi­mer­kiksi Apos­to­lien teoissa luvussa 16 ker­ro­taan, kuinka Paa­vali ja Sii­las van­ki­lassa olles­saan alkoi­vat lau­la­maan ja ylis­tä­mään Juma­laa. Sil­loin ei vain ainoas­taan hei­dän omat kah­leensa kat­ken­neet, vaan myös van­ki­lan ovet ja kaik­kien mui­den­kin kah­leet auke­ni­vat! Mitä voisi tapah­tua Suo­messa, jos kaikki luo­vuus ylis­täisi Juma­laa?

Minä rakas­tan koko sydä­mes­täni maa­laa­mista ja se on yksi tavois­tani, jolla haluan osoit­taa ylis­tys­täni Juma­lalle. Seu­ra­kun­nan kokouk­sessa minä maa­laan ylis­tys­het­ken aikana tau­luun sen kuvan taikka sanan, jonka koen Isän suu­ressa rak­kau­des­saan puhu­van juuri sii­hen kokouk­seen. Se on kuin maa­lattu pro­fe­tia, joka on täynnä rak­kautta, toi­voa ja tule­vai­suutta. Juma­lan armosta nämä maa­lauk­set eivät ole ainoas­taan saa­neet vain minua hyvin nöy­räksi ja sanat­to­maksi Tai­vaan Isän suu­ren rak­kau­den edessä, vaan ne ovat myös saa­neet olla roh­kai­suksi muille ihmi­sille. Jumala voi luo­vuu­den kautta puhua teki­jälle itsel­leen, mutta sillä voi myös ilmaista Juma­lan rak­kautta toi­sille.

Uskon, että pro­fee­tal­li­suus, joka on Juma­lan äänen rak­kau­del­li­sen äänen kuun­te­le­mista ja sen jul­ki­tuo­mista, sekä luo­vuus, joka edus­taa mei­dän syvintä ylis­tystä Juma­lan puo­leen, voi­vat yhdessä muut­taa täy­sin mei­dän kaik­kien hen­ki­lö­koh­taista elä­mää ja sen kautta myös koko Suo­men maata. Suomi saa oppia tun­te­maan kuka mei­dän Luo­jamme on ja kuinka pal­jon Hän on meitä rakas­taa. Kun annamme luo­vuu­temme ja ylis­tyk­semme Juma­lalle, sillä on todella suuri voima ja vai­ku­tus!

Kir­joit­taja on Hel­sin­gin Ilmestysmaja-​seurakunnan tai­de­vas­taava.

Teksti:
Kuvat: Sanni Tunturipuro

Kommentit

Näppäile kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty*.

Mikä on tämän sivuston nimi?