Aarreaitta

Omena on vakiin­tu­nut hyvän ja pahan tie­don puun hedel­män  kuvaksi kris­til­li­sessä kuva­tai­teessa ja popu­laa­ri­kult­tuu­rissa. Tosin, jos hyvän ja pahan tie­don puu tul­ki­taan ver­taus­ku­val­li­sesti, sen hedelmä voisi olla yhtä lailla mikä tahansa asia, joka tar­joaa tie­toa. Raa­ma­tus­ta­kaan ei löydy ome­na­tul­kin­nalle suo­ria perus­teita. Hie­ro­ny­mok­sen Vul­ga­tassa lati­nan­kie­li­nen sana ”malum” kui­ten­kin tar­koit­taa sekä pahaa että ome­naa – kak­sois­mer­ki­tys ker­too, että sym­boli on vanha.

Kris­til­li­sessä kuvas­tossa omput alkoi­vat domi­noida kes­kia­jan lopulla, vaikka aiem­min hyvän ja pahan tie­don puun hedelmä kuvat­tiin useim­mi­ten vii­ku­nana. Jee­suk­sen kädessä kuvat­tuna ome­nalla vii­ta­taan syn­nin kan­ta­mi­seen ja sovit­ta­mi­seen, kuten esi­mer­kiksi Lucas Cra­nac­hin maa­lauk­sessa Neit­syt ja lapsi.

Nyky­ään­kin ome­nalla kuva­taan usein viet­te­lyk­siä, syn­tiä ja syn­tiin­lan­kee­musta. Melko tuo­reena esi­merk­kinä tulee mie­leen Dome Karu­kos­ken elo­kuva Kiel­letty hedelmä (2009), jossa les­ta­dio­laiyh­tei­sössä kas­va­neet nuo­ret läh­te­vät Hel­sin­kiin etsi­mään itse­ään. Tytöt kyläi­le­vät liik­keestä eron­neen, paheel­li­sena pide­tyn Eeva-​isosiskon luona, joka hou­kut­te­lee mais­ta­maan ome­nasta teh­tyä sii­de­riä.

Tie­tois­kun poh­jana on käy­tetty Sanansaattaja-​lehden (11/​2018) Tyhmä kysy­mys -pals­talle kir­joit­ta­maani vas­tausta kysy­myk­seen “Miksi kiel­letty hedelmä kuva­taan aina  ome­nana, vaikka Raa­ma­tussa ei ole mää­ri­telty, mistä hedel­mästä on kyse?”

Lue lisää esi­mer­kiksi:

Ilpo Kari Raa­ma­tun­lu­ki­jain Lii­ton sivuilla:
https://rll.fi/2017/11/minka-puun-hedelman-eeva-soi/

Liisa Väi­sä­nen Kirkko ja kau­punki -leh­dessä:
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/symbolit-selviksi-5-5-ome-1

Pentti Lem­piäi­nen, 2006: Kuvien kieli Ver­taus­ku­vat uskossa ja elä­mässä

Teksti:
Kuvat: www.pexels.com/photo/four-red-apple-fruits

Kommentit

Näppäile kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty*.

Mikä aarre on julkaisun tykkää-nappulassa?

Aurin­komme ylös­nousi, pais­taa voit­to­vuo­rella. Läm­min valo sieltä lois­taa, surut, mur­heet hajot­taa. Kokoon tul­kaa, tai­vaan lin­nut, suvi-​ilmaan puh­taa­seen. Viser­tä­kää, pie­net lei­vot, vii­ni­puussa tuo­reessa. (Suo­men evankelis-​luterilaisen kir­kon vir­si­kirja, vir­ren 105 ensim­mäi­nen säkeistö.)

Aurinko ja sen tar­joama valo ja lämpö ovat kai­kissa kult­tuu­reissa tun­nis­tet­tava elä­män sym­boli. Itse aurin­koa pal­vot­tiin juma­luu­tena esi­mer­kiksi Egyp­tissä, jossa aurin­gon­ju­mala Khepri kul­jetti täh­teä kuin uut­tera sit­ti­son­tiai­nen lan­ta­kik­ka­retta. Krei­kassa taas Helios kiisi vau­nuil­laan halki tai­vaan­kan­nen.

Aurin­gon kuva voi olla hel­pompi yhdis­tää eri­lai­siin luon­no­nus­kon­toi­hin kuin kris­ti­nus­koon. Aurinko ei ole­kaan siinä mie­lessä vakiin­tu­nut kris­till­li­seksi sym­bo­liksi kuin esi­mer­kiksi risti, kala tai kyyhky. Se on kui­ten­kin pal­jon käy­tetty ver­taus­kuva sekä kir­jal­li­sesti että kuval­li­sesti.

Kris­ti­nus­kossa aurin­koa voi­daan pitää eri­tyi­sesti kol­miyh­tei­sen Juma­lan kah­den per­soo­nan, Isän (Jumala, Luoja) ja Pojan (Kris­tuk­sen), ver­taus­ku­vana. Pysyvä, elä­mää yllä­pi­tävä voima kuvaa Luo­jaa ja Juma­lan vai­ku­tusta ja läs­nä­oloa maa­il­massa: Jumala sanoi: ”Tul­koon valo!” Ja valo tuli. (1.Moos.1: 3) Hän antaa aurin­konsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähet­tää sateen hurs­kaille ja juma­lat­to­mille. (Matt.5: 45) Aurin­gon­nousu viit­taa Isän jat­ku­vaan luo­mis­työ­hön, mutta myös Poi­kaan ja pää­siäi­sen ylös­nouse­muk­seen. Jee­sus itse kut­suu itse­ään maa­il­man valoksi: Minä olen maa­il­man valo. Se, joka seu­raa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elä­män valo. (Joh.8: 12.) Evan­ke­lis­toista Mar­kus ja Luu­kas ker­to­vat, että Jee­suk­sen kuo­le­man aikaan aurin­ko­kin  pimeni (Mark.15: 33, Luuk.23: 44).

Aurin­koa pide­tään siis toi­saalta Juma­lan siu­nauk­sen, toi­saalta itse Juma­lan ver­taus­ku­vana. Kon­kreet­ti­nen aurinko on kui­ten­kin kris­ti­nus­kossa osa Juma­lan luo­maa maa­il­man­kaik­keutta ja hänelle ala­mai­nen: Ylis­tä­kää häntä, aurinko ja kuu, ylis­tä­kää häntä, kirk­kaat täh­det! (Ps.148: 3)

Raa­ma­tun moni­käyt­töi­nen kie­li­kuva on välit­ty­nyt myös kris­til­li­seen kuva­tai­tee­seen. Päivä pais­taa para­tii­sissa ja mes­su­ka­su­koissa. Heli Mäen mukaan aurinko on esiin­ty­nyt kirk­ko­tai­teessa Kris­tuk­sen sym­bo­lina aina 300-​luvulta läh­tien, siis siitä saakka kun kirk­ko­taide on alka­nut kehit­tyä. Juma­lal­li­sen valon hei­jas­tu­mia ovat myös kato­li­sen ja orto­dok­si­sen kir­kon kuva­kult­tuu­rista tutut pyhien säde­ke­hät.

Lue lisää:

Dor­ling Kin­ders­ley: Sym­bo­lit & mer­kit. Alku­perä ja mer­ki­tys. Suo­men­kie­li­nen lai­tos, Gum­me­rus 2009.

Heli Mäki: Kris­til­li­set sym­bo­lit, kuva­taide. helimaki3@weebly.com.

Kuo­pion museo KUHMU: Amanda Malm­ber­gin kasu­kat. 15.2.2016 https://kuopiontuomiokirkko200.wordpress.com/2016/02/15/amanda-malmbergin-kasukat/

Tam­pe­reen kirk­ko­sa­no­mat -net­ti­lehti: Sanat ja sym­bo­lit. http://www.tampereenkirkkosanomat.fi/8.

Teksti:
Kuvat: Marjaana Kojo-Eskola

Kommentit

Näppäile kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty*.

Mikä on Sebedeuksen poikien isän nimi?

­­­Viime kesänä pää­dyin toteut­ta­maan vesi­vä­ri­maa­laus­pro­jek­tia, joka vei minut mat­kalle Suo­men ympäri. Pro­jekti oli mukana Suomi 100 -juh­la­vuo­si­hank­keessa ja sen tavoit­teena oli juh­lis­taa Suo­men itse­näi­syyttä vesi­vä­reillä maa­la­ten. Kier­sin kaikki Suo­men maa­kun­nat rep­pu­reis­sa­ten, mistä muo­dos­tui­kin mel­koi­nen tut­ki­mus­matka.

Vie­rai­lin monilla paik­ka­kun­nilla, joissa en ollut kos­kaan aiem­min käy­nyt. En tun­te­nut kau­pun­geissa vält­tä­mättä ketään ja toi­si­naan ainoa tuttu asia oli hori­son­tissa hää­möt­tävä risti.

Kirk­koark­ki­teh­tuuri on jol­lain tapaa aina kieh­to­nut minua ja pää­dyin maa­laa­maan sekä valo­ku­vaa­maan useita kirk­koja.  Sen lisäksi pää­dyin toi­si­naan myös ihas­te­le­maan kirk­ko­jen sisään kät­key­ty­vää tai­detta. Halusin pyhit­tää muu­ta­man het­ken mat­kas­tani myös sille, että käve­lin san­ka­ri­hau­doilla kun­nioit­ta­massa sodan uhrien muis­toa ja poh­ti­massa pro­jek­tini itsenäisyys-​teemaa. Oli luon­te­vaa aloit­taa uuden paik­ka­kun­nan tut­ki­mi­nen juuri kir­kon ääreltä.

Koen kris­ti­nus­kon yhä ole­van tär­keä osa Suo­mea, sen his­to­riaa ja suo­ma­lai­sia mai­se­mia. Kir­kot ovat usein niin suur­ten kau­pun­kien kuin pien­ten pitä­jien kes­kuk­sia, jonne ihmi­set ovat pys­ty­neet kul­ke­maan ja hil­jen­ty­mään arkensa ääreltä. Nii­den suo­jissa todis­te­taan monia ihmi­sen elin­kaa­ren vai­heita: syn­ty­män juh­lasta rip­piin, avio­lii­tosta vain­ajan siu­naa­mi­seen. Kirkko on monelle sen vuoksi pyhä paikka ja uuti­set kirk­ko­pa­loista saa­vat minut aina surul­li­seksi ja miet­te­li­ääksi.

Poh­jim­mil­taan kirkko on minulle kui­ten­kin tur­va­paikka, jonne olen aina ter­ve­tul­lut hil­jen­ty­mään. Kun mat­kalla koin oloni neu­vot­to­maksi tai eksy­neeksi, kir­kosta löy­tyi aina jon­kin­lai­nen lohtu ja ennen kaik­kea toivo.  Usein elä­mässä on vai­keaa ymmär­tää, miksi asiat kul­ke­vat omia rato­jaan. Kir­kon äärellä loh­dul­li­nen aja­tus asioi­den tar­koi­tuk­sel­li­suu­desta palasi usein mie­leeni ja mat­kaa oli taas kevyempi jat­kaa.

Omassa tai­tees­sani ja elä­mäs­säni pyrin toteut­ta­maan van­haa lati­nan­kie­listä luos­ta­ri­sa­non­taa ”ora et labora”, rukoile ja tee työtä. Siitä on muo­tou­tu­nut elä­mäni peri­aate, joka ei tunnu pet­tä­vän kos­kaan. Mat­kani aikana oli het­kiä, jol­loin en tien­nyt lain­kaan mihin seu­raa­vaksi rep­puni kanssa suun­tai­sin. Mutta jos yrit­tää par­haansa ja luot­taa Juma­lan joh­da­tuk­seen, löy­tää kyllä perille.

Kir­kon por­tailla levä­tes­säni kerä­sin näistä aja­tuk­sista voi­maa mat­kani jat­ka­mi­seen. Nyt matka on tur­val­li­sesti tehty ja voin huo­kaista hil­jai­sen kii­tok­sen upealle koke­muk­selle.

Kir­joit­taja rep­pu­reis­sasi viime kesänä Suo­men halki maa­la­ten koti­maan mai­se­mia pos­ti­kor­tin kokoi­siin akva­rel­li­teok­siin. Pro­jekti oli osa viral­lista Suomi 100 -juh­la­vuo­den ohjel­maa. suomivesivarein.wordpress.com

Teksti:
Kuvat: Noora Sassali

Kommentit

:

Hyvä Noora!
Olet maa­lan­nut tai­dok­kaita kuvia!

Vastaa

Näppäile kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty*.

Mikä on tämän sivuston nimi?