Aarreaitta

”Alun perin tutus­tuin kuvan­teo­lo­gi­aan Kris­til­li­sessä tai­de­seu­rassa. Eino Sor­mu­nen oli ollut siinä tär­keä vai­kut­taja, samoin Tauno Saran­tola, joka toimi yli­op­pi­las­pap­pina Hel­sin­gissä ja kir­joitti myös kuusi kuva­teo­lo­gian tee­siä. Kir­joi­tin aluksi Sor­musen kirk­ko­tai­teen har­ras­tuk­sesta, mikä herätti oman­kin innos­tuk­sen paneu­tua aihee­seen syväl­li­sem­min.”

Sak­sasta Göt­tin­ge­nin yli­opis­tosta eläk­keelle jää­nyt teo­lo­gian pro­fes­sori Jouko Mar­ti­kai­nen on Suo­men lute­ri­lai­sen kuvan­teo­lo­gian grand old man. Hän otti mei­dät vas­taan koto­naan, Lie­don van­ha­lin­nan tiluk­siin kuu­lu­vassa vie­hät­tä­vässä Pulk­kion tor­passa. Paikka on kult­tuu­ri­his­to­rial­li­sen arvonsa ansiosta Museo­vi­ras­ton suo­je­lema, van­han­ai­kai­nen umpi­piha, jonka van­hasta tal­lista on tehty koti­kap­peli. Pihan por­tin takana vir­taa Aura-​joki.

JoukoMartikainen-17

Mar­ti­kai­sen uskoo, että ilma­piiri visu­aa­li­suu­den ja kuva­tai­teen suh­teen on teo­lo­gi­pii­reissä paran­tu­nut, ja tut­ki­musta aiheesta teh­dään jo koh­tuul­li­sen pal­jon hänen omaan opis­ke­luai­kaansa ver­rat­tuna.

Vaikka Mar­ti­kai­nen sanoo kuvan proble­ma­tii­kan käsit­te­lyn ole­van pikem­min­kin yksi­tyis­har­ras­tus, hän on tavalla tai toi­sella kan­ta­nut kuvia muka­naan läpi koko uransa. Jo syk­syllä 1963 hän opetti Teräs­rau­te­lassa rip­pi­kou­lu­ryh­mää, jonka kanssa hyö­dyn­net­tiin Kyrkokalendar-​kirjaa. Siinä jokai­sen sun­nun­tain teks­tiin oli lii­tetty sym­bo­lin­omai­nen tun­nus­kuva. Ne osoit­tau­tui­vat havain­nol­li­siksi ja käyt­tö­kel­poi­siksi, mistä syn­tyi tarve ja toive nii­den kehit­tä­mi­seksi. Tämä toive on kul­ke­nut Mar­ti­kai­sen mukana tähän saakka. Hän työs­tää par­hail­laan jo toista kirk­ko­vuo­den sun­nun­tai­den tun­nus­ku­va­sar­jaa työ­ryh­mässä, johon kuu­luu Suo­men evan­ke­lis­lu­te­ri­lai­sen Rukous­vel­jes­tön jäse­niä sekä graa­fikko Anniina Mikama.

Idea tun­nus­ku­vista alkoi saada kon­kreet­tista muo­toa ensim­mäi­sen ker­ran vuonna 1990 Liisa Kunin­kaan iko­ni­näyt­te­lyn seu­rauk­sena. Mar­ti­kai­nen etsi vai­monsa Eeva-​Kaisan kanssa kirk­ko­vuo­den kuvien teki­jää, joten he kut­sui­vat näyt­te­lyssä vai­ku­tuk­sen teh­neen Kunin­kaan ja tämän puo­li­son Kalevi Mus­to­sen kes­kus­te­le­maan ideas­taan. ”Suun­ni­telma sai Lii­san niin val­taansa, että hän oli koko­naan puhu­matta kolme päi­vää tapaa­mi­sen jäl­keen. He suos­tui­vat mukaan pro­jek­tiin ilman, että kenel­lä­kään oli pen­niä­kään työn rahoit­ta­mi­seksi. Kuu­los­taa sadulta, mutta se on täyttä totta”, Mar­ti­kai­nen nau­rah­taa. Var­si­nai­set piir­rok­set teki Mus­to­nen yhteis­ten kes­kus­te­lu­jen poh­jalta.

JoukoMartikainen-1

”Kirk­ko­vuo­den kuvien suun­nit­te­lussa nojau­dut­tiin peri­aat­tee­seen, jonka mukaan kai­ken sisäl­lön tulee olla kuu­liaista Raa­ma­tulle ja teo­lo­gi­selle kuva­pe­rin­teelle. Työ­ryh­mämme jäse­net ovat kaikki pereh­ty­neet kris­til­li­sen tai­teen his­to­ri­aan, jotta osai­simme oikein ottaa sieltä esi­merk­kiä. Jokai­sella yksi­tyis­koh­dalla värejä myö­ten on tär­keä mer­ki­tys koko­nai­suu­dessa ja sat­tu­man­va­rai­suu­det kar­siu­tu­vat monien tar­kis­tus­kier­ros­ten aikana. Esi­ku­vana on pidetty köy­hien Raa­mat­tua, jossa Van­han tes­ta­men­tin kuvat on ase­teltu reu­noille ja evan­ke­liumi kes­kelle. Samoin arme­nia­lai­set iko­nit, joissa on aivan oma tyy­linsä venä­läi­seen ja bysant­ti­lai­seen iko­ni­pe­rin­tee­seen ver­ra­ten, ovat toi­mi­neet esi­ku­vina. Niissä on sel­laista lap­sel­lista lem­peyttä, joka on yksin­ker­tai­suu­des­saan aseis­ta­rii­su­van vie­hät­tä­vää.”

JoukoMartikainen-11

Muu­ten­kin Mar­ti­kai­nen koros­taa, että kris­til­li­sen kuvan kuu­luisi hänen näh­däk­seen olla ennen kaik­kea lem­peä. ”Aina ei ymmär­retä, kuinka voi­ma­kas väline kuva on”, hän muis­tut­taa. ”Kuva voi rau­nioit­taa ihmi­sen. Esi­mer­kiksi ris­tiin­nau­lit­se­mis­ta­pah­tu­man ruos­kinta ja kidu­tus pitäisi voida esit­tää sillä tavoin, ettei raa­kuus ole pää­asia, sillä sel­lai­nen van­git­see ihmi­sen sie­lun. Peh­meäm­mällä kuval­li­sella ilmai­sulla voi­daan pur­kaa karun, hyök­kää­vän ja raa’an todel­li­suu­den vai­ku­tus, jotka oikeas­taan estä­vät pää­se­mästä kiinni itse asi­aan.” Lem­pey­del­lä­kin on kui­ten­kin rajansa, sillä ”liian makeat” kuvat, kuten kiil­to­ku­va­mai­set suo­je­lusen­ke­li­tau­lut tai hyvä pai­men -kuvat, eivät Mar­ti­kai­sesta ole enää sisäl­löl­tään kovin rik­kaita tai asia­pi­toi­sia.

JoukoMartikainen-2

Tällä het­kellä työn alla ole­vien sun­nun­tai­den tun­nus­ku­vien sar­jassa pyri­tään kes­kit­ty­mään eri­tyi­sesti toi­mi­vuu­teen säh­köi­sissä ympä­ris­töissä, mikä on toi­si­naan osoit­tau­tu­nut haas­ta­vaksi. Suuri osa kuva­ma­te­ri­aa­lista on kui­ten­kin jo vii­meis­telty ja val­miina käyt­töön. Kuvat ovat aiem­paa tyy­li­tel­lym­piä ja nii­hin on otettu mukaan vain vält­tä­mät­tö­min visu­aa­li­nen infor­maa­tio. ”Työs­ken­te­ly­tapa vaa­tii graa­fi­kol­tamme suurta nöy­ryyttä, sillä yleensä kuvat käy­vät läpi monta tar­kis­tus­kier­rosta. Mikama saa käyt­töönsä Rukous­vel­jes­tön kir­joit­ta­mat motii­vi­teks­tit, joissa kuvien sisältö ja sanoma on mää­ri­telty. Nii­den poh­jalta hän tekee omat rat­kai­sunsa, jotka työ­ryhmä hyväk­syy, yleensä muu­ta­mien kor­jaus­ten jäl­keen. Ehdo­ton teks­tius­kol­li­suus voi välillä olla haaste teki­jälle, sillä tar­koi­tuk­sena on taval­laan kään­tää teksti kuvaksi mah­dol­li­sim­man suo­raan. Tah­domme tehdä nime­no­maan figu­ra­tii­vista kuvaa, ja meitä on toi­si­naan kri­ti­soi­tu­kin lii­al­li­sesta kon­kreet­ti­suu­desta.”

JoukoMartikainen-8

Kirk­ko­vuo­den sun­nun­tai­den tun­nus­ku­vat ovat evl-​nettisivuilla vapaasti ladat­ta­vissa ja hyö­dyn­net­tä­vissä, ja kuu­lemma niitä käy­te­tään­kin jo ene­ne­vässä mää­rin. Enem­män­kin voisi, sanoo Mar­ti­kai­nen ja arve­lee saar­naa­jien yksin­ker­tai­sesti ole­van tot­tu­mat­to­mia käyt­tä­mään kuvaa. ”Peri­aat­teessa, ja kyllä käy­tän­nös­sä­kin, kirkko on kuvays­tä­väl­li­nen. Tässä tar­vi­taan opet­ta­mista, aivan kädestä pitäen kuu­luisi näyt­tää, että näin tämän kuvan avulla voi pitää saar­nan. Esi­mer­kiksi Jär­ven­päässä kun­kin sun­nun­tain kuva on kuu­lemma aina mes­sun aikana näh­tä­vissä, mutta sitä ei silti hyö­dyn­netä saar­nassa.” Kun uusi sarja saa­daan koko­naan val­miiksi, sen käy­tön tueksi jul­kais­taan kirja, jossa jokai­sen kuvan yhtey­teen lii­te­tään perus­teel­li­nen seli­tys­teksti. Tämän Mar­ti­kai­nen uskoo kan­nus­ta­van saar­nan­pi­tä­jiä otta­maan sun­nun­tai­den tun­nus­ku­vat aktii­vi­sem­paan käyt­töön.

Jos Mar­ti­kai­sen omana opis­ke­luai­kana kuvan­teo­lo­gian ongel­mana oli, että lute­ri­lai­suu­dessa suh­tau­dut­tiin kuvien käyt­töön lii­an­kin ”refor­moi­dusti”, hän varoit­taa nyky­päi­vän kris­tit­tyjä lii­al­li­sesta ”kaik­ki­ruo­kai­suu­desta” kuvien suh­teen. ”Sel­lai­sessa ilma­pii­rissä aja­tel­laan minkä tahansa ole­van mah­dol­lista. Hen­ki­sen neu­vot­to­muu­den ja lii­al­li­sen kokei­lun­ha­lun seka­melska syn­nyt­tää sel­laista tai­detta.” Mar­ti­kai­nen kan­nat­taa tut­tu­jen, teo­lo­gi­aan sidot­tu­jen kon­ven­tioi­den yllä­pi­tä­mistä.

JoukoMartikainen-14

Myös Eeva-​Kaisa Mar­ti­kai­nen, joka välillä osal­lis­tui kes­kus­te­luumme, oli huo­lis­saan nykyi­sestä kuvien run­sau­desta ja nii­den hol­tit­to­masta käy­töstä. Uransa ope­tusa­lalla teh­neenä hän vie­ras­taa eri­tyi­sesti sitä, kuinka kuvista välillä tulee itse­tar­koi­tus. ”Lii­al­li­nen kuvien käyttö kiusaa minua, sillä usein niitä käy­te­tään ajat­te­lun kor­vik­keena. Pelkkä nopea kuvan kat­so­mi­nen ei kui­ten­kaan riitä, vaan se on itse poh­dit­tava läpi ja sisäis­tet­tävä. Toi­saalta, jos kuva vetoaa, se herät­tää halun ottaa sel­vää ja ute­liai­suu­den itse aihee­seen.” Aihe on sel­västi tär­keä molem­mille puo­li­soista.

Mar­ti­kai­set toi­vo­vat, että sana, kuva ja sävel tuli­si­vat entistä parem­min yhdis­te­tyksi juma­lan­pal­ve­luk­sissa. He usko­vat, että nii­den kuu­luisi toi­mia yhdessä, ja että sil­loin myös nii­den teho olisi paras mah­dol­li­nen. Jouko Mar­ti­kai­nen on itse pit­kään teh­nyt työtä kuvan roo­lin lujit­ta­mi­seksi lute­ri­lai­sessa kir­kossa, eri­tyi­sesti kehit­tä­mällä kirk­ko­vuo­den tun­nus­ku­via. Jul­kai­semme myö­hem­min tässä kuussa Mar­ti­kai­sen artik­ke­lin ”Raa­mattu ja kuva­taide”, jossa hän esit­te­lee tee­sinsä lute­ri­lai­sesta kuva­tai­teesta.

Teksti:
Kuvat: Saara Santala

Kommentit

:

Aivan ihana, vie­hät­tävä kuva- ja teks­ti­ko­ko­nai­suus!
Seu­raa­vaa artik­ke­lia odo­tel­lessa…

:

Kii­tok­set! Huo­menna on itse asiassa tie­dossa Jouko Mar­ti­kai­sen kir­joit­ta­man artik­ke­lin jul­kaisu, joten jat­koa seu­raa hyvin­kin pian.

Vastaa

Näppäile kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty*.

Mikä aarre on julkaisun tykkää-nappulassa?

Kir­kot, kris­tit­ty­jen temp­pe­lit, raken­ne­taan koko­nais­tai­de­teok­siksi, mikä ide­aali toteu­tuu usein eri­tyi­sen har­ki­tusti juuri alt­ta­ri­ko­ko­nai­suu­dessa. Sii­hen kuu­lu­vat yhtä hyvin itse tilan ark­ki­teh­tuuri, alt­ta­ri­teks­tii­lit, alt­ta­ri­taide, ehtool­lis­vä­li­neet ja jopa ikku­noista tul­viva valo­kin. Jokai­nen yksi­tyis­kohta on mer­ki­tyk­sel­li­nen.

Alt­tari on kris­til­li­sen kir­kon ”kaik­kein pyhin”, jossa sakra­men­tit suo­ri­te­taan ja usein myös joh­de­taan litur­gia. Voi­si­kin sanoa, että kirk­ko­lain mää­rää­män viral­li­sen kir­koksi vih­ki­mi­sen lisäksi alt­tari mää­rit­tää kirk­ko­ti­lan. Alt­tari on rukouk­sen ja Juma­lan koh­taa­mi­sen paikka.

Van­has­taan tilaa, jossa alt­tari sijait­see, on kut­suttu kuo­riksi. Täl­löin teh­dään selvä ero sen ja muun kirk­ko­ti­lan välillä jaka­malla ne esi­mer­kiksi trium­fik­rusi­fik­silla, kuo­riai­dalla tai korok­keella. Uudem­missa kir­koissa täl­lai­nen on har­vi­naista. Osal­taan muu­tos liit­tyy niin sano­tun litur­gi­sen liik­keen perin­töön, jonka seu­rauk­sena seu­ra­kun­nan rooli juma­lan­pal­ve­luk­sessa on koros­tu­nut. Papit alkoi­vat muun muassa toi­mit­taa mes­sun ver­sus popu­lum, seu­ra­kun­taan päin. Nämä uudis­tuk­set ovat vai­kut­ta­neet myös kon­kreet­ti­sesti alt­ta­ri­ti­laan teke­mällä sen avoi­mem­maksi. Pöy­tä­ta­son­kaan ei enää vält­tä­mättä tar­vitse sijaita alt­ta­ri­sei­nällä, vaan yhtä hyvin vaikka kes­kellä alt­ta­ri­ti­laa.

Alt­ta­ri­kaide, jonka ääreen seu­ra­kun­ta­lai­set aset­tu­vat ehtool­li­selle, on perin­tei­sesti ollut puo­li­kaa­ren muo­toi­nen, mihin sisäl­tyy sym­bo­liik­kaa pyhien yhtey­destä: Aja­tel­laan, että ympy­rän toi­nen puo­li­kas täy­den­tyy ian­kaik­ki­suu­dessa, missä edes­men­neet pyhät osal­lis­tu­vat yhtei­selle ate­rialle. Samasta asiasta muis­tut­taa alt­ta­rin sijoit­ta­mi­nen kirk­ko­ti­lan itä­puo­lelle, aurin­gon nousua ja ylös­nouse­musta kohti.

Lue lisää esi­mer­kiksi:

Sari Dhima, 2008: Tila tilassa. Litur­gian ja tilan dia­logi alt­ta­rin äärellä.

www.sakasti.evl.fi: Kirk­ko­ti­lan käyttö ja litur­gia

Kuvan alt­ta­rille voit käydä kumar­tu­massa Oulun tuo­mio­kir­kossa.

Teksti:
Kuvat: Saara Santala

Kommentit

Näppäile kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty*.

Mikä on Sebedeuksen poikien isän nimi?

Jat­kamme Aar­re­ai­tan alku­tai­pa­leen Näkökulma-​sarjaa, jossa mui­den alo­jen ammat­ti­lai­set jaka­vat poh­din­to­jaan kris­til­li­sestä tai­teesta. Tänään puheen­vuo­ron saa Kris­tiina Pai­jula, Hämeen­lin­nassa asuva oikeus­tie­teen mais­teri ja yksi Kris­til­li­sen Laki­mie­syh­dis­tyk­sen perus­ta­ja­jä­se­nistä.

Vaikka osaan mie­les­täni nimetä useita kris­til­li­siä tai­de­teok­sia, minulle on epä­sel­vää, tar­koi­te­taanko kris­til­li­sellä kuva­tai­teella vain kris­til­li­siä aiheita käsit­te­le­viä teok­sia vai voi­daanko mitä tahansa aihetta käsit­te­le­vää teosta pitää kris­til­li­senä, jos se on kris­ti­tyn tai­tei­li­jan tekemä. Sel­vää on, ettei kaik­kia kris­til­li­sen aiheen sisäl­tä­viä teok­sia­kaan voida pitää kris­til­li­sinä. Näh­däk­seni kris­til­li­senä tai­teena voi­daan pitää tai­detta, jonka aiheena on esi­mer­kiksi jokin Raa­ma­tun koh­taus, hen­kilö tai sym­boli tai joka välit­tää kris­ti­nus­kon sano­maa jol­la­kin tavalla, vaik­kei aihe oli­si­kaan kris­til­li­nen.

Olen kiin­nos­tu­nut his­to­riasta, joten perin­tei­sestä kris­til­li­sestä tai­teesta tulee ensim­mäi­senä mie­leen Suo­men van­hin puu­veis­tos Korp­poon madonna 1200-​luvulta. Moder­nista kris­til­li­sestä kuva­tai­teesta tun­nen aina­kin joi­ta­kin Pauno Poh­jo­lai­sen teok­sia kuten Vii­mei­sen ehtool­li­sen. Lisäksi olen tutus­tu­nut kris­til­li­seen graa­fi­seen suun­nit­te­luun videoi­den ja mai­non­nan muo­dossa esi­mer­kiksi Turussa jär­jes­tet­tä­villä Maata Näky­vissä -fes­ta­reilla.

Kris­til­li­sen aiheen sisäl­tä­vistä tai­de­teok­sista minua on puhu­tel­lut eri­tyi­sesti Hugo Sim­ber­gin maa­laus Haa­voit­tu­nut enkeli vuo­delta 1903. En tiedä, mitä teok­sen on tar­koi­tus kuvata tai voi­daanko teosta edes pitää kris­til­li­senä, mutta minulle haa­voit­tu­nut enkeli sym­bo­li­soi ris­tiin­nau­li­tun Kris­tuk­sen kär­si­mystä ja syn­nin aiheut­ta­maa kär­si­mystä ylei­sem­min­kin. Maa­lauk­sen suo­ma­lai­nen mai­sema tuo aiheen joten­kin lähem­mäs ja tekee siitä oma­koh­tai­sem­man.

Aina­kaan lute­ri­lai­sissa kir­koissa visu­aa­li­seen kult­tuu­riin ei aina panos­teta ja alt­ta­ri­teok­sen lisäksi tai­detta on usein hyvin vähän jos ollen­kaan. Määrä ei tie­ten­kään kor­vaa laa­tua ja esi­mer­kiksi alt­ta­ri­teos saat­taa koros­tua ansai­tusti juuri tilan tyh­jyy­den ja korut­to­muu­den ansiosta, mutta ylei­sesti ottaen kir­koissa ja seu­ra­kun­nan tiloissa voisi olla enem­män­kin kuva­tai­detta ja esi­mer­kiksi saar­no­jen ja puhei­den tukena voi­tai­siin hyö­dyn­tää videoita ja valo­ku­via. Kuvat ovat monille kes­kei­nen tapa oppia ja ne saat­ta­vat aut­taa ymmär­tä­mään jota­kin Raa­ma­tun koh­taa tai koko evan­ke­liu­mia uudella tavalla. Lisäksi kirk­ko­jen ja seu­ra­kun­tien visu­aa­li­nen kult­tuuri myös vai­kut­taa sii­hen, mil­laista on olla kris­titty osana seu­ra­kun­taa – par­haim­mil­laan kuva­taide ja visu­aa­li­nen kult­tuuri vah­vis­ta­vat kris­tit­ty­jen kes­ki­näistä yhteyttä ja luo­vat uuden­lai­sen pyhyy­den koke­muk­sen.

Tun­nen vii­me­ai­kaista kris­til­listä tai­detta melko huo­nosti, vaikka minulla on kuva­tai­detta tun­te­via ja siitä kiin­nos­tu­neita kris­tit­tyjä ystä­viä. Haluai­sin­kin kuulla tai­tei­li­joi­den ja teos­ten ”tari­noita”, jotta sai­sin tie­tää, mil­laista kris­til­listä kuva­tai­detta yli­pää­tään on ole­massa, joten luki­sin mie­lel­läni eri­tyi­sesti haas­tat­te­luja ja repor­taa­seja kris­ti­tyistä kuva­tai­teen ammat­ti­lai­sista ja hei­dän teok­sis­taan.

Teksti:
Kuvat: Pauliina Nyqvist

Kommentit

Näppäile kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty*.

Kuka rakensi Nooan arkin?