Aarreaitta

Vai­vai­su­koista eli monien kirk­ko­jen oven suussa, usein pie­nen katok­sen alla, sei­so­vista pui­sista maa­la­tuista veis­tok­sista ei ole löy­det­tä­vissä perin­poh­jaista tai­de­his­to­rial­lista tut­ki­musta. 1900-​luvun alusta läh­tien vai­vai­suk­ko­jen arvos­tus on lisään­ty­nyt ja nii­den voi­daan nähdä kyt­key­ty­vän viime aikoina pin­nalle nous­see­seen ITE-​taiteentutkimukseen sekä teke­mi­seen. Syitä nii­den tut­ki­muk­selle siis löy­tyisi, kuten myös ylei­sen tie­tä­myk­sen lisää­mi­seen aiheesta. Tie­tä­myk­sen lisää­mi­seksi onkin perus­tettu Pelas­ta­kaa vai­vai­su­kot ry.

Vai­vai­su­koiksi kut­su­taan kir­kon tai kirk­ko­ta­pu­lin sei­nään kiin­ni­tet­tyjä maa­lat­tuja puu­veis­tok­sia. Nii­den sylissä tai rin­nassa ole­vasta aukosta voi kir­kossa kävijä sujaut­taa rahaa, joka menee kir­kon dia­ko­nia­työ­hön eli vähä­osais­ten aut­ta­mi­seen. Ukkoja on pys­tytty jäl­jit­tä­mään ja alku­pe­räi­sestä noin 180 ukosta säi­ly­neitä on noin 145. Ensim­mäi­set ukot on veis­tetty 1600-​luvulla, mutta suu­rin osa niistä ajoit­tuu 1800-​luvulle. Tie­de­tään myös kah­desta akasta ja niistä ainoa säi­ly­nyt löy­tyy Soi­nista.

Kes­kia­jalla rahaa kerät­tiin ns. uhri­tuk­kien avulla, jol­loin kato­li­nen kirkko kävi uskon­so­tia, jotka söi­vät varal­li­suutta. Vuonna 1308 tuli­kin mää­räys seu­ra­kun­nille uhri­tuk­kien hank­ki­mi­sesta varain­ke­räyk­seen, mikä myö­hem­min on yhdis­tet­tä­vissä ane­kaup­paan. Uskon­puh­dis­tuk­sen myötä kaikki koris­teel­li­suus ja pyhien kuvat pois­tet­tiin rahan keruun yhtey­destä, mutta ymmär­rys köy­hyy­den tehok­kaasta vähen­tä­mi­sestä pai­kal­li­sesti loi puit­teet kyö­hyy­den pois­ta­mi­sen sym­bo­lille eli vai­vai­su­kon syn­nylle.

Suu­rin osa vai­vai­su­koista sijait­see Poh­jan­maalla ja syy löy­tyy­kin laa­jasta lai­van­ra­ken­nus­toi­min­nasta. Lai­van keu­la­ku­vien veis­tä­jät ovat­kin ilmei­sesti teh­neet ensim­mäi­set vai­vai­su­kot, sillä lai­vo­jen keu­la­ku­via ei miel­letty pyhi­mys­ten kuviksi ja siksi nii­den veisto miel­let­tiin sal­li­tum­maksi. Veis­tok­set esit­tä­vät usein ker­juulla ole­vaa sotain­va­li­dia.

Vai­vai­su­kot sei­so­vat ympäri vuo­den sään armoilla kirk­ko­jen sei­nissä ylä­puo­lel­laan usein ”Älä käännä sil­miäs tar­vit­sewalda ettei hän sinun ylit­ses wali­taisi.” kal­tai­sia lauseita. Ukot ovat­kin saa­neet kokea kovia niin sään puo­lesta kuin var­kauk­sien­kin myötä, kun joku on rahan toi­vossa irrot­ta­nut ukon sei­nästä mukaansa. Ihmi­set ovat kui­ten­kin koke­neet ukot oleel­li­seksi osaksi kirk­koa ja jopa muu­ta­man varas­te­tun ukon tilalle ovat seu­ra­kun­ta­lai­set toi­vo­neet ja hank­ki­neet uuden ukon.

Lue lisää esi­mer­kiksi:

www.hs.fi/vaivaisukot: Hel­sin­gin Sano­mat kir­joitti vai­vai­su­koista vuonna 2014

www.vaivaisukot.fi:Pelas­ta­kaa vai­vai­su­kot ry:n sivuilta löy­dät lisää tie­toa ukoista ja yhdis­tyk­sen toi­min­nasta

Kuvan vai­vai­su­kolle voi käydä sujaut­ta­massa rahaa Kala­joen kir­kon edessä.

Teksti:
Kuvat: Saara Santala

Kommentit

Näppäile kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty*.

Kuka rakensi Nooan arkin?

Taide ja usko kuu­lu­vat samaan kate­go­ri­aan pääs­säni. Molem­mat sisäl­tä­vät ele­ment­tejä mys­ti­syy­destä ja tavoit­ta­mat­to­man tavoit­te­lusta. Kei­not vain ovat erit.

Olen aina usko­nut Juma­laan, jonka kautta kaikki on saa­nut syn­tynsä. Jumala on Luoja ja hän on äärim­mäi­sen luova. Luo­vuu­temme on peruja Luo­jamme omi­nai­suuk­sista.

Siitä huo­li­matta en kui­ten­kaan osaa tehdä kris­til­listä tai­detta.

FanniMaliniemi-2

En nyt puhu kris­til­li­sestä tai­teesta yleis­ter­minä kai­kelle län­nessä tuo­te­tulle tai­teelle vaan ennem­min­kin kris­tit­ty­jen omasta tai­teesta, jonka tar­koi­tus on ker­ryt­tää hen­gel­listä pää­omaa. Sel­lai­sen tuot­ta­mi­nen itse­tar­koi­tuk­sel­li­sesti on minulle äärim­mäi­sen vai­keaa.

Minun on vai­kea nähdä rajaa kris­til­li­sen ja muun tai­teen välillä. Jumala on läsnä niin arki­päi­vässä kuin hänelle pyhi­te­tyissä het­kis­sä­kin. Kau­neus, luonto tai hil­jai­suus saat­ta­vat kos­ket­taa toi­sia, kun taas toi­sille Juma­lasta puhuu rai­vo­kas vauhti tai ään­ten jylinä. Aihei­den mukaan ei voi kris­til­listä tai­detta mää­ri­tellä.

Vanha kirk­ko­musiikki ja iko­nit luo­vat mys­ti­syy­det ja har­taan tun­teen välit­tö­mästi. Käy­tän itse­kin näitä aiheita tai­teessa. Jee­sus on var­masti yksi maa­il­man­his­to­rian ahke­rim­min käy­te­tyim­mistä hah­moista, niin hyvässä kuin pahas­sa­kin. Jee­suk­sen risti on tai­tei­li­joille her­kul­li­nen aihe, se on vahva ele­mentti, jonka vää­rin­käy­töllä voi edel­leen yrit­tää sho­kee­rata kai­ken näh­nyttä tai­dey­lei­söä. Jee­suk­sen nimi tai kuva ei vielä kerro mitään tai­de­teok­sen tar­koi­tus­pe­ristä, eikä täten tee teok­sesta kris­til­listä.

FanniMaliniemi-3

Usko­mi­nen ei ole yksi­se­lit­tei­nen omi­nai­suus ihmi­sessä, vaan olemme kaikki samassa veneessä tut­ki­massa maa­il­maamme. Joi­nain päi­vinä Juma­lan ole­mas­saolo on sel­vää kuin kir­kas vesi, toi­si­naan hän tun­tuu kau­kai­silta koru­lauseilta. Ihmi­sen uskon tilan mukaan ei myös­kään voi luo­ki­tella teh­tyä tai­detta kris­til­li­seksi.

Mil­lai­nen teos sit­ten puhuu Juma­lasta? Tai­de­teok­sen vai­ku­tuk­sia ja mer­ki­tyk­siä ei voi etu­kä­teen ennus­taa. Tai­tei­lija voi toi­mia ikään kuin väli­neenä jon­kin asian tai aja­tuk­sen esiin tuloon, mutta var­maa vai­ku­tusta ei voi tuot­taa mil­lään tai­teen meto­dilla. Tässä vai­kut­ta­vana voi­mana toi­mii Jumala. Jotain mer­kit­tä­vää voi läh­teä leviä­mään pie­nim­mistä asioista hänen ansios­taan.

Taide on siis ennem­min­kin Juma­lan työ­kalu kuin ihmis­ten. Sitä on tur­haa yrit­tää rajata tai sään­nös­tellä. Taide ei katoa vaikka ajat muut­tui­si­vat. Se on saman­lai­nen ihmi­syy­teen kuu­luva ele­mentti kuin hen­gel­li­syys tai hen­gi­tys.

Jat­kan siis ennem­min­kin maa­il­man tut­ki­mista Juma­lan kanssa, kuin kris­til­li­sen tai­teen teke­mistä. Tut­ki­mus­mat­kan tulok­sena tosin saat­taa syn­tyä kris­til­listä tai­detta.

Kir­joit­taja on kuva­tai­tei­lija, joka tällä het­kellä opis­ke­lee myös ani­maa­tiota. Hän kuu­luu mm. Tehonrakentajat-​ryhmään ja on kiin­nos­tu­nut eri­tyi­sesti rosoi­sesta kau­neu­desta ja van­hoista puu-​ukkeleista enti­sai­ko­jen kir­koissa.

Teksti:
Kuvat: Fanni Maliniemi

Kommentit

Näppäile kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty*.

Minkä värinen kommenttikenttä on?

Kai­kissa uskon­noissa on yleensä käy­tössä enem­män tai vähem­män eri­lai­sia esi­neitä, jotka ovat pal­von­nan koh­teita tai väli­kap­pa­leita. Esi­neet nouse­vat ko. uskon­non syn­ty­vai­heista, his­to­riasta tai kul­tista ja voi­vat olla hyvin­kin eri­lai­sia. Yhteistä niille kui­ten­kin on, että ne edus­ta­vat pyhää ja ovat väli­kap­pa­leita pyhän koh­taa­mi­seen. Taval­li­nen arki­nen esine voi koti­käy­tössä olla vain se miltä se näyt­tää­kin, mutta kun se ero­te­taan kul­til­li­seen yhtey­teen siitä tulee sym­boli, viesti uskon­non yti­mestä.

Sym­boli liit­tää asioita yhteen, niin kuin sen alku­pe­räi­nen mer­ki­tys­kin ker­too. Sana sym­boli on läh­töi­sin krei­kan kie­lestä ja tar­koit­taa yhteen heit­tä­mistä (sym­bal­lein). Antii­kin Krei­kassa oli tapana sopi­muk­sen vakuu­deksi rik­koa pieni esine, sor­mus tai vas­taava, niin että kum­pi­kin osa­puoli sai puo­lik­kaan ja kun ne jos­kus vuo­si­kym­me­nien­kin jäl­keen lii­tet­tiin yhteen, voi­tiin todis­taa, että vie­ras oli oikealla asialla, sym­boli oli erään­lai­nen passi.

Uskon­nol­li­sessa mer­ki­tyk­sessä sym­boli liit­tää yhteen ajal­li­sen ja ikui­sen, maal­li­sen ja tai­vaal­li­sen, ihmi­sen ja Juma­lan.

Uskon­nol­li­nen sym­boli, kuva tai esine hei­jas­taa ja edus­taa jotain syvem­pää, mitä se itse on, usein sym­bo­leilla vii­ta­taan aivan elä­män perus­to­tuuk­siin, elä­mään ja kuo­le­maan. Sym­bo­lilla voi­daan kuvata sel­laista, mitä muu­ten ei ollen­kaan voisi kuvata, esim. hen­keä tai juma­laa. Sym­bo­lilla, esim. kon­kreet­ti­sella esi­neellä voi­daan myös yksin­ker­tais­taa ja havain­nol­lis­taa uskon­nol­li­sia käsit­teitä ja hel­pot­taa nii­den omak­su­mista. Sym­bo­lin ymmär­tää luku­tai­do­ton­kin. Lisäksi uskon­nol­li­set sym­bo­lit yhdis­tä­vät ihmi­siä, ne luo­vat yhteyttä eri puo­lilla maa­il­maa asu­vien ihmis­ten kes­ken, jotka tun­nis­ta­vat saman mer­kin. Esi­mer­kiksi kris­ti­tyt tun­nis­ta­vat toi­sensa vaikka kau­lalla roik­ku­vasta ris­tistä. Tuttu merkki yhdis­tää myös his­to­ri­aan, jo suku­pol­vet ennen meitä ovat kun­nioit­ta­neet ko. sym­bo­lia, kuvaa tai esi­nettä. Ver­taus­ku­villa ja uskon­nol­li­silla esi­neillä voi­daan myös ilmaista tun­teita, iloa ja surua (esim. hau­tausil­moi­tuk­sen tyhjä risti) ja nii­den kos­ket­ta­mi­nen antaa tur­vaa (esim. rukous­nauha).

AnneliLeppanen-2

Esine voi­daan vih­kiä tai siu­nata tiet­tyyn käyt­töön tai teh­tä­vään, esine tässä taval­laan yle­vöi­te­tään. Jois­sa­kin uskon­noissa siu­naus­ri­tu­aa­lissa juma­luu­den tai hen­gen aja­tel­laan todella siir­ty­vän kon­kreet­ti­seen kap­pa­lee­seen, jol­loin siitä itses­tään tulee pal­von­nan kohde. Monissa uskon­noissa, kuten myös kris­ti­nus­kossa uskon­nol­li­nen esine voi­daan siu­nata, kuten esim. ikoni, mutta siitä ei kui­ten­kaan tule pal­von­nan koh­detta vaan väli­kap­pale, sym­boli. Esim. kirk­ko­ra­ken­nus vihi­tään käyt­töön, jol­loin se edus­taa Juma­lan huo­netta, mutta kun raken­nus mah­dol­li­sesti ote­taan myö­hem­min muu­hun käyt­töön, se desa­kra­li­soi­daan.

Kun uskon­nol­li­nen esine koe­taan arvok­kaana, ja sitä kun­nioi­te­taan, myös sen teke­mi­seen ale­taan kiin­nit­tää huo­miota. Sen halu­taan ole­van jol­la­kin tavalla puhut­te­leva, tai­teel­li­nen ja kau­nis. Niinpä monet uskon­nol­li­set esi­neet ovat­kin muo­dos­tu­neet aiko­jen saa­tossa taide-​esineiksi, ne on haluttu val­mis­taa mah­dol­li­sim­man huo­lel­li­sesti ja arvok­kaista mate­ri­aa­leista. Ne kuvas­ta­vat myös aikansa ja ympä­ris­tönsä tai­de­nä­ke­myk­siä. Uskon­nol­li­set esi­neet ovat oman kult­tuu­rinsa pei­lejä, ne edus­ta­vat oman kult­tuu­rinsa arvoja ja ilmai­sua. Eri kult­tuu­reissa myös his­to­rial­li­set ja yhteis­kun­nal­li­set kehi­tys­ku­lut ovat vai­kut­ta­neet tai­de­kä­si­tyk­seen. Uskon­nol­li­nen esine voi tai­de­muo­dol­laan ottaa kan­taa, haas­taa kat­so­jan ja esim. kri­ti­soida yhteis­kun­nal­li­sia oloja. Niillä on myös esteet­ti­nen mer­ki­tys, kuva tai esine aut­taa koke­maan kau­neuse­lä­myk­siä, ne voi­vat avata oven Juma­lan maa­il­maan ja antaa väläh­dyk­sen tuon­puo­lei­suu­desta.

Ope­tuk­sen väli­neenä uskon­nol­li­sella esi­neillä ja kuvilla on suuri mer­ki­tys. Se on ymmär­retty kai­kissa uskon­noissa. Kris­ti­nus­kon pii­ris­sä­kin jo ensim­mäi­set kris­ti­tyt maa­la­si­vat kata­kom­bien sei­nille tär­keitä sym­bo­leja, kuten kalan (ikh­tys), karit­san ja vii­ni­köyn­nök­sen. Ne loh­dut­ti­vat ja roh­kai­si­vat vai­no­jen aikana, ker­toi­vat uskosta Kris­tuk­seen, joka oli uhran­nut itsensä ja vie ker­ran seu­raa­jansa tai­vaan iloon. Myös Suo­men van­ho­jen kirk­ko­jen sei­niä koris­ta­vat värik­käät raa­ma­tun­ker­to­muk­set, ns. köy­hien Raa­mattu, Bib­lia pau­pe­rum (joita käy­tet­tiin saar­noissa tuki­ma­te­ri­aa­lina).

Nyky­päi­vän kou­lun uskon­non­ope­tuk­sessa uskon­nol­li­silla esi­neillä on suuri peda­go­gi­nen mer­ki­tys. Abstrak­tit asiat saa­vat muo­don. Esi­neet teke­vät pyhän kos­ke­tel­ta­vaksi ja ymmär­ret­tä­väm­mäksi. Tai­de­han vai­kut­taa ihmi­seen koko­nais­val­tai­sesti, her­kis­tää ais­teja ja avaa ja aut­taa löy­tä­mään uusia asioita.  Uskon­nol­li­nen esine ker­too ympä­ris­tös­tään ja sen arvoista ja tai­teesta. Puhut­te­leva uskon­nol­li­nen esine avar­taa näke­mystä toi­sesta kult­tuu­rista tai ajasta. Koke­mus lisää ymmär­tä­mystä eri kult­tuu­reja koh­taan, tuo vie­rasta lähelle. Uskon­nol­li­nen esine ker­too kon­teks­tis­taan ja laa­jen­taa näin oppi­mis­ko­ke­musta. Oppi­tun­nilla ei voi läh­teä Etelä-​Amerikkaan, mutta voi saada siitä pie­nen pala­sen käteensä. Uskon­nol­li­sen esi­neen kos­ket­ta­mi­nen lisää koke­muk­sen syvyyttä, kuu­lon ja näön lisäksi myös tun­toaisti. Oppi­las tun­tee esi­neen pai­non ja mate­ri­aa­lin ja voi miet­tiä miten se on tehty. Hän ymmär­tää, että jol­le­kin ihmi­sille tämä esine on tär­keä ja kun­nioi­tet­tava, vaikka se itselle olisi vie­ras. Par­haim­mil­laan voi kokea jon­kin­laista vas­ta­vuo­roi­suutta esi­neen val­mis­ta­jan ja kat­so­jan välillä. Usein oppi­tun­nilla näy­tet­tä­vään esi­nee­seen myös liit­tyy joku tarina, esim. sen alku­pe­rä­maasta, osto­ta­pah­tu­masta tai muuta infor­maa­tiota. Ope­tuk­sessa symboli/​esine ker­too enem­män kuin sanal­li­nen viesti, se piir­tyy mie­leen ja koke­muk­sen muis­taa pit­kän­kin ajan kulut­tua kun opet­ta­jan sanat ovat jo unoh­tu­neet.

Risti

Ohei­sissa kuvissa on esi­merk­kinä kris­til­li­sistä esi­neistä otettu risti. Risti on kris­ti­nus­kon voi­mak­kain sym­boli, siinä Jumala ja ihmi­nen koh­taa­vat. Risti on myös levin­nyt kaik­kialle maa­il­maan ja on näh­tä­vissä mitä moni­nai­sim­missa pai­koissa, kir­koissa, hau­taus­mailla, kau­la­ko­ruina. Ris­ti­ku­vio sinänsä ei ole vain kris­tit­ty­jen sym­boli vaan sitä on tavattu eri kult­tuu­reissa jo ennen kris­ti­nus­kon syn­tyä, onhan se kuvio, jossa voi tul­kita miten hori­son­taa­li­nen koh­taa ver­ti­kaa­li­sen ja ajal­li­nen ikui­suu­den.

Kris­ti­nus­kossa risti on kir­kon julis­tuk­sen ydin. Monet pitä­vät ris­tiä surun ja kuo­le­man merk­kinä, mutta kris­til­li­sessä teo­lo­giassa risti on ylös­nouse­muk­sen, elä­män ja sovi­tuk­sen merkki. Se ker­too siitä, että Jee­sus ei jää­nyt hau­taan vaan nousi kuol­leista ja val­misti pelas­tuk­sen näin myös kai­kille seu­raa­jil­leen. Tyhjä risti ker­too siitä sel­vim­min.

AnneliLeppanen-1

Käsin tehty kera­miik­ka­risti Perusta. 14 taval­lista kylä­läistä maa­työ­läi­sen vaat­teis­saan kan­ta­vat Jee­suk­sen ris­tiä kul­ku­eessa ja osal­lis­tu­vat näin hänen kär­si­myk­siinsä. Pel­kis­tet­ty­jen hah­mo­jen kas­vot ovat ilmeik­käät ja kaikki kat­so­vat ylös­päin. Kukaan kan­ta­jista ei huuda tai itke, teok­sessa on syvää hil­jai­suutta ja vaka­vuutta. Ope­tus­ti­lan­teessa voi­daan poh­tia Jee­suk­sen kär­si­myk­sen lisäksi myös ihmi­sen osaa tässä maa­il­massa. Olem­meko myös arjessa kan­ta­massa tois­ten taak­koja? Olem­meko yhdessä, vieri vie­ressä ja rin­ta­rin­nan niin kuin nämä ris­tin­kan­ta­jat, jaka­massa tois­temme iloja ja suruja?

AnneliLeppanen-4

Väri­käs peru­lai­nen risti edus­taa ns. Arma Christi (Kris­tuk­sen aseet) perin­nettä, josta löy­tyy ver­sioita eri puo­lilta kris­ti­kun­taa. Risti on täynnä sym­bo­liik­kaa, joka liit­tyy Jee­suk­sen kär­si­myk­seen ja ris­tin­kuo­le­maan. Ris­tistä löy­tyy lähes kaikki pää­siäi­sen ele­men­tit ja niin se toi­mii ope­tuk­sessa koko kär­si­mys­his­to­rian kokoa­jana. Alhaalla sei­soo kukko, joka viit­taa Pie­ta­riin kun hän kolme ker­taa kielsi tun­te­vansa Jee­suk­sen. Kukon ylä­puo­lella on paita, josta Jee­suk­sen ris­tiin­nau­lin­neet soti­laat heit­ti­vät arpaa, koska paita oli sau­ma­ton eivätkä he halun­neet rik­koa sitä. Pai­dan ylä­puo­lella on ehtool­lis­malja, johon valuu ylä­puo­lelta verta suo­raan Jee­suk­sen sydä­mestä. Kris­tuk­sen päässä on orjan­tap­pu­rak­ruunu. Ris­tin vasem­malla puo­lella ovat tika­puut ja vasara. Oikealla puo­lella sauva, jonka päässä on hapan­vii­niin kas­tettu sieni, kei­häs, jolla Jee­suk­sen kylki puh­kais­tiin sekä hoh­ti­met, joilla nau­lat saa­tiin irro­te­tuiksi. Ris­tin ylä­osassa teksti INRI ja Pyhän Hen­gen ver­taus­kuva kyyh­ky­nen. Risti on hyvin kon­teks­tu­aa­li­nen, se kuvaa Etelä-​Amerikkalaista tapaa koris­tella värik­käästi ja run­saasti sel­laista mikä koe­taan arvok­kaaksi ja rak­kaaksi.

AnneliLeppanen-5

Pui­nen ris­tiin­nau­li­tun veis­tos Tanza­niasta. Siinä Kris­tus on itse risti. Kas­vo­jen ilme on rau­hal­li­nen ja tai­do­kas puun käsit­te­ly­tapa tekee veis­tok­sesta hyvin levol­li­sen. Jee­suk­sen käsi­var­ret on tehty luonn­ot­to­man pit­kiksi, näin ne ikään kuin ulot­tu­vat siu­naa­maan koko maa­il­man. Kon­teks­tu­aa­li­suus näkyy mm. siinä, että Kris­tus on kuvattu afrik­ka­lai­sena.

AnneliLeppanen-3

Ns. Tas­ku­lan risti, joka löy­det­tiin arkeo­lo­gi­sissa kai­vauk­sissa Turun Maa­riasta v. 1938. Erit­täin kau­nis ja jalo­muo­toi­nen ris­ti­rii­pus on ajoi­tettu n. vuo­sille 1100-​1150 ja on ainut­laa­tui­nen Suo­messa teh­dyistä löy­döistä. Ris­tin toi­sella puo­lella on Kris­tus, jonka kädet ovat köy­sillä sido­tut ja jonka pään päällä on pieni risti. Hänen asu­naan on päär­mätty lie­ve­takki ja rin­nalla vino­risti. Rii­puk­sen toi­sella puo­lella on nais­hahmo, ole­tet­ta­vasti Jee­suk­sen äiti Maria. Hänen pääs­sään on huivi, rin­nal­laan risti ja hänen­kin kätensä ovat sido­tut. Muo­dol­taan risti edus­taa ns. kreik­ka­laista ris­tiä, jonka saka­rat ovat kaikki yhtä pit­kiä. Ris­tin pel­kis­tetty, mel­kein nai­vis­ti­nen tyyli puhut­te­lee nyky­päi­vän ihmistä ja tuo näin vies­tin mui­nai­silta suo­ma­lai­silta lähes tuhan­nen vuo­den takaa.

Kir­joit­taja on eläk­keellä oleva uskon­non­opet­taja, joka on mm. toi­mi­nut Varsinais-​Suomen uskon­non­opet­ta­jat ry:n puheen­joh­ta­jana.

Ris­tit: Sinikka Koski-​Sipilä ja Anneli Lep­pä­nen.

Teksti:
Kuvat: Anneli Leppänen

Kommentit

Näppäile kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty*.

Mikä on tämän sivuston nimi?