Aarreaitta

Katso: minä luon uutta. Nyt se puh­keaa esiin – ettekö huo­maa? Jes. 43:19

Yhtenä aamuna työ­mat­kal­leni on ilmes­ty­nyt joukko nos­to­kur­kia. Hie­rai­sen sil­miäni. Asui­nym­pä­ris­töni katu­ku­va­muu­tos on sen laa­juu­desta huo­li­matta pääs­syt mel­kein unoh­tu­maan. Vaikka Pasi­lan ase­man­seu­tua myl­ler­re­tään nyt huo­lella, iso osa käve­ly­reit­tiäni on rajattu työmaa-​aidoilla sel­lai­seksi, ettei ympä­rillä ole mitään näh­tä­vää.

Kur­ki­au­raa on kui­ten­kin vai­kea olla huo­maa­matta. Kur­jet on nume­roi­tu­kin – yksi, kaksi, viisi, seit­se­män – ehkä jotta niitä olisi hel­pompi seu­rata jos­tain val­tai­san työ­maan salai­sesta her­mo­kes­kuk­sesta.

Nos­to­kur­jet pelot­ta­vat. Muu­tos pelot­taa. En usko kenen­kään kos­kaan kut­su­neen Pasi­lan ase­maa kau­niiksi, mutta säi­käh­dän kui­ten­kin, kun huo­maan sen pur­ku­töi­den edis­ty­neen väli­sei­niin asti. Entä jos tilalle tulee jotain, jota en enää voi sie­tää? Entä jos tilalle ei tule mitään?

Muu­al­la­kin raken­ne­taan. Kau­pun­gin kes­kus­tassa perus­kor­ja­taan edus­kun­ta­ta­loa. Se on pei­tetty raken­nus­te­li­neillä ja isolla pres­sulla, johon on pai­nettu edus­kun­ta­ta­lon piir­ros­kuva kuin lupauk­seksi tule­vasta. Työtä teh­dään Pasi­lan tapaan enim­mäk­seen näky­mät­tö­missä. Samalla pres­su­jen takana tapah­tuu jotain Pasi­lasta poik­kea­vaa.

Edus­kun­ta­ta­loa enti­söi­dään. Siitä teh­dään sel­lai­nen, mil­lai­seksi se on suun­ni­teltu, mil­lai­nen sen on aina kuu­lu­nut olla. Kon­ser­vaat­to­rit palaut­ta­vat sisä­ti­lo­jen sei­nä­maa­lit 1920-​luvun suun­ni­tel­mien mukai­siksi, istun­to­sa­liin tuo­daan alku­pe­räi­set kip­si­pat­saat. Vuo­si­kym­men­ten käy­tön jäl­jet kuu­ra­taan pois, nuh­jui­nen muut­tuu raik­kaaksi.

Perus­kor­jaus on vai­kea, kal­lis ja aikaa vievä pro­jekti. Van­han päälle teh­tyjä raken­teita pure­taan ja pölyä nousee, aivan kuten Pasi­lassa. Ohi­kul­ki­jat miet­ti­vät epäil­len, mitä pres­sun ja työmaa-​aitojen takaa pal­jas­tuu. Ja kun kan­san­edus­ta­jat, vir­ka­mie­het ja turis­ti­jou­kot palaa­vat taloon, se näyt­tää hei­dän sil­miinsä ehkä aivan uudelta ja kovin eri­lai­selta kuin mitä oli odo­tettu.

Työn lop­pu­tu­losta on vai­kea tässä vai­heessa edes kuvi­tella. Kukaan nyky­suo­ma­lai­sista kun ei ole näh­nyt, mil­lai­seksi raken­nus alun perin tar­koi­tet­tiin.

Muu­tos­töitä teh­dään vielä Man­ner­hei­min­tietä ja Pasi­laa­kin lähem­pänä. Jäl­leen epäi­len, kun en tiedä mitä on odo­tet­ta­vissa. Tie­dän kui­ten­kin, että kyse ei ole vain pur­ku­työstä. Siksi pyy­dän: Luo­jani, suuri Kon­ser­vaat­tori, enti­söi minut. Luo minusta jotain uutta. Tee minusta se, joksi minut tar­koi­tit.

Teksti:
Kuvat: Pauliina Nyqvist

Kommentit

Näppäile kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty*.

Mikä on tämän sivuston nimi?

Paivankuva23082016

Teksti:
Kuvat: Saara Santala

Kommentit

Näppäile kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty*.

Kuka on Raamatun päähenkilö?

Hän osoitti kädel­lään ope­tus­lap­si­aan ja sanoi: ”Katso, tässä ovat minun äitini ja vel­jeni.” Matt. 12:49–50.

”Rak­kaat ystä­vät”, pappi aloit­taa, ja minua alkaa näräs­tää.

Ystävä on sana, johon on vai­kea suh­tau­tua kevyesti. Olen ehkä luke­nut lii­kaa tyt­tö­kir­joja tai afo­ris­meja, joissa tosi ystä­vyys on kal­liim­paa kuin kulta ja har­vi­nai­sem­paa kuin nelia­pi­lat. Mie­les­säni ystä­vyy­teen liit­tyy toi­sen tun­te­mi­nen läpi­ko­tai­sin, syvä yhtei­sym­mär­rys ja läs­nä­olo koko elä­mässä, sen iloissa ja suruissa. Tun­te­ma­ton pappi puhut­te­lee kym­men­päistä ylei­söään ystä­viksi, mutta kyllä me totuu­den tie­dämme. En minä ole hänen ystä­vänsä, eikä hän minun.

Olen vaa­tiva ja sää­li­mä­tön: Jotta voi­sin puhua ystä­vyy­destä, suhde pitäisi luo­ki­tella, aset­taa jär­jes­tyk­seen, arvioida. Poh­tia, käyt­täi­sikö toi­nen­kin sitä sanaa. Poh­tia eri­tyi­sesti sitä, rii­tänkö itse täyt­tä­mään ystä­vältä vaa­di­tut kri­tee­rit.

Ehkä siksi usein vai­vaan­nun, kun näen van­han kop­ti­lai­si­ko­nin, jota usein nimi­te­tään Ystä­vyy­den iko­niksi. Suo­si­tun iko­nin kopio roik­kuu keit­tiöni sei­nällä. Ikoni kuvaa Kris­tusta yhdessä Menas-​nimisen mie­hen kanssa. He sei­so­vat kuvassa vie­rek­käin, Pelas­ta­jan käsi pelas­te­tun olka­päällä. Tun­nelma on väli­tön, Kris­tuk­sen ja Menaan kas­vot sees­tei­set ja vil­pit­tö­mät. On kuin Jee­sus samaan aikaan suo­je­lisi Menasta ja esit­te­lisi häntä iko­nin tar­kas­te­li­jalle. ”Katso, tässä”, Kris­tus tun­tuu sano­van.

Katso, tässä. Niin, kuka? Kuka se on, joka saa seistä Jee­suk­sen vie­ressä noin suo­ra­sel­käi­senä? Ystä­väkö?

Pitäi­sikö minun aja­tella Kris­tusta ystä­vä­näni, alkaa tehdä arvioita ja tuoda muka­nani kaikki ter­miin yhdis­tyvä epä­var­muus, epäily omasta riit­tä­mät­tö­myy­des­täni?

”Katso, tässä”, Jee­sus vas­taa kal­tai­sel­leni epäi­li­jälle, ”ovat minun äitini ja vel­jeni.”

Entä jos ystä­vyy­den iko­nissa ei ole­kaan kyse ystä­vyy­destä, vaan jos­tain yksi­se­lit­tei­sem­mästä ja samalla pal­jon hur­jem­masta? Entä jos kyse on vel­jey­destä?

En vielä tunne Juma­laa niin hyvin kuin haluai­sin, ymmärrä niin hyvin kuin ystä­vyy­teen kuu­luisi tai uskalla pääs­tää niin lähelle pimeitä koh­tiani kuin olisi vii­sasta. Mitä Jee­suk­seen tulee, olen sur­kea ystävä. Mutta jos en uskal­la­kaan kut­sua Pelas­ta­jaani ystä­väksi, voi­sinko tur­vata häneen vel­je­näni?

Suhde Kris­tuk­seen ei ole pyr­ki­mystä afo­ris­mien mal­lien nou­dat­ta­mi­seen tai pai­netta ystä­vän kri­tee­rien täyt­tä­mi­seen. Kyse on roh­kai­susta per­heyh­tey­teen, jota ei pyy­hitä pois. ”Jokai­nen, joka tekee minun tai­vaal­li­sen Isäni tah­don, on minun vel­jeni ja sisa­reni”, lupaa Jee­sus.

Kun kat­son kop­ti­lai­si­ko­nia, en siis näe kahta ystä­vystä. Näen suo­je­le­van iso­vel­jen, joka las­kee kätensä vel­jensä har­teille ja sanoo minulle: ”Katso, tässä.” Tässä on vel­jeni. Tähän kut­sun sinua­kin.

Teksti:
Kuvat: interACTS Features

Kommentit

Näppäile kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty*.

Kuka on Raamatun päähenkilö?