Aarreaitta

Jubilate1200px

Herra, kai­ken Luoja, sinä herä­tät joka kevät luon­non uuteen kas­vuun.

Sinä tah­dot uudis­taa myös mei­dät ihmi­set, jotka olemme jou­tu­neet kuo­le­man val­taan. Iloit­semme uudis­ta­vasta työs­täsi ja rukoi­lemme:

Anna mei­dän löy­tää Pojas­sasi todel­li­nen elä­män lähde. Tee mei­dät hänessä osal­li­siksi uuden luo­mi­sen voi­masta. Kuule meitä Poi­kasi Jee­suk­sen Kris­tuk­sen, mie­dän Her­ramme täh­den.

Teksti:
Kuvat: Pauliina Nyqvist

Kommentit

:

Tuo kuk­ka­ku­vio on todella kau­nis! Sen voisi pai­naa vaikka ser­vet­tiin, kan­kaalle tai vaik­kapa kera­miik­kaan.

:

Kii­tos! Ehkäpä alamme jat­ko­ja­los­taa Aar­re­ai­tan sisäl­töjä - täs­tä­hän voisi syn­tyä vaikka kuinka hieno tuo­te­perhe. 😀

Vastaa

Näppäile kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty*.

Mikä on Sebedeuksen poikien isän nimi?

”Ilo val­tasi minut, kun kuu­lin sanan: Me läh­demme Her­ran huo­nee­seen!” Näin rie­muk­kain aja­tuk­sin on psal­min 122 lau­laja mat­kalla Jerusa­le­miin Juma­lan kas­vo­jen eteen. Van­han tes­ta­men­tin aikai­nen Her­ran huone, Jerusa­le­min temp­peli, oli Israe­lin kan­salle tär­keä paikka, sillä sinne sai tulla rukoi­le­maan Juma­laa ja uhraa­maan hänelle. Hen­gel­li­sen mer­ki­tyk­sensä lisäksi temp­peli oli huo­mat­tava myös raken­nuk­sena: se koos­tui sisäk­käi­sistä esi­pi­hoista, hal­leista ja huo­neista, jotka muo­dos­ti­vat koko­nai­sen perät­täis­ten tilo­jen sar­jan, avoi­mista yhä sul­je­tum­piin tiloi­hin. Pääsy tiloi­hin oli rajattu tar­kasti siten, että sisem­mille esi­pi­hoille pää­si­vät vain juu­ta­lai­set ja itse temp­pe­lissä sai­vat liik­kua vain papis­ton jäse­net. Raken­nuk­sen yti­messä oli kaik­kein pyhin, jossa ainoas­taan yli­pappi sai käydä ker­ran vuo­dessa sää­det­ty­jen puh­dis­tau­tu­mis­me­no­jen ja sovi­tusuh­rien jäl­keen.

Temp­pe­lin sul­keu­tu­van tila­sar­jan voi nähdä van­han lii­ton van­hurs­kau­den ver­taus­ku­vana. Omien ansioi­den avulla sisem­mäs ja lähem­mäs Juma­laa saat­toi päästä vain jat­ku­valla ja yhä täy­del­li­sem­mällä pyhit­täy­ty­mi­sellä, ja siksi van­hurs­kas ja Juma­lalle kel­paava oli ainoas­taan se, joka nou­datti lakia peri­poh­jai­sesti. Sii­hen ei kukaan pys­ty­nyt eikä pysty. Ihmis­kunta oli jo syn­tiin­lan­kee­muk­sessa raken­ta­nut itsensä ja Juma­lan välille erot­ta­van muu­rin, jonka läpi, yli, ali tai ohi ei yhdel­lä­kään ihmi­sellä ollut mah­dol­li­suutta päästä. Her­ran huone oli syn­nin täh­den sul­jettu kai­kilta.

Juma­lalla oli kui­ten­kin armoon perus­tuva kor­jaus­suun­ni­telma, jonka mukai­sesti hän lähetti oman Poi­kansa maa­il­maan täyt­tä­mään lain ja sovit­ta­maan ihmis­kun­nan syn­nin. Rak­kau­tensa täh­den hän teki itse sen, mikä meille oli mah­do­tonta. Kun Jee­sus kärsi ja kuoli ris­tillä mei­dän rikos­temme vuoksi, erot­ta­vat väli­sei­nät kaa­tui­vat, ovet auke­ni­vat ja kaik­kein pyhim­män esi­rippu repesi kah­tia ylhäältä alas asti. Van­han lii­ton sul­je­tut tilat avar­tui­vat, ja jokai­selle ihmi­selle avau­tui ker­ralla pääsy kaik­kein pyhim­pään, suo­raan Juma­lan sydä­melle asti.

Tätä uuden lii­ton ark­ki­teh­tuu­ria ja armon ava­ruutta kuvas­ta­vat monet kris­til­li­set kirk­ko­ti­lat. Kirkko on kyllä rajattu sei­nillä muusta maa­il­masta, ja sen sisä­puo­lelle voi tulla ainoas­taan Kristus-​ovesta, hänen ansioonsa tur­va­ten. Mutta tuo ovi on appo­sen auki, ja kun siitä astuu sisään, ei vas­tassa ole­kaan umpi­nai­sia sei­niä tai sul­jet­tuja pihoja ja huo­neita, jotka on varattu vain pyhille ja par­haille. Sen sijaan jo heti ovelta tar­jou­tuu näkymä koko suu­reen, kor­ke­aan kirk­ko­sa­liin, ja edessä aukeaa estee­tön reitti aina kuo­riin ja alt­ta­rille asti. Niin kaikki armon aar­teet anne­taan ker­ralla lah­jaksi, ja Herra itse kut­suu jokaista sisään­tu­li­jaa perem­mälle huo­nee­seensa ate­rioi­maan kans­saan. Ris­tin muo­toi­nen pohja muis­tut­taa, miksi.

Kai­kesta huo­li­matta ei olo aina kirk­koon läh­tiessä ole yhtä rie­mu­kas kuin psal­min lau­la­jalla. Sillä mil­lai­nen onkaan oman sydä­memme tila? Ehkä sieltä ovat ava­ruus ja valoi­suus kau­kana – ehkä se on vain lukittu, pimeä ja ahdas sok­kelo, jossa on toi­nen tois­taan sii­vot­to­mam­pia kam­mioita ja jonka kaik­kein mus­tim­man lou­kon haluai­simme sul­kea itsel­täm­me­kin. Onko siis ihme­kään, että olemme halut­to­mia tuo­maan sen kaik­ki­nä­ke­vän Her­ran eteen?

Mutta kun ver­taamme omaa ahtaut­tamme Juma­lan suu­ruu­teen, on olen­naista muis­taa tämä: Jumala kyllä tun­tee sydä­memme läpi­ko­tai­sin ja on reväis­syt ver­hon sen syn­kim­män­kin sopen suulta. Silti hän on jo kauan sit­ten pur­ka­nut kaikki muu­rit itsensä ja mei­dän välil­tämme ja pes­syt mei­dät puh­taiksi. Kun syn­timme on niin sovi­tettu, ei ole enää mah­dol­lista tai edes tar­vetta peit­tää häneltä mitään. Jumala ei katso sitä, miten pieni, tunk­kai­nen ja tylsä tila sydä­memme on. Tär­keintä on, että tila on tyhjä. Sen tyh­jän tilan Jumala voi täyt­tää Hen­gel­lään ja läs­nä­olol­laan, niin kuin hän täytti Jerusa­le­min temp­pe­lin. Siinä sydä­memme tilassa voimme roh­keasti astua kirk­koon, ris­tin juu­relle, ja siinä tilassa saa ilo val­lata mei­dät­kin, kun vii­mein päi­viemme päät­tyessä kuu­lemme kut­sun: ”Me läh­demme Her­ran huo­nee­seen!”

Kir­joit­taja on ark­ki­teh­tuu­ria­kin opis­kel­lut Hel­sin­gissä asuva poh­jois­mai­sen filo­lo­gian opis­ke­lija. Kuva on otettu Tapio­lan kir­kossa.

Teksti:
Kuvat: Pauliina Nyqvist

Kommentit

Näppäile kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty*.

Mikä on Sebedeuksen poikien isän nimi?

PaasiaisenHartauskuva2016

Teksti:
Kuvat: Saara Santala

Kommentit

Näppäile kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty*.

Mikä on tämän sivuston nimi?